Missä lapsesi ovat matkustaneet?

  • Viestiketjun aloittaja Harmaavarpunen
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja bud:
Se taitaa olla niin, että jos on lapsena matkustellut, pitää "maailmanmatkailua" tärkeänä ja ihanana asiana myös aikuisena. Näin on omalla kohdallani ainakin. Mun mies taas on käynyt ainoastaan Ahvenanmaalla lapsena, eikä hän ole vieläkään innostunut ulkomaanmatkailusta. Eli se mistä ei tiedä, sitä ei osaa kaivata.
Mä en muksuna päässy kun pohjoismaihin ja kyllä mulla ainakin se kaukokaipuu on ihan sisäänrakennettu juttu ja tuntuu olevan noissa lapsissakin.
Vanhin on matkustanut Itämeren rannikolla (veneilimme paljon kun hän oli pieni)
Nuorin (4v) ei ole tainnu käydä kuin Thaimaassa ja kotimaassa matkaillut, vanhin ja keskimmäinen molemmat ovat olleet Israelissa, Egyptissä, Espanjassa, Norjassa ja ruotsissa ja pari-kolme kertaa Thaimaassa.
 
matkaaja
Meidän 8kk on käynyt Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Venäjällä, Saksassa, Espanjassa ja Thaimaassa.
Eli meillä on matkusteltu vauvan täytettyä 2kk normaalisti, eli samalla tavalla, kuin ennen hänen syntymäänsä. Ongelmia ei ole ollut ja miksi tulisikaan kun asennoituu matkustamiseen lapsen ehdoilla. Ei nämä matkat ole olleet mitenkään huonompia, kuin aikaisemmatkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
, Gambia... .
Mitä piditte Gambiasta? Muistaakseni joskus viesteiltiin tämän asian tiimoilta.
no, kun siihen oikein suhtautui eli se että et voi ominpäin juuri liikkua hotellialueen ulkopuolella vaan "ystäviä" on mukaan tunkemassa oppaaksi. KUitenkin me käytiin aina syömässä ilman opasta mutta päivällä opaspojalle tarjottiin limsat tms.
tosiaan se, että sikäläiset on omaksuneet ajatuksen että turistilla on rahaa, ja sitä on saatava miten vaan. Mutta se menee, kun tekee jonkun myönnytyksen ja pitää kuitenkin rajan jossakin.
eli me käytiin oman perheen kesken syömässä ja hätisteltiin "ystävät" eli bumsterit joiksi muistaakseni heitä kutsuttiin. päivällä taas tehtiin retket paikallisen hotellin edestä bongatun "virallisen oppaan" kanssa. Ei maksanut paljoa verrattuna matkatoimistoihin. käytiin opaspoikien (viikon aikana kuljettiin aina suunnilleen puolikas päivä aina vuoroin kahden pojan kanssa) kotikylissäkin ja vietiin perheiden lapsille suomesta tuotuja käytettyjä vaatteita ja leluja.
pojat oli ystävällisiä ja puhui ihan ymmärrettävää englantia, ei minun mielestä liian tunkeilevia sen jälkeen kun sovittiin mitä halutaan nähdä yms. ei pakkokäyntejä kenenkään sukulaisen kauppoihin yms.
vatsataudilta vältyttiiin kun syötiin maitohappobakteereja ja lotratiin käsidesin kanssa.
sitä mietin jälkeen päin olisiko pitänyt lähteä senegaliin safarille, mutta viikko tuntui lyhyeltä ja "oikealle" safarille voisi lähteä jonnekin sitten joskus.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Alkuperäinen kirjoittaja Misskitty:
Voi teitä vekkuleita! :LOL:

