Mistä te masentuneet tai sen sairastaneet saatte elämänilonne?

["Uupunut"]

Kun tuntuu että kaikki asiat aina kaatuu päälle. Ei ole rauhaa yhtään. Myöskin aina tulee se takapakki. Töissä käyminen tuntuu pakkopullalta. Mutta muutakaan ei voi. Olen yrittänyt löytää oman juttuni mutta en ole löytänyt. Pinnalliset jutut kiinnostaa mutta niistä ei saa elämänhalua tai sisua. Missä vika? Hoidossa olen.

 

[nyt nikitönnä]

Ei ole mitään elämäniloa. Raahauduttava päivästä toiseen. Kamalinta on ettei millään ole mitään väliä. Itse en ole enää töissä, sairaslomalla ja eläkettä haettu mutta varmasti hylätään. Onko sinulla lievä masennus kun jaksat töissä käydä? Itse lähes toimintakyvytön ja inhoan itseäni koska olen niin saamaton ja laiska. Haluaisin olla entinen oma itseni, iloinen ja sosiaalinen muttei voi pakollakaan olla. Toimin kuin robotti. Voimia sinulle. Muista levätä, syödä ja tehdä joatin mikä sinusta on kivaa

 

["vieraana"]

Mun oloa helpottaa ulkoilu päivittäin ja säännöllinen kavereiden näkeminen. Yritän ulkoilla edes vähän, vaikka ei aina huvitakaan. Joka viikolle sovin vähintään kaksi tapaamista jonkun kaverin kanssa. Vaikka joku pienikin juttu, kahvilla käynti tms. Nämä sovin aina etukäteen, koska pahemman masennuksen iskiessä en aina jaksa, mutta jo sovittuihin tulee mentyä. Lisäksi pari kaveria on sellaisia, että tulevat ovelle, jos perun liian monta kahvilla käyntiä Sellaisia ympärille.

 

[utelias samassa tilanteessa]

Ei ole mitään elämäniloa. Raahauduttava päivästä toiseen. Kamalinta on ettei millään ole mitään väliä. Itse en ole enää töissä, sairaslomalla ja eläkettä haettu mutta varmasti hylätään. Onko sinulla lievä masennus kun jaksat töissä käydä? Itse lähes toimintakyvytön ja inhoan itseäni koska olen niin saamaton ja laiska. Haluaisin olla entinen oma itseni, iloinen ja sosiaalinen muttei voi pakollakaan olla. Toimin kuin robotti. Voimia sinulle. Muista levätä, syödä ja tehdä joatin mikä sinusta on kivaa

Minkä ikäinen olet?
Kauan olet ollu sairauslomalla?
Onko kuntoutettu mitenkään?
Onko masennus ainoa syy s.lomaan?
käytätkö mitään lääkettä, terapiaa tms...?

 

[Ap.....]

Mulla ollut todella vakava masennus. Nyt en tiedä mikä luokitus on. Eli töissä käyn. Kyllä se vähän harmittaa olla erilainen kuin muut . En suunnitellut elämääni näin. En oikeastaan suunnitellut mitään. Masennuksen takia olen joutunut monesti olemaan poissa töistä. Sekin harmittaa. En vain löydä sitä punaista lankaa. Perhe tietysti mutta tuo työ rasittaa ja rahaa pitää kuitenkin saada. En viihdy vieraiden ihmisten kanssa.

 

[nyt nikitönnä]

Minkä ikäinen olet?
Kauan olet ollu sairauslomalla?
Onko kuntoutettu mitenkään?
Onko masennus ainoa syy s.lomaan?
käytätkö mitään lääkettä, terapiaa tms...?

Olen 40 vuotias. Työelämästä ollut pois jo 1.5 vuotta. Todettu vaikea masennus, loppuunpalaminen ja syömishäiriö. ( anoreksia) Lääkitys on ja säännölliset käynnit mielenterveystoimissa, nyt mietitään jopa osastohoitoa kun en kuntoudu ollenkaan. Muitakin perussairauksia löytyy. Päivät kuluvat lähinnä sängyssä tämän koneen kanssa kahvia ja vettä juoden. Lapsiakin löytyy suurperheen verran, miestä ei. Itsetuhoiset ajatukset kalvavat mieltäni lähes joka pv nykyään. Tuntuu että olen niin syvässä mustassa kuopassa mistä en pääse enää pois. Olitko muuten vaan kiinnostunut vai samassa tilassa?

