Koska oikea aika lapselle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tuikku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tuikku

Vieras
Olemme miehen kanssa molemmat 31v ja nyt ollaan havahduttu siihen, että se viimeinenkin lapseton tuttavapariskunta odottaa perheenlisäystä.

Tätä lapsiasiaa ei ole aiemmin oikeastaan edes kummemmin mietitty. Nyt, kun joka kaveritapaamisessa puhutaan vain lapsista, niin ainakin minulle on tullut olo, että pitäiskö meidänkin.

Asiassa on vaan niin monta muttaa. Ensinnäkin, minulla ei ole vakituista työpaikkaa. Toiseksi, asumme kerrostalossa pienessä asunnossa. Haluaisin asua omakotitalossa, olisi varmaan helpompaa lapsen kanssa, mutta miehen mielestä ne on nyt liian kalliita. Kolmanneksi, pelkään, että lapsenhoito ja lapsesta aiheutuvat kustannukset jäisi minulle.

Mies on periaatteessa lapsen hankkimisen puolesta, mutta vain, jos siitä ei sitten tule riitaa, että kuka sitä lasta hoitaa. Selkeästi olen havainnut, että hän voi kyllä olla isä, mutta ei varmaan suostu vaihtamaan vaippoja, heräämään öisin, jne., eli ei halua kantaa vastuuta. Pelkään, että lapsesta periaatteessa yksin vastaaminen olisi henkisesti ja fyysisesti liian raskasta ja suhde hajoaisi jatkuvaan riitelyyn lapsen hoidosta.

Miehen mielestä lasta voi harkita vasta, kun kummallakin on vakituinen työpaikka ja meillä on isompi asunto. Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta taas tänään yksi puolituttu kysyi, että joko minulla on lapsia. Sanoin, etten ehkä vielä ole valmis äidiksi, niin kyseisen naisen kommentti oli, että alapa harkita lapsentekoa, pian se on liian myöhäistä.

Totuus on, että lasta voisi taloudellisen tilanteen huomioonottaen ehkä harkita vasta 5 vuoden päästä. Mutta nyt pelottaa olenko silloin jo liian vanha? Ja mitäs sitten, kun kaikkien kavereiden lapset on jo silloin lähellä kouluikää ja itse saa vasta silloin vauvan, onko silloin ihan ulkona kaveripiiristä?



 
Jos kaikki jäisi aina odottamaan, että on talot ja autot ja vakituiset työpaikat, niin taitaisi tulla ikä vastaan siinä kohtaa kun olisi "oikea" aika lapselle... Sä murehdit liika toisten mielipiteitä; mieti mitä itse haluat ja oletko itse valmis äidiksi. Sun miehesi vaikuttaa ikävä kyllä aika vastuuttomalta ja itsekkäältä tyypiltä, jos jo etukäteen ilmoittaa, ettei lapsen hoito kiinnosta! Kyllähän senkin mieli voi muuttua, kun saa sen oman pienen nyytin syliinsä... Mutta mieti oletko sä valmis ottamaan kaiken vastuun lapsesta, jos kävisi tosiaan niin ettei miehesi osallistu vauvan hoitoon eikä tue myöskään taloudellisesti?

Muutaman vuoden odottelu ei ehkä olisi pahitteeksi, jos vaikka miehesikin sinä aikana aikuistuisi, mutta tosi on, että biologinen kello tikittää. Yli 35v. alkaa olla vaikeampaa raskautua ja keskenmenon sekä kehitysvammojen riski on suurempi. Mutta on sitä nelikymppisetkin ensisynnyttäjät saaneet terveitä lapsia!

Eikä se kaveripiiri sua hylkää sen takia, että lapset on eri ikäisiä. Hylkäishän ne nytkin, kun niillä on lapsia ja teillä ei. Ja siinä ainakin erottuu tosiystävät...