Kyllä mekin käydään sienessä, marjassa ja pulkkamäessä ihan täällä koto-Suomessa, mutta ulkomailla on aivan erilaista!! Ja tyttömme nauttii! Ikää on vasta 1v2kk, mutta on kerennyt käymään jo Virossa, Saksassa, Manner-Espanjassa sekä Yhdysvalloissa. :xmas: Me matkustetaan paljon, se on ihanaa! Ja aivan taatusti alpit, pilvenpiirtäjät, loputon hiekkaranta tai kuumat lähteet voittaa puolakalla käynnin! Ehkä täällä vaan on pulkkamäkeä puolustamassa ne mammat, jotka eivät pääse ulkomaille...Eivätkä tiedä mistä jäävät paitsi.. :snotty:
Jepjep. En epäile etteikö matkustelu olisi kivaa, onhan se. Mutta 1v2kk ei tasan tajua missä hän on. Ei hän ymmärrä onko nyt Saksassa vai Jenkkilässä, vai ehkä siellä missä pippuri kasvaa. Pieni lapsi ei ole se joka tarvitsee matkustelua, hänen vanhempansa tarvitsevat. Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, niin mun mielestäni n. 5-vuotiaan ja sitä vanhemman lapsen kanssa matkustelussa alkaa jo olla LAPSEN kannalta jotain järkeä.
Ihan varmasti lapselle jää muistoja jo ihan pienestä. Jos ei muuta niin hajuja, makuja, ääniä jotka jäävät alitajuntaan seuraavia kertoja varten. Kuten tuolla aiemmin sanoin meillä lapsi oli n. 3v ensimmäisellä pitkällä reissulla ja muistaa jopa enemmän yksityiskohtia kuin minä.
 
mam
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Pointti olikin siinä, että pikkulapset polskivat ihan yhtä riemuissaan vaikkapa oman kotikaupungin kylpylässä. Eivät he tajua olevansa jossakin ulkomailla, eivätkä osaa nostaa hotellin uima-allasta mitenkään hienommaksi kokemukseksi kuin oman kylpylän uima-allasta. Pienet lapset saavat ihan yhtä suuria kiksejä kotimaisistakin elämyksistä, joten siinä mielessä kauas matkustaminen on heidän kanssaan turhaa.
Olen eri mieltä. Meidän tyttö oli 3v-vuotias, kun kävimme Espanjassa aurinkolomalla. Nyt on 5v. edelleen muistaa reissun ja muistaa, että olimme Espanja-maassa. Kyllä tuon ikäisenä ainakin lapsi tajusi, että ollaan ulkomailla, ihan jo siitä, että vieraita kieliä puhutaan ympärillä. Nautti kovasti.

Tuon lisäksi on käynyt Ruotsissa muutamaan otteeseen ja Tanskassa. Emme siis ole suurmatkailijoita. Enkä näe tarpeellisena alle kouluikäisten matkustamista. Mutta: kun olemme perheenä matkustaneet, silloin menemme lapsen ehdoilla, ja toki silloin nauttiin niin lapsi kuin aikuisetkin!

Kouluiässä olisi jo avartavaa päästä ulkomaille edes kerran. Omat vanhemmat eivät matkustele eivätkä vieneet meitä lapsia edes naapurimaihin, joten pienoista katkeruutta oli jossain vaiheessa...
 
Enimmäkseen kahdessa kotimaassaan, eli Suomessa ja Espanjassa (Gran Kanaria, Teneriffa, Fuerteventura, Lanzarote, Mallorca, Barcelona, Madrid). Näiden lisäksi Ruotsissa (Tukholmassa) ja Kreikassa (Kreetalla).

Iät lapsilla matkojen aikana muutamasta kuukaudesta 7 vuoteen. Esikoinen nyt siis tuon 7-vuotta.
 
ei elämän kevät
Alkuperäinen kirjoittaja x:
2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.
No on siinäkin asenne! :headwall: Ja lasten kanssahan ei voi matkustaa ja mennä lasten ehdoilla...Itseään kiduttamaanko tuhannet suomalaiset pikkulapsiperheet sinne etelän lämpöön lapsineen vuosittain matkustavatkin, vai?! :headwall:
 
Huom
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
, Gambia... .
Mitä piditte Gambiasta? Muistaakseni joskus viesteiltiin tämän asian tiimoilta.
no, kun siihen oikein suhtautui eli se että et voi ominpäin juuri liikkua hotellialueen ulkopuolella vaan "ystäviä" on mukaan tunkemassa oppaaksi. KUitenkin me käytiin aina syömässä ilman opasta mutta päivällä opaspojalle tarjottiin limsat tms.
tosiaan se, että sikäläiset on omaksuneet ajatuksen että turistilla on rahaa, ja sitä on saatava miten vaan. Mutta se menee, kun tekee jonkun myönnytyksen ja pitää kuitenkin rajan jossakin.
eli me käytiin oman perheen kesken syömässä ja hätisteltiin "ystävät" eli bumsterit joiksi muistaakseni heitä kutsuttiin. päivällä taas tehtiin retket paikallisen hotellin edestä bongatun "virallisen oppaan" kanssa. Ei maksanut paljoa verrattuna matkatoimistoihin. käytiin opaspoikien (viikon aikana kuljettiin aina suunnilleen puolikas päivä aina vuoroin kahden pojan kanssa) kotikylissäkin ja vietiin perheiden lapsille suomesta tuotuja käytettyjä vaatteita ja leluja.
pojat oli ystävällisiä ja puhui ihan ymmärrettävää englantia, ei minun mielestä liian tunkeilevia sen jälkeen kun sovittiin mitä halutaan nähdä yms. ei pakkokäyntejä kenenkään sukulaisen kauppoihin yms.
vatsataudilta vältyttiiin kun syötiin maitohappobakteereja ja lotratiin käsidesin kanssa.
sitä mietin jälkeen päin olisiko pitänyt lähteä senegaliin safarille, mutta viikko tuntui lyhyeltä ja "oikealle" safarille voisi lähteä jonnekin sitten joskus.

