Mistä sitä lähtis edes liikenteeseen?

Olen ennenkin täällä kirjoitellut loppukesän erostani, mutta olisin jälleen kanssasisarien (miksei veljienkin) apua vailla.

Taustaa: Olen eronnut hieman alle kolmekymppinen (muutamaa kk vaille) nainen joka on puolet elämästään seurustellut ja ollut aviossa saman miehen kanssa. Ei, en ole mitenkään uskonnollinen tai muutenkaan muiden sääntöjen sanelemana tähän tilaan joutunut, vaan meillä nyt vaan synkkasi nuorena ja kasvoimme viime vuosina erillemme. Mies on jo siirtynyt elämässä eteenpäin ja itsekin toivoisin voivani näin tehdä. Vanha suola ei janota, mutta olen aikamoisen tilanteen edessä kun itselläni on siis taustalla on vain tuo yksi kokemus seurustelusta ja kaikesta (parisuhde/seksi/ero). Parisuhteesta jäi rakkaudenhedelmänä pieni tyttölapsi.

Mitä kysyn: Onko täällä samassa tilanteessa olleita? Miten lähditte liikkeelle? Mistä se mies löytyy?? En usko että meille jokaiselle olisi maailmassa vain se yksi ainoa ja oikea. En myöskään pidä baarissa notkumisesta, enkä halua sieltä miestä etsiä siitä samaisesta syystä. Tykkään matkustella ja ulkoilla. Tuntuu jotenkin turhauttavalta koko projekti. En haluaisi olla katkera ja sanoa että enhän minä mitään miestää enää elämääni halua, sillä kyllähän se on niin että kun elämässä on joku jonka kanssa jakaa arki, se elämä vaan on kivempaa.

uutena asiana minulle on myös tullut tämä oman miesmaun hahmottaminen. Kuinka vaikeaa se voikaan olla kun nyt pitäisi katsoa miehiä sillä silmällä kun on viimeiset 15 vuotta silmänsä ummistanut. kraah... auttakaa nyt naista mäessä.

en ole kiinnostunut laasterimenetelmästä enkä halua juosta miehestä miehen luokse. Eipähän noita kyllä ovelle ole jonottanutkaan. Kuten huomata saattaa, aikamoista ajatuksen virtaa. En tiedä mitä vastausta toivon vai mitä olen vailla, mutta sanokaa nyt jotain. Kuinka nopeasti te muut eronneet olette jatkaneet eteenpäin?? Ja käsittääkseni miehet siirtyvät eteenpäin naisia nopeammin....

 

All you need is palsta.

 

Erilleen muutto viime toukokuussa. Exällä uusi, itse en osaa kuvitellakaan vielä... En osaa hakeakaan, baarit ei kiinnosta, nettitreffit hyi. Jos joku vastaan tulee ja vie jalat alta niin en vastustele mutta etsimään en ala.

 

no sen verta tiedän ettei ne kotoa tule hakemaan. Lähinnä mietityttää tuo liikkeelle lähtö. Kun ei itsekään tiedä mitä sitä haluaa, on todella köyhää mennä mitään metsästämäänkään. Se on kuin lähtis ilman työkaluja seinää kiipeemään; huippu on tuolla pilven yläpuolella näkymättömissä, mutta ei yhtään tiiä haluaako mennä polkua vai pystykalliota pitkin. Köydellä vai ilman. Näitä minä mietin.

 

Netti on periaatteessa helppo vaihtoehto mutta työläs sekin. Neuvoisin kokeilemaan kuitenkin ja etsimään seuraa myös muilta paikkakunnilta kuin siltä missä itse sattuu asumaan. On tavallaan hölmöä jättää hyödyntämättä se mahdollisuus että netin kautta voi löytyä se oikea vaikka toiselta puolen maailmaa.

Mahdollisuus sille että se oikea kävelee ns. kadulla vastaan on käytännössä olematon, sen verran kyyninen mä itse ainakin olen. Lotossakin aina joku voittaa mutta en mä tulevaisuuttani sen mahdollisuuden varaan itse rakentais.

 

Totta, netissä on varmasti "laajempi" valikoima mutta eikö se turhauta chätätä ja tavata ja huomata että ei nappaa... Tai siis vierestä olen seurannut kaveria ja sen kymmeniä deittejä jotka kaatuu sit siihen tosielämän tapaamiseen ja kemioitten puuttumiseen.

