Minkälaisia ajatuksia herättää kolmannen lapsen odotus? (Tai sitä useamman)

Odotan itse kolmatta ja pian olisi aika kertoa raskaudesta muille. Jostain on kuitenkin noussut ihme häpeä, hävettää kertoa muille. Mitähän be ajattelee, kun lähdettiin tähän? Poikettiin normi kahdesta. En haluaisi kertoa kellekään. Olen myös itse alkanut epäröimään koko raskautta ja miettimään, pilaanko nyt elämäni kokonaan ja miksi ihmeessä halusin lähteä tähän. Näitä ajatuksia on voimistanut jatkuva väsymys ja huono olo.

minkälaisia mietteitä muilla kolmannen tai vaikka neljännen odottajilla on?

 

Samassa veneessä. Neljättä odotan ja jostain syystä raskaus hävettää ja mietin välillä mitä muut ajattelee. Samaa taisin miettiä kolmannenkin kohdalla, kun tuli isompiin sisaruksiin nähden isompi ikäero, multa jopa anoppi kysyi uteliaana että oliko vahinko? Siitä jäi mieleen että eihän meille tosiaan voi tulla lisää lapsia kuin vahingossa. Kohta alkaisi olla semmoset viikot käsillä että pitäisi kertoa muillekin... Yksi ystävä antoi ihan hyvän neuvon, että se miten me uutinen kerrotaan, vaikuttaa sen vastaanottajiin, eli siis ei ainakaan aleta selittelemään ja häpeilemään... Vaan ylpeänä ja iloisena vaan maha pystyyn ja kerrotaan, että meillä onni lisääntyy taas yhdellä lapsella
Mutta se alkuraskauden pahoinvointi ja muut saa vielä voimakkaammin ns. Miettimään asiaa että oliko hyvä idea sittenkään. Uskon että sitten kun on nyytti sylissä niin kaikki epäröinti katoaa Ja tuohon epäröintiin voi toki vaikuttaa ne aijemmatkin suhtautumiset ulkopuolisilta, oma äiti näkee kaiken niin raskaana ja negatiivisena... Sille ei ikinä lapset ole ollu sellainen ilonlähde vaan raskas taakka mikä vaan on pakko jaksaa. Oman äidin reaktio ehkä itseä stressaa eniten, kun en jaksaisi kuunnella sitä voivottelua että mihin taas oon mennyt sortumaan ja väsytän itseni loppuun jne. Tottakai pikkulapsi aika on raskasta, mutta ei ne lapset ikuisesti ole pieniä

 

Meille jo seitsemäs tulossa ja meille iloinen asia tietenkin mutta en usko että muille on niinkään... Nyt rv23 menossa enkä ole vielä kertonut kuin siskolleni. Mutta toisaalta, meidän oma asiahan tämä on ja itse lapsemme hoidetaan, ei koskaan olla pyydetty hoitoapua eikä pyydetä. Ei sitä ole juuri tarjottukaan tässä 10v aikana. Mutta eihän se lapsiluku oikeasti muille kuulu.

@UniQuePopPy Olitko joulukuiset 2019 ryhmässä kun sun nimimerkki kuulostaa tutulle?

 

Miksi ihmeessä teitä hävettää kertoa! Raskaus on ihana asia. Jos se on teidän perheenne asia tuleeko teille 2,5 vai 10 lasta. Se on ihan sama mitä mummot, kummit ja kaimat sanoo.
Ja raskaudesta ei käsittääkseni ole pakko kertoa kuin pomolle 2kk ennen äitiyslomalle jäämistä, mikään pakko ei ole muille kertoa!

Meillä on 3 ihanaa ja haluaisimme vielä neljännen. Sydän särkyy kun se ei enää ole mahdollista ja olemme tehneet surutyötä asian kanssa.
Joten iloitkaa raskaudestanne oli se sitten kuinka mones tahansa. Jos joku kommentoi rumasti, voi kysyä kommentoijalta, mitä se hänen elämäänsä liikuttaa muiden perheiden lapsiluvut.

Ihanaa raskausaikaa teille odottajille!

 

Meille jo seitsemäs tulossa ja meille iloinen asia tietenkin mutta en usko että muille on niinkään... Nyt rv23 menossa enkä ole vielä kertonut kuin siskolleni. Mutta toisaalta, meidän oma asiahan tämä on ja itse lapsemme hoidetaan, ei koskaan olla pyydetty hoitoapua eikä pyydetä. Ei sitä ole juuri tarjottukaan tässä 10v aikana. Mutta eihän se lapsiluku oikeasti muille kuulu.