Nämä siis ihan vaan mun mielipiteitä, joku muu ajattelee varmasti toisin. Tsemppiä sulle ja toivottavasti löydät ratkaisun! :)
 
Olen edellisen kanssa samaa mieltä, ei tässä maailmassa varmaan paljoa lapsia syntyisi, jos kaikki jäisivät odottamaan vakipaikkoja ja velattomia omakotitaloja. Monethan eivät saa niitä koskaan. Itse tunnen monta opiskelijapariskuntaa tai paria, jotka asuvat "pienessä kerrostaloasunnossa". Silti he ovat halunneet lapsia ja saaneet niitä, pärjänneet hyvin ja kasvattavat lapsia mielestäni erinomaisesti. Nämä olivat tietysti vain yksittäisiä tapauksia, mutta ainakin osoittavat todeksi sen, ettei pelkkä maallinen mammona voi olla lapsen "teon" peruste.

Samaa mieltä olen myös siitä, että miehesi ei ainakaan tällä hetkellä vaikuta kovinkaan kypsältä isähahmolta. Tarvitseehan lapsi isän, joka on muutakin kuin vain ihminen käsitteen takana. Totta on toki tuo miian kommentti, että saattaahan hän muuttua, jos saisi oman lapsen syliinsä... Mene ja tiedä.

Eihän lapsen saaminen suinkaan ole mahdottomuus 36-vuotiaana. Mutta varmasti se voi olla hankalampaa ja viedä enemmän aikaa, kuin nuorempana. Sinuna yrittäisin hieman "kiirehtiä" ettei vain kävisi niin, että jäisit ilman lapsia vain biologisten syiden vuoksi. :)

Toivottavasti löydätte asiaan ratkaisun, joka tuntuu teistä molemmista hyvältä. Miehen vauvakuumehan voi herätä vasta vähitellen, jos asia on teille nyt uusi. Ehkäpä jo muutaman viikon tai kuukauden päästä miehesi suhtautuu toisin, kun on saanut miettiä asiaa rauhassa ja monelta kantilta.

Tsemppiä!
 
Vauva-asia alkoi mietityttää niiin, että otin asian puheeksi miehen kanssa lounaalla. Sanoin, että haluaisin vauvan - ei nyt ehkä tällä sekunnilla, mutta n. 2 vuoden sisällä.

Mies totesi, että hankitaan vaan vauva, jos minä haluan. Mutta totesi heti perään, että haluaa olla rehellinen ja sanoi, ettei aio sitten vastata vauvan hoidosta! Hän voi sitten kuulemma viedä harrastuksiin, kun lapsi on isompi. Mutta vauva-aikahan se nimenomaan on varmaan raskasta... Kun minäkään en niin välitä vauvoista, mutta yli 2-vuotiaista lapsista pidän.

Minulla ei ole kokemusta vauvoista, etäämmältä vaan olen katsonut, kun toiset niitä hoitaa. Kun ensimmäinen äiti kaveripiirissämme sai lapsen, olin aidosti kauhistunut, kun kuulin, että lasta pitää syöttää monta kuukautta öisinkin ja monta kertaa yössä! Juuri tämä yöheräily pelottaa minua eniten, olen muutenkin herkkäuninen ja muutun todella kärttyisäksi, jollen saa nukkua putkeen vähintään 7 tuntia.

Ajattelin, että jos minä hoitaisin lasta kerran kaikki päivät, niin mies oliis sitten voinut vastata ilta- ja yöhoidosta. Sillä tavalla olisi minullakin edes iltaisin, miehen tultua töistä, omaa aikaa. Ja ennenkaikkea, saisin raskaan päivän jälkeen nukkua. Muutenkin mielestäni lapsenhoito ja kotityöt pitäisi hoitaa tasapuolisesti. Mutta nyt tuli kyllä harvinaisen selväksi, että mies ei tähän projektiin osallistu muuten kuin kustantamalla kavereille sikarit ja baarikierroksen, jos lapsi syntyy.

