Mistä tietää että on tarpeeksi hyvä äiti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Turkilmas

Vieras
Siis ei edes hyvä. Vaan riittävä. Niin ettei pilaa lapsensa elämää. Kuinka hyvä täytyy olla? Ja milloin on niin huono äiti että lapsen olisi parempi elää toisaalla?
 
varmaan parempi keskittyä elämään ihan normaalisti ja normaalisti hoitamaan lapsia. jos liikaa alkaa miettimään tällaisia, voi olla ettei tuo pääkoppa sitä kestä. sä olet sä, sun lasten ainoa äiti, siis paras äiti niille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kalkatin:
Etköhän sä sen sydämessäsi tunne, kun sä katsot lapsiasi. Kun näät et ne voi hyvin, hymyilee, sanoo sulle äiti mä rakastan sua (tai jotai sitä tarkottavaa) suukottaa, halii sua jne..

Mun lapsi sanoo joka päivä, että "sä oot tyhmä" tai "mä rakastan kyllä enemmän iskää". Iskälle suuttuessaan sanoo samanlaisesti sille... Pitää varmaan tarkistaa äitiyttään tai sit olla tyytyväinen, että lapsi uskaltaa näyttää tunteensa

:/
 
Varmaan saamme sen tietää viimeistään sitten kun lapset aikuisia. Jos haluavat puhua asioistaan ja käyvät kylässä ja soittelevat kuulumisia, voisi ainakin olettaa olevansa tärkeä ja hoitaneensa homman hyvin. Vaikea sitä on tietää, mitkä ihan tavallisista asioista / käytösmalleista joita itse pitää normaaleina, traumatisoivat jollain tapaa lasta.
 
Ehkä siitäkin, että mitä tunnet, kun katsot lapsiasi. Viimeistään, kun katsoo nukkuvaa lasta, niin kyllähän sitä heltyy vaikka minkälaisen päivän tai väsymyksen jälkeen. Jos tunnet pelkkää negatiivista aina kun katsot lasta, niin silloin lapsikaan tuskin on kovin tasapainoinen ja onnellinen.
 
Jos lapsi uskaltaa näyttää sinulle tunteesi(kiukun,pelon, ilon, naurun ynnämuun siltä väliltä) ,voit olla varma että hän luottaa sinuun ja olet varmasti sen luottamuksen ansainnut. Jokainen on omalle lapselleen varmasti paras äiti, jos itse haluaa niin ajatella. Lapsen on hyvä olla,jos hän saa tarpeeksi huolenpitoa ja rakkautta.
 
Jos mietit sitä omalta kohdaltasi, niin tässä on eräästä artikkelista pieni referaattipätkä. Toivottavasti se antaa joitakin vastauksia sulle, itse en osaa hyvän äidin määritelmää tehdä - se kun pitää sisällään niin paljon kaikenlaista.

Äitiys on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharju on mm. tuota mieltä vuoden 2001 joulukuun Gloriassa.

...

Hän puhuu artikkelissa myös syyllisyydestä ja syyllistymisestä, josta tälläkin palstalla aika ajoin keskustellaan. Hän sanoo, että joka ikinen tekee virheitä. Semmoista äitiä tai isää ei ole, joka ei tekisi.
Hän muistuttaa tunnetusta termistä riittävän hyvä vanhemmuus, joka tarkoittaa sitä, että elämässä on enemmän rakkautta kuin vaikeuksia. Tiedetään myös, että yksi kehityksen edellytyksistä on se, että ei ole täydellistä. Jos lapsillamme olisi täydellinen palvelu, ei yksikään heistä kehittyisi. Täytyy olla myös jotain, mitä puuttuu Tuliharju toteaa. Ei lapsia pidä pitää pumpulissa, vaan auttaa vaikeuksien yli.
Hyvä vanhemmuus edellyttää kykyä myös syyllisyydentunteen kestämiseen. Jokainen kokee sitä joskus. Jos se kielletään, kipeät asiat eivät korjaannu. Sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää, mutta syyllistäminen on Anna Tuliharjun mukaan jo käsitteenä mahdoton. Syyllisyys on terveessä ihmisessä valmiina oleva tunne, sitä ei voi ulkopuolelta toiseen istuttaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihminen ilman syyllisyydentunnetta on psykopaatti. Ja joku toinen on sanonut, että syyllisyys on rakkauden vartija. Terveen syyllisyydentunteen kestäminen on lapsen etu, silläkin voi tehdä lapselleen vahinkoa, että jää syyllisyyteen kiinni ja ajattelee, että mitään ei ole enää tehtävissä.
 
