Antakaa nyt hyvät ihmiset vähän armoa ja ymmärrystä isovanhemmillekin. Lastenlasten syntyminen on isovanhemmille iso asia - oma lapsi saa lapsen ja kaiken lisäksi se uusi tulokas on tullessaan hellyttävääkin hellyttävämpi vauva. Kyllä siinä on tunteet pinnassa kummallakin sukupolvella. Minulle näistä teksteistä vähän - anteeksi vaan - välittyy sellainen itsekäs ja toisen ihmisen tunteita huomioimaton asenne. Voihan toki olla, että todellakin on tilanteita, joissa isovanhemmat eivät osaa antaa perheelle yhtään omaa rauhaa, mutta silti vähän kuulostaa sille, että pipa on nyt liian tiukalla. Ja vähän siltä, että on se kumma kun ei se anoppi osaa lukea miniän ajatuksia siitä, miten sitä adasofiaa pitää hoitaa tismalleen ja pilkulleen. Siitä olen samaa mieltä kyllä, että yökylään ei alle 1,5 vuoden ikäistä tarvitse antaa jos ei raaski tai halua, mutta varmasti anoppi tämän ymmärtää jos sen hänelle rehellisesti ja asiallisesti sanoo? Ja luulenpa, että isovanhemmatkin haluaisivat vaan omaa aikaa sen lapsen kanssa ilman, että miniä vahtii päätlä ja on koko ajan huomauttamassa jotain senlaatuista, että meidän nikopetteri ei tykkää jos sitä heijaa hivenenkään yli 45 asteen kulmassa.
Itse olen 7,5 kk ikäisen vauvan äiti ja meillä pimahtanut osapuoli on mun oma äitini, joka on tehnyt suurin piirtein kaikki ne 'synnit', joista täällä kirjoitellaan; kutsunut itseään vauvaa hoitaessaan vahingossa äidiksi tyyliin 'annapas niin äiti auttaa' jne, kinunnut vauvaa yökylään, suukotellut puhki, ostanut hirveän arsenaalin leluja ja tavaraa, siellä ollessa tulee aamuisin tempomaan vauvan sängystämme heti kun inahduskin kuuluu, kinunnut meidät mökille hankaliin olosuhteisiin kun itse tykkää siellä olla jne jne. Ja siltikään en osaa hänelle siitä vihainen olla, minusta se on - joskin aina ärsyttävääkin - lähinnä koomista ja hellyttävääkin. Olen vaan yrittänyt joustaa ja tuumannut, että ei se lapsi siitä rikki mene vaikka se nyt saakin parina päivänä vuodessa hedelmäsosetta heti aamiaiseksi kun yli-innokas mummu sitä haluaa hänelle antaa. Miehen äiti on jäänyt enemmän osattomaksi vauvastamme, hänellä kun 'mummotettavia' on jo ennestään ja toisaalta asuvat kauempana, jolloin kyläilytkin ovat jääneet vähemmälle. Joka tapauksessa, tiedän että molemmat mummit rakastavat lastamme kovasti ja siitä syystä olen valmis heidän osaltaan katsomaan läpi sormien asioita, joita itse haluaisin tehdä toisella tapaa.
Tämän ei ole tarkoitus olla vastine kenenkään tekstiin enkä kommentoi kenellekään erityisesti. Pohjimmainen mesitsi on, että hitunen ymmärrystä ei olisi pahitteeksi - pätee tietysti molempiin suuntiin.