Millasia kiukku/itku ym "kohtauksia" teillä on ollut raskaana?

Mun mies on todella allerginen kalalle,pelkkä haju saa kurkun kutisemaan.Mä sitten raskaana paistelin lohta pannulla ja mies ei voinut olla keittiössä samaan aikaan vaan meni makuuhuoneeseen ja laittoi oven kiinni perässään josta mä vedin sellaset kiepurat et oksat pois!!!Lukkiuduin vessaan ja itkin ja huusin hysteerisenä kuinka mun mun mies ei rakasta mua eikä tulevaa vauvaa ku se ei ymmärrä et raskaana pitää syödä kalaa....Näin jälkikäteen ajateltuna voi olla että HIEMAN ylireagoin....

Just... Mitähän jos miehesi olisi paistanut kalaa ja itse olisit allerginen. Ihan taas sekopäistä touhua.

Onko nämä tällaiset teidän mielestä oikeasti hauskoja? Mun mielestä nämä kertoo vain huonosta käytöksestä ja itsehillinnän puutteesta, jota luulisi aikuiselta ihmiseltä löytyvän, kun ollaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Oli se sitten mies tai vaikka työkaveri.

 

[QUOTE="apua";23223412]Just... Mitähän jos miehesi olisi paistanut kalaa ja itse olisit allerginen. Ihan taas sekopäistä touhua.

Onko nämä tällaiset teidän mielestä oikeasti hauskoja? Mun mielestä nämä kertoo vain huonosta käytöksestä ja itsehillinnän puutteesta, jota luulisi aikuiselta ihmiseltä löytyvän, kun ollaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Oli se sitten mies tai vaikka työkaveri.[/QUOTE]

Kyl sä sit ymmärrät kun joskus aikuisena saat omia lapsia.

 

[QUOTE="vieras";23223421]Kyl sä sit ymmärrät kun joskus aikuisena saat omia lapsia.[/QUOTE]

Ei, en ymmärrä. Olen aikuinen ja mulla on lapsi. Huonoa käytöstä ja sivistymättömyyttä en ymmärrä siltikään.

 

Miehelläni on pahana tapana jättää kuorimansa hedelmän kuoret pöydälle, vaikka juuri siinä alapuolella on kaapissa biojäteastia. Yleensä hän sitten korjaa jälkensä myöhemmin syötyään hedelmän.. en ymmärrä miksi hän tekee näin päin, sillä eikö olisi helpompi laittaa jätteet biojäte astiaan samalla kun kuorii..?? no, mut kuitenkin..

Kuukausi sitten puolisoni oli lähtenyt pihamaalle ja unohtanut omenan kuoret siihen pöydälle. Minä sain valtavan raivokohtauksen kun minusta oli aivan epäreilua kuinka mies kehtaa kohdella minua näin kun hän jättää ne kuoret siihen pöydälle minua kiusaamaan.. huusin niille kuorille parin minuutin ajan.. kunnes tajusin kuinka ääliömäistä on huutaa ja raivota niille kuorille.. sitten purskahdin itkuun on olin niin nolo omasta käyttäytymisestäni ja häpesin aivan valtavasti.. sitten itku jatkui sen vuoksi kun minusta oli äärimmäisen epäreilua kuinka puolisoni on ollut ajattelematon minua kohtaan ja jouduin tämmöisen asian takia menettämään kontrollini. Varmaan siis itkin lähemmäs kymmenen minuuttia yhteensä niiden omenankuorten edessä..

Mieheni tuli 10 minuutin päästä sisälle ja ensimmäisenä kävi laittamassa omenan kuoret roskikseen.. sitten huomasi minun itkettyneet kasvoni ja tuli kysymään huolestuneena mikä oli vikana.. en ilennyt kertoa syytä.

 

[QUOTE="apua";23223432]Ei, en ymmärrä. Olen aikuinen ja mulla on lapsi. Huonoa käytöstä ja sivistymättömyyttä en ymmärrä siltikään.[/QUOTE]

No entäs biologiaa? Sitä että joihinkin ne hormonien muutokset vaikuttavat ihan oikeasti aika rankasti? Ei niille valitettavasti itse hirveästi mitään voi. Jos itkettää,niin silloin itkettää. Koita itse ajatella rationaalisesti kun näet vain punaista tai kyyneleet valuu niin että et nää kävellä. Ainiin,mut sähän olet sivistynyt ja hyväkäytöksinen,eihän suhun nyt hormonit voi vaikuttaa.

