Tosiaankin, tuo on sun mielipide, ei myöskään minun 4v lapsen mielipide! On ihan raivoissaan kun ei pääse mukaan kun lähden reissuun kohta. Hän oli vähän päälle vuoden ikäinen kun ekan kerran matkasi reppuselässäni Afrikassa, viime vuonna sama juttu, tosin ihan omin jaloin jo ja nyt todella pettynyt kun ei pääse mukaan. Kauheaahan se olisi jos lasten takia pitäisi linnoittautua useiksi vuosiksi neljän seinän sisään!Alkuperäinen kirjoittaja x:2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.
Noh, ei ole kovin kauaa siitä kun joku ojensi minua, että perheen yhteiset metsälenkit ja vaellukset pitää unohtaa, kunnes lapsi on riittävän iso kävelemään itse. Kun kantaminen on kuulemma vaarallista.Alkuperäinen kirjoittaja 3x:Tosiaankin, tuo on sun mielipide, ei myöskään minun 4v lapsen mielipide! On ihan raivoissaan kun ei pääse mukaan kun lähden reissuun kohta. Hän oli vähän päälle vuoden ikäinen kun ekan kerran matkasi reppuselässäni Afrikassa, viime vuonna sama juttu, tosin ihan omin jaloin jo ja nyt todella pettynyt kun ei pääse mukaan. Kauheaahan se olisi jos lasten takia pitäisi linnoittautua useiksi vuosiksi neljän seinän sisään!Alkuperäinen kirjoittaja x:2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.
Sittenhän se vasta vaarallista onkin metsässä vaellella kun pieni lapsi osaa kävellä!! Kaikkea sitä kuuleekin...Alkuperäinen kirjoittaja Huom:Noh, ei ole kovin kauaa siitä kun joku ojensi minua, että perheen yhteiset metsälenkit ja vaellukset pitää unohtaa, kunnes lapsi on riittävän iso kävelemään itse. Kun kantaminen on kuulemma vaarallista.Alkuperäinen kirjoittaja 3x:Tosiaankin, tuo on sun mielipide, ei myöskään minun 4v lapsen mielipide! On ihan raivoissaan kun ei pääse mukaan kun lähden reissuun kohta. Hän oli vähän päälle vuoden ikäinen kun ekan kerran matkasi reppuselässäni Afrikassa, viime vuonna sama juttu, tosin ihan omin jaloin jo ja nyt todella pettynyt kun ei pääse mukaan. Kauheaahan se olisi jos lasten takia pitäisi linnoittautua useiksi vuosiksi neljän seinän sisään!Alkuperäinen kirjoittaja x:2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.
Käytännössä siis retkeilyä harrastavat perheet pitäisivät kaikki pakollisen tauon kunnes kuopus on noin 6 v. Kaikkea sitä kuulee, kun vanhaksi elää.