Milloin velliä?

Minkä ikäisenä olette aloittaneet iltavellin antamisen vauvoillenne? Ja olisi ihan kiva kuulla, miten se on vaikuttanut yöuniin ym.

Meillä tyttö on kuusiviikkoinen, ja odotan innolla jo aikaa, että rintamaidon lisäksi voi antaa jotakin tukevampaa. Tyttö kun kasvaa kovasti ja välillä tuntuu, että tisittely ei yksinkertaisesti riitä. :snotty:
 
tyttö söi korviketta alustaasti ja maitoa alkoi mennä noin 1l vuorokaudessa joten 3kk ikäisenä aloimme antamaan perunaa ja porkkanaa ja vasta 3,5kk aloin antaan peruna porkkana velliä. nyt tyttö on 4kk ja olen harkkinnut maissivellin kokeilua.
Mielestäni anna ensin korviketta =)

Älä tosiaan vielä aloita vellillä! Vauva on vielä liian pieni. Aloita korvikkeella ja sitten 4 kk tienoilla voit ruveta antamaan velliä. Maissivellillä on aika hyvä aloittaa. Meidän pojalle maistui myös peruna-porkkanavelli tosi hyvin :)
 
En toki velliä ole vielä aloittamassa, olen vain kuullut, että jotkut sitä jo kaksikuisillekin antavat. Lienee tuo kolme-neljä kuukautta se normaalimpi ajankohta.

Korviketta pitää varmaan alkaa kokeilemaan. Tuntuu vaan kaikkien neuvola ym. julistusten jälkeen, että kyllä se oma maito riittää, jos sitä on alkanut kerran joskus nousemaan. Olenko ainoa, josta tuntuu, että se on suurin synti jos lapselleen korviketta antaa?

Huom! Itse en siis todellakaan ole sitä mieltä, mutta joka paikassa vaan niin vahvasti julistetaan täysimettämisen puolesta, että väkisinki välillä tulee sellainen olo. Mulle tärkeintä olisi kuitenkin se, että tyttö olisi tyytyväinen ja nukkuisi hyvin....
 
Itse olen aina vastustanut neuvoloiden imetyshokemista. Kaikki äidit eivät jaksa/voi täysimettää. Itse imetin 4kk ja sitten vain maito loppui (eli se siitä että kyllä se maito riittää jos sitä kerran on ruvennut nousemaan! )Olin myös imettänyt ja antanut korviketta samaan aikaan kun poika oli 2 kk vanha.
Poika ei ollut tyytyväinen äidin tuotantoon :LOL: kun loppui aina kesken ja hän jäi nälkäiseksi. Joten päätin, että parempi on pojan kannalta että tulee täyteen kun se että äiti kuuntelee neuvolatätien täysimetyshokemista!
Täytyy sanoa, että Suomessa tämä imetysasia on mennyt vähän liian pitkälle. Äidit naulataan pystyyn jos eivät jaksa imettää vuoden päivät. Tottakai äidinmaito on parasta ravintoa vauvalle mutta täytyy myös käyttää maalaisjärkeä.
Minun mielestäni voit hyvin ruveta antamaan korviketta vauvalle. Meillä sopi sekä NAN 1 että Tutteli 1.
 
aloitin 3 kuukauden iässä vellit. aamulla maissivelli ja illalla perunaporkkanavelli. ja soseet siitä viikon päästä. nyt poika on 4 kuukautta. täysimetin kuukauden, osittaisimetin siitää vielä 2 viikkoa ja sen jälkeen on saanut korviketta (Nan) =)

sama täällä, inhoan tuota imetys lässytystä. jos maitoa ei tule, silloin ei imetetä. voi voi. itselläni loppui maito kun seinään. ja vaikka olis tullut, olisin korkeintaan imettänyt puoli vuotiaaksi. tärkeintä on että lapsi kasvaa ja saa ruokaa.
 
Ei tosiaankaan tarvi kantaa syyllisyyttä jos korviketta antaa. Mut mää koen paljon helpommaksi imetyksen ku maidon lämmittelyn ja pullojen pesun. Meillä poika söi just ton 6 viikon ikäisenä ihan kamalan tiheään tissiä ja sitä kesti pari viikkoa. Meinasin tosissaan väsyä ja siitryä pulloon mut päätin vähän aikaa jaksaa. Ja onneksi se riitti, nyt 2,5kk iässä poika syö huomattavasti harvempaan ja muutama minuutti tissillä riittää. Silti poika huitelee kasvukäyrän yläpuolella... Ja siis mitään muuta ei saa ku tissimaitoo.