 

[QUOTE="vieras";23223523]No entäs biologiaa? Sitä että joihinkin ne hormonien muutokset vaikuttavat ihan oikeasti aika rankasti? Ei niille valitettavasti itse hirveästi mitään voi. Jos itkettää,niin silloin itkettää. Koita itse ajatella rationaalisesti kun näet vain punaista tai kyyneleet valuu niin että et nää kävellä. Ainiin,mut sähän olet sivistynyt ja hyväkäytöksinen,eihän suhun nyt hormonit voi vaikuttaa.[/QUOTE]

Ymmärrän myös biologiaa ja hormonien vaikutuksen, mutta siitä huolimatta tulisi olla itsehillintää ja käytöstapoja sen verran, että ei raivoa järjettömistä asioista, vaikka kuinka harmittaa. Peruskäytöstapoja. Tokihan ne hormonit vaikuttavat joihinkin voimakkaammin kuin toisiin, mutta se ei tosiaan ole syy toteuttaa sitä mielipuolista käytöstä.

Omalle käytökselleen kyllä voi paljonkin, ihan turha selitellä hormoneilla. Hormonit saavat aikaan jonkun olon/mielentilan, mutta itsehän se päätetään, että miten näyttää reaktion ulkopuolisille.

 

Kyllä minuun ainakin hormoonit vaikutti ihan hirveästi. Mitään raivokohtauksia en muistaakseni saanut, mutta olin todella itkuherkkä. Pelkkä ajatus joistakin asioista sai kyyneleet valumaan.. Esim. luin joskus täällä ennen raskautta vastaavaa ketjua kuin tämä ja siinä joku kertoi kuinka oli alkanut itkemään nähdessään tyhjän muovipussin lentävän tuulen mukana,kuinka se oli tuntunut todella surulliselta ja sitten raskaana ollessani muistin tämän jutun ja alkoi itseänikin itkettää

Mutta mikä pahinta: olen edelleen melkein yhtä itkuherkkä vaikka synnytyksestä on yli vuosi!! :O Kyyneleet tulee silmiin todella helposti ja huomaan olevani paljon herkempi kuin ennen raskautta. En ole imettänytkään melkein vuoteen eli ei pitäisi hormooneilla olla enää osuutta..

 

Hauska lukea näitä mutta olen kyllä samaa mieltä siitä että noita raivokohtauksia voi hillitä, itsehän niistä päättää. Jos suututtaa, voi hetken miettiä ennen kuin avaa suunsa. Sen sijaan itkun pidättäminen on eri asia, jos itkettää niin ei sitä oikein saa millään estettyä.

Itsellä ei tähän mennessä ole ollut muuta kuin että tv:tä katsellessa jotkut kohtaukset itkettävät, varsinkin ne vauvojen syntymät. Raivostunut en ole turhaan koska ajattelen aina järjellä mistä asioista voi suuttua ja mistä ei. Siis samoista suutun kuin ennen raskauttakin.

 

Mä katoin raskaana ollessa Valehtelija Valehtelijan ja sain kamalan itkukohtauksen, kun se sanoi sille pojalleen että mitä äiti olis tuumannu jos olis sanonu sitä isoks läskiks lehmäks kun oli raskaana.. Itkin ja huusin miten toinen voi ajatella toisesta noin ja sitten kehtas ukko mennä vinoilemaan mulle ja kauhee poraus, että sä ajattelet musta noin sä oot sika ja parkua, parkua, parkua..

Toinen oli kun mulla kaatu täys pyykkiteline ja vaatteet lattialle jotka mä olin "vaivalla" saanut laitettua. Istuin siellä lattialla ja sain kunnon itkupotku raivarit. Hakkasin kantapäitä lattiaan ja nyrkkejä. Olin siis yksin ja nää esikoista odottaessa.