@UniQuePopPy Olitko joulukuiset 2019 ryhmässä kun sun nimimerkki kuulostaa tutulle?

Joo kyllä olin! Täällä sen joulukuisen kanssa hengailen kotona

 

@saraheinä Ja ikävä kuulla että teille ei ikinä ole tarjottu hoitoapua :/ miten olet pystynyt noin pitkään salaamaan raskauden , tai siis meinaan että vatsa varmaan jo kyllä näkyy? Vai oletko vähän tekemisissä lapsien isovanhempien kanssa? Itellä meinaa se jo kohta tulla ongelmaksi kun näkyy jo aika selkeästi jos yhtään osaa katsoa siinä mielessä vatsaa.

 

Minulle on kolmas tulossa ja sehän on vaan ihanaa. Ajattelin pitkään etten saisi enempää lapsia, joten tämä iltatähti on mitä toivotuin.

Itselle on ihan vieras ajatus, että isohko perhe hävettäisi. Omassa lapsuuden perheessä oli 4 lasta ja myös suurimmalla osalla sisaruksia ja serkkuja on vähintään kolme lasta. Olen myös aikanaan asunut Lapissa, ja siellä kun on paljon lestadiolaisperheitä, niin ei ollut mikään ihmetys, jos luokkakaverilla oli kymmenen sisarusta.

Itse olen päinvastoin ajatellut, että 3+ - lapsinen perhe on nykyään enemmänkin statusasia hyvin toimeen tulevissa perheissä kuin mikään nolouden aihe. Vaikka sillä ei siis todellakaan ole meidän tulevan lapsen kanssa mitään tekemistä Asutaan kohtalaisen hyvätuloisella pientaloalueella ja täällä on aivan hirveän paljon lapsia, ihan vilisemällä.

 

@UniQuePopPy olet varmasti ihan oikeassa siinä, että iso vaikutus on lähipiirin reaktioilla. Ihan kauheaa olisi kyllä jos läheiset ottaisi vauvauutiset nuivasti vastaan tai eivät olisi tukena.

Meillä on ihan hirmu lapsirakas suku, vauvauutiset on aina parhaita uutisia. Ja vaikka mun sukulaisia ei samalla paikkakunnalla asukaan, niin he auttavat kyllä minkä voivat. Mun vanhemmat esimerkiksi oikein hinkuu saada lapsia lomilla hoitoon jne, vaikka lapsenlapsia on jo 10.

Voimia lähipiirin reaktioiden kanssa, ja tosiaan - itse vaan ylpeyttä ja iloa puhkuen uutisia kertomaan, niin ei ruikuttajilla ole niin hyvää pohjaa valituksilleen

 

Odotan itse kolmatta ja pian olisi aika kertoa raskaudesta muille. Jostain on kuitenkin noussut ihme häpeä, hävettää kertoa muille. Mitähän be ajattelee, kun lähdettiin tähän? Poikettiin normi kahdesta. En haluaisi kertoa kellekään. Olen myös itse alkanut epäröimään koko raskautta ja miettimään, pilaanko nyt elämäni kokonaan ja miksi ihmeessä halusin lähteä tähän. Näitä ajatuksia on voimistanut jatkuva väsymys ja huono olo.

minkälaisia mietteitä muilla kolmannen tai vaikka neljännen odottajilla on?

Mulla on ollut ihan samoja mietteitä. Ja ollaan erittäin hyvin toimeen tulevia, hyväpalkkaisia, itse taas olen käsittänyt, että runsas lapsiluku liittyy uskonnollisiin syihin tai elämänhallinnan ongelmiin, vahinkoraskauksiin jne. Mutta tänä kolmas on erittäin toivottu ja rakas meille, mut yllättäen on ollut jotenkin vaikeaa sanoa ystäväpiirissä että kolmas tulee. Suurimmalla osalta on se kaksi lasta ja nyt kun lapset isompia, ihmiset kehittää itseään, treenaa maratonille, opiskelee tms. Asutaan pohjoisessa ja puoli sukua on lestadiolaisia, joten pieni perhe meillä siihen nähden on. Mutta olen sallinut nämä ajatukset itselle ja pohdiskellut syitä ja tullut siihen tulokseen, että en viitsi vertailla muihin ja ajatukset helpottaa ajan mittaan. On jo vähän helpottanut kun olen ensimmäisille kertonut, nyt on helpompi kertoa muille. Mutta et tosiaan ole yksin mietteinesi!

