Millaista on YH:na (eroa mietin-mies tuntuu vain sotkevan elämämme)

[sanni.p]

Minulla on 8v, 2,5v ja 6 kk:tta olevat tytöt. Olen pohtinut eroamista vuoden ajan ja vaihtoehto tuntuu koko ajan houkuttelevammalta. Syyt:

- meidän välit ovat etäiset ja kylmät, tuntuu että olemme kämppiksiä lähinnä. Kävimme muutama kk takaisin jopa parisuhdeterapiassa-ei apua

- käytännössä olen melkein yh. Mies tekee tosi pitkää päivää ja näkee lapsiaan vain n. tunnin päivässä illalla. Raskaalta tuntuu ja olen ajatellut, että mies tuo vain lisää työtä pyykkeineen ja valtavine ruokahaluineen

- Sukulaiseni, vanhempani ja isovanhempani sekä ystäväni ja yleensä kaikki läheiseni asuvat 550 kilometrin päässä. Ikävöin valtavasti kotipaikkaani ja tukiverkostoa siellä
118860930
En tiedä onko muilla samaa oloa, mutta tuntuu, että miehen kotona olo vain "sekoittaa" sujuvaa arkeamme. Tulee ja menee töiden mukaan ja kun on kotona, on kuin vieras olisi perheessämme. Lapset "hyppivät seinille" ja itse hermostun miehen vastaillessa ruokapöydässäkin työpuheluihin. Lasten nukkumaanmenon jälkeen mies uppoutuukin koneelleen, kunnes taas aamulla lähtee

Olen yksinäinen, onneton, väsynyt ja ikävissäni. Yksi ainoa syy on pitänyt minut tässä: lapset rakastavat valtavasti isäänsä.

Millaista siis arki on oikeasti yh:na? Tarkoitus olisi palata osa-aikatyöhön kuopuksen täyttäessä 1. Taloudellisesti emme tulisi olemaan tiukilla, lähinnä mietityttää käytännön muut asiat.

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Mahtavaa, ja välillä ihan perseestä.

 

[BootyPeppi]

Jokaisen arki on erilaista. Meillä oli rauhallista.

 

[ap]

Mahtavaa, ja välillä ihan perseestä.

Joo, uskon =)

Olisi kiva, jos listaisit lyhyesti "hyviä" puolia. Minkä ikäiset lapsi/lapset sulla on?

Mietin vaan, onko itsekästä erota, kun varsinaisesti mitään "hätää" ei ole. Lapsia siis mietin

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Joo, uskon =)

Olisi kiva, jos listaisit lyhyesti "hyviä" puolia. Minkä ikäiset lapsi/lapset sulla on?

Mietin vaan, onko itsekästä erota, kun varsinaisesti mitään "hätää" ei ole. Lapsia siis mietin

11v ja 9v, hyviä puolia..ööö...kaikki, ja joskus ei mikään. Itse kun hoitaa kaiken, tai on hoitamatta, ei tarvi kellekään nalkuttaa, että viitsitkö nousta sohvalta imuroimaan. Jos en itse tee, ei kukaan muukaan tee.

 

[ap]

Ok..

Olisi kiva kuulla vielä sellaisilta, joilla on pienempiä lapsia..

 

[M]

Rahan takiako miehesi tekee pitkää päivää? Kiva jos ukko tekee rahaa perheensä vuoksi ja vaimo jättää sen takia.

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Ok..

Olisi kiva kuulla vielä sellaisilta, joilla on pienempiä lapsia..

Siis lapsethan oli silloin 1v9kk ja vastasyntynyt.

 

[vieras]

Siitä erostahan se maailma paranee, vai paraneeko. Olet yhtä yksin lastesi kanssa, rahattomana, yksin kantamassa vastuuta arjesta. Oletko miettinyt, miksi miehesi on sellainen kuin esität. Usein syy löytyykin itsestä, vaikka syyttääkin toista. Se on vain helpompaa. Onko perheesi "naisten perhe", joka elää siinä maailmassa ja miehesi etsiikin sitä "mies-elämää" työstä ja työkavereista.

 

[ap]

Ok..

Olisi kiva kuulla vielä sellaisilta, joilla on pienempiä lapsia..

Siis lapsethan oli silloin 1v9kk ja vastasyntynyt.

Oliko rankkaa tämä aika? Valvomisia? Entä jos yksi lapsista sairastuu yöllä, miten työssä suhtaudutaan jos paljon poissaoloja (lapset sairastelevat peräkanaa ja vain yksi vanhempi, joka hoitaa..)