 

Ei ne deitit välttämättä hukkaanheitettyä aikaa ole, siinä ainakin selkeytyy itsellekin se minkälaisen tyypin kanssa ne kemiat toimivat ja minkälaisen ei. Ap:n tapauksessa sillä voi olla iso merkitys koska kokemusta ei ole kuin yhdestä tyypistä aiemmin. Tietty jossain vaiheessa iskee turhautuminen mutta ei vaan pidä ladata niin valtavia ennakko-odotuksia.

 

Ja mä en kyllä pelkän chättäilyn jälkeen tapaamaan lähde. Puhelimessa pitää voida puhua ennen sitä.

 

Minä neuvoisin Sasa83:sta pitämään vaan silmänsä auki potentiaalisten ehdokkaiden varalta ja tekemään rohkeita siirtoja sitten, kun se sopiva tuntuu osuneen kohdalle

Itse erosin aikoinaan 7,5 vuoden suhteesta, jossa olin samalla tavalla ummistanut silmäni kaikilta muilta miehiltä. Silmät aukesi sitten, kun tiesin suhteemme olevan auttamattomasti tiensä päässä (oikeastaan suhde oli siinä vaiheessa jo katkolla). Samoihin aikoihin tapasin sattumalta huoltoasemalla miehen, johon tunsin heti ensihetkestä lähtien sellaista sanatonta vetoa, jota en ollut koskaan tuntenut kehenkään muuhun. Edellisen, vielä voimassa olevan, mutta tuhoon tuomitun suhteen halusin kuitenkin hoitaa hienotunteisesti loppuun ennen kuin lähden mihinkään uuteen, joten minulla meni pari kuukautta ennen kuin uskalsin tehdä siirtoni tuota miestä kohtaan. Minä, joka olin seurustellut tosissani vain kerran ja joka todellakaan tuntenut itseäni viehättäväksi - ja jolla ei todellakaan ollut miesten iskemisestä mitään kokemusta, keräsin kaiken rohkeuteni ja pyysin tätä miestä treffeille. Varauduin pettymään siihen, ettei mies kiinnostuisi, mutta tämä päiväuneni alkoi tapailemaan minua ja tässä sitä ollaan. Kertaakaan ei olla mietitty eroa vaan yhteinen tulevaisuus on jotenkin ollut alusta asti ihan päivänselvää.

Vieläkään en osaa selittää sitä tunnetta, jonka koin meidän tavatessamme sattumalta huoltoasemalla yhteisten kavereiden kautta. Vielä pitkän ajan päästäkin jalat menevät veteliksi ja sydän alkaa pamppailemaan, kun mietin sitä tilannetta.

Ja etsimällä en tätä miestä etsinyt, hän vaan löytyi täysin vahingossa. Itse en ole ollenkaan nettideittailijatyyppiä, en kestäisi sitä, että netissä aloitettu tuttavuus ei kolahtaisi mitenkään sitten tavatessa. Jos minä alkaisin etsimällä etsiä parisuhdetta, lähtisin etsimään sitä kavereiden kautta, jotka voisivat ehkä auttaa löytämään omasta tuttavapiiristään potentiaalisia ehdokkaita. Silloin ei tarvitsisi käyttää niin paljoa energiaa itse tyyppiin tutustumisessa, kun yhteisen tutun kautta voisi saada jo etukäteen tuntumaa ihmiseen

 

mikä pakko se on heti uutta löytää kun on just edellisestä eroon päässy.

 

mikä pakko se on heti uutta löytää kun on just edellisestä eroon päässy.

Halu olla iholla, laajentaa tajuntaansa hyvällä seksillä ja tuntea perhoset mahanpohjassa.

 

pöh.

 

Peesaaan muutamia vastauksia tässä ketjussa ja olen samoilla linjoilla, ettei ainakaan kannata väkisin lähteä puristamaan suhdetta tai etsiä liialla innolla.

Oma pää oli saatava ensin selväksi. Niin päätin. Olen sellainen luonne, että haluan jonkinlaisen rauhan mieleeni ja sitten on ikään kuin valmis täyttämään päänsä uusilla jutuilla. Tämä ei tietenkään jokaiselle käy, mutta kunhan kerroin oman tarinani.

Juuri kun olen ollut tyytyväinen siihen, että elämä sujuu ok ,pamahti eteeni työn kautta mahtava tyyppi ja olen kahden vaiheilla teenkö aloitteen. En haluaisi pettyä , joten seuraan tilannetta vielä. Siis emme näe joka päivä, koska asumme eri paikkakunnilla. Siltä pohjalta kuitenkin väitän, että törmäät vielä johonkin kivaan tyyppiin.