Mulla on ollut ihan samoja mietteitä. Ja ollaan erittäin hyvin toimeen tulevia, hyväpalkkaisia, itse taas olen käsittänyt, että runsas lapsiluku liittyy uskonnollisiin syihin tai elämänhallinnan ongelmiin, vahinkoraskauksiin jne. Mutta tänä kolmas on erittäin toivottu ja rakas meille, mut yllättäen on ollut jotenkin vaikeaa sanoa ystäväpiirissä että kolmas tulee. Suurimmalla osalta on se kaksi lasta ja nyt kun lapset isompia, ihmiset kehittää itseään, treenaa maratonille, opiskelee tms. Asutaan pohjoisessa ja puoli sukua on lestadiolaisia, joten pieni perhe meillä siihen nähden on. Mutta olen sallinut nämä ajatukset itselle ja pohdiskellut syitä ja tullut siihen tulokseen, että en viitsi vertailla muihin ja ajatukset helpottaa ajan mittaan. On jo vähän helpottanut kun olen ensimmäisille kertonut, nyt on helpompi kertoa muille. Mutta et tosiaan ole yksin mietteinesi!
No just tämä, minäkin usein mietin kuinka moni ajattelee että ollaan vain huonosti elämää hallitsevia ihmisiä.
Oma tarina kolmannen kohdalla oli, että oltiin elelty noin 6vuotta ilman ehkäisyä. Tuona aikana mulla todettiin pco-tyyppiset munasarjat, kilpirauhasen vajaatoiminta, lisäksi minulla on vain enää yksi munasarja käytössä. Tuon jälkeen käytettiin ehkäisyä satunnaisesti, mutta aika säännöllisesti ja uskoin etten raskaaksi tule kun tuon 6vuotta sai elellä ilman yhtään ainutta aavistustakaan raskaudesta.
Palasin töihin ja aloin elää ”omaa elämää” ja nautin siitä kun oli kaksi lasta jo isompia, suunnittelin opiskelemaan lähtemistä ja sitä mikä minusta tulee isona. Kerkesin kuukauden olemaan töissä, teinkin positiivisen raskaustestin, viimeisistä raskauksista oli kulunut jo siis 10 ja 8vuotta. Jotenkin tuo oli järkytys, koska ei oikein osattu sitä toisaalta odottaa mutta näin jälkikäteen maailman paras, niin ihanaa oli raskaus ja vauva aika vähän kypsempänä aikuisena.
Mutta tuo jätti mulle sellaisen jonkun ajatuksen tai jäljen päähän, että oltiin nyt ihmisiä joilla ei ”elämän hallinta” ollut kunnossa, kun raskaus olikin yllätys eikä suunniteltu.
Nyt tämä neljäs raskaus sai vähän saman suuntaisesti alkunsa, ei oltu pahemmin suunniteltu, kolmas lapsi vasta vähän päälle vuoden ja lohduttauduin taas ajatukseen että juurihan vasta lopetin imetyksen, ja samat sairaudet mulla on vieläkin.
Mutta ei se ilmeisesti tarvinnut kuin yhden ainoan kerran ja hajonneen kondoomin... Painittiin abortin ja kaiken mahdollisen välillä koko alkuraskaus ja se oli henkisesti rankkaa.
Lopputulos nyt onkin sitten se että neljäs saa tulla, toisaalta pelottaa mutta saapahan nyt tää meidän iltatähti toisen tähden kaverikseen
Mutta tätä kaikkea just itellä varjostaa se , että ajattelen edelleen että ollaan jotenkin oltu huolettomia ja elämän hallinta hukassa kun lapsia vaan pukkaa... Vaikka siinä ei pitäisi olla mitään hävettävää että pitkään liittoon niitä joskus tuppaa siunaantumaan useampi
Tulipa nyt pitkä sepustus, sori siitä