Multa oli myös joskus sisut loppu. Tai ei olis ollut jos mies ei olis ajattelemattomana mennyt mun nokan edessä syömään viimeistä sisua. Arvatkaa miten siinä kävi
Kaikkee toi mies on joutunu kärsimään Onneks se on ymmärtäväinen

 

[QUOTE="höpöhöpö";23223663]Ymmärrän myös biologiaa ja hormonien vaikutuksen, mutta siitä huolimatta tulisi olla itsehillintää ja käytöstapoja sen verran, että ei raivoa järjettömistä asioista, vaikka kuinka harmittaa. Peruskäytöstapoja. Tokihan ne hormonit vaikuttavat joihinkin voimakkaammin kuin toisiin, mutta se ei tosiaan ole syy toteuttaa sitä mielipuolista käytöstä.

Omalle käytökselleen kyllä voi paljonkin, ihan turha selitellä hormoneilla. Hormonit saavat aikaan jonkun olon/mielentilan, mutta itsehän se päätetään, että miten näyttää reaktion ulkopuolisille.[/QUOTE]

No joo,emmä kellekkään pomolle avautunutkaan päin naamaa Ehkäpä mulla on niin hyvä ja turvallinen olla miehen kanssa,että uskallan näyttää myös sen paskan puolen itsestäni. Tai emmä ainakaan kotioloissa kokoajan mieti miten voisin olla mahdollisimman poliittisesti korrekti. Sama pätee mieheen,jos on huono päivä niin sit on. En mä häntä sen takia hylkää Raskausaika veti mulla ainakin sillon tällön hermot kireelle ja ihanaa että mulla on semmonen mies jolle mun ei tartte esittää että kaikki ihanasti ja upeasti vaikka oikeasti tekis mieli heittää lautaset seinään.

 

[QUOTE="apua";23223412]J

Onko nämä tällaiset teidän mielestä oikeasti hauskoja? Mun mielestä nämä kertoo vain huonosta käytöksestä ja itsehillinnän puutteesta, jota luulisi aikuiselta ihmiseltä löytyvän, kun ollaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Oli se sitten mies tai vaikka työkaveri.[/QUOTE]

Kyse on aika pitkälle hormonaalisista muutoksista. Totta kai jossain määrin ihminen pystyy kontrolloimaan käyttäytymistään hormonituotannon "liikatuotannosta" huolimatta, mutta sekin riippuu hormonien määrästä, joka taas vaihtelee yksilöittäin, niin kuin tuo hillintäkykykin.

Tilanne on vähän sama kuin murroiässä, jolloin hormonit aiheuttavat teineille myös mielialan muutoksia.

 

Hauska lukea näitä mutta olen kyllä samaa mieltä siitä että noita raivokohtauksia voi hillitä, itsehän niistä päättää. Jos suututtaa, voi hetken miettiä ennen kuin avaa suunsa. Sen sijaan itkun pidättäminen on eri asia, jos itkettää niin ei sitä oikein saa millään estettyä.

Itsellä ei tähän mennessä ole ollut muuta kuin että tv:tä katsellessa jotkut kohtaukset itkettävät, varsinkin ne vauvojen syntymät. Raivostunut en ole turhaan koska ajattelen aina järjellä mistä asioista voi suuttua ja mistä ei. Siis samoista suutun kuin ennen raskauttakin.

Kyllähän noita pystyy osin hillitsemään, ja valtaosa lienee ihmisten ilmoilla hillitseekin, mutta sitten kotona, kun voi olla täysin oma itsensä, niin helpommin äksähtää esim. miehelleen.

 

[QUOTE="sss";23224364]Kyllähän noita pystyy osin hillitsemään, ja valtaosa lienee ihmisten ilmoilla hillitseekin, mutta sitten kotona, kun voi olla täysin oma itsensä, niin helpommin äksähtää esim. miehelleen.[/QUOTE]

Olen minäkin kotona oma itseni, mutta minuun kuuluu se etten pahoita toisen mieltä ilman syytä. Tulee sille miehelle paha mieli vaikka tietäisi että johtuu hormoneista. Lisäksi turhasta suuttuminen aiheuttaa sen ettei mies ota tosissaan sitäkään kun suuttuu aiheesta.

