Mistä voisi johtua harhanäyt (tms.) nukahtaessa?

En nyt keksi parempaakaan sanaa kuin harhanäky. Eli kun olen nukahtamassa, mutta en kuitenkaan vielä vaipunut syvään uneen, näen liikuvia juttuja. Olen katsonut aina kellosta aikaa, niin tämä tapahtuu maks. 30 min kuluttua nukkumaan ryhtymisestä.

Kuulostaa ihan tyhmältä, mutta en osaa selittää hyvin. :D Säpsähdän siis sydän pamppaillen hereille, kun olen nähnyt sängyn vieressä esim. jonkun vihreän asian leijailevan ylöspäin. Aikani tiirailen, onko siinä oikeasti jotain, sytytän ehkä valoa tai selitän miehelle näkemääni. Alkaa jo ärsyttää tuollainen. :(

Poikaamme odottaessani tuo taisi olla pahimmillaan; kerran näin tumman hahmon sängyn päädyssä, istuin sängyssä ja huusin, kunnes mies tuli huoneeseen. Toissa yönä pomppasin jo sängystä ylös makkarin ovelle, kunnes tajusin, että ei ole oikeasti mitään. En siis ole heti ihan täysin järjissäni, mutta nopeasti tajuan, mikä on tilanne.

En epäile, että täällä leijailee jotain tai hiippailee outoja hahmoja enkä halua edes kuulla mitään kummitusjuttua. :D Jos joku tietää, mistä voisi olla kyse, olisin todella kiitollinen.

Nyt on taas ollut jakso, että noita tapahtuu lähes joka ilta, välillä selviän ilman. Pitäisiköhän mennä aikaisemmin nukkumaan? Argh.
 
"Sara"
Mä nään myös tollasia. Se saattaa jatkua lähes koko yön, että on sellasta tosi levotonta unta ja koko ajan näkee tai tuntee jotain ihmeellistä huoneessa eikä sitä edes siinä vaiheessa tajua, että se on unta tai jotain. Nyt ei olekaan muuten pitkään aikaan ollut.
 
[QUOTE="Sara";25246076]Mä nään myös tollasia. Se saattaa jatkua lähes koko yön, että on sellasta tosi levotonta unta ja koko ajan näkee tai tuntee jotain ihmeellistä huoneessa eikä sitä edes siinä vaiheessa tajua, että se on unta tai jotain. Nyt ei olekaan muuten pitkään aikaan ollut.[/QUOTE]

Mulla on onneksi vaan nukahtamisen yhteydessä. Kamalaa, jos jatkuisi läpi yön. |O
 
Vaikka mä en ole mikään hihhuli, en sitten yhtään, niin mulle tuli kauhean voimakas tunne että se oli joku henki tms...
No kun minusta taas tässä ei ole mitään tuollaista, en halua että on. :D Enkä tunne minkään läsnäoloa (yhden kerran vain olen nähnyt jonkun hahmon), yleensä vaan on siis joku juttu, joka pakenee ylöspäin. Nyt kun meidän sänky on lähellä vaatekaappeja, leijailee se juttukin siinä vieressä, ja kun nukuin kaukana mistään seinästä, oli se juttukin kaukana.

Mutta siis, miks mä herään, enhän mä nyt silmät auki nuku ja näe näkyjä samalla? :D
 
"Sara"
No kun minusta taas tässä ei ole mitään tuollaista, en halua että on. :D Enkä tunne minkään läsnäoloa (yhden kerran vain olen nähnyt jonkun hahmon), yleensä vaan on siis joku juttu, joka pakenee ylöspäin. Nyt kun meidän sänky on lähellä vaatekaappeja, leijailee se juttukin siinä vieressä, ja kun nukuin kaukana mistään seinästä, oli se juttukin kaukana.

Mutta siis, miks mä herään, enhän mä nyt silmät auki nuku ja näe näkyjä samalla? :D
Kyllä ne mullakin ihan selvästi on vain näkyjä. Jotenkin sitä on kai vielä unessa vaikka on silmät auki ja näkee tän huoneen ihan kunnolla.

Mä joskus alan myös muurahaisia tai hämähäkkejä huiskimaan tyynyltä :D Tai, kun oltiin miehen kanssa häämatkalla etelässä, niin olin ihan varma, että näin seinällä ison hämähäkin ja miehen piti mennä sitä etsimään eikä se tietenkään mitään löytänyt. Siltikin epäilin, että jos siellä sittenkin on jotain.
 
"Sara"
Se on kamala tunne, kun joskus olen herännyt sellaseen tunteeseen, että koko kroppa on ihan "puuduksissa" eikä pysty liikkumaan vaikka haluaisi ja usein siihen liittyy vielä tunne, että joku kummitus on tulossa. Se on käsittääkseni unihalvaus.
 
miukkelismaukkelis
Parasomnia on oireen nimi. Lieviä unihäiriöitä, stressi pahentaa. Itsellä unissakävelyä lapsuudessa ja aikuisiällä yöllisiä kauhukohtauksia (ts. herään, avaan silmät ja edelleen pari sekunttia näen unta, esim. hämähäkkejä, hahmon sängyn vieressä tms.) ja painajaisunia. Koita saada muu elämä tasaiseksi niin rauhoittuvat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yhäri;25246349:
Juuri näin. Turha noita on mystifioida. ap on puoliksi unessa uni ja valve sekoittuvat mielessä, niin yksinkertaista.
Mä en nimenomaan halunnutkaan mystifioida, koska pakkohan tuolle on olla järjellinen selitys, ja näköjään olikin. :) Pitää yrittää mennä ajoissa nukkumaan ja kokeilla, jos sillä sattuisi olemaan vaikutusta tuohon.

Yhden ainoan kerran olen nähnyt hahmon, ja silloin pelotti, muutoin näen vain muotoja ja värejä, eli niitä juttuja. :D

Kiitos kaikille!
 
"vieras"
mä nään joskus lenteleviä kärpäsiä tai vihreitä valojuovia jotka menee ylöspäin... joskus huone on täynnä pölyä tai jotain muuta outoa..... tuntuu ihan todelliselta, kunnes herään kunnolla ja laitan valot päälle niin tajuan että se oli jotain puoliunta.
 
[QUOTE="Sara";25246220]Se on kamala tunne, kun joskus olen herännyt sellaseen tunteeseen, että koko kroppa on ihan "puuduksissa" eikä pysty liikkumaan vaikka haluaisi ja usein siihen liittyy vielä tunne, että joku kummitus on tulossa. Se on käsittääkseni unihalvaus.[/QUOTE]

sitähän se, mulla oli joskus vuosia sitten samaa.
 
Jossain ufoista kertovassa dokkarissa oli juttua tosta unihalvauksesta. Ihan yleinen juttu ja jotkut tosiaan ovat tämän luulleet johtuvan ufoista. Siis eivät tienneet sen olevan unihalvaus vaan ovat nähneet ufoja ja luullut ufojen tehneen heille kokeita yms.
 

Yhteistyössä