Mies totesi myös, ettei hän halua käyttää omaa rahaansa sellaisiin lapsen tarvikkeisiin, jotka ovat käytössä vain vähän aikaa. Kuten vauvanvaunuihin, turvaistuimeen, vaatteisiin, jne. Varmaan miehelle olisikin vaikea luopua nykyisistä kulutustottumuksistaan: vain 100 euron paitapuserot kelpaavat, projektori maksoi 2000 euroa, tänä syksynä oli pakko hankkia viinikaappi vaikka emme edes juo alkoholia kuin ihan satunnaisesti ja ennen joulua olisi kuulemma saatava 2000 euron kahvikone ja samanhintainen rannekello. Tämä siitäkin huolimatta, että minä en juo kahvia ja mieskin ehkä korkeintaan kupillisen päivässä... Eihän tässä ole mitään järkeä! Kaiken tämän rahoittaakseen mies tekee kahta työtä, eilenkin oli kotona klo 01.00.

Olisi pitänyt jutella vakavammin näistä lapsiasioista jo vuosia sitten. Mutta ei silloin tullut mieleenkään: en ollut etsimässä silloin lasten isää vaan kaveria, jonka kanssa oli hauska pitää hauskaa. Silloin alussa mies kyllä puheli, että tehdään sitten joskus kaksi lasta, mutta hän ei ollut tainnut tajuta, miten suuri vaiva lapsista on. Nyt, kun hän on seurannut kavereiden lapsitouhuja, nähnyt, miten lapsellinen mies ei niin vaan lähdekään juhlimaan tai muualle, niin on kai tullut toisiin ajatuksiin...

Mahtaako tämän ikäinen nainen enää löytää uutta, ennestään lapsetonta mutta lapsia haluavaa kunnon miestä?
 
Vaihda miestä! Sun miehes kuulostaa tosi itsekkäältä ja pinnalliselta materialistilta. Eihän kaikkien tarvitse haluta lapsia, mutta tuo on jo törkeää, että hänen puolestaan voitte hankkia lapsia, kunhan hänen ei tarvitse osallistua muuta kuin alkuun panemiseen!

Olen ihan varma, että löydät uuden kunnollisen ja lapsia haluavan miehen! Itsekin olin seurustellut jo useita vuosia, kun törmäsin tähän nykyiseen mieheeni. Edellisen kanssa ei ollut mitään suurempia vauvahaaveita, mutta tämän nykyisen kanssa lapsiasia oli heti "selvä". Ja tämän nykyisen mieheni löysin vasta 29-vuotiaana ja nyt 31-vuotiaana olen täällä vauvahaaveilijoissa ja yritys on täysillä käynnissä :)
 
Voi taivas. Tuo oli eka reaktio, mikä tuli mieleeni, kun luin tekstisi. Tämä kuulostaa varmaan tosi ilkeältä ja pahansuovalta, mutta mielestäni sinun kannattaa harkita vakavasti, haluatko todella lapsia tuollaisen miehen kanssa. Eihän hän vaikuta olevan ollenkaan halukas sitoutumaan lapseen - entä sinuun?

Oletko nyt vakavissasi, että haluat etsiä uuden miehen? Tuollainen ratkaisu tulee varmasti ensimmäisenä mieleen, myönnetään... Mutta ehkä pystyisitte löytämään sovinnonkin? Toisaalta se voisi vaatia aikalailla kompromisseja ja joustoa varsinkin mieheltä... Mutta mitä tuohon kysymykseesi tulee, olen varma, että kaipaamiasi miehiä on olemassa! :) Eri juttu onkin se, mistä sellaisen voisi löytää...
 
Ei kannata tuollaisen miehen kanssa lasta edes yrittää, tulee vain yksi uusi erolapsi. Oikeasti.

Muuten yleensä ottaen olen sitä mieltä, että ei liikaa kannata suunnitella, koska aidosti et voi tietää millaista elämä muutenkaan olisi X vuoden päästä.
 
