Heippa kaikille!
Aloitin tänne uuden tällaisen keskustelun nyt, koska en löytänyt kovin tuoretta ketjua.
Täytän aivan kohta 23 ja mieheni puolestaan 24-vuotta. Nuoresta iästä huolimatta olemme ehtineet seurustella jo 7,5-vuotta! Nyt molemmilla kuitenkin on aivan hirveä vauvakuume! Miehelläni on vakituinen työ ja minulla olisi opintoja jäljellä 1 vuosi. Olemme ehtineet teineinä rellestää ja juhlia kavereiden kanssa ihan tarpeeksi ja nyt tuntuu että saattaisi pikkuhiljaa olla lasten aika.
Ensin ajattelin että olisi hyvä saada lapsi sitten kun koulu on käyty pois alta. No sittenhän valmistumisesta on jo jonkin aikaa eikä työkokemustakaan ole ehtinyt kertyä ollenkaan! Toki alaltani työllistyminen on onneksi aika varmaa. Mutta omasta mielestäni tämä ajatus vaikuttaa yhtäkkiä huonoimmalta kaikista.
Järkevin vaihtoehto ilmeisesti olisi valmistua ja olla töissä 1-2-vuotta. Eli voisin olla ensimmäisen lapsen syntyessä jo 26-vuotta :O (ja tuota kauheaa ajatusta ei yhtään lievennä se että tuttavapiirissäni on jouduttu odottamaan jopa 5 vuotta raskautumista :/) Itse en siis pidä tästä ajatuksesta ollenkaan, sillä haluaisin kuitenkin saada lapsia jo nuorempana ja haaveissa olisi ainakin 2 lasta, mutta kolmekin kuulostaa hyvältä
Siispä mietinkin että pitäisikö yrittää lasta samantien ja siirtää koko valmistumista! Jatkaisin sitten opintoja loppuun kun lapsen raaskii laittaa hoitoon ja siinä samalla kertautuisi mieleen opinnotkin ennen varsinaista työelämää. Minulla on kuitenkin aika paljon vain puolikkaita koulupäiviä ja myös vapaapäiviä joka viikko koulusta. Ja sitten alottelisi työuraa kun lapsi on joku taaperoikäinen
Tottakai tuo taloudellinen puoli huolestuttaa melkoisesti myös :/ ... Miten teillä on rahat riittäneet jos toinen on töissä (ok tulot ei todellakaan suuret) ja toinen opiskellut? Ja vuokra nyt on pääkaupunkitasoa että siihen suurin osa menisi rahoista tietenkin..
Odotan mielenkiinnolla teidän näkemyksiä!