Mut pääasia on että äiti jaksaa ja vauvalla on maha täynnä, tuli se sitten tissimaidosta tai korvikkeesta.

Tsemppiä ja jaksamista vauva-arkeen :hug:
 
meillä aloitettiin maissivellillä 2,5kk iässä. nyt syödään peruna-porkkanavelliä.

yöuniin ei vaikuttanut mitenkään.

Ja tosissaan joo, anna ensin korviketta ja sitten vasta ala harkitsemaan vellejä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iiris:
En toki velliä ole vielä aloittamassa, olen vain kuullut, että jotkut sitä jo kaksikuisillekin antavat. Lienee tuo kolme-neljä kuukautta se normaalimpi ajankohta.

Korviketta pitää varmaan alkaa kokeilemaan. Tuntuu vaan kaikkien neuvola ym. julistusten jälkeen, että kyllä se oma maito riittää, jos sitä on alkanut kerran joskus nousemaan. Olenko ainoa, josta tuntuu, että se on suurin synti jos lapselleen korviketta antaa?

Huom! Itse en siis todellakaan ole sitä mieltä, mutta joka paikassa vaan niin vahvasti julistetaan täysimettämisen puolesta, että väkisinki välillä tulee sellainen olo. Mulle tärkeintä olisi kuitenkin se, että tyttö olisi tyytyväinen ja nukkuisi hyvin....
Minä olen sitä mieltä, että jos tyttösi saa tällä hetkellä pelkästään rintamaitoa ja sillä kasvaa kovaa vauhtia, niin kuin alussa mainitsit, niin silloinhan sinulla riittää maitoa aivan hyvin eikä mielestäni korvikkeelle ole tarvetta. Eri asia, jos vauvan paino ei nouse tai et itse jaksa imettää (tiheään imettämistähän se tuossa iässä usein on ja sitovaa ja raskastakin) niin silloin anna korviketta lisäksi tai kokonaan.

Ei täysimetyksestä kannata ottaa stressiä. Tärkeintä tietysti on, että lapsi on tyytyväinen, mutta sehän hoituu imettämällä tai korviketta antamalla. Vellit tulee myöhemmin kuvioihin tai mielellään suoraan puuro 5-kuisena. Hyvin nukkumisesta, en tiedä miten huonosti teidän tyttö nukkuu, mutta onhan noin pienellä vielä oikeus syödä useita kertoja yössä.

Ei ole synti antaa vauvalle korviketta. Jos et halua tai jaksa täysimettää niin silloinhan valinta on selvä. Ja se on ainoastaan sinun päätettävissä oleva asia, imetätkö vai et. Mutta haluaisin vain rohkaista jatkamaan, kun maitoa kuitenkin taitaa riittää runsaasti. Ja se on hieno asia, kaikki eivät ole näin etuoikeutettuja.

Vellit, puurot tai tuhdimmatkaan kiinteät ruuat eivät takaa parempia, yhtäjaksoisesti nukuttuja öitä. Kaikki aikanaan. Mutta, jos haet hyväksyntää ja kannustusta korvikkeen aloittamiselle ja täysimetyksen lopettamiselle, niin kuin kirjoituksesta sain sellaisen kuvan, niin anna mennä vaan. Ei täysimetys ole lakikirjaan kirjoitettu. Äläkä ota neuvolan täysimetyskannatusta itseesi, siihenhän heidän täytyykin kannustaa, mutta valinta on aina äidin. On niin paljon muitakin asioita lapsen hoidossa ja kasvatuksessa, joista täytyy valita itselle ja omalle vauvalle ja elämäntilanteeseen sopivin ja parhain vaihtoehto. Imetys on yksi näistä. Korvike ei ole huono, mutta rintaruokinta kylläkin parempi vaihtoehto. Mutta sinä päätät! Mukavia hetkiä vauvan kanssa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iiris:
En toki velliä ole vielä aloittamassa, olen vain kuullut, että jotkut sitä jo kaksikuisillekin antavat. Lienee tuo kolme-neljä kuukautta se normaalimpi ajankohta.

Korviketta pitää varmaan alkaa kokeilemaan. Tuntuu vaan kaikkien neuvola ym. julistusten jälkeen, että kyllä se oma maito riittää, jos sitä on alkanut kerran joskus nousemaan. Olenko ainoa, josta tuntuu, että se on suurin synti jos lapselleen korviketta antaa?

