Milloin pottaharjoittelut yleensä aloitetaan?

Mulla ei oikeasti ole hajuakaan asiasta. Ollaanko nyt auttamattoman myöhässä, kun poika on 8,5kk eikä ole edes pottaa ostettuna. :ashamed:

Milloin itse aloititte? Mikähän on keskimääräinen ikä? Pitänee kai se potta ostaa ja alkaa totuttamaan poikaa siihen. :)
 
"vieras"
et sinä myöhässä ole. 1 vuotiaana kai normaalimmin aloitellaan. tai toiset nyt istuttaa potalla jo puolivuotiasta, mutta minusta lapsesta kyllä näkee kun se on valmis, turha sen asian kanssa on kiirehtiä.
 
v
Meillä poika kaksi aika tasan kaksi vuotta ja pottailuja ei olla vielä edes aloiteltu. Kun kesä tulee, niin otan sitten kerrasta vaipan pois ja ostan paljon kalsareita ja sitten opetellaan kuivaksi. Näin olen tehnyt kahden aikasemmankin kanssa ja ovat oppineet viikossa kuiviksi.
 
"näin täällä"
poika oli n.10 kk pissi aamuisin pottaan,sitten ei enää kiinnostanu,nyt reilu vuoden ja ei suostu edes istuu siinä,,joten meil ainaskin pidetään taukoa,kokeillaan sitten myöhemmin uudestaa,oon mä sellasia kuullu,et just tyyliin 8kk ja tekee asiansa pottaan..t
 
v
me aloitettiin juurikin 8kk iässä. Minusta ei tuntunut järkevältä aloittaa, ennen kuin lapsi istui itse tukevasti, niin että hänet pystyi laittamaan itsekseen potalle istumaan ilman tukea. Muutenkin koin järkevänä alkaa kokeilla pottailua, kun lapsi itse mielellään potalle istui esim. lukemaan kirjaa, eikä pungennut heti pois hakemaan parempaa paikkaa. Tiedän perheitä joissa on aloitettu ihan vastasyntyneenä ja perheitä joissa lähempänä kahden vuoden ikää, joten todellakaan ette ole myöhässä.
 
Me ostettiin potta reilu kuukausi sitten, kun poika oli suunnilleen tuon 8,5 kk (8 kk neuvolassa kehotettiin ostamaan potta). Jo parin päivän kuluttua tuli eka kakka pottaan ja siitä on edistytty niin, että nyt kaikki kakat tulee pottaan. Nyt reilu viikko sitten on alkanut tehdä jo pelkkiä pissojakin, kun vain muistaa viedä n. parin tunnin välein potalle.

Meillä BabyBjörnin pottatuoli ja molemmissa mummoloissa "ikivanhat" pottatuolit, kaikilla istuu ihan mielellään, jos on hätä. Jos alkaa heti kampeamaan ylös, niin siitä tietää ettei ole hätä. Uskomattoman nopeasti on oppinut meillä, vaikka toki vaipattomuuteen on vielä pitkästi matkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Siitä mä keksinkin huolestua tästä asista, kun monet tuntuu aloittavan pottailun, kun lapsi on tyyliin puolivuotias. Ja eipä siinä mitään väärää ole. Ensimmäinen lapsi kyseessä ja koko pottailu on mulle aika tuntematon juttu.

Meillä on siis vielä toivoa, hyvä juttu. :D
 
"tuulevi"
Itse aloitin lapsillamme satunnaisen pottailun 1 veenä. Tärkeintä siinä vaiheessa oli opettaa lasta istumaan siinä potalla ja että se on kiva asia. Oikea pottailu aloitettiin siinä 1,5 vuoden kieppeillä jokaisen kohdalla eli joka päivä pottailtiin moneen kertaan päivässä eli siitä tuli rutiinia.
 
hr
Tytöllä alkoi n.7kk ikäisenä ja hän viihtyi siinä hyvin. Hieman alle vuoden ikäisenä teki kakat pääsääntöisesti pottaan. Pojalla koitettiin suunnilleen samanikäisenä, mutta ei halunnut yhtään istua siinä, niin kokeiltiin aina satunnaisesti miten onnistuu ja nyt 1v2kk on alkanut viihtyä potalla ruuan jälkeen ja vaipanvaihdon yhteydessä. Yleensä pisut sinne tekeekin, ja joskus osuu kakka-aikakin siihen saumaan.
 
"Alli"
Esikoisen kanssa aloitin pottaharjoittelut hänen opittuaan istumaan, eli noin puolen vuoden iässä. 8 kk iästä lähtien tekikin aina kaikki kakat pottaan. Varsinaista kuivaksiopettelua aloitettiin harjoitella vasta lähempänä kahta ikävuotta. Kuopuksen kanssa olen ollut laiskempi, joten aloitimme pottaan tutustumisen vasta hänen ollessaan vuoden ikäinen. Nyt ikää on lähes kaksi vuotta, ja hän on suostunut käväisemään potalla ehkä kerran päivässä vasta viimeisen puolen vuoden ajan. Kuivaksiopettelu ei hänen kohdallaan ole vielä pitkään aikaan ajankohtaista.
 
"Kumikameli"
Me ostettiin potta kun lapsi oli n. 1v. Nyt vasta kun kohta 2v niin tekee pottaan välillä. Pottailu ei ole pätkääkään poikaa kiinnostanut, eikä yhtään ymmärtänyt mistä oli kyse kuin vasta noin kuukausi sitten.
En tosin kovin usein pottaillut pienen kanssa kun ei lasta siihen saanut istumaan.
 
näinmeillä
mä yritin istuttaa jo vuodenikäsenä, mutta ei se kiinnostanu sillon ollenkaan tyttöä. ei suostunu istumaan koko potalla. 1,5v alettiin pikkuhiljaa yrittämään uudestaan ja sillon alko jo sujua, nyt 1v11kk ja täysin kuiva. ei edes yövaippaa. yhtäkkiä kekkas koko jutun itse.
 
Rumpnisse harmaana
Me aloitettiin tytön kanssa 10kk iässä ja tyttö oli heti kiinnostunut asiasta ja super ylpeä, kun pissasi sinne ja kehuttiin siitä.
Meillä potalla käynti alkoi siitä etenemään tosi hyvin ja 1,5 vuotiaana taisi olla päiväkuiva ja 2 vuotiaana yökuiva,
Lapsissa on paljon eroja sen suhteen, että kiinostaako se potalla käynti vai ei.
Meidän ystävien 2 vuotias poika ei ollut yhtään kiinnostunut aiheesta ja nousi vaan sitekästi ylös potalta tekemättä sinne mitään.
 
rairai
Mie en kyllä oikein ymmärrä mitä hyötyä (paitsi että ehkä vaippoja säästyy) on istuttaa potalla puolivuotiasta? Kuivaksi oppiminen tapahtuu kuitenkin vasta lähempänä sitä kahta ikävuotta. Lapsihan alkaa jotenkin hallita rakkoaan vasta n. 1,5 vuotiaana.
 

Yhteistyössä