Tekee parhaansa. Siis niillä keinoilla mitkä kulloinkin on käytettävissä. Minä itse olin marraskuun lopussa vaikean paikan edessä. Olen mielestäni ollut lapsilleni riittävän hyvä äiti ja kolme tytärtä jo saanut täysi-ikäiseksi tai nuorin melkein mutta jo omien opiskelujensa pariin ja opiskelee toisella paikkakunnalla kokeillen siipiään. Tyttöjen kanssa on kaikki mennyt ok. Mutta tämä juniori, 13½, onkin toista maata. Syksyllä yläkouluun siirtymisen myötä alkoi monenlainen outo käyttäytyminen uusien ja isompien 9-luokkalaisten tultua kuviohin mukaan. Alakoulussa kun tunsit kaverit ja perheet, joiden kanssa poika pyöri.
Vaikeuksia kasautui. Kerrottakoon, että olen ollut lasteni yh 10 v. ja isä ei juurikaan ole lasten elämässä mukana muuta kuin joskus jotain kivaa järjestämässä mutta ei ole miloinkaan ottanut kasvatusvastuuta puhumattakaan, että hänen kanssaan olisi voinut keskustella ongelmista. Eli haluaa olla vain se kiva isä... Pojalta on puuttunut isän malli (sitä ei homoisä ulkomäkö- vaate- meikkiym. intresseineen todellakaan ole!), Niinpä tulin vaikean ratkaisun eteen. Joulukuun alussa poika lähti perhekotiin naapuripaikkakunnalle. Minä tunnen olevani niin epäonnistunut äitinä ja kasvattajana vaikka aina olen parhaani lasteni eteen tehnyt. Toivon, että poika siellä perhekodissa tulisi"järkiinsä" eikä lähtisi mukaan kavereiden töllön töihin.
Mutta siis, me emme oikeasti tiedä kasvatusasioita miettiessämme, teemmekö oikein vai väärin. Vasta aika näyttää. Minäkin mietin kaiken aikaa, mikä meni vikaan, missä olisi pitänyt toimia toisin jne. Kuitenkin yritän nyt vain ajatella pojan parasta ja sitä, että onneksi asioihin puututtiin nopeasti ennen kuin mitään todella vakavaa pääsi tapahtumaan. Toivon hartaasti, että saan pojan kotiin aikanaan. Ja ainakin poika on oikeasti alkanut miettiä asioita. Selvisi kun joululomalla oli kotona juteltiin asioista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pinsku:
Onko sulla Turkilmas kaikki ok?? Olet pidemmän aikaa laitellut tällaisia outoja aloituksia..

Mitä outoja aloituksia? Pidemmän aikaa, what :D?

No mutta. Mä luen kirjaa sijaisperheistä. Ja tänään ollaan keskusteltu kovalla vimmalla tuosta missi-Elinan ratkaisusta. Ne nyt päälimmäisenä sai tämmöisiä ajatuksia pintaan.

Mutta tuohon onko mulla kaikki ok. No ei ehkä ihan. Mullahan on ollut paljon ongelmia nyt esikoisen kanssa. Ja syytän niistä vain ja ainoastaan itseäni. Enkä voi olla miettimättä paljonko hänen käytöksestään kumpuaa mahdollisesti lapsuuden traumoista. Kun en ollut masentuneena aidosti läsnä.