Saanko kysyä, missä kohtaa elämänarvonne ja arvostuksenne ovat kohdanneet tähän asti? Ja miten olette kohdanneet/käsitelleet tähänastiset parisuhdeongelmat tai vaativammat elämäntilanteet? Vai onko niitä ollut? Kuulostaa tekstisi perusteella melkoisen...mikähän olis oikea sana...pintaliidolta? tuo miehesi elämäntapa...
 
Ap: sinähän kirjoittelin parisuhdepalstalla avioehto-ongelmista, unohda lapsenhankinta ja avioliittosuunnitelmat tuommoisen miehen kanssa!

Ei elämän tarvitse olla noin vaikeaa..omat lapseni ovat tulleet maailmaan mitä epäsopivimpina ajankohtina (kesken opintojen, työttömänä ja liian pienessä vuokraloukossa asuessa) ja oikein hyvin on pärjätty ilman että on kaikkea tarvinnut niin pilkun tarkkaan suunnitella!...mutta, mutta tuo sinun miehesi kuulostaa sellaiselta, jonka kanssa ei tieten tahtoen edes lähtisi tulevaisuutta rakentamaan!
 
Miehesi kuulostaa melko vastuuttomalta lasten hankintaa ajatellen, mutta minulle särähti korvaan myös tämä: "Ajattelin, että jos minä hoitaisin lasta kerran kaikki päivät, niin mies olisi sitten voinut vastata ilta- ja yöhoidosta. Sillä tavalla olisi minullakin edes iltaisin, miehen tultua töistä, omaa aikaa."

Milloin ajattelit miehelle olevan omaa aikaa, kun sitä itsellesikin haluat? Töissäkäynti ei normaalitöissä ole omaa aikaa. Miten paljon kuvittelet yleensäkin omaa aikaa olevan, kun on pieni lapsi? Osasin odottaa, että oma aika vähenee paljon vauvan tultua perheeseen, mutta siitä huolimatta yllätyin kun se katosi lähes kokonaan. Ja meillä on mies mukana vauvan hoidossa ihan täysillä. Joitakin viikkoja tämä tuntui ahdistavan ja mietin paljon aikoja ennen vauvaa, kun pystyi tekemään mitä vain ja koska vain. Joitakin viikkoja syntymän jälkeen katselin vauvaa mieheni sylissä ja silloin iski yhtäkkiä ajatus, että kyllä tuo pikkuinen on tullut jäädäkseen. Podin omantunnon tuskia, kun en osannutkaan hyväksyä vauvaa kokonaisvaltaiseksi perheenjäseneksi heti sairaalasta tultua. Se taisi viedä kuukauden päivät ennen kuin totuin ajatukseen. Lapsi oli toivottu ja paljon odotettu, mutta suuri elämän muutos ravisteli jonkin aikaa. Yösyötöt tuntui meillä yhdeltä hullun myllyltä, poika vaati maitoa 1,5 tunnin välein. Siinä oli pää välillä sekaisin, kun ehti itse nukkua välissä alle tunnin. Ja välillä ei öisin nukuttu ollenkaan. Mutta tämä on yksilöllistä, toiset vauvat nukkuvat montakin tuntia yhteen menoon öisin.

Tällä hetkellä poika viikkoa vaille vuoden ja ihanampaa olentoa ei maa mielestäni päällään kanna. Kun ensi sokista selvisi, niin tämä on ollut elämäni parasta aikaa :)
 
