Mistähän se johtuu, että meille aikuisille taidot ovat niin suunnattoman tärkeitä?

["myö"]

Allekirjoitan täysin sen, että pienen lapsen oppimiskyky on mahtava ja että lapsi nauttii oppimisesta. Silti jotenkin särähtää korvaan se, miten tärkeää se näyttää olevan, että lapsi osaa sitä ja tätä. Ehkä se johtuu siitä, että meistä jokainen on varmaan jossain vaiheessa ollut huolissaan siitä, kehittyykö lapsi varmasti niinkuin muutkin - ainakin vauva-aikaan.

Jotenkin toivois kuitenkin, että oltaisiin ylpeitä siitä, millainen persoona hän on; tai miten hyvin hän ottaa muut huomioon; tai miten iloinen hän oli tänäänkin aamusta iltaan - miten oma itsensä .

 

["äiti"]

Taitojen oppiminen vain on tärkeää. Mutta mulle ei ole väliä missä järjestyksessä lapsi mitäkin oppii. Aluksi oli hankala hyväksyä se että meidän poika kehittyy eritahtia, mutta huomasin että ne taidot kyllä tulevat mutta hieman myöhempään kuin muilla Mulla ihmetyttää täälläkin tehdyt aloitukset liittyen lapsen kehitykseen. Kun moni säikähtää perin pohjin jo sitäkin että jos yksivuotias ei osaa kävellä, tai kaksivuotias osaa nuppipalapeliä koota. Näillä lapsilla joilla jokin asia tulee jäljessä on varmasti jokin muu asia minkä on oppinut ehkä ennen muita. Mutta vanhemmat on aika hysteerisiä kun kyse on omasta lapsesta. Kyllä siihen vuosien saatossa sitten vanhempikin tottuu ettei se ole oikeasti maailman tärkeintä, vaan ne kaikki muut asiat

 

[dddddddd]

Ikävä kyllä se, että lasta arvostettaisiin persoonansa vuoksi enemmän kuin taitojen, on kaunista utopiaa. Itse koulukiusattuna aion pitää huolen, että tuleva lapseni oppii ainakin yhdessä asiassa paremmaksi kuin muut noin keskimäärin- minut lellittiin pilalle enkä ollut edes samalla tasolla muiden kanssa kun koulu alkoi...voin kertoa, että se edesautti kiusaamista mutta vielä enemmän teki hallaa itsetunnolleni: "mikä minussa on vialla, kun en osaa samaa kuin muut?" (ei mikään, vanhempani vaan olivat saamattomia opettamaan yhtään mitään)

 

["myö"]

[QUOTE="äiti";24330913]Taitojen oppiminen vain on tärkeää. Mutta mulle ei ole väliä missä järjestyksessä lapsi mitäkin oppii. Aluksi oli hankala hyväksyä se että meidän poika kehittyy eritahtia, mutta huomasin että ne taidot kyllä tulevat mutta hieman myöhempään kuin muilla Mulla ihmetyttää täälläkin tehdyt aloitukset liittyen lapsen kehitykseen. Kun moni säikähtää perin pohjin jo sitäkin että jos yksivuotias ei osaa kävellä, tai kaksivuotias osaa nuppipalapeliä koota. Näillä lapsilla joilla jokin asia tulee jäljessä on varmasti jokin muu asia minkä on oppinut ehkä ennen muita. Mutta vanhemmat on aika hysteerisiä kun kyse on omasta lapsesta. Kyllä siihen vuosien saatossa sitten vanhempikin tottuu ettei se ole oikeasti maailman tärkeintä, vaan ne kaikki muut asiat [/QUOTE]

Niinpä. Mie olin kauhusta jäykkänä, kun meidän esikoisella ei ollut 20 sanaa kaksivuotisneuvolassa, vaikka hänelle oli luettu ja loruteltu vaikka miten paljon, ja kuljeskeli ympäriinsä nenä kiinni kirjassa. Onneksi oli järkevä neuvolantäti . Nimittäin kahden kuukauden kuluttua lapsi alkoi suoraan puhua viisisanaisia lauseita. Sen jälkeen mie lopetin vertaamisen muihin. Myös toisinpäin.