 

Vielä edellinen kirjoittaa, että mullakin pahoinvointi sai ”katumaan” asiaa ja miettimään miten jaksetaan ja oliko järkeä kun elämä oli jo niin helppoa. Mut nyt kun olot jo paremmat, on mielialakin parempi ja ei kaduta enää niin paljoa Onneksi meillä isovanhemmat ovat asiasta onnessaan.

 

@UniQuePopPy No niin ajattelinkin että joulukuisista ehkä tuttu Ihan helppoa salaaminen nyt korona-aikana, mun äiti käy noin 1,5-2kk välein 20-30min pikakäynnin ja mun ja miehen isät asuvat molemmat kauempana yksikseen ja heitä nähdään kun siellä käydään, toukokuun lopussa aikaisintaan seuraavan kerran. Yhdet juhlat on mun serkun luona mutta koronan takia ollaan menossa sinne viimeisinä kun muut ovat jo päivän aikana käyneet. Mun serkulle just kerroin raskaudesta. Mutta kyllähän tämä maha alkoi näkymään jo melkein plussan jälkeen Vapun jälkeen kerrotaan, vähän niinku että vappu meni mutta vappupallo jäi

Meillä ei yhtään vahinkoa ole, kaikki tarkoituksella mutta toki munkin äidillä on sulattelemista kun nyt 10v aikana 10.lapsenlapsi tulossa, mun mummolle 10v aikana 15.lapsenlapsenlapsi että ovathan jo tottuneet Voisin ehkä vielä tämänkin jälkeen yhden... Mutta saa nähdä.

 

Suurimmalla osalta on se kaksi lasta ja nyt kun lapset isompia, ihmiset kehittää itseään, treenaa maratonille, opiskelee tms.

Itsehän olen ajatellut niin päin, että uusi lapsi on just hyvä mahdollisuus "kehittää itseään" Tein aikanaan gradun äitiyslomalla ja ajattelen, että vanhempainvapaa on oikein oiva mahdollisuus saada, jos ei nyt ihan valmiiksi, niin ainakin hyvin eteenpäin väitöskirja, joka on töiden ohessa muuttunut ikuisuusprojektiktiksi.

 

Mulla on jo kolmannen ja neljännenkin lapsen odotus takana. Ennen kaikkea ajattelin, että se on vain meidän oma asia, enkä edes halunnut jakaa uutista kovinkaan monen kanssa saadakseni nauttia odotuksesta rauhassa ilman muiden hössötystä, arvosteluja, kommenteja, reaktioita. Meillä lapset ovat tulleet harvakseltaan, ja kyllä nelosen kohdalla kyseltiin siitä vahingostakin. En tajua, miten ihmiset kehtaa. Sitten kun meillä vielä kaikkien normien vastaisesti on lapset samaa sukupuolta, niin siitäkin ollaan saatu kyllästymiseen asti kuulla kaikenlaista. Yhtään lasta ei sukupuolen vuoksi ole "yritetty" ja jos niitä vielä tulisi, niin ei edelleenkään "yritetä" eikä toivota mitään tiettyä sukupuolta.

Onhan ne onnittelijat kerta kerralta vähentyneet. Sitäkin enemmän arvostin jokaista yksittäistä onnittelukorttia, jotka nelosen synnyttyä saimme. Pahoinvointi on ollut kamalaa kullä, mutta mulla se on lyhentynyt ja lieventynyt raskaus raskaudelta (9 kk > 14 vk).

Nelonen on vielä vauva, ja itselläni alkaa kohta ikä painaa, mutta vastoin kaikkia järkisyitä itselläni elää vahva haave vielä viidennestä vauvasta. Ja voin kyllä jo valmiiksi kuvitella, mitä tietyillä tahoilla asiasta ajateltaisiin - esim. uralleni se olisi varmaan se vihoviimeinen niitti - mutta mitä väliä? Me ollaan onnellisia näin ja kiitollisia joka ikisestä lapsestamme. Ylpeänä kerron olevani neljän äiti, ajattelivat muut sitten mitä hyvänsä.

 

Mulla on ollut ihan samoja mietteitä. Ja ollaan erittäin hyvin toimeen tulevia, hyväpalkkaisia, itse taas olen käsittänyt, että runsas lapsiluku liittyy uskonnollisiin syihin tai elämänhallinnan ongelmiin, vahinkoraskauksiin jne. Mutta tänä kolmas on erittäin toivottu ja rakas meille, mut yllättäen on ollut jotenkin vaikeaa sanoa ystäväpiirissä että kolmas tulee. Suurimmalla osalta on se kaksi lasta ja nyt kun lapset isompia, ihmiset kehittää itseään, treenaa maratonille, opiskelee tms. Asutaan pohjoisessa ja puoli sukua on lestadiolaisia, joten pieni perhe meillä siihen nähden on. Mutta olen sallinut nämä ajatukset itselle ja pohdiskellut syitä ja tullut siihen tulokseen, että en viitsi vertailla muihin ja ajatukset helpottaa ajan mittaan. On jo vähän helpottanut kun olen ensimmäisille kertonut, nyt on helpompi kertoa muille. Mutta et tosiaan ole yksin mietteinesi!

