minä en ymmärrä miksi jään yksin, olen kuin orpo piru

[ms. omena]

esim.aloitin aikuiskoulutuksen syksyllä(ihan päiväopetus) kaikki on tuntuneet löytävän sieltä ihmisen joka kanssa viettää esim.ruokatunnilla aikaa, voi sitä naurua iloa.Niin kaikki muut paitsi minä. Jotenkin tuntuu että ei edes kiinnosta jatkaa siellä jos seuraavat 1,6vuotta joutuu oleaan kuin orpo piru.

oikeesti kukaan ei tule juttelemaan minulle päivän aikana yhtään mitään, jos taas itse avaan suuni jotkut vastaa siihen sen mitä "täytyy" mutta keskustelu jääsiihen,toiset taas ei vastaa juuri mitään minulle,mutta olen kyllä huomannut että useammalle muulle kyllä. kiva! olen ollut koulutuksessa ennenkin(nuorena) ja silloin ei ollut tälläistä, meinasi aikaa olla liian vähän kun kavereita oli niin paljon.

jotenkin nousee taas pintaan se aika kun koko ala-asteen ajan olin se orpo piru,ja ylä-asteenkin ajan,lähes aina yksin(no silloin olin niin ujo että en uskaltanut/osannut tehdä tuttavuutta, tai kysyä pääsenkö johonkin mukaan), enään en ole ujo, olen sosiaalinen,minua ei haittaa jos minulle valitetaan ikävistä asioista, päinvastoin koen sen luottamuksen osoituksena(mutta yllättäen,ei ole ketään joka sitää tekisi,oikeesti en ole saanut koko aikuisikäni aikana yhtään txt/soittoa keltään tutulta niin että joku haluaisi kertoa minulle/keskustella minun kanssa ongelmastaan)*no sisko teki näin yhden kerran vuosia sitten.

olisi kiva kun olisi sellainen ystävä joka olisi oikeasti ystävä.

onneksi sentään on mies <3

 

["hei"]

Mulla on vähänsama juttu kun sulla. Tai no puistossa on juttukaveria, mutta kun puiston portit suljetaan ja lähdetään koteihimme ei mulla ole juttukaveria sen jälkeen. Kaipaan sellaista ystävää jolloi voisi kertoa ihan kaiken siis kaiken.
Voima haleja!

 

["Minä"]

Et ole ainoa!

 

[ms.omena]

minulla ei ole sitä puistokaveriakaan/edes juttukaveria. tilanne oikeastaan muuttui kun aloin odottamaan esikoista, vanhat tutut alkoi kaikkoo,ja vauvan synnyttyä oli aika pian jäljellä enään 1ihminen ketä näin, hänkin häipyi. uusia ystäviä ei näköjään niin vain löydykkään.

jotenkin heräsi sellainen ajatus että kun kerran on muitakin samassa tilanteessa niin löytyisiköhän sellainen ystävä tätä kautta? alunperin kyllä kirjoitin tänne siksi että ei oo ketään kelle tästä avautua, joka ymmärtäisi

 

[Ken guru]

En kyllä ymmärrä, mutta tästä lähdin katson tarkemmin ympärilleni, etten ainakaan minä anna tuollaista tapahtua kenellekään. En edes näe koskaan missään ketään kuka jäisi tuolla tavalla ulkopuolelle, mutta onkohan se vika sitten siinä etten osaa nähdä? Ainakin musta tuntuu että aina on koko luokka noissa nauruissa mukana, mutta kauheaa jos joku tunteekin jäävänsä ulkopuoliseksi .

Surullista. Toivon että tuo tilanne paranee osaltasi :hug:.

 

["moi"]

musta kanssa tuntuu tolta. olen nytten töissä mutta viimeksi kun avasin suuni niin pomo sano että mä valitan vaan, tuntui pahalta. omasta mielestä en valita sen enempää kuin muutkaan huom! olen rehellinen tässä . mutta silti tuntuu että jotenkin tiettyjä ihmisiä sorretaan.
jos joku toinen valittaa töissä jostain niin siitä aiheutuu vaan keskustelua.
kun minä avaan suuni se lasketaan negatiiviseksi.
en ymmärrä.
ehkä pitää olla näkymätön niin ei aiheuta kellekkään mitään negatiivisia aiheita.
itseäni harmittaa kun olin aijemin koulukiusattu ja sulkeuduin täysin hiljaiseksi. sitten nousin sieltä ja olen omasta mielestä jopa sosiaalinen ja nyt sitten en saisi taaskaan puhua.