Sellaistahan se on, erilaista ja eksoottista. Itse kyllä muistelen reissua lämmöllä (kuten yleensä muitakin matkoja).
 
Huom
Alkuperäinen kirjoittaja ei elämän kevät:

Jep, mekin kiduttiin joulun alla oikein urakalla koko perhe Teneriffalla. Oli aivan kamalaa... ; )
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
ja jos tenavat yleensä huvipuistoista tai uimisesta niin uskokaa tai älkää niin islanti kuitenkin on molemmilla top vitosessa
Samoin meillä jäänyt mieleen. Oltiin islannissa maanjäristyksessä (6,8). Eli koettu sekin. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
, Gambia... .
Mitä piditte Gambiasta? Muistaakseni joskus viesteiltiin tämän asian tiimoilta.
no, kun siihen oikein suhtautui eli se että et voi ominpäin juuri liikkua hotellialueen ulkopuolella vaan "ystäviä" on mukaan tunkemassa oppaaksi. KUitenkin me käytiin aina syömässä ilman opasta mutta päivällä opaspojalle tarjottiin limsat tms.
tosiaan se, että sikäläiset on omaksuneet ajatuksen että turistilla on rahaa, ja sitä on saatava miten vaan. Mutta se menee, kun tekee jonkun myönnytyksen ja pitää kuitenkin rajan jossakin.
eli me käytiin oman perheen kesken syömässä ja hätisteltiin "ystävät" eli bumsterit joiksi muistaakseni heitä kutsuttiin. päivällä taas tehtiin retket paikallisen hotellin edestä bongatun "virallisen oppaan" kanssa. Ei maksanut paljoa verrattuna matkatoimistoihin. käytiin opaspoikien (viikon aikana kuljettiin aina suunnilleen puolikas päivä aina vuoroin kahden pojan kanssa) kotikylissäkin ja vietiin perheiden lapsille suomesta tuotuja käytettyjä vaatteita ja leluja.
pojat oli ystävällisiä ja puhui ihan ymmärrettävää englantia, ei minun mielestä liian tunkeilevia sen jälkeen kun sovittiin mitä halutaan nähdä yms. ei pakkokäyntejä kenenkään sukulaisen kauppoihin yms.
vatsataudilta vältyttiiin kun syötiin maitohappobakteereja ja lotratiin käsidesin kanssa.
sitä mietin jälkeen päin olisiko pitänyt lähteä senegaliin safarille, mutta viikko tuntui lyhyeltä ja "oikealle" safarille voisi lähteä jonnekin sitten joskus.

Sellaistahan se on, erilaista ja eksoottista. Itse kyllä muistelen reissua lämmöllä (kuten yleensä muitakin matkoja).
oikea asenne auttaa pitkälle ja matkakohteeseen ja maan tapoihin tutustuminen etukäteen.
Afrikkaan haluan vielä eli joku kenia tms. joskus olen miettinyt että josko lennot jostakin yms ja tapaamaan pitkäaikaista kirjeystävää Ghanaan.
nyt sitten kun on vain halu lähteä jonnekin ja päästä helpolla suoraan kotikentältä mennään "vain" teneriffalle joka tosin uusi kyllä meille kaikille kun thaimaahan ei enää järkevään paikkaan matkaa saatu. toisella ajatuksella se olisi voinut olla jonnekin muualle
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja ei elämän kevät:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.
No on siinäkin asenne! :headwall: Ja lasten kanssahan ei voi matkustaa ja mennä lasten ehdoilla...Itseään kiduttamaanko tuhannet suomalaiset pikkulapsiperheet sinne etelän lämpöön lapsineen vuosittain matkustavatkin, vai?! :headwall:

Jep, mekin kiduttiin joulun alla oikein urakalla koko perhe Teneriffalla. Oli aivan kamalaa... ; )

mikä siellä kidutti?
 
