Milloin valmis vai ei ollenkaan?

[Marjaana]

Hei. Olemme vajaa kolmekymppinen työssäkäyvä pariskunta. Elämämme on mennyt kuin "siivillä", parisuhteemme on kaikinpuolin kunnossa. Menimme kihloihin vuosi sitten ja häitä on suunniteltu rauhaseltaan vuodelle 2013. On oma talo, säästöjä, taloudellinen puoli kunnossa ja ihana tukiverkko ympärillä. Kihlattuni on puhunut jo pidempään ehkäisyn pois jättämisestä ja olemme puhuneet lapsen hankinnasta jo vuoden. Tuntuu että puolisoni olis valmis, minä en vain itse tiedä milloin olisi se aika, jättää ehkäisy pois ja toivoa perheenlisäystä. Tiedän että haluan lapsia, pidän lapsista ja rakastan puolisoani. Tiedän että hänestä tulisi maailman paras isä, itse vain pelkään että lapsi muuttaa liikaa. Ystävilläni on lapsia ja paras ystäväni sai esikoisensa kaksi vuotta sitten. Hän onkin aina sanonut ettei kannata kiirehtiä, että lapsi muuttaa niin paljon kaiken, että kannattaa nauttia nyt elämästä ennenkuin kiirehtii lapsen tekoa. Jotenkin minua ehkä pelottaa, että kun en ole koskaan tuntenut vauvakuumetta etten olekaan valmis siihen muutokseen. En halua olla äiti joka tuntee katumusta ja joutuu miettimään miksi kiirehti... Haluan että olen äiti joka pursuaa ylpeyttä ja innostusta ja on varma siitä että kestää kaiken mitä tulevaisuus tuo lapsen kanssa eteen. Koska jos on harkinnut tarpeeksi ja riittävän pitkään on varmasti valmiimpi ottamaan kaiken vastaan. Toinen asiani mikä mietityttää on tietenkin taloudellinen tilanne. Minulle saattaisi tarjoutua mahdollisuus vuoden päästä kohota urallani ja saada vakituinen työpaikka. Toisaalta tuntuu, että jäädä nyt odottamaan uralla etenemistä kun elämässä kaikki muuten olisi valmis lapsen tuloon... Toisaalta tuntuu että ehkä olisi helpompaa ja turvallisempaa toivoa raskautta vasta sitten kun on varma taloudellisesta turvasta vakituisen työsuhteen myötä. Elämämme on ollut aika suunniteltua. Molemmilla on kunnon työpaikat, minulla ei ole vain vakituista vaikka töissä olenkin ollut koko ajan. Ostimme talon, menimme kihloihin ja tosiaan itse haluaisin olla naimisissa ennen lapsen hankintaa. Sekin on yksi suuri asia joka mietityttää. Jos jättää ehkäisyn pois jo nyt, voi olla että tulisin mahdollisesti ja toivottavasti luoja sen suo raskaaksi hyvinkin pian. Sitten vuodelle 2013 häät olisivat jo myöhässä. En tiedä miten suunnitella elämä. Ensin häät ja odottaa vakityö ja sitten lapset? Mutta tähän saattaa mennä vuosikausia ja haluaisin esikoiseni kuitenkin jo ennen kuin täytän 30. Ajatukseni ovat yhtä hullunmyllyä, kun en tiedä milloin tietää sen olevan oikea aika. Vai ei koskaan? Miksen koe vauvakuumetta, miten voit järkeillä milloin olisi oikea aika?

 

[Halu]

Koskaan ei ole ns. oikea aika. Taloudelliset tilanteet muuttuvat, elämä tuo ja vie ja perheen perustaminen ja lasten "hankinta" ei ole omista toiveista aina kiinni. Yhä useampi kärsii lapsettomuudesta, onneksi monilla raskautuminen tapahtuu kuitenkin vielä helpohkosti.