 

hih,
mulla ei ole ollut mitään raivokohtauksia, mutta itkuherkkyys. Oonkin jonkun noista varmaan tänne palstalle joskus kirjottanut ennenkin.

Eka raskaudessa katoin okalintuja ja siinä oli jotkut hautajaiset ja mä vaan aloin itkemään (yleensä en todellakaan itke elokuville). Lisäks en saanut sitä millään loppumaan vaan mun oli pakko mennä ihan toiseen huoneeseen ja ajatella jotain muuta. Nauratti jo itseäkin tuo ettei lopu, mutta ei se vaan meinannut loppua

Pian synnytyksen jälkeen katsoin dumboa, äiti oli siellä vankilassa ja dumbo meni siihen ja ne kärsillä halasivat ja minä taas itkeä vollotin, ja ei loppua...

Viime marraskuussa yksi känniläinen mulle sitten tokaisi vähän suorasukaisesti "kohteliaisuuden", josta seurasi hervoton itku, joka kesti noin 10 minuuttia (onneksi ehdin vessaan asti ennen purskahdusta!!!) Tämän seurauksena teinkin sitten raskaustestin ja kaksi viivaahan siihen tuli

Ai niin, ja purskahdin eka raskaudessa itkuun myös kun olin yksin kotona enkä saanut suolakurkkupurkkia auki ja tietenkin juuri silloin oli mielihalu suolakurkkuun. Harkitsin jo, että menen kadun varteen odottamaan jos siinä joku ukko kävelis ohi ja avais sen purkin...

 

Joo kuulostaa myös mun korviin vähän lapselliselta käytökseltä ja tietyllä tapaa helppoa kun saa pistää ihan kaiken raskauden piikkiin. Miten vaan käyttäytyykin niin raskaus sen selittää... Voi elämä. Onneksi mun lähipiirissä ei ole enkä itsekään olen tuollainen että sorrun selittelemään kaikkea raskaudella.

 

Joo kuulostaa myös mun korviin vähän lapselliselta käytökseltä ja tietyllä tapaa helppoa kun saa pistää ihan kaiken raskauden piikkiin. Miten vaan käyttäytyykin niin raskaus sen selittää... Voi elämä. Onneksi mun lähipiirissä ei ole enkä itsekään olen tuollainen että sorrun selittelemään kaikkea raskaudella.

Luulinpa minäkin ennen, että omia tunnetiloja ja käytöstään pystyy hillitsemään. Mutta sitten tuli tämä loppuraskaus ja hormonimyrskyt ja nyt tiedän, ettei aina voi hillitä itseään. Sanomisiaan ehkä, mutta ei itkukohtauksia. Sille ololle ei vain voi mitään, kun se iskee. Enimmäkseen kai johtuu huonosti nukutuista öistä. Ja minustakin elän niin turvallisessa parisuhteessa, että uskallan näyttää miehelle myös huonot puoleni - aivan kuten hänkin näyttää omat huonot puolensa mulle. Ei se meidän välistä rakkautta vähennä, päinvastoin. Minusta hyvässä parisuhteessa ei tarvitse teeskennellä mitään.

 

En mä muita edes muista.
Mutta sen, kun esikoista odottaessa itkin koko automatkan biltemasta kotiin ja kotona vielä raivosin ja osoittelin mörököllille ovea, että "tosta voit mennä jos et osaa ajatella yhtään mun tarpeita!"

Olisin halunnut ostaa muoviämpärillisen (sis. 500 kpl) pastellinsävyisiä nippusiteitä viittä eri väriä. Oma lompakko oli autossa ja mies ei suostunut ostamaan niitä mulle, kun en kuulemma tarvitse niitä. (Olisinhan mä varmasti niille käyttöä keksinyt, olisinhan? :saint: )

Mahtava

 

Ekassa pahin oli kun näin jossain luontodokumentissa miten kala teurastetaan Itkin varmaan puoli tuntia. (En ole normaalisti mitenkään eläinrakas ihminen)

Tässä tokassa taas vika tikki, mistä tiesin tärpänneen oli se, kun Ruotsi hävisi jääkiekon mm-kisoissa ja aloin itkemään. Kannustin kyllä Ruotsia, mutta en koskaan ota urheilua noin tosissaan.

