A
"anu"
Vieras
Missä tulee raja vastaan teidän mielestänne siinä että jaksaako tätä elämää?
Mikä/mitkä asiat tekisivät sen että ei ole vaihtoehtoja?
Mikä/mitkä asiat tekisivät sen että ei ole vaihtoehtoja?
Ei ihan äkkiä tuu mieleen. Mulla on kurjia juttuja kurjan jälkeen tullu eteen viimisten vuosien aikana, mut ei mikään ole saanu miettimään tommosta. Ehkä jos menettäis lasten huoltajuuden, eikä näkis niitä ku parin viikon välein, alkaisin olla hukassa. Kaiken muun paskan ehkä kestää - terveyden horjumisen, rahattomuuden, hylkäämisen...
A
"anu"
Vieras
Nii, lapsen menettäminen olis kyllä kamalaa. Rahattomuuskin on pientä mielestäni.
Entä vaan sietämätön olo johon ei saa lievitystä? No, tietysti jos olis voimakkaissa lääkkeissä, ehkä se ei niin tuntuis..
V
"vieras"
Vieras
A
"anu"
Vieras
En kestä tätä oloani enää, se on vaan sietämätön ja en tiedä onko sellaista lääkettäkään olemassa joka
auttaisi. Vaihtoehdot on vähissä.
auttaisi. Vaihtoehdot on vähissä.
Juu,tässä on ollut aika lailla karmeat pari vuotta takana sairauskierteineen,leikkauksineen,lapsen allergioineen ja huippuna oman rakkaan äidin syöpään menehtyminen kesällä...
Välillä on tehnyt mieli laittaa hanskat virallisesti naulaan,mutta miulla on maailman ihanimmat pojat joiden takia jaksaa aina aamulla nousta:heart:
Mikään asia ei mene maailmassa mene lasteni eteen,2 tarkeintä asiaa elämässäni.
Välillä on tehnyt mieli laittaa hanskat virallisesti naulaan,mutta miulla on maailman ihanimmat pojat joiden takia jaksaa aina aamulla nousta:heart:
Mikään asia ei mene maailmassa mene lasteni eteen,2 tarkeintä asiaa elämässäni.
Ä
Äiti yhdelle pojalle
Vieras
omalle jaksamiselle olisi oman lapsen menettäminen. En usko että sitä kestäisin.
Meillä taustalla ei ole lapsettomuutta mutta tuota lasta olen odottanut hartaasti ja jos se multa vietäisiin tavalla tai toisella niin ei tässä elämässä oikein olisi enää sisältöä...
Meillä taustalla ei ole lapsettomuutta mutta tuota lasta olen odottanut hartaasti ja jos se multa vietäisiin tavalla tai toisella niin ei tässä elämässä oikein olisi enää sisältöä...
A
"anu"
Vieras
Ymmärrän että on raskasta, mullakin on kaikkea takana ja jostakin tapahtuneesta nousee tämä mun olo nyt. Ajattelin aamulla että mikä se raja on. Tavallaan olen kunnossa, siis fyysisesti hyvä kunto mulla on ja mietin tuliko mulla eilisestä liikuntaharjoituksesta näin pahat jälkioireet.
Siinä hengiteltiin niin voimakkaasti.
Ihan hirveän sietämätön olo, kehossa ja mielessä yhtäaikaa.
Hyvä kun pystyn tässä koneella olemaan.
Jos olis joku "nassukka" vierellä, mutta ei ole ketään läheistä, ei miestä, ei ketään..
Voisin siis tasapainottua toisen ihmisen vierellä.
Olo on kuin olisi dynamiittipötkö sisällä ja epämiellyttävä olo..tää ei ole eka kerta.
Siinä hengiteltiin niin voimakkaasti.
Ihan hirveän sietämätön olo, kehossa ja mielessä yhtäaikaa.
Hyvä kun pystyn tässä koneella olemaan.
Jos olis joku "nassukka" vierellä, mutta ei ole ketään läheistä, ei miestä, ei ketään..
Voisin siis tasapainottua toisen ihmisen vierellä.
Olo on kuin olisi dynamiittipötkö sisällä ja epämiellyttävä olo..tää ei ole eka kerta.
Musta tuntuu et mulla raja on ihan lähellä. Just erosin 10v kestäneestä suhteesta, onneksi mulle jäi 2 ihanaa lasta joiden kanssa yritän jaksaa, mutta ei se helppoa oo.