Tärkein vanhemmuuteen liittyvä asia on kuitenkin halu. Pelot ja pohdinnat asiaan liittyen ovat normaaleja, kyseessä on kuitenkin iso loppuelämän muutos. Mutta.. jos lapset eivät yhtään tunnu omalta jutulta, ei mikään tai kukaan pakota lapsia hommaamaan. Lapsen pitää saada olla haluttu ja toivottu. Moni sanoo, että kyllä se mieli sitten viimeistään muuttuu, kun lapsi on syntynyt. Monen kohdalla ehkä näin käykin mutta ei kaikkien. Tärkeintä on siis oma tunteesi ja fiiliksesi, haluatko asiaa todella? Muut asiat, mm. taloudelliset, järjestyvät kyllä sitten ajan myötä.

 

[mieti rauhassa]

ei sinulla mikään kiire iän puolesta ole. Sinulla on paljon edessä, paljon kaikkea ihanaa mitä odottaa. En kiirehtisi, kun kerran ylivoimainen vauvakuumekaan ei ole iskenyt.

Elämä lasten kanssa on paljon sitovampaa kuin etukäteen arvaisi. Jos haluat panostaa työhösi nyt, niin odota ihmeessä vaikkapa se vuosi. Ehdit samalla punnita tunteitasi ja vakiinnuttaa paikkasi työmaailmassa.

Toisaalta, jos haluaisitte ja saisitte nyt lapsen, niin luultavasti sekin menisi vallan mainiosti. Työelämän kanssa pystyy sumplimaan lasten kanssakin. Ja muutoksiin sopeutuu nopeasti.

Eli teillä on kahdesta hyvästä nyt valittavana - mutta jos ajatukset ovat yhtä hullunmyllyä, niin kannattaa varmaan miettiä hetki, jospa ne siitä kirkastuvat. Suuntaan tai toiseen. Jos ajatustauko tuntuu piinaavalta, niin ehkä sekin voi olla joku merkki.

Ei täällä palstalla kukaan voi puolestanne päättää tai antaa vinkkejä. Iloista syksyä!

 

[Marjaana]

ei sinulla mikään kiire iän puolesta ole. Sinulla on paljon edessä, paljon kaikkea ihanaa mitä odottaa. En kiirehtisi, kun kerran ylivoimainen vauvakuumekaan ei ole iskenyt.

Elämä lasten kanssa on paljon sitovampaa kuin etukäteen arvaisi. Jos haluat panostaa työhösi nyt, niin odota ihmeessä vaikkapa se vuosi. Ehdit samalla punnita tunteitasi ja vakiinnuttaa paikkasi työmaailmassa.

Toisaalta, jos haluaisitte ja saisitte nyt lapsen, niin luultavasti sekin menisi vallan mainiosti. Työelämän kanssa pystyy sumplimaan lasten kanssakin. Ja muutoksiin sopeutuu nopeasti.

Eli teillä on kahdesta hyvästä nyt valittavana - mutta jos ajatukset ovat yhtä hullunmyllyä, niin kannattaa varmaan miettiä hetki, jospa ne siitä kirkastuvat. Suuntaan tai toiseen. Jos ajatustauko tuntuu piinaavalta, niin ehkä sekin voi olla joku merkki.

Ei täällä palstalla kukaan voi puolestanne päättää tai antaa vinkkejä. Iloista syksyä!

Kiitos vastauksista. En odota että kukaan päättäisi puolestamme, ehkä haluaisin kuitenkin kuulla muiden ajatuksia ja mahdollisesti sellaisten joilla on ollut mahdollisesti samankaltaisia ajatuksia. Jos joillain on ollut yhtä paljon kysymyksiä ja epäilyjä siitä, milloin olisi oikea aika ja kuinka näistä ajatuksista selvisi ja kannattiko odottaminen.