 

[puhetapa]

[QUOTE="moi";24971350]musta kanssa tuntuu tolta. olen nytten töissä mutta viimeksi kun avasin suuni niin pomo sano että mä valitan vaan, tuntui pahalta. omasta mielestä en valita sen enempää kuin muutkaan huom! olen rehellinen tässä . mutta silti tuntuu että jotenkin tiettyjä ihmisiä sorretaan.
jos joku toinen valittaa töissä jostain niin siitä aiheutuu vaan keskustelua.
kun minä avaan suuni se lasketaan negatiiviseksi.
en ymmärrä.
ehkä pitää olla näkymätön niin ei aiheuta kellekkään mitään negatiivisia aiheita.
itseäni harmittaa kun olin aijemin koulukiusattu ja sulkeuduin täysin hiljaiseksi. sitten nousin sieltä ja olen omasta mielestä jopa sosiaalinen ja nyt sitten en saisi taaskaan puhua.[/QUOTE]



Voisiko tuo "valitus" johtua ihan siitä, että olet kotoisin jostain muualta? Ainakin itselläni on sellaisia kokemuksia. Samoin itseni kanssa samalta paikkakunnalta tulevilla tuttavillani. Eli meitä pidetään negatiivisina ihan oman murteemme takia. Vaikka emme todellakaan tarkoita asioita negatiivisesti Puhetapa vaan on "kielteinen", eli jos tarkoittaa sanoa vaikkapa onko tämä näin, niin sanoo eiks tää oo näin. Ja se siis tulee luonnostaan, kun on aina lapsena/nuorena niin puhunut.

 

[Peppi1981]

En ole enää opiskelija, mutta viime koulusta jäi vähän paha maku suuhun, koska viimeinen puoltoista vuotta oli minulla aika samanlainen kuin sinulla. Ensimmäisenä vuonna sain pari kaveria, joiden kanssa teimme ryhmätyöt ja muutenkin koulussa kuljimme porukassa. No, sitten se kenen kanssa ensin tutustuin, vaihtoi koulua ekan vuoden jälkeen ja jäin tämän toisen kanssa kavereiksi, kunnes meidän seuraan tuli kolmas tyttö ja mukavahan se oli taas tehdä töitä kolmistaan. Se sitten muuttui, kun aloin seurustelemaan tämän nykyisen mieheni kanssa.

Toinen vuosi meni loppuun asti, että minulla oli nämä kaksi kaveria, mutta kolmannen alussa minua ei yhtäkkiä enää haluttukaan mukaan ja jäin ihan yksi. Pahaltahan se tuntui, koska olin odottanut opiskelun alkua, että pääsen taas kunnolla juttelemaan näiden kavereiden kanssa ja kertomaan kesän kuulumisia. Ehkä se vaikutti, että olimme muuttaneet yhteen miehen kanssa kesällä ja muutenkin toisena vuonna tuli aika paljoa oltua hänen kanssa, vaikka tietenkin tein ryhmätyöt ja koulujutut niin kuten ennenkin. Oikeasti muistan vieläkin sen syksyn, kun yhtäkkiä tuntee olevansa ylimääräinen ja muilla olikin jo kaverit, jotka tekivät ryhmätyöt ja kulkivat yhdessä.

Onneksi olin sen verran tullut aina muidenkin kanssa hyvin toimeen, että jonkin ajan päästä pääsin myös muiden joukkoon, eikä minua jätetty ihan ulkopuolelle. Mutta ei minulle tullut yhtään kunnon kaveria tuosta koulusta, ei ollut ketään jonka kanssa olisi voinut jutella koulun ulkopuolisista jutuista tai tavata koulun jälkeen. Viimeisenä vuonna ainoita oikeita kavereita olivat mieheni ja pari kaveria koulun ulkopuolelta. Ilman heitä en varmaan olisi jaksanut koulua loppuun.

Olen aina ollut ujo ja hidas tutustumaan uusiin ihmisiin ja taas näin tuossa, että kaikkiin ei voi luottaa. Minusta tuntui, että se, johon tutustuin ekana vuonna, kertoi minun juttuja myös sille kolmannelle, vaikka olin tarkoittanut, että niitä ei kukaan muu kuule. Tuosta koulusta ei jäänyt tuon kolmannen vuoden takia yhtään hyvää asiaa mieleen, koska muistan vieläkin sen tunteen, kun jää yksin. Toivottavasti sie saat kuitenkin vielä kavereita sieltä koulusta, vaikka nyt tuntuu vaikealta. :hug:

 

["vieras"]

Tsemppiä ap:lle.
Tuo on niin ikävää ja kokemusta tosiaankin on myös mulla...
Olin kymppiluokan ihan yksin ja 4 opiskeluvuotta sen jälkeen oli kans raskasta kun jäin heti ensikättelyssä yksin kun "pariutumiset" tapahtui.
Onneksi edes kämppikset oli mukavia ja illat meni siis jotenkuten.

 

[ms. omena]

En kyllä ymmärrä, mutta tästä lähdin katson tarkemmin ympärilleni, etten ainakaan minä anna tuollaista tapahtua kenellekään. En edes näe koskaan missään ketään kuka jäisi tuolla tavalla ulkopuolelle, mutta onkohan se vika sitten siinä etten osaa nähdä? Ainakin musta tuntuu että aina on koko luokka noissa nauruissa mukana, mutta kauheaa jos joku tunteekin jäävänsä ulkopuoliseksi .

Surullista. Toivon että tuo tilanne paranee osaltasi :hug:.

Kiitos, ja hyvä jos tämän viestin kirjoittaminen tänne auttaa jotakuta toista(ihanaa että sinä välität kanssaihmisistäsi)

 

[ms. omena]

kiitos kaikille että jaoitte kokemuksenne, tämäkin piristi vaikka olettekin ventovieraita,kiitos