 

[nyt nikitönnä]

Mulla ollut todella vakava masennus. Nyt en tiedä mikä luokitus on. Eli töissä käyn. Kyllä se vähän harmittaa olla erilainen kuin muut . En suunnitellut elämääni näin. En oikeastaan suunnitellut mitään. Masennuksen takia olen joutunut monesti olemaan poissa töistä. Sekin harmittaa. En vain löydä sitä punaista lankaa. Perhe tietysti mutta tuo työ rasittaa ja rahaa pitää kuitenkin saada. En viihdy vieraiden ihmisten kanssa.

Mene ihmeessä heti lääkäriin ja sairaslomalle. Kuten aiemmin jo mainitsin , itselläni myös loppuunpalaminen. Sinua uhkaa myös se jos väkipakolla töissä käyt. Lastesi takia, jooko? Ja itsesi.

 

["jepulis"]

Olen itsekin ollut masentunut, mutta aina kyennyt töihin, minulla menee jatkuva mielialalääkitys suht pienellä annoksella. Kamalinta minulle olisi, jos joutuisin jäämään kotiin ja hakemaan sairaseläkettä näin alle viisikymppisenä.Samoin kamalaa olisi, jos menettäisin kaiken toivoni. Suomessa masennus on todella suuri syy pitkittyviin sairaslomiin, totaaliseen uupumiseen ja sairaseläkkeelle jäämiseen. Itselleni auttaa jonkin verran liikunta ja se, että minulla on todella iso halu elättää itseni ja perheeni, en ikinä haluaisi jäädä yhteiskunnan elätettäväksi. Tämä kuulostaa tuomitsevalta, vaikka en sitä niin haluaisi esittää. Joka puolella erilaisissa yhteisöissä esim.FB:ssä on näitä "elämäntapamasentujia", jotka ovat täysin yhteiskunnan tukien varassa ja eivät ymmärrettävästi niillä aina pärjää. Tällöin apua haetaan meiltä muilta, jotka omine murheinemme (kyllä, JOKAISELLA on ristinsä) pakerramme töitä ja yritämme saada rahamme riittämään ja pyrimme vielä auttamaan lähimmäisiämme. Kuulostan raa`alta, mutta missä vika? Ja ei kiitos niitä "masennus on sairaus", tiedän kyllä sen, koska itsekin olen siihen herkästi taipuvainen, jos vain antaisin olla enkä taistelisi sitä vastaan joka ikinen päivä. Muita vastaavanlaisiesti ajattelevia?

 

["Santeri"]

Minulla ei ole masennusta mutta voin kertoa, että suurimmalla osalla noi fiilikset on tuttuja. Kukaan ei pidä töistänsä, jotkut vihaavat yli kaiken. Ketään ei kiinnosta. Silti siellä on kaikkien pakko käydä. Kaikilla on kiire ja stressiä ja kokevat riittämättömyyttä ja useimmilla on jotain terveydellisiä ongelmia.

Joskus tuntuu ettö masentuneilla on joku liian siloteltu kuva siitä kuinka elämä pitäisi kokea. Ne elämänilot on kaikilla yhtä kiven alla. Se vain pitää tajuta ja yrittää löytää se joku juttu, jonka takia jaksaa. Ei se ole helppoa kenellekään, tsemppiä.

 

[utelias samassa tilanteessa]

Olen 40 vuotias. Työelämästä ollut pois jo 1.5 vuotta. Todettu vaikea masennus, loppuunpalaminen ja syömishäiriö. ( anoreksia) Lääkitys on ja säännölliset käynnit mielenterveystoimissa, nyt mietitään jopa osastohoitoa kun en kuntoudu ollenkaan. Muitakin perussairauksia löytyy. Päivät kuluvat lähinnä sängyssä tämän koneen kanssa kahvia ja vettä juoden. Lapsiakin löytyy suurperheen verran, miestä ei. Itsetuhoiset ajatukset kalvavat mieltäni lähes joka pv nykyään. Tuntuu että olen niin syvässä mustassa kuopassa mistä en pääse enää pois. Olitko muuten vaan kiinnostunut vai samassa tilassa?

Masennus on ollut jo vuosia, nyt tänään eka päivä kun aloitin lääkkeen oton. Itse olen 35v, sairaslomalle jään nyt, terapiassa käyn. Voimia ei oikein ole ja alakuloisuus valtaa pään. toivottavasti lääkkeistä olis hyötyä.
Voimia sulle!