Ihan sama tuli mieleen kuin Jandalla. Koska meillä mies nousee aamulla töihin klo 6 ja minä voin vielä jäädä nukkumaan tai ottaa päikkärit kun poitsu nukkuu päiväuniaan pidin aivan itsestään selvänä että minä huolehdin myös yöherätyksistä viikolla (olen hoitovapaalla). Toki sitten viikonloppuna mieskin auttaa öisin. Meidän poika on nyt 2v enkä ole hänen syntymänsä jälkeen nukkunut ainuttakaan yötä heräämättä ja jos poika herättää vain kerran yössä on sekin aivan luksusta. Mutta tähän tottuu, ehkä sitä joskus taas saa nukkua edes 5h putkeen. Ja miehen kanssa hoidetaan poika iltaisin yhdessä/vuorotellen, ei tulisi mieleenkään että miehen pitäisi hänet yksin raskaan työpäivän jälkeen hoitaa/leikkiä jne. Omaa aikaa ei ole kuin ihan hippunen silloin tällöin kun isovanhemmat vievät ulos pariksi tunniksi kerran viikossa mutta kyllä se muuttuu kun lapsi/lapset kasvavat.

Ap:llä on kyllä kuvailujensa mukaan sellainen mies jonka kanssa en todellakaan rupeaisi perhettä perustamaan.
 
Tosiaan kannatta harkita onko mies sellainen, jonka kanssa haluaa viettää elämänsä tai edes osan ja onko lapsi itselle se oikea ja varma ratkaisu. Minulla on sitten esimerkki sellaisesta lapsesta, että yöt on nukuttu läpeensä kolme viikkoisesta ja lapsi on ollut koko ajan toimissa mukana. Mitä sitten on oma-aika; sitäkö, että menee harrastuksiin, oman toiminnan aikaa, mitä minä en osaa sitä kertoa se on jokaiselle eri asia. Minulle omaa aikaa on vaikka se kun vauva on nukkumassa niillä puolen tunnin päikkäreillä tai toisinaan jopa ruhtinaallisen tunnin tai sitä kun tekee vaikka leivonnaisia tai katsoo hieman telkkaria.

Minusta nykyisin tuosta omasta ajasta on tehty aivan liian suuri asia ja sen seurauksena ei parisuhde toimi, siis kun molemmat puoliskot näkevät asiat eri tavalla. Vaikka tää ajatus olis kuin vanhoillinen tahansa, en mielipidettäni muuta.
Ja niitä vapaita ihania miehiä löytyy varmasti. Onnea ja voimia harkintaan.
 
Huh huh, en voisi kuvitellakaan pohtivani vauva-asiaa miehesi kaltaisen ihmisen kanssa. Onko miehesi todella noin itsekäs? Ei hoitaisi vauvaa tai laittaisi rahaa vauvan hankintoihin? Jo tässä vaiheessa hälytyskellot soivat ja lujaa! Mies on valmis laittamaan tonneja kaikenlaisiin vempaimiin, muttei vauvaan penniäkään?! Unohtaisin koko asian tuollaisen miehen kanssa.

Vauvaa minulla ja miehelläni ei ole (vielä), mutta molemmat kyllä kovasti jossain vaiheessa haluaisimme. Vaikka mieheni on kunnollisin ihminen mitä olla voi, arastelen silti asiaa, koska voin kyllä kuvitella miten rankkaa vauvan kanssa voi olla. Yksin en siitä selviytyisi...
 
Ja mulla käväisi mielessäni sellainen ajatus, että mahdatko sinä itsekkään olla täysin valmis ? Kun jo valmiiksi olet näyttänyt ajattelevan, että millaisissa "vuoroissa" vauvaa sitten hoidatte.. Aika itsekkäältä kuulostaa myös sinun kommenttisi ja ajatuksesi vauvaan sekä vauvanhoitoon liittyen. Tärkeimmäksi asiaksi kun tuntuu nousevan tuo oma laatuaikasi, joka ei vauvaan liity millään lailla. Saatan olla väärässä, mutta mulle tuli kirjoituksistasi vain sellainen kuva.