No just tämä, minäkin usein mietin kuinka moni ajattelee että ollaan vain huonosti elämää hallitsevia ihmisiä.

Oma tarina kolmannen kohdalla oli, että oltiin elelty noin 6vuotta ilman ehkäisyä. Tuona aikana mulla todettiin pco-tyyppiset munasarjat, kilpirauhasen vajaatoiminta, lisäksi minulla on vain enää yksi munasarja käytössä. Tuon jälkeen käytettiin ehkäisyä satunnaisesti, mutta aika säännöllisesti ja uskoin etten raskaaksi tule kun tuon 6vuotta sai elellä ilman yhtään ainutta aavistustakaan raskaudesta.
Palasin töihin ja aloin elää ”omaa elämää” ja nautin siitä kun oli kaksi lasta jo isompia, suunnittelin opiskelemaan lähtemistä ja sitä mikä minusta tulee isona. Kerkesin kuukauden olemaan töissä, teinkin positiivisen raskaustestin, viimeisistä raskauksista oli kulunut jo siis 10 ja 8vuotta. Jotenkin tuo oli järkytys, koska ei oikein osattu sitä toisaalta odottaa mutta näin jälkikäteen maailman paras, niin ihanaa oli raskaus ja vauva aika vähän kypsempänä aikuisena.

Mutta tuo jätti mulle sellaisen jonkun ajatuksen tai jäljen päähän, että oltiin nyt ihmisiä joilla ei ”elämän hallinta” ollut kunnossa, kun raskaus olikin yllätys eikä suunniteltu.

Nyt tämä neljäs raskaus sai vähän saman suuntaisesti alkunsa, ei oltu pahemmin suunniteltu, kolmas lapsi vasta vähän päälle vuoden ja lohduttauduin taas ajatukseen että juurihan vasta lopetin imetyksen, ja samat sairaudet mulla on vieläkin.
Mutta ei se ilmeisesti tarvinnut kuin yhden ainoan kerran ja hajonneen kondoomin... Painittiin abortin ja kaiken mahdollisen välillä koko alkuraskaus ja se oli henkisesti rankkaa.

Lopputulos nyt onkin sitten se että neljäs saa tulla, toisaalta pelottaa mutta saapahan nyt tää meidän iltatähti toisen tähden kaverikseen

Mutta tätä kaikkea just itellä varjostaa se , että ajattelen edelleen että ollaan jotenkin oltu huolettomia ja elämän hallinta hukassa kun lapsia vaan pukkaa... Vaikka siinä ei pitäisi olla mitään hävettävää että pitkään liittoon niitä joskus tuppaa siunaantumaan useampi

Tulipa nyt pitkä sepustus, sori siitä

 

En ole kyllä koskaan osannut ajatella että isommilla perheillä olisi elämän hallinta jotenkin hukassa Siis ei vaan ole käynyt mielessäkään. Toki joillakin voi olla kuten pienemmilläkin perheillä voi olla mutta ennemminkin tuntuu että isommassa perheessä ollaan enemmän perhekeskeisimpiä.

Mulle on kyllä moni tuntematonkin kauhistellut lapsilukua mutta siltä kannalta että on ihmetelty miten jaksan pitää huolta niin monesta, monelle tuntuu omien sanojensa mukaan olevan kahdessakin jo tarpeeksi huolehtimista että ehtii harrastaa ja tehdä omia juttuja. Ja kyllähän se iso perhe vaatii aina enemmän aikaa ja tekemistä kuin pieni. Ei tässä pystyisi mitään jos elämän hallinta ei olisi kunnossa

 

Mulla kyllä onkin jo ennen esikoista ollut haaveena 6 lasta ja olen aina vaan ihaillut isoja perheitä. No, ei nyt näköjään jäänyt kuuteen mutta ei ollut mitään syytä miksi ei vielä seitsemättä joten sai tulla. Kaikki sujuu arjessa hyvin, toki rikastumaan ei rahallisesti pääse kun en töissä ole mutta epäilen että ei näin ison perheen kanssa muutenkaan sitten kun töihin taas menen