N
Nyt on pakko olla harmaa
Vieras
Kyseessä on lapseni joka on reilu 4-vuotta. Olen niin totaalisen väsynyt välillä lapseeni. Lapsi on aina ollut todella vilkas ja oppi suhteellisen myöhään puhumaan joka on myöskin tuottanut harmaita hiuksia.
Lapsi on aina ollut kova tuhoamaan, heittelemään ja rikkomaan tavaroita. Heittelystä on onneksi päästy eroon.
Lapsi tuhoaa kirjaimellisesti huoneensa (Ja muutenkin taloa). Kaikki lelut, kirjat, pikku pöydän ja tuolit, siis aivan kaiken hän tuhoaa. Lopulta lapsen huoneesta otettiin kaikki muut tavarat pois paitsi sänky, verhot ja matot. Lapsi ei ollut tästä millänsäkkään vaan repi tapetit pois huoneestaan.
Lapsi käy päiväkodissa päivisin ja hänellä on siellä henk. koht. avustaja puheen ja vilkkauden takia. Hoidossa menee nykyisin hyvin ja lapsi on oppinut puhumaan ymmärrettävästi. Hoidossa lapsi ei lyö eikö kiusaa muita lapsia, mutta kotona kiusaa ja puree sisarustaan. Hoidossa lapsi ei myöskään tuhoa mitään.
Tänään sitten oli päivä jolloin lapsi oli kotona koko päivän. Menin tekemään keittiöön ruokaa ja lapset jäi leikkimään lastenhuoneeseen. Sanoin heille että leikkikääs sitten nätisti ja tappelematta. Vielä mitä, kirjat jotka olin unohtanut eilisen illan jäljiltä lastenhuoneen hyllylle, oli revitty tuhannen pil*un päreiksi! Siinä sitten tuli itselleni romahdus ja tuntui etten kerta kaikkiaan enää kestä ko. lasta. Kaikki paine joka minussa oli romahti kerralla ja putosin lattialle itkemään ihan kamalasti. Ne revityt kirjat ei juurikaan harmittaneet minua, vain se kuinka lapsi kaksi minuuttia aikaisemmin lupasi olla rikkomatta mitään.
Istuin hetken lattialla kyyneleet poskillani ja pienempi lapsi tuli halaamaan minua ja pyytämään anteeksi. Annoin lapselle tietenkin anteeksi.
Tämä täystuho lapsi juoksi vain karkuun eikä hänellä ollut aikomuksenakaan pyytää anteeksi. Lopulta pistin lapsen siivoamaan kaikki kirjat roskapussiin ja siinä samalla lapsi uhosi olevansa suuttunut minulle.
Lopulta siirryin lattialta olohuoneen nojatuolille istumaan kyyneleitäni pyyhkien. Pienempi lapsi tuli taas luokseni ja sanoi rakastavansa minua, vastasin että minäkin rakastan häntä. Täystuho kuuli tämän ja tuli lähemmäksi minua ja kysyi rakastanko minä häntäkin. Vastaukseni kesti jostain syystä piinaavan kauan ja lapsella alkoi alahuuli väpättämään ja kyyneleet virtaamaan poskilla. Hän toisi kysymystään useasti. Lopulta sain sanotuksi että tietenkin rakastan häntä. Lapsi hyppäsi syliini ja rutisti oikein kovaa ja pyysi vihdoin ja viimein oma-alotteisesti anteeksi.
En tiedä mitä tällä kirjoituksellani haen. En kai mitään. Haluan vain purkaa itseäni ja olen vielä aika tunnekuohussa. Tarkennettakoon vielä sen verran että täystuho ei ole hemmoteltu kakara joka saa tehdä mitä vain.
Tätäkin kirjoittaessani täystuho on kerennyt jo tuhoamaan. Hän oli vikkelänä kerennyt vessaan hakemaan täyden wc-paperi säkin (12kpl) ja kantamaan sen omaan sänkyynsä. Neljä rullaa oli revittynä sängyssä.