Neuvolassa ollaan jo käyty keskustelemassa ja silloin tuntui että ehkä olisi vielä parempi odottaa. Mutta taas kun katselee vauvaohjelmia, sitä hetkeä kun tuore äiti näkee vauvansa ensi kerran itken ja toivon sitä samaa itselleni ja samalla punnitsen omia ajatuksia on tunteet tosi ristiriitaiset. Välillä tuntuu että haluaisi ehkäisyn jättää heti ja antaa luonnon päättää, mutta seuraavana päivänä taas voi tuntua aivan päinvastaiselta.
Olen kyllä tietoinen, ettei lapsen saaminen ole itsestäänselvyys. Itse sain nuorempana silloiselta poikaystävältäni klamydian, joten pelkään jatkuvasti voinko edes saada lapsia. Silti jaksan olla positiivinen asian suhteen, kun vain saisi "päätetyä" milloin jättää ehkäisy ja alkaa toivomaan parasta. Sen asian kanssa en jaksa murehtia, onnistuuko vai ei, koska lähtökohtana ja toiveena on äitiys ja lapsen saaminen joten niiden ajatuksien saattelemana haluaisin päätökseni tehdä milloin jättää ehkäisy.

Luulempa myös etten koskaan tule saamaan vauvakuumetta... Vauvojen kanssa olen ollut paljon tekemisissä, eikä ne oikein koskaan ole herättäneet mitään "sellaisia" kuumeisia-tuntemuksia. Joten järkeilyllä se päätös on minun kohdallani tehtävä. Päätettävä vain. Puolisoni olisi valmis milloin tahansa ja ehdotteleekin aika ajoin, että joko olisin valmis. Ei kuitenkaan painosta, vaan tukee minua ja ymmärtää ajatukseni. Eniten ehkä pelkään juuri sitä, että alan katumaan, että jos minusta tuleekin äiti joka hoitaa kyllä lapsensa hyvin, mutta ei siksi että haluaa ja on ollut siihen valmis, vaan siksi että on pakko. Toivottavasti joku nyt ymmärtää ajatukseni. Parhaankaverini sanat kaikuvat aika usein korvissa ja kun näen miten väsynyt ja kyllästynyt hän on jatkuvasti lapsensa kanssa, en haluaisi itse olla samassa pisteessä. Kun taas toisella kaverillani on jo kolme lasta, joita hän hoitaa ja rakastaa aina hymy kasvoillaan ja näkee kuinka äitiys on aivan häntä varten ja kuinka ylpeä hän on ollessaan äiti. Pidän lapsista todella ja tiedän että minusta tulisi hyvä äiti ja "kasvattaja". Olen työskennelyt lasten kanssa aikaisemmin paljon ja nautin työstäni kovasti. Enkä minä pelkää että lapsi veisi liikaa aikaa, olemme olleet jo rauhallinen pariskunta vuosia. Pelkään vain että alan katumaan tai etten rakastakaan lastani. Etten ollutkaan valmis... Mutta toisaalta taas ajatukset siitä että siirtäisi lapsensaantitoiveita vielä vuodella tuntuu sekin kamalalta.

 

[näin meillä.]

Jos olette joka tapauksessa menossa naimisiin, niin tehkää se ennen lapsen tuloa, ja mieluummin vielä ennen kuin olet raskaana....niin pystyt nauttimaan juhlista aivan toisin. Siinä voi nimittäin käydä niin, että sitten se naimisiin meno jää...sirrtyy ja siirtyy vaan eteenpäin, kun lapsi tuleekin ensin.