Huom! Itse en siis todellakaan ole sitä mieltä, mutta joka paikassa vaan niin vahvasti julistetaan täysimettämisen puolesta, että väkisinki välillä tulee sellainen olo. Mulle tärkeintä olisi kuitenkin se, että tyttö olisi tyytyväinen ja nukkuisi hyvin....
Mua ainakin rasitti/rasittaa tuon täysimetyksen julistus! Täällä palstallakin tuntuu niitä kiihkoilijoita ja arvostelijoita olevan liiaksikin... Jos se maito ei riitä niin silloin se EI RIITÄ! Toisaalta annoin juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen iloinen, että tyttömme on ollut niin tyytyväinen oloonsa KORVIKKEEN kera!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Arjaana:

En tiedä, mitä AP sitten tarkoitti, mutta eihän ainakaan kirjoituksissaan maininnut, että ongelmana olisi rintamaidon riittämättömyys.... Kun kerta vauva kasvaa rintamaidolla hyvin, niin silloin maito riittää.
 
Noniin, ja sitten ihan oikeasta aiheesta eikä aiheen vierestä =)

Me aloitettiin antamaan velliä pienissä erissä pari päivää sitten. Tyttö on 2kk. Kyseessä on maissivelli, Nestlen herkkävatsaisille tarkoitettu. Johtuen siitä että tyttö on syönyt päivittäin 1500-2000ml korviketta. Nyt maidon juonti hiukan vähentynyt.

Mietin pitkänaikaa vellittelyn aloitusta, että missä iässä yms, kun tästäkin tuntuu kaikilla olevan eriäviä mielipiteitä. Eli ei ollut mikään hetken mielijohde.

Laiton velliä 50ml ja maitoa 100ml kun annoin ensi kerran ja hyvin meni. Röyhtäili ehkä voimakkaammin, mutta ei pulauttanut toisin kuin pelkän maidon kanssa. Mahaansa ei ole valittanut, kakka tulee ulos useammin ja reilumpana. Tuntuu tyttö tyytyväiseltä. Ei me joka maitopulloon sekoiteta, illalla kun yritetään nukuttaa ja aamulla kun herätään kunnolla.

Joo, ja ei olla kerrottu neuvolassa. Sieltä vaan sanottiin että maidolla viiteen kuukauteen ja sitten kiinteitä. Ei noilla syömismäärillä kyllä kitkutella vielä kolmea kuukautta, sanoi lapseton kirjaviisas th mitä tahansa. Sen verran olen itsekin opiskellut että ei se lapsi siihen kuole jos sille antaa velliä silloin kun parhaalta tuntuu, jokainen kuitenkin tuntee oman lapsensa ja hänen tarpeet.

Ajateltiin että mennään tällä setillä vähän alle kolmikuiseksi (eli n. purkki velliä per päivä, nostaen tietysti välillä määrää niin että tulisi tavaksi aamuin illoin pelkkä velli, ei maitovelli) ja sitten otetaan ruokalistalle peruna-porkkanavelli ja päärynäsose. Siitä sitten eteenpäin.

Ja jos joku nyt tahtoo kommentoida että mikä ihmeen kiire mulla on syöttää mun naperolle muuta ku maitoa, niin voin vaan sanoa että näin nyt mennään meillä. Ei ole mielestäni järkevää olla syöttämässä joka tunti/ joka toinen tunti tyttöä. Ja nyt tyttö on kylläisempi, vaikka eipä tuossa maissivellissä ainakaan ole paljoakaan enempää energiaa ku Tuttelissakaan. Minä katsoin tämän parhaaksi, enkä mä ole pakkosyöttämässä muksua. Jos tulee mahavaivoja, oksentelua yms., luovutaan velli-ideasta.

Jokainen tyylillään ja lapsen ehdoilla.

Kirvash, eikös korvike- ja rintaruokituilla vauvoilla ole erilaiset "säännöt" siitä, milloin voi tai kannattaa velliä aloitella. AP:n vauvahan on rinnassa. Ja sinun lapsesi kohdalla en yhtään ihmettele, miksi olet vellit aloittanut. Aikamoisia korvikemääriä näköjään menee.
 