 

tein pastakastiketta ja mies kun alkoi jtn irvimään, niin viskasin paistinpannun kastikkeineen lattialle ja huusin kyyneleet silmissä että " ei tartte syödä saatana!!!
toisella kertaa katsoin csi:tä ja olin pyytänyt, että mies tulisi mäkin kautta kotiin kun teki mieli hampurilaista. no, siinä ohjelmassa sitten kuoli vauva ja mie volisin hysteerisenä, suu täynnä bic maccia... mies oli kuolla nauruun vieressäni . ja oli vielä uusinta se ohjelma, eli tiesin miten vauvan käy..

näin leppoisaa siis meillä 2008-2009

 

Itken ja nauran tässä näille jutuille, itkua itsessään on kestänyt jo yli 30 min eikä se ota loppuakseen. Käskin miehen tuohon viereen lukemaan, että tietääpi mitä on vielä edessä. (Mies tuumaa, ettei sole poka mikhän (ja ottaa hörpyt murmur-juomasta)).

 

Itkin sohvalla kun tästä tuppukylästä ei saanut smoothieta ! Mies katseli hiljaisena vieressä.

Sit toinen oli kun oltiin menossa anopille, niin kaaduin maahan (oli talvi), suutuin ja aloin itkeä ja kävelin takaisin autoon ja lähdettiinkin takasin kotia sitten.

 

Mun mies on todella allerginen kalalle,pelkkä haju saa kurkun kutisemaan.Mä sitten raskaana paistelin lohta pannulla ja mies ei voinut olla keittiössä samaan aikaan vaan meni makuuhuoneeseen ja laittoi oven kiinni perässään josta mä vedin sellaset kiepurat et oksat pois!!!Lukkiuduin vessaan ja itkin ja huusin hysteerisenä kuinka mun mun mies ei rakasta mua eikä tulevaa vauvaa ku se ei ymmärrä et raskaana pitää syödä kalaa....Näin jälkikäteen ajateltuna voi olla että HIEMAN ylireagoin....

Odotitko silloin kaksosia??

 

Mä en muistaakseni itkenyt hirveästi ennen synnytystä mutta synnytyksen jälkeen sitten sitäkin enemmän. Odotin ihan hulluna että päästäisiin pois sairaalasta koska oltiin jo viisi päivää oltu sisällä ja sitten kun tuli lähdön aika niin pärähdinkin itkuun.
Kaupassa jokin asia alkoi itkettämään ja jouduin pistämään pään maitokaappiin ettei muut näe että itken, muka otin jotain sieltä.

Entisen poikaystävän äiti oli lähettänyt mulle vauvan nutun ja töppöset ja rahaa niin kun aukaisin paketin niin itkuhan siinä tuli.

Pitkän aikaa meni niin ettei oikein tiennyt edes mikä itketti niin kovasti, vaikka olin niin onnekas että sain terveen vauvan ja asiat olivat hyvin.

 

Löytyyhän noita.. : D

Varmaan jälkeenpäin eniten naurattanut on tämä:
Kuvattiin miehen kanssa koirastamme video, josta piti saada leikattua välistä pätkä pois. Miehen puhelimessa oli tuo video ja myös ohjelma, jolla sitä voi leikellä. En osannut itse, joten mies leikkasi pätkän pois miun puolesta. Eiköhän mulla alkanut kiukku ja itku, koska olisin itse halunnut osata D

Onhan sitä tullut itkeskeltyä leffoille(ei edes herkille kohdille) ja esim sille, että Mulan on NIIN KAUNIS.

Nyt rv 26+0.

 

pakko oli tulla kattomaan että saahan joku muukin näitä kohtauksia oikeasti niin typeristä asioista ettei tosikaan itse istuin tänään lattialla 15minuuttia ja itkin koska on nälkä, nauratti itteäki aina välillä että ei se itku siihen auta kun ei täällä tosiaan ole ketään muuta laittamassa mulle ruokaa vaikka kuinka itkisin