Minusta vaan tuntuu siltä että alkaa mielenkiinto loppua

näitä minun sairasteluja kohtaan, antais vaan luonnon hoitaa miten parhaaksi näkkee toisin sanoen kuolis pois. Tämä on niin tätä s*tnan paskaa että jos vaan erehtyyki luulemaan että kaikki on hyvin nii vi*ut, heti tullee takapakkia ja paskaa niskaan kunnolla. |O |O |O |O

Lääkäri vaan heittää että no hoijetaan pois ja elämä jatkuu, sillehän se varmaan onki vain sitä että hoijetaan pois ja sen elämä jatkuu. Mulle siitä jää taakka ikuisiksi ajoiksi ja ei rasita vaan minua vaan myös minun perhettä, ystäviä, kaikkia. Tässä jo reilut puoli vuotta eläny vaikeaa ajanjaksoa, masennukset ja kaikki läpikäytynä ja pikkusen jo uskalsi ihan vähän vaan, toivoa että loppuelo ois yhtä juhlaa vaan nii ei. EI VOI mennä niin.

Onko tämä jo joku vihje että mie oon kelvoton paska ja jouvan mullan alle, minusta tuntuu että on ja tekis mieli sanoa että eipä hoijetakkaan ennää mittään vaan annettaan olla ja katotaan pitkällekkö se vie.
Siinä vaan on se yks mutta. Minun lapsi. Sen takia en "saa" antaa olla, mut pelottaa että tullee hälläväliä-asenne siihenki, rasittavaa minun sairastamiset on sillekki, en voi olla sellanen äiti minkä se ansaittee.

Elämä on perseestä. Ei mulla muuta.

 

:hug:

 

Myotatuntohalit taalta lahtee sinulle

 

Hei mitä sun Pariisinprojektille kuuluu?

 

Hei mitä sun Pariisinprojektille kuuluu?

Kävin sielä jo. Yksin.

 

Hei mitä sun Pariisinprojektille kuuluu?

Kävin sielä jo. Yksin.

Oho... öh.. pitikö miehesikin lähteä mukaan? Ihan kuin muistelisin jotain sellaista..

 

:hug:

 

Niin on...halaus sinulle.

 

Voitaspa me harmaatkin halata.

 

Voitaspa me harmaatkin halata.

Kyllähän me voidaan, :hug:

 

Hei mitä sun Pariisinprojektille kuuluu?

Kävin sielä jo. Yksin.

Oho... öh.. pitikö miehesikin lähteä mukaan? Ihan kuin muistelisin jotain sellaista..

Piti joo ja se piti olla vasta sitte myöhemmin syksyllä... Nii. No mulla leikkas kiini yhen komean riidan päätteeksi, otin äkkilähön ja menin mökille ootteleen että pääseen matkaan. Ja sitte otin ja lähin ja nautin kaikesta ihanuudesta yksin. Nytpä on seki paikka nähty ja voiiiii että miestä harmittaa ko ei päässy matkaan. Phah.

 

:hug: Sitä tämä sairaana oleminen nyt välillä vaan on. Täytyy myöntää että välillä tuntu tuossa talvella itsestäkin siltä että vois vaan luovuttaa kun oli muutaman viikon viettäny pää vessanpöntössä ja tv:n katsominenkin tuntu työläältä.. mutta aina se jossain vaiheessa helpottaa, kun vaan jaksaa sitkuttaa. Ja onneksi ihminen on suunniteltu vähän siihen malliin että nää p****mmat ajat unohtuu heti kun alkaa mennä paremmin.

 

Voitaspa me harmaatkin halata.

Kyllähän me voidaan, :hug:

Minäpä kokeilen :hug:

 

Piti joo ja se piti olla vasta sitte myöhemmin syksyllä... Nii. No mulla leikkas kiini yhen komean riidan päätteeksi, otin äkkilähön ja menin mökille ootteleen että pääseen matkaan. Ja sitte otin ja lähin ja nautin kaikesta ihanuudesta yksin. Nytpä on seki paikka nähty ja voiiiii että miestä harmittaa ko ei päässy matkaan. Phah.