Tärkeää muistaa, että niin kuin me aikuiset, niin jo vauvat ovat yksilöitä. Vauvat syö ja kasvaa eri vauhtia, siksi toiset pärjää maidolla puoleen vuoteen ja toisilla velli alkaa kuukauden iässä. Meidän vauva aloitti eilen maissivellin 6 vkon ja 5 pvän iässä. Rintamaitoa ja vastiketta meni yli litra päivässä, joten syöminen alkoi olla jo rasitus pienen suolistolle ja muille sisäelimille. Ihan neuvolan ohjeiden mukaisesti aloitettiin ja oltaisiin voitu aloittaa jo aiemminkin. Meillä ohje oli eka iltana 30 ml sekoitettuna maitoon, toisena iltana 50 ml maitoon ja jos menee hyvin, niin kolmantena iltana velliä 100 ml ja perään maitoa. Peruna-porkkanaa tai maissivelliä suositeltiin. Meillä menee nyt maissivelliä toista päivää. Vielä sillä ei yöuniin ole ollut pidennystä, toivottavasti tuossa 100 ml kerta-annoksessa alkaisi jo olla.
Äidinmaito on näille "suursyömäri" ja kovastikasvaville vauvoille lähinnä "janojuoma". Eikä tämä ole minun esikoista hoitavan kommentti, vaan useita lasta kasvattaneen äidin, jonka vauvat söivät jo perunaa 2 kk iässä. Meidän neuvolan täti joka ohjeita antoi, on myös tehnyt työtään 60-luvulta asti, joten kokemusta on. Kovasti syövälle ja kasvavalle vauvalle velliä ja vaikka sitten sitä perunaa ja muita soseita, oli ikä ja viralliset EU:n ohjeet mitä lie.
Tuntuisi ainakin meidän vauvan kohdalla enemmän kuin kiusanteolla pitää pelkällä maidolla yhtään pidempään.

Nuo kommentit vastaan on ihan naurettavaa äitien syyllistämistä, vauvan tyytyväisyys tärkeintä!
60-luvulla on ohjeistettu antamaan 3 vkon ikäiselle lihaa että saa proteiinia ja 70-luvulla 3 vkon ikäiselle appelsiinimehua, että saa vitamiineja. Silloin vastikkeet on keitetty vehnäjauhoon ja sokeriin, joita nyt suositellaan välttämään. Että sellaista, sen verran ohjeita ja tapoja kuin meitäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minttumaaria:
Alkuperäinen kirjoittaja Arjaana:
Alkuperäinen kirjoittaja Iiris:
En toki velliä ole vielä aloittamassa, olen vain kuullut, että jotkut sitä jo kaksikuisillekin antavat. Lienee tuo kolme-neljä kuukautta se normaalimpi ajankohta.

Korviketta pitää varmaan alkaa kokeilemaan. Tuntuu vaan kaikkien neuvola ym. julistusten jälkeen, että kyllä se oma maito riittää, jos sitä on alkanut kerran joskus nousemaan. Olenko ainoa, josta tuntuu, että se on suurin synti jos lapselleen korviketta antaa?

Huom! Itse en siis todellakaan ole sitä mieltä, mutta joka paikassa vaan niin vahvasti julistetaan täysimettämisen puolesta, että väkisinki välillä tulee sellainen olo. Mulle tärkeintä olisi kuitenkin se, että tyttö olisi tyytyväinen ja nukkuisi hyvin....
Mua ainakin rasitti/rasittaa tuon täysimetyksen julistus! Täällä palstallakin tuntuu niitä kiihkoilijoita ja arvostelijoita olevan liiaksikin... Jos se maito ei riitä niin silloin se EI RIITÄ! Toisaalta annoin juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen iloinen, että tyttömme on ollut niin tyytyväinen oloonsa KORVIKKEEN kera!
En tiedä, mitä AP sitten tarkoitti, mutta eihän ainakaan kirjoituksissaan maininnut, että ongelmana olisi rintamaidon riittämättömyys.... Kun kerta vauva kasvaa rintamaidolla hyvin, niin silloin maito riittää.

välillä tuntuu, että tisittely ei yksinkertaisesti riitä.

Noin ap aloituksessaan sanoi, mutta lähinnä tarkoitin itseäni kun tytön ollessa ihan pieni jotkut älypäät eivät tuntuneet ymmäsrtävän, että miksi imetykseni loppui niin lyhyeen :headwall: :/

Mutta joo, onhan se tosi juttu, että jos lapsi hyvin kasvaa niin silloin maitoa riittää :)
 
Yhteistyössä