Minäpä kerron teille, mihin sitä talouspaperia käytetään!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja talouspaperi-mamma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

talouspaperi-mamma

Vieras
-sillä pestään ikkunat, peilit ja lasipinnat (ehdottomasti tärkein tehtävä tälle tavaralle!), suihkutettavan pesuaineen kera
-sillä noukitaan ruuantähteitä ruokapöydältä ja lattialta ja nakataan roskiin, jonka jälkeen pinta pyyhitään luutulla
-sen avulla kaivetaan ruuantähteet/mömmöt/möskät tiskialtaan pohjalta tiskaamisen päätteeksi ja heitetään roskiin
-sillä pyyhitään käsiä ja suita syömisen yhteydessä; käytetään siis servettien tapaan
-kostutetulla talouspaperilla on kätevää putsata lasten suut ja naamat syönnin päätteeksi
-siihen niistetään nenät
-sillä putsataan viemäreitä ja hajulukkoja; kerätään talouspaperilla pahimmat mömmöt, ennen varsinaista puhdistusta
-sillä pyyhitään pinnoilta oksennukset/pissat/kakat; pahimmat paperilla roskiin, jonka jälkeen paikka puhdistetaan talouspaperin ja suihkutettavan pesuaineen kera
-sillä pyyhitään sellaisia ruokaroiskeita (vaikkapa ruuanvalmistuksen yhteydessä), jotka sotkisivat luutun pesukuntoon
-siihen kiedotaan paistettu makkara nuotiolla
-se on äärimmäisen kätevä autossa; lasten kanssa varsinkin kun matkustetaan, mutta myös auton ikkunoiden kuivaamisessa/öljyjen tarkistuksessa
-suodatinpussien loppuessa yllättäen kahvinkeittimestä, talouspaperi ajaa toimivasti saman asian, taiteltuna
-talouspaperin reunasta revityllä suikaleella saa kätevästi kynttilänjalkoihin liian isot kynttilät pysymään tukevasti paikallaan
-jos olet vahingossa kastellut jotain kukkaa liikaa, taiteltu talouspaperi (tai useampi) ruukun alla imee tehokkaasti ylimääräistä kosteutta mullasta
.
.
.
.
.
Ehkä näitä olisi vielä lisääkin, mutta en jaksa kirjoittaa enempää! Näin meillä. :) Ekologisuudesta ei voida puhua, mutta tässä vastaus niille, jotka ihmettelivät, mihin sitä talouspaperia oikein käytetään!
 
Juu, ja melkein tohon kaikkeen kelpaa myös ihan hyvin kangasriepu vaikka vanhoista lakanoista revitty ja käytön jälkeen pesuun. Ihan turhaa tuhlausta tuollainen talouspaperin käyttö. WC-paperi on sitten asia erikseen, sitä kuluu kyllä meilläkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja talouspaperi-mamma:
--talouspaperin reunasta revityllä suikaleella saa kätevästi kynttilänjalkoihin liian isot kynttilät pysymään tukevasti paikallaan
-!

Mä kyllä en uskaltais käyttää talouspaperia moiseen virkaan jos oikeesti poltan niitä kynttilöitä. Mä käytän samaan hommaan foliota.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja noihin kaikkiinko EI voi käyttää VESSAPAPERIA????

Vessapaperi on HUOMATTAVASTI herkemmin hajoavaa, kuin talouspaperi ja lisäksi se ei sovellu mm. ikkunoiden/peilien pesuun ollenkaan, nukkaa ihan kamalasti!

Ja se, etteikö näitä asioita VOISI hoitaa jollain kangasrievulla, on asia erikseen! :) Varmaan voi monenkin asian, mutta kuten jo sanoin, kerroin mihin sitä talouspaperia käytetään! ;) En ikinä luopuisi siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:
Alkuperäinen kirjoittaja talouspaperi-mamma:
--talouspaperin reunasta revityllä suikaleella saa kätevästi kynttilänjalkoihin liian isot kynttilät pysymään tukevasti paikallaan
-!

Mä kyllä en uskaltais käyttää talouspaperia moiseen virkaan jos oikeesti poltan niitä kynttilöitä. Mä käytän samaan hommaan foliota.

Meillä valvotaan kynttilöitä, eikä ikinä polteta ihan loppuun.
 
Mä en tarvi sitä yhtään mihinkään.Luutu on sitä varten. ;)
Meillä ei ole ollu talouspaperia ko asuntovaunussa viime kesänä.Kotiin en ole ostanu viiteen vuoteen.
 
No nimenomaan! Jotta kynttilän juuressa oleva paperinpalanen syttyisi, pitäisi kynttilä polttaa aivan loppuun jolloin paperia suurempi vaara olisi allaspalo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja MintunKukka:
Mä en tarvi sitä yhtään mihinkään.Luutu on sitä varten. ;)
Meillä ei ole ollu talouspaperia ko asuntovaunussa viime kesänä.Kotiin en ole ostanu viiteen vuoteen.

Ihan oikeastiko pyyhit lasten kädet ja suutkin luutuun? Ja samalla luudulla pyyhit ruokapöydän, lattian ja tiskialtaan moskat?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja noihin kaikkiinko EI voi käyttää VESSAPAPERIA????

Voi tietenkin, mutta kun syödään 1,5-vuotiaan kanssa ja lusikka lentää kaaressa pitkin seiniä ja maitokuppi kaatuu, ei tee mieli lähteä juoksemaan vessaan paperia metritolkulla hakemaan. Mieluummin otan sen talouspaperirullan siitä pöydältä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä:
Alkuperäinen kirjoittaja jep jep:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja noihin kaikkiinko EI voi käyttää VESSAPAPERIA????

hyiii ei tietenkään se on WCpaperia
Niin ja vessapaperin käyttö keittiöpaperina on tosi junttia ja punaniskojen hommaa. :D

Mä olen juntti :D kai mä olen ni ronski akka et viemärilukot yms tyhjennän ilman apuvälineitä käsin ja vielä ilman hanskoja yleensä :D
 
Yhteistyössä