Missähän vika, kun ei jää ystäviä tai kavereita...?

["hillopulla"]

Tässä mietiskelen, kun monella tutulla on kaverita ala-asteelta lähtien. Joillain pidemmältäkin ajalta. Ei minulla ole yhtään sellaista kaveria, jonka olisin tuntenut jo ala-asteella. Ei minulla ole yhtään sellaistakaan kaveria, johon olisin ystävystynyt yläasteella tai lukiossa. Vanhat naapurit, työkaverit, kaikki jäävät aina. Harrastuskaveritkin jäävät. Opinnoista on tullut yksi kaveri, hänkin nykyisin aika etäinen, muistaa minua lähinnä silloin kun tarvitsee jotain tai hänen elämässään menee jotenkin huonosti.

Minua yleisesti pidetään hauskana ja mielenkiintoisena, tai siis näin sanotaan. Mutta sitten kuitenkaan oikein kenelläkään ei ole kiinnostusta ystävystyä tai olla oikeastaan kaverikaan. Siis pitää yhteyttä toisinaan, tavatakin joskus.

Facebookissa minulla on näitä "tuttuja", siis entisiä kavereita ja entisiä ystäviä. Kaikkiin postauksiin tulee kymmeniä tykkäyksiä, ja kommenttia että mulla on niin hyvät jutut. Silti ketään ei kiinnosta olla hyvien juttujen kertojan kanssa tekemisissä kuitenkaan muuten. Tällä palstallakin huomaan saman. Pääsen mukaan juttuihin, mutten siihen "sisäpiiriin", jossa pyydellään palstalaisia kavereiksi tai tavataan, tai muuten muistetaan palstalla vaikkapa.

Tää kuitenkin toistuu joka puolella ja vuosia, joten vika löytyy minusta eikä muista. Mitenkään epätoivoisena en kavereita ole etsimässä, että vika ei siinä ole. Ja sama on toistunut parisuhteissakin - koko ajan kommentoitiin, että olen niin ihana ja niin todella moni on ihastunut ja kiinnostunut, mutta todellisuudessa kukaan ei sitä kuitenkaan ilmeisesti ollut, ei ainakaan tehnyt mitään sen eteen.

Tulipas tällainen turha valitus. Ei tämä useinkaan minua häiritse, taidan olla tottunut. Joskus vaan tulee mietittyä.

 

[oisko]

Mulle tuli mieleen vain semmoinen, että jos kaikki kuvittelee että sulla on jo paljon kavereita eivätkä siksi halua tunkea siihen sun "sisäpiiriin" tai siis siihen, jonka ne kuvittelee sulla olevan.

En nyt oikein osaa sanoinki muuttaa ajatustani, mutta toivottavasti edes jotenkin tajusit.

 

[kuinka]

usein itse pidät yhteyksiä. Aina pitäisi itsekin soittaa, käydä jne.

 

["hillopulla"]

usein itse pidät yhteyksiä. Aina pitäisi itsekin soittaa, käydä jne.

Silloin tällöin, mutta yleensä kukaan ei pidä minuun sen tiiviimmiin yhteyttä itsekään. Tai siis tarkoitan sitä, että jos minä en ota heihin yhteyttä, hekään eivät ota minuun yhteyttä. Tai eivät oikeastaan ota muutenkaan, pidin minä yhteyttä tai en. Kenenkään kanssa en ole päivittäin yhteyksissä, parin kanssa olen ehkä viikoittain yhteyksissä.

Esimerkkinä vaikka sitten ns. paras ystäväni, jonka kanssa on kyllä välit jo selvästi etääntyneet, asumme eri paikkakunnilla. Hän on viimeksi ottanut minuun itse oma-aloitteisesti yhteyttä joskus alkusyksyllä. Olemme kyllä senkin jälkeen tavanneet, mutta kutsut tai yhteydenotot ovat aina tulleet minulta.

 

[-]

Niin... tai sitten etäältä vaikutat mielenkiintoiselle ja hauskalle, mutta paremmin tutustuessa sinut huomataan tylsäksi ja jollain tavalla hankalaksi?
En tiedä...

 

["kjh"]

Sama juttu. Luulen että mun osalta johtuu osittain siitä että peruskoulun jälkeen menin lukioon jossa ei ollut ketään tuttua. Tutustuin uusiin ja vanhat kaverit jäi. Lukion ajan seurustelin ja poikakaverin kaverit oli meidän kavereita. Kun erottiin niin ne kaverit jäi. Lukiosta on vielä muutama hyvä kaveri mutta ei pidetä yhteyttä kuin kerran vuodessa tai parissa. Nämä siis sellaisia joiden kanssa juttu jatkuu aina siitä mihin jäikin. AMK:n jälkeen lähdin 3 vuodeksi ulkomaille, nekin kaverit jäi. Mulla on oikeestaan kaks kaveria joiden kanssa oon viikottain/kuukausittain tekemisissä, toinen entinen työkaveri jonka oon tuntenu jostain 15 vuotiaasta ja toinen AMK kaveri jostain parikymppisestä. Nyt oon lähes 30. En jaksa pitää yhteyttä ja nyt perheellisenä "ei oo aikaa". Sit mietin että kuinka tylsää istua neljän seinän sisällä ku kukaan ei soita...