Milloin voi antaa vettä?

Suositushan on täysimetys 6kk ikään saakka, tämä ilmeisesti koskee myös veden antamista vauvalle? Yritin etsiä jotain tietoa, mutta en löytänyt siis siitä milloin voi/on hyvä antaa vettä juomaksi vauvalle ja kuinka paljon sitä voi antaa kerralla/pitääkö säännöstellä jotenkin.

Minulla on siis kohta 2,5kk poika, jota imetän. Pojalla on todella usein hikka ja monet sanovat että anna lapselle vettä! Tänään kyllä annoin tilkan keitettyä (siis jäähdytettynä) vettä...ja pian vauveli puklasi tai oikeastaan kaaressa oksensi maidot ulos. Johtuisiko tämä vedestä?

Ei siis ole ensimmäinen kerta, kun poika oksentaa kaiken ulos. Viikko sitten oli todella vaikeaa, eikä mikään pysynyt sisällä ja kakka muuttui vihreäksi. Tämä johtunee minun ruokavaliostani, koska söin parina päivänä ihan "oikeaa" ruokaa. Muuten olen jättänyt maitotuotteet ym. pois. Kyseessä lienee allergia.. Epäilin myös refluksia aiemmin, mutta lastentautien ylilääkäri hienosti sulki tämän lapselta pois, koska paino nousee erinomaisesti - en kuitenkaan usko enää tuohon diagnoosiinkaan.
:/
 
Minä olen ihan vastasyntyneestä antanut pikkmuhuikat silloin tällöin, esim. pulautuksen jälkeen jne. Tai kun tuli hikka, vesi huikat auttoi siihen. Meidän poika oli kova hikkaamaan. Neuvolastakin siitä vedestä hikkaan mulle sanoi. Nyt kun on kohta 6kk, aina välillä ihan haluaa ottaa vettä kun jano.
 
Hammaslääkärikäynnillä synnytyksen jälkeen, hammashoitaja kehotti antamaan vauvalle huikan vettä syömisen jälkeen, tai ainakin viimeistään silloin kun ensimmäinen hammas on tulossa. Ei tule vauvalle hammaspeikkoja!
 
Yökyöpelinä täällä... :ashamed:

Ei se vesitilkka hammaspöpöjä poissa pidä, mutta on se silti ihan hyvä maidon jälkeen antaa. Ratkaisevaa on se, onko sylkikontaktia sellaisen kanssa, jolla on se reikiä aiheuttava bakteeri. Siis reikiintymisen kannalta. Sillai se pöpö tarttuu lapselle.

Ap:n tapaus kuulostaa allergialta. Tuskin oksentaminen vedestä siis johtuu, vaan maidossa olevista epäsopivista aineista. Kannattaa oll atarkkana sen maidottoman dieetin kanssa ja muistaa, että maidon ainesosat voidaan mainita hyvinkkin eri tavalla. Esim. laktoosi, maitoproteiini, hera, laktalbomiini ja kaseiini.

Meidän poika myös oireili rintamaidon kautta saamiinsa ainesosiin, myös naudan lihaan. Lopulta lääkärinkin suosituksesta lopetin imetyksen ja siirryin kokonaan erikoiskorvikkeeseen, kun se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta.

Oksentelun syy kannattaa selvittää erikoislääkärillä, että saa lausunnon kelaa varten. Jos siis varmistuu syyksi se allergia. Joskus diagnoosi saattaa olla tiukassa, vaikka tapaus olisi ihan selkeä. Voimia!

*muoks* Mä annoin imettäessä hikkaan ihan rintaa vaan ja sillä meni ohi tai sitten ajan kanssa. Keitetty vesikin on ihan hyvä tuon ikäiselle, mutta ei välttämätöntä.
 
Mä annoin vauvalle jos oli hikka niin jo ihan pienenä vettä, keitettyä ja jäähdytettyä.

Ja sitten nyt annan ihan kylmää ranavettä koska aloitimme soseet. Kerran lukasin noita opuksia vauvan syönnistä niin siinä oli että veden keittämisen voi unohtaa kun vauva rupeaa syömään soseita.
 
Itse kans annoin pieniä maistiaisia aika pienestä alkaen. Nyt tyttö 10kk ja aina ruoan kans on nokkamuki, josta sitten välillä saa hörppyjä. Ensin kyllä annan tuttipullosta maitoa, että malttaa keskittyä syömään ja sit välillä vettä. Yöllä saa kans vettä. Koitetaan tässä pikku hiljaa alkaa unikoulua pitämään, että saatas tuokin yöjuonti pois.
 
Olen Myy-80:n kanssa samoilla linjoilla. Siis todennäköinen oksentamisen aiheuttaja on allergia. Meillä kun kakkosen kanssa meni niin, että kun jotain jätin pois, alkoi oireet muutaman päivän kuluttua uudelleen. Lopulta en olis saanu syödä kuin riisiä ja kukkakaalia, joten lopetin imetyksen. Eli maidon läpi saattaa koko ajan puskea uusia allergisoivia aineita, jotka tätä oksentelu taipumusta aktivoi. Enkä näin allergisten lasten äitinä kovasti liputa tuon täysimetyksen puolesta. On jopa tutkimuksia joissa on todettu äidinmaidon aiheuttavan allegiaa. Niissä oli muistaakseni todettu että allergisen lapsen saama äidinmaito sisältää normaalia enemmän valkuaisaineita. Se ei tietenkään päde kaikilla, mutta mietin tarkkaan imetänkö tulevaa neljättä lainkaan. Meillä kun kaikki on toinen toistaan allergisempia. Eli anna vain rauhassa vettä, ei se oksentaminen vedestä johtunut. Meillä on tuo neiti saanut 3 kk lähtien vielä keittämätöntä vettä eikä ole sen vuoksi koskaan oksentanut.
 
Kiitos vastauksista! Ihan ensimmäistä kertaa kirjoittelin tänne ja olin todella positiivisesti yllättynyt monista vastauksista ja vielä asiallista! B)

Annoin tänäänkin vettä ja hyvin maistuu hörpsy pullosta (vaikka maitoa poika ei minulta suostu juomaan pullosta lainkaan - tissi haisee tietysti paremmalta vieressä heh).
 

Yhteistyössä