Mitään kovaa vauvakuumetta ei välttämättä tule kaikille. Itse en ole ihmeemmiin innostunut toisten lapsista, mutta omat on ihan eri asia. Lapsien tulo tuntuu luonnolliselta askeleelta elämässä eteen päin siinä vaiheessa, kun ei enää niin se vapaa elämänmeno kiehdo, baarit kyllästyttää, matkusteltukin on riittävästi kahden, harrastukset eivät ole liian sitovia ja joka aamuinen töihin lähtö ei enää tunnukaan niin merkitykselliseltä. Näin ainakin mulla, että sitä oikeesti kaipasi elämään jotain muuta. Joku voi tätä kommenttia kauhistella. En ajatellut lasta halutessani kylläkään vaan itseäni, vaan myös tulevia isovanhempia, jotka jo kovasti odottivat lapsenlapsia. Äitini ehti nähdä poikaani vain 4 vuotta ennen kuolemaansa, toista lasta ei ehtinyt näkemään. Ikä vaikutti minulla myös päätökseen... yli 30-vuotiaana ei pidä enää odottaa.

Mutta sinulla hyvinkin on vielä aikaa odottaa....

 

[Pilleritön]

Hei ap!

Olipa mukava lukea pohdintojasi - minä ja mieheni olemme juurikin samanlaisessa tilanteessa. Olemme kolmissakymmenissä, ostimme talon ja menimme naimisiin viime vuonna. Taloudellinen tilanne on hyvä, vaikka minulla ei vakituista työtä olekaan.

Lähes kaikilla ystävillämme jo lapsia. Me olemme keskittyneet nauttimaan elämästä: olemme matkustelleet ja shoppailleet, keskittyneet työhön ja toisiimme. Minulla ei myöskään ole ikinä ollut vauvakuumetta enkä edes ole haaveillut lapsista, vaikka rakastankin sisareni lapsia kuin omiani.

Viime kesänä mieheni sanoi haluavansa lapsia pian. Itse olen koko ajan ajatellut, että lasten aika on sitten joskus, kun minulla on työ, johon palata äitiyslomalta. Nyt kun olen sulatellut ja ajatellut lapsiasiaa joitakin kuukausia ja keskustellut asiasta useammankin ihmisen kanssa, olen tullut siihen tulokseen - kuten joku täälläkin jo kirjoitti - ettei oikeaa aikaa lasten saamiselle ole eikä tule. Työelämä on arvaamaton, ja toisaalta niin monilla tutuillani on ollut vaikeuksia tulla raskaaksi, että turha jäädä odottelemaan.

Jätin pillerit pois eilen (mikä on oikeastaan syy siihen, että tulin tälle foorumille tänään). Vauva saa siis tulla, kun on tullakseen. En tiedä, milloin muka voisi olla oikeampi aika, jos ei nyt. Työasia mietityttää eniten, mutta toisaalta vuosi kotona voi tehdä hyvääkin, sillä olen 20-vuotiaasta asti painanut töitä lähes tauotta ja opiskellut samalla. Työkokemushan ei mihinkään katoa, joten uskoisin, että töitä löytyy äitiysloman jälkeen yhtä hyvin kuin tähänkin asti.

Ajatukseni menevät yhtä vuoristorataa: Välillä tuntuu, etten malta odottaa vauva-arkea ja välillä taas ajattelen, etten varmaankaan kestä neljän seinän sisällä parkuvan käärön kanssa hetkeäkään. Haikailen jo valmiiksi menetettyjen kaupunkilomien perään, vaikka toisaalta tiedän, että oman lapsen saaminen on upeinta elämässä. En ole mikään kovin äidillinen tyyppi, joten välillä mietin myös, miten oikein pystyn siihen vai pystynkö ollenkaan. Lisäksi pelkään synnyttämistä kuollakseni.

Mutta ensimmäinen askel on nyt otettu. Hyvin sekalaisin tuntein odotetaan seuraavaa vaihetta. Haluan sanoa, että et todellakaan ole ajatuksinesi yksin. Minusta tuntuu, että olen nyt ottanut hypyn tuntemattomaan ja melkein toivoisin, että saisin käteeni jonkin oppaan, jossa kerrottaisiin, mitä nyt pitäisi ajatella ja miten toimia. Tsemppiä sinulle, minkä päätöksen sitten teetkin