Ja nyt taas Peikkiksen kanssa ihmettelen edelleen valtavaa rakkauttani. Ja vaikka olen toki onnellinen että saan kokea vauva-ajan ilman masennusta, niin silti tunteeni on ristiriitaisia. Kun jotenkin ajattelen että on epäreilua esikoista kohtaan että kuopus saa terveen äidin heti alusta asti.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlanka:
Tekee parhaansa. Siis niillä keinoilla mitkä kulloinkin on käytettävissä. Minä itse olin marraskuun lopussa vaikean paikan edessä. Olen mielestäni ollut lapsilleni riittävän hyvä äiti ja kolme tytärtä jo saanut täysi-ikäiseksi tai nuorin melkein mutta jo omien opiskelujensa pariin ja opiskelee toisella paikkakunnalla kokeillen siipiään. Tyttöjen kanssa on kaikki mennyt ok. Mutta tämä juniori, 13½, onkin toista maata. Syksyllä yläkouluun siirtymisen myötä alkoi monenlainen outo käyttäytyminen uusien ja isompien 9-luokkalaisten tultua kuviohin mukaan. Alakoulussa kun tunsit kaverit ja perheet, joiden kanssa poika pyöri.
Vaikeuksia kasautui. Kerrottakoon, että olen ollut lasteni yh 10 v. ja isä ei juurikaan ole lasten elämässä mukana muuta kuin joskus jotain kivaa järjestämässä mutta ei ole miloinkaan ottanut kasvatusvastuuta puhumattakaan, että hänen kanssaan olisi voinut keskustella ongelmista. Eli haluaa olla vain se kiva isä... Pojalta on puuttunut isän malli (sitä ei homoisä ulkomäkö- vaate- meikkiym. intresseineen todellakaan ole!), Niinpä tulin vaikean ratkaisun eteen. Joulukuun alussa poika lähti perhekotiin naapuripaikkakunnalle. Minä tunnen olevani niin epäonnistunut äitinä ja kasvattajana vaikka aina olen parhaani lasteni eteen tehnyt. Toivon, että poika siellä perhekodissa tulisi"järkiinsä" eikä lähtisi mukaan kavereiden töllön töihin.
Mutta siis, me emme oikeasti tiedä kasvatusasioita miettiessämme, teemmekö oikein vai väärin. Vasta aika näyttää. Minäkin mietin kaiken aikaa, mikä meni vikaan, missä olisi pitänyt toimia toisin jne. Kuitenkin yritän nyt vain ajatella pojan parasta ja sitä, että onneksi asioihin puututtiin nopeasti ennen kuin mitään todella vakavaa pääsi tapahtumaan. Toivon hartaasti, että saan pojan kotiin aikanaan. Ja ainakin poika on oikeasti alkanut miettiä asioita. Selvisi kun joululomalla oli kotona juteltiin asioista.

Taisinpa mennä sanattomaksi jopa kun kirjoituksesi luin
:hug: :hug: . Rohkean päätöksen olet tehnyt ja takuulla lapsesi parasta ajatellen. Toivottavasti saat tosiaan pojan kotiin ja selviätte tästä vaiheesta niin että jälkeenpäin voitte vaan muistella kauhulla tätä aikaa :hug: :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja sss:
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Ja tänään ollaan keskusteltu kovalla vimmalla tuosta missi-Elinan ratkaisusta

Mikä tää on? Linkki?

Ainakin tässä:

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1284547,150#m14119961
Voi hyvän tähden tuota taivastelua noissa kommenteissa. Jos isä sanoo lapsen jäävän äidilleen, kukaan ei ihmettele.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja pinsku:
Onko sulla Turkilmas kaikki ok?? Olet pidemmän aikaa laitellut tällaisia outoja aloituksia..

Mitä outoja aloituksia? Pidemmän aikaa, what :D?

No mutta. Mä luen kirjaa sijaisperheistä. Ja tänään ollaan keskusteltu kovalla vimmalla tuosta missi-Elinan ratkaisusta. Ne nyt päälimmäisenä sai tämmöisiä ajatuksia pintaan.

Mutta tuohon onko mulla kaikki ok. No ei ehkä ihan. Mullahan on ollut paljon ongelmia nyt esikoisen kanssa. Ja syytän niistä vain ja ainoastaan itseäni. Enkä voi olla miettimättä paljonko hänen käytöksestään kumpuaa mahdollisesti lapsuuden traumoista. Kun en ollut masentuneena aidosti läsnä.

Ja nyt taas Peikkiksen kanssa ihmettelen edelleen valtavaa rakkauttani. Ja vaikka olen toki onnellinen että saan kokea vauva-ajan ilman masennusta, niin silti tunteeni on ristiriitaisia. Kun jotenkin ajattelen että on epäreilua esikoista kohtaan että kuopus saa terveen äidin heti alusta asti.

ehkä se esikoinen huomaa tuon vauvan saaman "täydellisen rakkauden" tuskin vauvaa tarvii puhutella tai käskeä? mutta sitä ekaluokkalista -joo?

katsoitko sen iso poika "dokkarin" ykköseltä?
se ei oikein toisaalta auttanut mua, mutta toisaalta kun näki toisen lapsen käyttäytyvän samaan tapaan kuin oma. huomasi ettei se ole niin pahaa miltä itsestä tuntuu, kun sen oma lapsi tekee äidille. pitäisi osata hypätä kai pois äidin saappaista ja katsoa toisin silmin? ehkä silloin ei ne teot oliskaan niin suuren porun aihe.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vv:
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja pinsku:
Onko sulla Turkilmas kaikki ok?? Olet pidemmän aikaa laitellut tällaisia outoja aloituksia..