Vaikka yrittää miettiä että tämä ei ole mitään verrattuna esim. oman lapsen kuolemaan, niin ei se auta yhtää tällä hetkellä.
Vaikka yrittää miettiä että tämä ei ole mitään verrattuna esim. oman lapsen kuolemaan, niin ei se auta yhtää tällä hetkellä.
Ä
"Äiti ja poika"
Vieras
:hug: Tällä hetkellä omakin parisuhde menee aika alamäkeä, menny viimeset 5kk... :/
A
"anu"
Vieras
Nyt on sitten vielä lisää löylyä tässä tilanteessa, puhuin yhdelle ihmiselle joka tietää asioitani ja kaikki
sisällä oleva "sonta" lähti liikkeelle. Kuvottaa ja pyörryttää. En tiedä mitä jälkioireita tästä tulee myöhemmin. En pysty ruokaakaan tekemään.
sisällä oleva "sonta" lähti liikkeelle. Kuvottaa ja pyörryttää. En tiedä mitä jälkioireita tästä tulee myöhemmin. En pysty ruokaakaan tekemään.
V
"vieras"
Vieras
Elämää? Ei sellasta olekaan. Masentua voisin, mutta henk. koht. en voi kuvitella päättäväni päiviäni vapaaehtoisesti. Sitähän tässä haetaan. Ja minä oon lapsenkin menettänyt. Elämä jatkuu silti, niin meidän perheen kuin meidän ympärilläkin.
V
"vieras"
Vieras
Kannattaa muistaa, että tunteet ja tilanteet ovat väliaikaisia. Jos jotakin isoa on juuri tapahtunut tai sisällä pitkään pidettyä päässyt liikkeelle, niin on luonnollista, että tuntuu, ettei jaksa olla ja elää. Vaikka siltä ei vaikutakaan, niin se olo menee ohitse.
V
"vieras"
Vieras
Mulla on ollut masennusta, velkaantumista, pitkä huono toimimaton suhde, ero, mutta kaikkein pahinta olis lasten menetys ja se että velat menis ulosottoon ja talo pakkohuutokauppaan. Sitten voisin päättää päiväni
A
"anu"
Vieras
[QUOTE="vieras";22093640]Kannattaa muistaa, että tunteet ja tilanteet ovat väliaikaisia. Jos jotakin isoa on juuri tapahtunut tai sisällä pitkään pidettyä päässyt liikkeelle, niin on luonnollista, että tuntuu, ettei jaksa olla ja elää. Vaikka siltä ei vaikutakaan, niin se olo menee ohitse.[/QUOTE]
Ihan naulankantaan sanottu, väliaikaista, tosin toistuvaa. Olen pitänyt sisälläni kaikkea ja tänään selvisin, oli huteraa oloa ja lähdin ulos ja huomasin että selviän. Päivällä oli aikamoista tunnemyrskyä takaumineen.
Ihminen voi selvitä ja toipua.
Ihan naulankantaan sanottu, väliaikaista, tosin toistuvaa. Olen pitänyt sisälläni kaikkea ja tänään selvisin, oli huteraa oloa ja lähdin ulos ja huomasin että selviän. Päivällä oli aikamoista tunnemyrskyä takaumineen.
Ihminen voi selvitä ja toipua.
M
"miulla"
Vieras
Miulla alkaa nyt jaksaminen olla aika vähissä. Narsistinen ex kiusaa yhä vielä, velkahelvetti painaa päälle (kiitos exän), nykyinen mies jätti juuri...bEnää en meinaa jaksaa edes lapsen takia.
A
"anu"
Vieras
[QUOTE="miulla";22097032]Miulla alkaa nyt jaksaminen olla aika vähissä. Narsistinen ex kiusaa yhä vielä, velkahelvetti painaa päälle (kiitos exän), nykyinen mies jätti juuri...bEnää en meinaa jaksaa edes lapsen takia.[/QUOTE]
Yritä jaksaa päivä kerrallaan. Hae tukea ja apua itsellesi. Onko sulla ketään jolle puhua?
Yritä jaksaa päivä kerrallaan. Hae tukea ja apua itsellesi. Onko sulla ketään jolle puhua?
