M
mianna
Vieras
Kolme lasta,6v,3v ja 7kk joista vimeinen herää öisin vähintään 5 kertaa,toisinaan 10.Mies matkustaa,on joka viikko 2-3 päivää keski-Euroopassa.
Hoitoapua ei ole KOSKAAN ollut perheen ulkopuolelta,mummolat ovat 700km päässä.Yksikään lapsistamme ei ole ollut koskaan hoidossa,yökylässä.
Minulla ei ole enää ystäviä,olen ihan yksin ja sitten tulee kaadettua miehen niskaan kaikki kun hänkin on niin paljon poissa.
Tuntuu että tulen hulluksi kohta,kaikki vastustaa ja on rankkkaa vielä kun pienin valvottaa öisin.
Olen nykyään jatkuvasti pahalla päällä enkä jaksa uhmiksen kiukutteluakaan.
Neuvolan puoleen en halua kääntyä.
Huomaan että alavire alkaa heti alkuviikosta kun tiedän että mies taas huomenna lähtee.
Lisäksi lapset ovat ruvenneet kaipaamaan isäänsä ja itkevätkin isän perään,vaikka hän soittaa usein matkalta.Olen niin vihainen miehellekin kun aina poissa ja kaikki on minulta "pois".
Ja juu,lapset olemme tehneet rakkaudella ja olen heistä kiitollinen joka päivä.Nyt vaan taas en jaksa,on niin murheellinen olo kun pitäisi jaksaa,mutten vaan jaksa.Olisi edes aikuis juttu seuraa,vaan ei.Puistoissa täällä pk-seudulla on vaikea tutustua ihmisiin,vaikka ole itse sosiaalinen.