Minusta outoa, onko sinusta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja en laittais
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

en laittais

Vieras
Meidän perhe -lehdessä oli juttu, jossa kuolleen esikoisen nimi Nooa, niin seuraavalle lapselle nimeksi Oona. Mulla jotenki nousi karvat pystyyn. Mitä mieltä te ootte?
 
[QUOTE="aloittaja";24153565]No se että otetaan sen kuolleen lapsen nimi ja järjestetään kirjaimet uudelleen, kuin korvattaisiin se esikoinen uudella versiolla.[/QUOTE]

Jospa ovat päättäneet että lasten nimet ovat Nooa ja Oona jo aikoinaan ja haluavat pitää kiinni siitä. Ja vaikka Nooa ja Oona ovat samantyylisiä, niin ei sekään ole outoa että haluaa muistaa esikoistaan toisen nimessä, tyypillistä surussa.
 
Minusta nimet kun ovat kuitenkin erilaiset vaikka sointuvat myös yhteen, niin ei nimien yhdenmukaisuus kuitenkaan tarkoita että yritettäisiin korvata toista. vain kenties kunnioitetaan hänen muistoaan, mutta oona nimi on kuitenkin eri nimi kuin nooa.
 
Ei ole outoa. Mutta se on, että anoppi ottaa aina uuden koiran edellisen kuoltua ja antaa sille saman nimen. Sillä on jo kolmas saman niminen (ja rotuinen) koira menossa.
 
Jos olisin laittanut aloituksen, että onpa ihana tapa muistaa kuollutta esikoista näin, niin olisi tullut kasa viestejä, että on tosi outoa ;) Palstan logiikan mukaan aloittaja on aina väärässä :D
 
Ei tuo minustakaan ole outoa.. Jos siis tuo kuollut veli olisi ollut elossa, niin varmaan joka tapauksessa olisi tyttö saanut nimekseen Oona? Moni kun miettii miten sisarusten nimet sointuu yhteen, varmaan myös tuossa tapauksessa että se veli onkin kuollut. Sopii nuo nimet hyvin yhteen sisaruksille, ainakin minusta.. Sitten olisi outoa jos yritettäisiin laittaa sama nimi seuraavalle lapselle kuin mikä oli kuolleella lapsella (eli pitäisi olla samaa sukupuolta)..
 
[QUOTE="aloittaja";24153620]Jos olisin laittanut aloituksen, että onpa ihana tapa muistaa kuollutta esikoista näin, niin olisi tullut kasa viestejä, että on tosi outoa ;) Palstan logiikan mukaan aloittaja on aina väärässä :D[/QUOTE]

höpölöpö- kyllä mä olen tehnyt paljon aloituksia jossa minua on myötäilty, ja aloituksia joissa on oltu eri mieltä kuin minä.

Ja minunkaan mielestäni tuo ei ole millään lailla outoa. Kyllähän muutenkin annetaan sisaruksille sointuvia nimiä. jos yksi kuolee, niin eikö silloin enään saa? eikö häntä lasketa sisarusparveen? onko kaikki joka hänestä voisi muistuttaa pahaa ja outoa?
 
Ei tossa ole mitään kamalaa, sisaruksillakin voisi olla tollaiset nimet. Vanhemmat ilmeisesti vaan tykkäävät nimiasuiltaan samantyyppisistä nimistä.
Se olisi sensijaan outoa, jos vanhemmat olisivat saaneet tuon esikoisensa jälkeen pojan ja olisivat nimenneet hänetkin Nooaksi.
 

Yhteistyössä