J
"joku"
Vieras
Luin sitä hääkeskustelua myös ja minusta siinä oli kyse nyt eri asiasta. Vaikka isovanhemmat ovat pojalle läheisiä ja asuvat lähellä, niin ei se silti tarkoita sitä, että he haluaisivat ottaa vuoden ikäisen vauvan illaksi ja yöksi hoitoonsa, että me menisimme häihin. Lähinnä heitä luultavasti jännittäisi hoitaa pientä lasta niin pitkään ja olla vastuussa esim. nukuttamisesta jne. Minun mielestäni se ei ole heidän velvollisuutensakaan. Silti he ovat ehdottomasti osa meidän TUKIVERKKOA eli heistä kyllä saisi apua koska vaan esim. muutaman tunnin lääkärireissun takia tai muuten vaan päivällä pariksi tunniksi. Ja varmasti siis ottavat jossain vaiheessa yöksikin, ovat toista lapsenlastaan pitäneet yökylässä, mutta meidän lapsen kohdalla sen aika vaan ei ole vielä. Siinä hääketjussa kirjoittaneilla saattoi aivan hyvin olla tukiverkkoa, mutta eivät silti välttämättä kokeneet, että haluavat jättää lapsen yökylään muille. Mielestäni siinä ei ole mitään omituista.