Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja Aaban:Alkuperäinen kirjoittaja emmi:Alkuperäinen kirjoittaja ap:Lisäänpä vielä ohi aiheen, että edellisellä kerralla, kun jouduimme kutsumaan ambulanssin saman asian takia, kerroin, että olemme jo antaneet lapselle Stesolid-peräruiskeen. Ambulanssihenkilökunta kysyi meiltä: "Aha, mikä se siis on?". En tiedä olenko ihan pihalla, mutta tuntui vähän oudolta, etteivät he tienneet. Eri ambulanssi siis silloin kyseessä.
On kyllä erikoista, että eivät tienneet. Suurimmalla epileptikoista, joiden kanssa minä olen työskennellyt, on ollut stesolidit käytössä.
Ap: n lapsella oli kyse kuumekouristuksesta.
Niin, mutta sama lääke, ei kai se lääkkeen nimen tunteminen siitä vähene, vaikka eri indikaatioon lääke onkin annettu?
No se kun ei kuitenkaan pelkästään auta, että on lääkkeen nimen kuullut joskus.
Ajattelinpa vaan tarkentaa, että nyt oli kyse kuumekouristuksesta eikä epilepsiasta, joten en viitsi alkaa kinastelemaan asiasta kanssasi.