 

["jepulis"]

[QUOTE="Santeri";29637555]Minulla ei ole masennusta mutta voin kertoa, että suurimmalla osalla noi fiilikset on tuttuja. Kukaan ei pidä töistänsä, jotkut vihaavat yli kaiken. Ketään ei kiinnosta. Silti siellä on kaikkien pakko käydä. Kaikilla on kiire ja stressiä ja kokevat riittämättömyyttä ja useimmilla on jotain terveydellisiä ongelmia.

Joskus tuntuu ettö masentuneilla on joku liian siloteltu kuva siitä kuinka elämä pitäisi kokea. Ne elämänilot on kaikilla yhtä kiven alla. Se vain pitää tajuta ja yrittää löytää se joku juttu, jonka takia jaksaa. Ei se ole helppoa kenellekään, tsemppiä.[/QUOTE]

Santerin kanssa samaa mieltä. Itseäni ihmetyttää se, kuinka nopeasti tilanne menee siihen työkyvyttömyyskierteeseen ja sitten ollaankin jo hakemassa eläkettä ja kyselemässä apua erilaisista vähävaraisia auttavista yhteisöistä. Tulee tunne,että näillä kaikilla ihmisillä ei ole edes halua parantua, on helpompaa olla kotona sairauden turvin koska yhteiskunta elättää. Siksi en ymmärrä tätä masennusbuumia. Meillä kaikilla kun on vaikeutemme, elämä ei ole ruusuilla tanssimista.

 

[Masentuneen vaimo]

En halua esittää mitään psykiatria kun en ole, enkä vähätellä ketään enkä kenenkään masennusta, ihmettelen vain miksi Suomessa niin usein annetaan tilanteen luisua ihan krooniseksi. En usko että työkyvyttömyyseläke kenenkään masennusta parantaa, syrjäyttää vain yhteiskunnasta.

Minunkin mieheni sairastaa vaikeaa masennusta, vuosia häntä vaan roikotettiin mielenterveystoimiston kirjoilla kuntoutustuella ja tila vain paheni pahenemistaan, itsekin olin aikeissa erota ja lähteä lasten kanssa kun ajattelin ettei tuommoinen ole lapsillekaan hyvästä... Me kumminkin keksimme vaatia sähköhoitoa! (sitä piti todellakin anella ja vaatia, vaikka se monissa maissa on ensisijainen hoito masennukseen...). Sähköhoito oli raskasta, mutta auttoi! Nyt voimat ovat palanneet, ja mies aloittanut oikean terapian (Kelan tuella) kerran viikossa ja nyt hän pystyy myös itse ponnistelemaan parantuakseen.

Ketään vähättelemättä olen kyllä itsekin taipuvainen ajattelemaan, että vaikka apua tarvitaan, niin apua pitää myös pyytää ja hyödyntää ja päättää itsekin yrittää!

 

[masisäiti]

[QUOTE="Uupunut";29637433]Kun tuntuu että kaikki asiat aina kaatuu päälle. Ei ole rauhaa yhtään.
... Missä vika? Hoidossa olen.[/QUOTE]

Itselläni elämänilo on löytynyt uskosta Jeesukseen Kristukseen.

 

[Ap....]

Käyn siis hoidossa ja on lääkitys. Se vaan ei auta väsymykseen. Teen kyllä kotitöitä mutta aina ei jaksa ja joutuu pakottamaan itsensä. Välillä ne kasaantuu. Lapset vielä pieniä ja mies tekee pitkiä päiviä. Itse teen lasten takia lyhennettyä päivää. En todellakaan pidä työstäni. En vain tiedä mikä työ olisi mielekästä. Työssä joutuu tsemppaamaan että on välillä iloinen. Periaatteessa tiedostan että kaikki on minulla hyvin. Nyt on vain uutena tullut kamala sairaslomien pelko. Haluan jaksaa käydä normaalisti töissä. Olen saanut töissäkin " pimahdus" kohtauksen ja uudet pelottaa. En halua sairaslomalle taas. En vain tiedä mistä ammentaisi voimaa. Kesällä lenkkeilin mutta talvella sekin jäi. Nyt kiloja taas tullut. Mutta eihän elämä jatkuvaa hyvää oloa ole. Vaan aaltoliikettä. Kunhan ei tarvisi sairaslomia vaan jaksaisi töissä käydä ja olla perheellekin läsnä.