Olen ennenkin täällä kirjoitellut loppukesän erostani, mutta olisin jälleen kanssasisarien (miksei veljienkin) apua vailla.
Taustaa: Olen eronnut hieman alle kolmekymppinen (muutamaa kk vaille) nainen joka on puolet elämästään seurustellut ja ollut aviossa saman miehen kanssa. Ei, en ole mitenkään uskonnollinen tai muutenkaan muiden sääntöjen sanelemana tähän tilaan joutunut, vaan meillä nyt vaan synkkasi nuorena ja kasvoimme viime vuosina erillemme. Mies on jo siirtynyt elämässä eteenpäin ja itsekin toivoisin voivani näin tehdä. Vanha suola ei janota, mutta olen aikamoisen tilanteen edessä kun itselläni on siis taustalla on vain tuo yksi kokemus seurustelusta ja kaikesta (parisuhde/seksi/ero). Parisuhteesta jäi rakkaudenhedelmänä pieni tyttölapsi.
Mitä kysyn: Onko täällä samassa tilanteessa olleita? Miten lähditte liikkeelle? Mistä se mies löytyy?? En usko että meille jokaiselle olisi maailmassa vain se yksi ainoa ja oikea. En myöskään pidä baarissa notkumisesta, enkä halua sieltä miestä etsiä siitä samaisesta syystä. Tykkään matkustella ja ulkoilla. Tuntuu jotenkin turhauttavalta koko projekti. En haluaisi olla katkera ja sanoa että enhän minä mitään miestää enää elämääni halua, sillä kyllähän se on niin että kun elämässä on joku jonka kanssa jakaa arki, se elämä vaan on kivempaa.
uutena asiana minulle on myös tullut tämä oman miesmaun hahmottaminen. Kuinka vaikeaa se voikaan olla kun nyt pitäisi katsoa miehiä sillä silmällä kun on viimeiset 15 vuotta silmänsä ummistanut. kraah... auttakaa nyt naista mäessä.
en ole kiinnostunut laasterimenetelmästä enkä halua juosta miehestä miehen luokse. Eipähän noita kyllä ovelle ole jonottanutkaan. Kuten huomata saattaa, aikamoista ajatuksen virtaa. En tiedä mitä vastausta toivon vai mitä olen vailla, mutta sanokaa nyt jotain. Kuinka nopeasti te muut eronneet olette jatkaneet eteenpäin?? Ja käsittääkseni miehet siirtyvät eteenpäin naisia nopeammin....
Taustaa: Olen eronnut hieman alle kolmekymppinen (muutamaa kk vaille) nainen joka on puolet elämästään seurustellut ja ollut aviossa saman miehen kanssa. Ei, en ole mitenkään uskonnollinen tai muutenkaan muiden sääntöjen sanelemana tähän tilaan joutunut, vaan meillä nyt vaan synkkasi nuorena ja kasvoimme viime vuosina erillemme. Mies on jo siirtynyt elämässä eteenpäin ja itsekin toivoisin voivani näin tehdä. Vanha suola ei janota, mutta olen aikamoisen tilanteen edessä kun itselläni on siis taustalla on vain tuo yksi kokemus seurustelusta ja kaikesta (parisuhde/seksi/ero). Parisuhteesta jäi rakkaudenhedelmänä pieni tyttölapsi.
Mitä kysyn: Onko täällä samassa tilanteessa olleita? Miten lähditte liikkeelle? Mistä se mies löytyy?? En usko että meille jokaiselle olisi maailmassa vain se yksi ainoa ja oikea. En myöskään pidä baarissa notkumisesta, enkä halua sieltä miestä etsiä siitä samaisesta syystä. Tykkään matkustella ja ulkoilla. Tuntuu jotenkin turhauttavalta koko projekti. En haluaisi olla katkera ja sanoa että enhän minä mitään miestää enää elämääni halua, sillä kyllähän se on niin että kun elämässä on joku jonka kanssa jakaa arki, se elämä vaan on kivempaa.
uutena asiana minulle on myös tullut tämä oman miesmaun hahmottaminen. Kuinka vaikeaa se voikaan olla kun nyt pitäisi katsoa miehiä sillä silmällä kun on viimeiset 15 vuotta silmänsä ummistanut. kraah... auttakaa nyt naista mäessä.
en ole kiinnostunut laasterimenetelmästä enkä halua juosta miehestä miehen luokse. Eipähän noita kyllä ovelle ole jonottanutkaan. Kuten huomata saattaa, aikamoista ajatuksen virtaa. En tiedä mitä vastausta toivon vai mitä olen vailla, mutta sanokaa nyt jotain. Kuinka nopeasti te muut eronneet olette jatkaneet eteenpäin?? Ja käsittääkseni miehet siirtyvät eteenpäin naisia nopeammin....