M
"miulla"
Vieras
[QUOTE="anu";22097148]Yritä jaksaa päivä kerrallaan. Hae tukea ja apua itsellesi. Onko sulla ketään jolle puhua?[/QUOTE]
On toki kavereita mutten enää jaksa niitäkään vaivata. istun illat kotona lapsen kanssa tekemättä mitään, juuri ja juuri saan itseni aamuisin töihin. Kämppä kaaoksessa jne.
On toki kavereita mutten enää jaksa niitäkään vaivata. istun illat kotona lapsen kanssa tekemättä mitään, juuri ja juuri saan itseni aamuisin töihin. Kämppä kaaoksessa jne.
A
"anu"
Vieras
[QUOTE="miulla";22097380]On toki kavereita mutten enää jaksa niitäkään vaivata. istun illat kotona lapsen kanssa tekemättä mitään, juuri ja juuri saan itseni aamuisin töihin. Kämppä kaaoksessa jne.[/QUOTE]
Hyvä kuitenkin jos käyt töissä. Pahempaa vois olla jos olisit vain kotona? Toivottavasti tuo tilanne muuttuisi. Mitä jos hakeudut esim. perheasiainkeskukseen(seurakunnan) tai vastaavaan?
Mulla on kans kaaosta, on niin paljon vaivaavia asioita.
Hyvä kuitenkin jos käyt töissä. Pahempaa vois olla jos olisit vain kotona? Toivottavasti tuo tilanne muuttuisi. Mitä jos hakeudut esim. perheasiainkeskukseen(seurakunnan) tai vastaavaan?
Mulla on kans kaaosta, on niin paljon vaivaavia asioita.
M
"miulla"
Vieras
[QUOTE="anu";22097465]Hyvä kuitenkin jos käyt töissä. Pahempaa vois olla jos olisit vain kotona? Toivottavasti tuo tilanne muuttuisi. Mitä jos hakeudut esim. perheasiainkeskukseen(seurakunnan) tai vastaavaan?
Mulla on kans kaaosta, on niin paljon vaivaavia asioita.[/QUOTE]
Olen yrittänyt käydä juttelemassa muttei ole ollut apua. Psykiatri sulloo vaan lääkettä ja psykologi ilmoitti että olen itse tuhonnut suhteeni...
Mulla on kans kaaosta, on niin paljon vaivaavia asioita.[/QUOTE]
Olen yrittänyt käydä juttelemassa muttei ole ollut apua. Psykiatri sulloo vaan lääkettä ja psykologi ilmoitti että olen itse tuhonnut suhteeni...
A
adsfsfd
Vieras
Raskainta elämässä on ollut se, että olen aina ollut niin yksin. Koko olemukseni vaan jotenkin ärsyttää ihmisiä, jään aina porukan ulkopuolelle. Se on välillä ollut sietämätöntä, varsinkin nuorempana. Tutustua aina uusiin ihmisiin, ja jäädä taas yksin. Kerta toisensa jälkeen. Äidilläni on masennus ja hän on myös yksinäinen, sukulaiset ovat hylänneet ajat sitten. Ehkä se sitten jo näkyy jotenkin minustakin, että en ole sen arvoinen että ystävyydestäni kannattaisi pitää kiinni. Minusta ei ole ollut hyötyä.
No nyt on tietysti mies ja lapset ja koti jne. Mutta ei se riitä koko elämän sisällöksi.
No nyt on tietysti mies ja lapset ja koti jne. Mutta ei se riitä koko elämän sisällöksi.
H
"hmm"
Vieras
mulla ollut ties mitä mahakipuja et jos olis ase olluit kädessä ni henki pois.. syytä ei löydetty ja nyt ei olekkaan 2v ollut niitä
mikään muu ei koskaan saanu ajattelemaan et parempi kuolla..
mikään muu ei koskaan saanu ajattelemaan et parempi kuolla..
A
"anu"
Vieras
[QUOTE="miulla";22097487]Olen yrittänyt käydä juttelemassa muttei ole ollut apua. Psykiatri sulloo vaan lääkettä ja psykologi ilmoitti että olen itse tuhonnut suhteeni...[/QUOTE]
Joo, en itekään tykkää siitä kun lykätään vaan reseptiä käteen. Vaihda psykologia!
Niitä on niin monenlaisia, mulla oli kerran aika karmiva..
Joo, en itekään tykkää siitä kun lykätään vaan reseptiä käteen. Vaihda psykologia!
Niitä on niin monenlaisia, mulla oli kerran aika karmiva..