 

[ap]

Rahan takiako miehesi tekee pitkää päivää? Kiva jos ukko tekee rahaa perheensä vuoksi ja vaimo jättää sen takia.

Työnarkomaani tekee työtä työn, ei rahan vuoksi. Pärjättäisiin ihan ok neljäsosalla hänen nykyisistä tuloista. Eipä muhkeat tilit meidän perhettä ainakaan onnellista ole tehnyt.

 

[BootyPeppi]

olin yh jo kun esikoinen syntyi. Rankkaa oli vain se, että vauva asusteli sairaalassa pitkän tovin.

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Oliko rankkaa tämä aika? Valvomisia? Entä jos yksi lapsista sairastuu yöllä, miten työssä suhtaudutaan jos paljon poissaoloja (lapset sairastelevat peräkanaa ja vain yksi vanhempi, joka hoitaa..)

Aika on oikeesti kullannut muistot, nuo ajat on armeliaan hämärän peitossa.

 

[ap]

Siitä erostahan se maailma paranee, vai paraneeko. Olet yhtä yksin lastesi kanssa, rahattomana, yksin kantamassa vastuuta arjesta. Oletko miettinyt, miksi miehesi on sellainen kuin esität. Usein syy löytyykin itsestä, vaikka syyttääkin toista. Se on vain helpompaa. Onko perheesi "naisten perhe", joka elää siinä maailmassa ja miehesi etsiikin sitä "mies-elämää" työstä ja työkavereista.

Sitä juuri kysyin, paraneeko mahdollisesti? Rahaton en ole, enkä tiedä, mistä sellainen kuva välittyi. Ja niin, täysin yksin vastaan arjesta nytkin

 

[tieto]

Otappa ap sitten huomioon, että et saa lapsinesi (tai tarkemmin teidän lasten kanssa) muuttaa mihinkään ilman miehen lupaa, jos teillä yhteishuolto.

 

[M]

No jos nyt jo vastaat arjesta niin tiedät mitä se on. Välilla helvetin rankkaa ja välillä ihan mukavaa. Sairastelut on vain pärjättävä yksin kun on oma vuoro. Mahdollisesti eron jälkeen joudut tappelemaan lapsista ja tapaamisista miloin mistäkin syystä. Oman kokemuksen mukaan miehet jotka ovat olleet ennen poissa lasten arjesta yrittävät eron sattuessa saada lapset mukaansa. Ja kun eivät saa niin eivät sitten ollenkaan ota heitä luokseen.

 

[ap]

No, mies totesi parisuhdeterapiassa, että eron tullessa vaimo saa sitten ottaa lapset ja se on varma. Tuskimpa riitaa tästä tulee. Eihän miehellä ole mitään käsitystä lasten kanssa arjessa olemisesta..

 

[Marja]

Hei! Olin itse vuosi sitten siinä tilanteessa, että meinasin erota. Meillä on kolme lasta ja olemme juuri ja juuri 30-vuotiaita. Olimme käyneet perheneuvolassa, josta ei ollut juuri apua. Sitten nostin kissan pöydälle ja sanoin muuttavani pois. Myöhemmin olen tajunnut, että eropäätöstä ei kuitenkaan kannata tehdä yksin(?) jos sitä ei ole tarpeeksi selvästi puolisolle sanonut ja antanut mahdollisuutta korjata välit. Kun aloin erosta vakavasti puhumaan, meillä tapahtui sellaista, että kaikki asiat alkoivat parantumaan ja muutimme yhdessä. Möimme siis talonkin ja ihmeellisellä tavalla saimme molemmat uudet työpaikat uudelta kotipaikkakunnalta. Mies otti yhteyttä paikallisen srk:n perheasiainneuvottelukeskukseen, jossa olemme nyt säännöllisesti käyneet. Siitä ja kaikesta tästä muutoksesta onkin ollut valtavasti apua ja rakennamme liittoamme edelleen paremmaksi ja erityisesti nyt osaamme pitää siitä huolta!. Erityisesti hyvää tietysti on se, että miehen nykyisessä työssä on sellaiset työajat, että hänelle jää aikaa olla meidän kanssamme. Tietokoneen ja tv:n kanssa sovimme myös yhdessä sellaiset asiat, että emme niihin juutu jos haluamme pitää tämän liiton kasassa. Miehellekin pitäisi tulla selväksi, että parisuhteesta pitää pitää huolta koko ajan ja erityisesti kun yhteistä elämää alkaa olla koossa noin 10 vuotta ja on pieniä lapsia. Perheterapiaakin on niin eritasoista, sekin kannattaa muistaa. Meillä on siis kokemusta vain kahdesta paikasta, mutta ero oli kuin yöllä ja päivällä. Tässä minun tarinani. Jaksamista sinulle! Ja älä nyt suutu, mutta oletko miettinyt voisiko sinulla olla yhtään masennusta, kun sinulla on aika pieni vauvakin? Ymmärrän kyllä että on varmasti muutenkin raskasta jos mies ei tuon enempää osallistu perhe-elämään.