Huoh, en vain jaksa tätä jatkuvaa tavaroiden hajottamista.
Lapsi on aina ollut kova tuhoamaan, heittelemään ja rikkomaan tavaroita. Heittelystä on onneksi päästy eroon.
Lapsi tuhoaa kirjaimellisesti huoneensa (Ja muutenkin taloa). Kaikki lelut, kirjat, pikku pöydän ja tuolit, siis aivan kaiken hän tuhoaa. Lopulta lapsen huoneesta otettiin kaikki muut tavarat pois paitsi sänky, verhot ja matot. Lapsi ei ollut tästä millänsäkkään vaan repi tapetit pois huoneestaan.
Lapsi käy päiväkodissa päivisin ja hänellä on siellä henk. koht. avustaja puheen ja vilkkauden takia. Hoidossa menee nykyisin hyvin ja lapsi on oppinut puhumaan ymmärrettävästi. Hoidossa lapsi ei lyö eikö kiusaa muita lapsia, mutta kotona kiusaa ja puree sisarustaan. Hoidossa lapsi ei myöskään tuhoa mitään.
Tänään sitten oli päivä jolloin lapsi oli kotona koko päivän. Menin tekemään keittiöön ruokaa ja lapset jäi leikkimään lastenhuoneeseen. Sanoin heille että leikkikääs sitten nätisti ja tappelematta. Vielä mitä, kirjat jotka olin unohtanut eilisen illan jäljiltä lastenhuoneen hyllylle, oli revitty tuhannen pil*un päreiksi! Siinä sitten tuli itselleni romahdus ja tuntui etten kerta kaikkiaan enää kestä ko. lasta. Kaikki paine joka minussa oli romahti kerralla ja putosin lattialle itkemään ihan kamalasti. Ne revityt kirjat ei juurikaan harmittaneet minua, vain se kuinka lapsi kaksi minuuttia aikaisemmin lupasi olla rikkomatta mitään.
Istuin hetken lattialla kyyneleet poskillani ja pienempi lapsi tuli halaamaan minua ja pyytämään anteeksi. Annoin lapselle tietenkin anteeksi.
Tämä täystuho lapsi juoksi vain karkuun eikä hänellä ollut aikomuksenakaan pyytää anteeksi. Lopulta pistin lapsen siivoamaan kaikki kirjat roskapussiin ja siinä samalla lapsi uhosi olevansa suuttunut minulle.
Lopulta siirryin lattialta olohuoneen nojatuolille istumaan kyyneleitäni pyyhkien. Pienempi lapsi tuli taas luokseni ja sanoi rakastavansa minua, vastasin että minäkin rakastan häntä. Täystuho kuuli tämän ja tuli lähemmäksi minua ja kysyi rakastanko minä häntäkin. Vastaukseni kesti jostain syystä piinaavan kauan ja lapsella alkoi alahuuli väpättämään ja kyyneleet virtaamaan poskilla. Hän toisi kysymystään useasti. Lopulta sain sanotuksi että tietenkin rakastan häntä. Lapsi hyppäsi syliini ja rutisti oikein kovaa ja pyysi vihdoin ja viimein oma-alotteisesti anteeksi.
En tiedä mitä tällä kirjoituksellani haen. En kai mitään. Haluan vain purkaa itseäni ja olen vielä aika tunnekuohussa. Tarkennettakoon vielä sen verran että täystuho ei ole hemmoteltu kakara joka saa tehdä mitä vain.
Tätäkin kirjoittaessani täystuho on kerennyt jo tuhoamaan. Hän oli vikkelänä kerennyt vessaan hakemaan täyden wc-paperi säkin (12kpl) ja kantamaan sen omaan sänkyynsä. Neljä rullaa oli revittynä sängyssä.
Huoh, en vain jaksa tätä jatkuvaa tavaroiden hajottamista.
Lapsi istuu nyt tässä sylissäni odottaen omaa vuoroaan että pääsee pelaamaan. 