Ennen kaikkea kamalaa oli
auringonpaiste
lämpimässä altaassa polskiminen
laadukas ja edullinen cava
puoli-ilmaiset langustinit
juustot ja chorizot
Johan noilla nyt viikon kituu.
 
.
meidän 5v käynyt 3 kertaa etelässä lomamatkalla ja Tallinnassa useamman kerran kylpylälomalla.Matkat tehdään lapsen ehdoilla ja kaikilla on ollut mukavaa ja leppoisan rentouttavaa.Nyt suunnitellaan ensi kesän reissua kunhan mukava hotelli löytyy,lapsiperheille sopiva.
 
Emme mekään ole rikkaita!! :attn: :attn: Kun joku tuossa huomautti että raha ratkaisee, säästämällö mekin reissumme teemme... 500? saa unohtumattoman reissun tehtyä vaikka Saksaan, Viroon yms. Halpalentoyhtiöt kunniaan ja vähemmän shoppailua lomakohteessa. Yleenäs rannat yms on ilmaisia, vähälläkin rahalla voi pärjätä. Finnairilla pääsee 1500?:lla (lennot+hotelli) kolme ihmistä Pariisiin viikoksi. Kyllä tuon vuodessa säästää.
 
Emma
Ovat olleet Virossa mökkeilemässä ja Tallinnassa, Ruotsissa, Unkarissa ja Espanjassa. Ensi syksynä mennään taas johonkin.

Kyllä meidän 4v osaa jo nauttia "etelässä" olosta; syksyllä kun oltiin Espanjassa niin oli onnessaan kun pääsi täältä räntäkeleistä oleilemaan uima-altaalle koko päiväksi :) En voi sanoa että lapset olisivat meidän muutamista matkoista kärsineet :D

Noista mielipiteistä tulee mieleen vaan että happamia sanoi kettu ..... :whistle:
 
vv
Alkuperäinen kirjoittaja umbrella-:
Alkuperäinen kirjoittaja vv:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.
Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, mutta ei kuitenkaan ole käytännön kokemusta. Voin kokemuksesta sanoa, että lapsen riemu polskiessa hotellin uima-altaassa kaiket päivät on vailla vertaa. Ja riemu siitä, että saa juosta rannalla paljain varpain, tehdä hiekkalinnoja sun muuta. Siitä on lapsen raahaaminen mukaan vanhempien nautinnon vuoksi kaukana...Meillä on nyt matkailu muuttunut täysin ns. lapsen ehdoilla tehtäväksi, ja koko perhe nauttii yhteisestä reissusta.
jaa , kyllä me löydetään to iriemu ihan kotimaassakin; saimaan rannoilla, kotikylän pulkkamäessä, mustikka-ja sienimetsässä ym.
Ja miten ulkomaanmatkailu poissulkee kotimaan riemut? Me käydään kerran vuodessa ulkomailla, mutta kyllä esim. viime viikon kylpyläloma Suomessa oli aivan ihana. Ja aivan riemullista on mökkeillä ja nauttia merellä olosta koti Suomessa. Oma pihakin on tosi ihana paikka kesällä ja talvella, mutta siltikin tykätään myös lomailla ulkomailla.
en niin väittänytkään :)
 
4n äiti
itse mieheni kanssa olemme matkustelleet kohtalaisesti. isoin on käynyt UK:ssa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Kanarialla ja Bulgariassa. toka on käynyt nuissa muissa, muttei UK:ssa. kolmonen on käynyt 3 kertaa Kanarialla (2v) ja pienin on käynyt 2 kertaa Kanarialla (1v). pidämme erittäin tärkeänä sitä, että lapsi oppii pienestä asti matkustamaan ja kohtaamaan arjesta poikkeavia tilanteita. vieraiden kielien kuuleminen myös varmasti vaikuttaa aivoihin jo pienenä. juuri tässä kattelen lomia...matkakuume on taas joo.
 
6 v on käynyt Hollannissa, Turkissa ja Ruotsissa & reissannut kotimaassa.

4 v ei ikävä kyllä ole käynyt kuin Ruotsissa & reissannut Suomessa :/

Pidän tärkeänä muihin kulttuureihin tutustumista, mutta se ei kyllä toteudu jossain Kreikan tai Kanarian rantalomalla välttämättä.

Kun valmistun, matkustetaan toivottavasti paljon enemmän mitä nyt kotiäiti- ja opiskelijavuosina.
 
Yhteistyössä