 

["myö"]

Ikävä kyllä se, että lasta arvostettaisiin persoonansa vuoksi enemmän kuin taitojen, on kaunista utopiaa. Itse koulukiusattuna aion pitää huolen, että tuleva lapseni oppii ainakin yhdessä asiassa paremmaksi kuin muut noin keskimäärin- minut lellittiin pilalle enkä ollut edes samalla tasolla muiden kanssa kun koulu alkoi...voin kertoa, että se edesautti kiusaamista mutta vielä enemmän teki hallaa itsetunnolleni: "mikä minussa on vialla, kun en osaa samaa kuin muut?" (ei mikään, vanhempani vaan olivat saamattomia opettamaan yhtään mitään)

En mie sitä tarkoittanut, että ei saisi mitään opettaa, vaan sitä, että lasta kuitenkin arvostettaisiin persoonana eikä sen vuoksi, mitä hän osaa. Kyllä miekin olen lapselleni sanonut, että nyt meidän vaan on opeteltava tämä pyörälläajo (viime vuonna, kun oli jo kuuden) tai uiminen (tänä vuonna, kun on menossa ekalle), ja olen sanonut olevani hänestä ylpeä, kun on oppinut jo lukemaan, mutta yritän varoa antamasta hänelle sellaista käsitystä, ettei hän olisi arvokas, jos ei jotakin vielä osaa.

 

[dechs]

[QUOTE="myö";24330883]Allekirjoitan täysin sen, että pienen lapsen oppimiskyky on mahtava ja että lapsi nauttii oppimisesta. Silti jotenkin särähtää korvaan se, miten tärkeää se näyttää olevan, että lapsi osaa sitä ja tätä. Ehkä se johtuu siitä, että meistä jokainen on varmaan jossain vaiheessa ollut huolissaan siitä, kehittyykö lapsi varmasti niinkuin muutkin - ainakin vauva-aikaan.

Jotenkin toivois kuitenkin, että oltaisiin ylpeitä siitä, millainen persoona hän on; tai miten hyvin hän ottaa muut huomioon; tai miten iloinen hän oli tänäänkin aamusta iltaan - miten oma itsensä .[/QUOTE]
Ihmettelet taitojen tärkeyttä, ja lopussa toivot, että lapsilla olisi hyvät sosiaaliset taidot?

 

["vieras"]

[QUOTE="myö";24330958]En mie sitä tarkoittanut, että ei saisi mitään opettaa, vaan sitä, että lasta kuitenkin arvostettaisiin persoonana eikä sen vuoksi, mitä hän osaa. Kyllä miekin olen lapselleni sanonut, että nyt meidän vaan on opeteltava tämä pyörälläajo (viime vuonna, kun oli jo kuuden) tai uiminen (tänä vuonna, kun on menossa ekalle), ja olen sanonut olevani hänestä ylpeä, kun on oppinut jo lukemaan, mutta yritän varoa antamasta hänelle sellaista käsitystä, ettei hän olisi arvokas, jos ei jotakin vielä osaa.[/QUOTE]

Meillä ainakin lapsi on itse todella harmiintunut kuin muut osaa paremmin. Olen aina jankannut että yrittäminen on tärkeää, ei se miten pärjää missäkin ole niin merkityksellistä. Itse 6v on kuitenkin sitä mieltä että vain sillä lopputuloksella on väliä, ja ihan turha yrittää jos ei pärjää. Aina jaksan kuitenkin sanoa että mukana yrittäminen (esim.jossain harrastuksessa) on tärkeää, lopputulos ei niinkään. Ei tunnu menevän tämä ajatus pieneen päähän. Eli aika usein lapsi itse kokee taitojen osaamisen todella tärkeänä ja on todella harmissaan sekä itseensä pettynyt jos ei niitä osaa.

 

["myö"]

Ihmettelet taitojen tärkeyttä, ja lopussa toivot, että lapsilla olisi hyvät sosiaaliset taidot?

No, näinhän se onkin . Saitpa kiikkiin .

 

[dechs]

[QUOTE="vieras";24331002]Meillä ainakin lapsi on itse todella harmiintunut kuin muut osaa paremmin. Olen aina jankannut että yrittäminen on tärkeää, ei se miten pärjää missäkin ole niin merkityksellistä. Itse 6v on kuitenkin sitä mieltä että vain sillä lopputuloksella on väliä, ja ihan turha yrittää jos ei pärjää. Aina jaksan kuitenkin sanoa että mukana yrittäminen (esim.jossain harrastuksessa) on tärkeää, lopputulos ei niinkään. Ei tunnu menevän tämä ajatus pieneen päähän. Eli aika usein lapsi itse kokee taitojen osaamisen todella tärkeänä ja on todella harmissaan sekä itseensä pettynyt jos ei niitä osaa.[/QUOTE]
No ei kai, koska se on umpihullu ajatus. Harvinaisen varhaisälykäs lapsi teillä on joka tapauksessa, koska on ymmärtänyt vanhempiaan paremmin. Millä elämän osa-alueella lopputulos ei ole tärkeämpi kuin yrittäminen? On tärkeämpää yrittää hakea töitä kuin saada niitä? On tärkeämpää yrittää opiskella kuin saada se tutkinto? Melko kajahtanutta, etten sanoisi.