Mitä outoja aloituksia? Pidemmän aikaa, what :D?

No mutta. Mä luen kirjaa sijaisperheistä. Ja tänään ollaan keskusteltu kovalla vimmalla tuosta missi-Elinan ratkaisusta. Ne nyt päälimmäisenä sai tämmöisiä ajatuksia pintaan.

Mutta tuohon onko mulla kaikki ok. No ei ehkä ihan. Mullahan on ollut paljon ongelmia nyt esikoisen kanssa. Ja syytän niistä vain ja ainoastaan itseäni. Enkä voi olla miettimättä paljonko hänen käytöksestään kumpuaa mahdollisesti lapsuuden traumoista. Kun en ollut masentuneena aidosti läsnä.

Ja nyt taas Peikkiksen kanssa ihmettelen edelleen valtavaa rakkauttani. Ja vaikka olen toki onnellinen että saan kokea vauva-ajan ilman masennusta, niin silti tunteeni on ristiriitaisia. Kun jotenkin ajattelen että on epäreilua esikoista kohtaan että kuopus saa terveen äidin heti alusta asti.

ehkä se esikoinen huomaa tuon vauvan saaman "täydellisen rakkauden" tuskin vauvaa tarvii puhutella tai käskeä? mutta sitä ekaluokkalista -joo?

katsoitko sen iso poika "dokkarin" ykköseltä?
se ei oikein toisaalta auttanut mua, mutta toisaalta kun näki toisen lapsen käyttäytyvän samaan tapaan kuin oma. huomasi ettei se ole niin pahaa miltä itsestä tuntuu, kun sen oma lapsi tekee äidille. pitäisi osata hypätä kai pois äidin saappaista ja katsoa toisin silmin? ehkä silloin ei ne teot oliskaan niin suuren porun aihe.

Joo katoin. Ja olikin lohdullista nähdä semmoinen kiukutteleva ja kipuileva ekaluokkalainen jossakin muuallakin kuin kotona. Mutta silti. Meillä poika ei esim. kaipaa hellyyttä lainkaan, kuten tuo dokkarin poika. Päinvastoin, tänäänkin koitin taas halia, niin poika halus vaan pois. Isänsä syliin sentään menee vielä aina kun mies on sohvalla. Ja sitten mä itse en vaan saa hillittyä itseäni. Tarpeeksi kun poika kiukuttelee, niin mäkin hermostun ja pian on riita valmis.

Mäkin YRITÄN katsoa asioita lapsen silmin ja koitan ymmärtää. Toisaalta koko ajan poden enemmän syyllisyyttä ja tuskailen pojan etääntynyttä olemusta.

Huoh
:'(
 
Moikka, mäkin oon perhetynyt tohon kirjaan. Pari päivää sitten siitä oli iso kiittävä juttu alueemme lehdessä. On kasvatuksellinen kirja muillekin vanhemmille kuin vain sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille.

t. tuikku




Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja lukutoukka:
Mitä kirjaa luet sijaisperheistä?

Kirsikka Arkimies: Terveisiä sijaisperheestä!

Yhdessä lapsen parhaaksi

 
Musta tuollainen turkilmas syyllistäminen on aika hassua. jostain läsnäolosta. Toisilla on 10 lasta ja ei todellakaan mmitään keskustelua kun työtä vaan 5-vuotiaasta.

Sun pitää vaan pitä kuria pojalle. Hemmottelet pilalle. Jos on saanut olla 6-7 vuotta ainao lapsi, on varmasti saanut läsnäoloa ja huomiota tarpekesi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Musta tuollainen turkilmas syyllistäminen on aika hassua. jostain läsnäolosta. Toisilla on 10 lasta ja ei todellakaan mmitään keskustelua kun työtä vaan 5-vuotiaasta.

Sun pitää vaan pitä kuria pojalle. Hemmottelet pilalle. Jos on saanut olla 6-7 vuotta ainao lapsi, on varmasti saanut läsnäoloa ja huomiota tarpekesi.

Ei kenenkään lapsuus täydellinen ole ja masennusta sairastaa aika moni äiti. Silti ei voi alkaa hyväksyä asiatonta käytsötä lapselta millään tuollaisella lässäynlässynperusteella.
 

Yhteistyössä