Voi että No kyllä te vielä sinne yhdessäkin pääsette, jos vaikka se miehes yllättäis synttäreillä tms.

 

Kyllä nämä virtuaalisetki halit helpottaa. Kiitos niistä. :ashamed: Jos jollaki jaksais rutistaa viimisetki voimanrippeet ja saaha ittensä uskomaan parempaan.... Jos jaksais olla antamatta periksi. Sitä en tiä mikä se palkinto siitä sitte on...

 

:hug: :hug: :hug:

 

:hug: Sitä tämä sairaana oleminen nyt välillä vaan on. Täytyy myöntää että välillä tuntu tuossa talvella itsestäkin siltä että vois vaan luovuttaa kun oli muutaman viikon viettäny pää vessanpöntössä ja tv:n katsominenkin tuntu työläältä.. mutta aina se jossain vaiheessa helpottaa, kun vaan jaksaa sitkuttaa. Ja onneksi ihminen on suunniteltu vähän siihen malliin että nää p****mmat ajat unohtuu heti kun alkaa mennä paremmin.

Niinpä. Mulla vaan on alitajunnassa joku sellanen että mietin jos kärsin kaikki hoidot ym turhaan ja heitän veivini joka tapauksessa. Niin senki ajan ois voinu elää vähän paremmin eikä nimenomaan raatona sängynpohjalla. :ashamed: :/

 

Piti joo ja se piti olla vasta sitte myöhemmin syksyllä... Nii. No mulla leikkas kiini yhen komean riidan päätteeksi, otin äkkilähön ja menin mökille ootteleen että pääseen matkaan. Ja sitte otin ja lähin ja nautin kaikesta ihanuudesta yksin. Nytpä on seki paikka nähty ja voiiiii että miestä harmittaa ko ei päässy matkaan. Phah.

Voi että No kyllä te vielä sinne yhdessäkin pääsette, jos vaikka se miehes yllättäis synttäreillä tms.

Jos sinne asti selvittään niin olishan se jotaki seki. :snotty:

 

Palkinto on se että lapsesi on onnellinen siitä että sillä on sinut. ja miehesi myös.
Ja kyllä sun elämä vielä alkaa luistaa, usko pois. Päätät vaan että kyllä sä jaksat, ja annat itselles oikeuden niihin huonoihinkin hetkiin. Yritä pitää miehen kanssa välit kunnossa ja kerro sille olostas ja tunteistas (muistelen ettet aina oo halukas puhumaan sen kanssa negoista asioista?), se on sun tuki ja turva, eiks niin?

Enkeleitä ja voimia sulle, rukoilen sun puolesta. :hug:

 

Lääkärit hoitaa sairauksia lääkkeillä, ja lääkkeillä on omat haittavaikutuksensa. Se on harmi, jos on kuitenkin sellainen sairaus, joka on pakko hoitaa pois.

 

:hug:
Vähän turhan rankkaa ollut myös täällä tämä vuosi. :snotty:
En uskalla iloita oikein mistään, kun kumminkin taas kohta saa itkeä silmät turvoksissa.

 

sulla on miesn ja vauva, on tainnu sulta mielenkiinto lopahtaa jo niihin? :/
mieheskin joutuu raataa kaiken sun eteen, sä vaan palstailet, ja sä annat kuvan että kohta oot eroamassa...

 

:hug:

 

Mutta eikö kannata ottaa hoidot nyt vastaan, sillä varauksella että mieli muuttuu ja sitten on liian myöhäistä? Jaksaa jaksaa siihen viimeiseen tappiin asti. Ainakin on yrittänyt.

 

sulla on miesn ja vauva, on tainnu sulta mielenkiinto lopahtaa jo niihin? :/
mieheskin joutuu raataa kaiken sun eteen, sä vaan palstailet, ja sä annat kuvan että kohta oot eroamassa...

Jollain on taas lukemisen ymmärtäminen hakusessa...