Suomalaisessa mentaliteetissa kusee nimenomaan tuo kilpailuvietin polkeminen maanrakoon. Ei maailmaa ole rakennettu sillä, että yritetään vähän sinnepäin, vaan parhaaseen lopputulokseen pyrkimisellä. Terve järki varjelkoon meitä sellaiselta yhteiskunnalta, jossa ihmiset tyytyvät pelkkään yrittämiseen. Eihän näissä asuintaloissakaan uskaltaisi edes olla. Yritettiin nyt rakentaa vähän sulle taloa. Yritettiin laittaa nuo kantavat seinät.

 

["myö"]

[QUOTE="vieras";24331002]Meillä ainakin lapsi on itse todella harmiintunut kuin muut osaa paremmin. Olen aina jankannut että yrittäminen on tärkeää, ei se miten pärjää missäkin ole niin merkityksellistä. Itse 6v on kuitenkin sitä mieltä että vain sillä lopputuloksella on väliä, ja ihan turha yrittää jos ei pärjää. Aina jaksan kuitenkin sanoa että mukana yrittäminen (esim.jossain harrastuksessa) on tärkeää, lopputulos ei niinkään. Ei tunnu menevän tämä ajatus pieneen päähän. Eli aika usein lapsi itse kokee taitojen osaamisen todella tärkeänä ja on todella harmissaan sekä itseensä pettynyt jos ei niitä osaa.[/QUOTE]

No, meidän kuopus on meidän mielestä ihan hirmuisen nokkela (niinkuin useimmat vanhemmat lapsistaan ajattelevat). Hänellä on kaveri, joka oppi viisivuotiaana lukemaan. Meidän kuopus on nyt viisi ja puoli, ja kirjat ovat aina olleet hänelle todella tärkeitä, ja hän kertoo myös pitkiä tarinoita ja sepittää lauluja. No, tietenkin hän haluaisi myös osata lukea, mutta aina kun aletaan opetella, loppuu keskittyminen noin viiden minuutin jälkeen. Mie en näe mitään järkeä opettaa häntä väkisin, vaikka hän kuinka itsekin haluaisi ja vaikka kuinka osaisi kaikki kirjaimet, ym., kun hän ei vaan kertakaikkiaan ole valmis koko touhuun.

 

["vieras"]

No ei kai, koska se on umpihullu ajatus. Harvinaisen varhaisälykäs lapsi teillä on joka tapauksessa, koska on ymmärtänyt vanhempiaan paremmin. Millä elämän osa-alueella lopputulos ei ole tärkeämpi kuin yrittäminen? On tärkeämpää yrittää hakea töitä kuin saada niitä? On tärkeämpää yrittää opiskella kuin saada se tutkinto? Melko kajahtanutta, etten sanoisi.

Suomalaisessa mentaliteetissa kusee nimenomaan tuo kilpailuvietin polkeminen maanrakoon. Ei maailmaa ole rakennettu sillä, että yritetään vähän sinnepäin, vaan parhaaseen lopputulokseen pyrkimisellä. Terve järki varjelkoon meitä sellaiselta yhteiskunnalta, jossa ihmiset tyytyvät pelkkään yrittämiseen. Eihän näissä asuintaloissakaan uskaltaisi edes olla. Yritettiin nyt rakentaa vähän sulle taloa. Yritettiin laittaa nuo kantavat seinät.

Minusta nimenomaan kilpailuvietin vahvistaminen joka ainoassa asiassa on paha juttu. Esim. liikuntaharrastus ei ole mitään jos ei ole huipulla. Siksi nuoret ei harrasta liikuntaa. Turhaa, kun ei pärjää ja ei ole huippu.

Minusta on tärkeämpää että jaksaa yrittää siitä huolimatta esim. opiskella vaikke olisikaan huippulahjakas. Jaksaa yrittää peruskoulun matematiikassa, vaikkei ole lahjoja. Aika pitkälle pääsee ilman lahjojakin. Ainakin pitemmälle kuin kokonaan läskiksi lyömällä, ehkä syrjäytymällä lopulta.