Itse olen reilun 5 vuotta sinua ja miestäsi nuorempi, mieheni 7 vuotta teitä nuorempi. Me saamme esikoisemme tammikuun lopulla ja odotamme häntä täysin sydämin syntyväksi. Ja varsinkin juuri kaikkea sitä yhdessäoloa PERHEENÄ, vauvanhoitoa yhdessä/erikseen, vauvaan tutustumista ja jopa näitä yöheräämisiä. Olen todella huono nukkumaan normaalisti ja tiedän ensimmäisten kuukausien/vuosien olevan vaikeita (nukkumista ajatellen=)). Mutta mitä sitten.. tärkeintä on, että saan vauvamme syliini ja rakastaa häntä ehdoitta. Tiedän elämämme muuttuvan totaalisesti, olemme ystäväpiirissämme ensimmäiset joille on tulossa vauva.

Mielestäni sinun/teidän kannattaa aiheesta keskustella ja miettiä ihan vakavasti..
 
Miksi ihmiset haluavat "hankkia" lapsia. jos eivät ole kuitenkaan ihan varmoja? Tuikulla tärkein syy hankkia lapsi tuntui olevan pelko kaveripiirin ulkopuolelle jäämisestä. Mun mielestä asia pitäisi ajatella niin päin, että haluaa tarjota lapselle hyväät eväät tähän maailmaan eli rakkautta ja turvallisuutta. Ei suinkaan niin, että kun on lapsi, niin se sitten rakastaa sua ja tekee sut yhteiskuntakelpoiseksi aidoksi naiseksi. Joku pölhöhän on sanonut ettei nainen ole nainen ennenkuin on äiti.

Ärsyttää nämä kaikki KirsiSalot, jotka julistavat ettei vauva rajoita elämää. Totta kai rajoittaa ja niin pitääkin! Toisaalta, lopulta syyt lasten tekemiseen ovat kai lähinnä itsekkäitä. Rakastaa omia geenejään ja antaa niiden jatkaa elämää.
 
No haloo...ei voi olla totta. Tuli ihan mieleen että provohan tämä juttu on. Et voi olla tosissasi täällä tollaisia kysellessäsi. Juttusi perusteella et todellakaan ole valmis äidiksi eikä miehesi isäksi. Olette vasta 31 v. , joten nauttikaa elämästä ja ehkä muutaman vuoden päästä kyllästytte luxuselämäänne ja elämän arvot muuttuu. Nyt kun ajattelen omaa elämääni taaksepäin niin huomaan että vasta nyt 36 vuotiaana olen valmis saamaan lapsen ja odotan sitä innolla ja olen valmis kantamaan vastuun. Sitä en olisi ollut vielä 5 vuotta sitten...silloin oli muuten eri mieskin kuvioissa ja nyt kiitän onneani etten hänen kanssaan ruvennut tähän touhuun. Eli mun neuvo on että jatkatte elämäänne entiseen malliin ja sitten jos ja kun vauvakuume iskee niin aloittakaa tositoimet. Tiedän itse uraihmisenä että koskaan ei tunnu olevan oikea aika vauvan tulolle mutta sitten kun se on saatu alulle niin voi sitä onnea...Ja muistattehan vielä että sitä lasta ei sitten tilata noin vaan että tänä vuonna on aika aloittaa...sen tekemisessä saattaa vierähtää useampikin vuosi. Kaikki ei aina ole niin yksinkertaista. Kasvakaa aikuisiksi ensin...ei pahalla : )
 
Sinällään olen samaa mieltä, kuin ensisynnyttäjä, mutta tuossa samaa rataa jatkamisessa en ole samaa mieltä. Miehesi kaikkien kirjoitusten suhteenkin on todella pinnallinen ja epäkypsä niin parisuhteeseenkin, että isäksi. Ja jos jossain vaiheessa haluat lasta ihan aidosti (mitä selvästi nyt et halua) ja miehesi arvot eivät ole muuttuneet, niin sama tilanne on edessä kuin nyt, mutta vuosia on takanapäin vain lisää ja aika vähenee sitä mukaan löytää se oma ihana elämänkumppani jonka kanssa haluatte lapsen ja olette valmiita olemaan pienokaisen takia myös epäitsekkäitä.
 

Yhteistyössä