 

["vieras"]

[QUOTE="myö";24331048]No, meidän kuopus on meidän mielestä ihan hirmuisen nokkela (niinkuin useimmat vanhemmat lapsistaan ajattelevat). Hänellä on kaveri, joka oppi viisivuotiaana lukemaan. Meidän kuopus on nyt viisi ja puoli, ja kirjat ovat aina olleet hänelle todella tärkeitä, ja hän kertoo myös pitkiä tarinoita ja sepittää lauluja. No, tietenkin hän haluaisi myös osata lukea, mutta aina kun aletaan opetella, loppuu keskittyminen noin viiden minuutin jälkeen. Mie en näe mitään järkeä opettaa häntä väkisin, vaikka hän kuinka itsekin haluaisi ja vaikka kuinka osaisi kaikki kirjaimet, ym., kun hän ei vaan kertakaikkiaan ole valmis koko touhuun.[/QUOTE]

Ei kai kukaan opeta 5-vuotiasta. Ne oppivat itsekseen kun hallitsevat kirjaimet ja ovat valmiit. Vasta 7-vuotiaita opetetaan.

 

[dechs]

[QUOTE="vieras";24331073]Minusta nimenomaan kilpailuvietin vahvistaminen joka ainoassa asiassa on paha juttu. Esim. liikuntaharrastus ei ole mitään jos ei ole huipulla. Siksi nuoret ei harrasta liikuntaa. Turhaa, kun ei pärjää ja ei ole huippu.

Minusta on tärkeämpää että jaksaa yrittää siitä huolimatta esim. opiskella vaikke olisikaan huippulahjakas. Jaksaa yrittää peruskoulun matematiikassa, vaikkei ole lahjoja. Aika pitkälle pääsee ilman lahjojakin. Ainakin pitemmälle kuin kokonaan läskiksi lyömällä, ehkä syrjäytymällä lopulta.[/QUOTE]
Tuo ei ole kilpailuviettiä, vaan sen täydellistä puuttumista. Kilpailuvietillä varustettu pyrkii aktiivisesti paremmaksi. Sellainen, jolla ei ole kilpailuviettiä, lyö läskiksi ja luovuttaa.

 

["vieras"]

Tuo ei ole kilpailuviettiä, vaan sen täydellistä puuttumista. Kilpailuvietillä varustettu pyrkii aktiivisesti paremmaksi. Sellainen, jolla ei ole kilpailuviettiä, lyö läskiksi ja luovuttaa.

Ai jaa. Aika monella riittää kilpailuviettiä niihin asioihin joissa kokee olevansa hyvä, muttei muuhun. Esim. liikunnallisesti lahjakas lapsi haluaa VAIN panostaa urheiluharrastukseen, muttei koulu kiinnosta yhtään, juuri pääsee luokaltaan. Onko se sitten vajavainen kilpailuvietti

 

["poikia3"]

No ei kai, koska se on umpihullu ajatus. Harvinaisen varhaisälykäs lapsi teillä on joka tapauksessa, koska on ymmärtänyt vanhempiaan paremmin. Millä elämän osa-alueella lopputulos ei ole tärkeämpi kuin yrittäminen? On tärkeämpää yrittää hakea töitä kuin saada niitä? On tärkeämpää yrittää opiskella kuin saada se tutkinto? Melko kajahtanutta, etten sanoisi.

Suomalaisessa mentaliteetissa kusee nimenomaan tuo kilpailuvietin polkeminen maanrakoon. Ei maailmaa ole rakennettu sillä, että yritetään vähän sinnepäin, vaan parhaaseen lopputulokseen pyrkimisellä. Terve järki varjelkoon meitä sellaiselta yhteiskunnalta, jossa ihmiset tyytyvät pelkkään yrittämiseen. Eihän näissä asuintaloissakaan uskaltaisi edes olla. Yritettiin nyt rakentaa vähän sulle taloa. Yritettiin laittaa nuo kantavat seinät.

Ei näin vaan ajatuksella, että kaikista ei voi tulla esim. arkkitehtejä, jonkun täytyy myös ne talot rakentaa. Siis kaikki eivät voi olla huipputaitavia ja älykkäitä, silti niitä toteuttajiakin tarvitaan. Tarvitaan niitä, jotka tekevät innovaatioita, ja niitä jotka toteuttavat tämän työn.

Tärkeintä on yrittää parhaansa kaikessa, joissan asioissa on sitten parempi ja joissain huonompi. Se että opiskellessaan yrittää parhaansa, ei tarkoita sitä, että tutkinto jäisi saavuttamatta, vaan että toinen saavuttaa sen kiitettävin arvosanoin ja toinen hyvin arvosanoin.