 

[Pesky Pixie]

Mun elämä on yh:na paljon parempaa kuin lasten isän kanssa. Syynä se, että mies joi kaikki rahat, osti pillereitä ja sekoili öisin niitä käyttäessaan, aiheutti meille kaikille huonon maineen, oli väkivaltainen ja yleensäkin tuhosi kaiken mihin koski. Niskoillani oli kahden pikkulapsen lisäksi yksi täysin holtiton mies. Jos mun mieheni olisi ollut ahkerasti työtä tekevä ihminen, niin en olisi eronnut.

 

[ap]

Hei! Olin itse vuosi sitten siinä tilanteessa, että meinasin erota. Meillä on kolme lasta ja olemme juuri ja juuri 30-vuotiaita. Olimme käyneet perheneuvolassa, josta ei ollut juuri apua. Sitten nostin kissan pöydälle ja sanoin muuttavani pois. Myöhemmin olen tajunnut, että eropäätöstä ei kuitenkaan kannata tehdä yksin(?) jos sitä ei ole tarpeeksi selvästi puolisolle sanonut ja antanut mahdollisuutta korjata välit. Kun aloin erosta vakavasti puhumaan, meillä tapahtui sellaista, että kaikki asiat alkoivat parantumaan ja muutimme yhdessä. Möimme siis talonkin ja ihmeellisellä tavalla saimme molemmat uudet työpaikat uudelta kotipaikkakunnalta. Mies otti yhteyttä paikallisen srk:n perheasiainneuvottelukeskukseen, jossa olemme nyt säännöllisesti käyneet. Siitä ja kaikesta tästä muutoksesta onkin ollut valtavasti apua ja rakennamme liittoamme edelleen paremmaksi ja erityisesti nyt osaamme pitää siitä huolta!. Erityisesti hyvää tietysti on se, että miehen nykyisessä työssä on sellaiset työajat, että hänelle jää aikaa olla meidän kanssamme. Tietokoneen ja tv:n kanssa sovimme myös yhdessä sellaiset asiat, että emme niihin juutu jos haluamme pitää tämän liiton kasassa. Miehellekin pitäisi tulla selväksi, että parisuhteesta pitää pitää huolta koko ajan ja erityisesti kun yhteistä elämää alkaa olla koossa noin 10 vuotta ja on pieniä lapsia. Perheterapiaakin on niin eritasoista, sekin kannattaa muistaa. Meillä on siis kokemusta vain kahdesta paikasta, mutta ero oli kuin yöllä ja päivällä. Tässä minun tarinani. Jaksamista sinulle! Ja älä nyt suutu, mutta oletko miettinyt voisiko sinulla olla yhtään masennusta, kun sinulla on aika pieni vauvakin? Ymmärrän kyllä että on varmasti muutenkin raskasta jos mies ei tuon enempää osallistu perhe-elämään.

Olen miettinyt itsekin tuota masennusrta. mutta en ainakaan itse tiedosta asiaa.. Kiitos vastauksesta

 

[Marja]

Hei! Olin itse vuosi sitten siinä tilanteessa, että meinasin erota. Meillä on kolme lasta ja olemme juuri ja juuri 30-vuotiaita. Olimme käyneet perheneuvolassa, josta ei ollut juuri apua. Sitten nostin kissan pöydälle ja sanoin muuttavani pois. Myöhemmin olen tajunnut, että eropäätöstä ei kuitenkaan kannata tehdä yksin(?) jos sitä ei ole tarpeeksi selvästi puolisolle sanonut ja antanut mahdollisuutta korjata välit. Kun aloin erosta vakavasti puhumaan, meillä tapahtui sellaista, että kaikki asiat alkoivat parantumaan ja muutimme yhdessä. Möimme siis talonkin ja ihmeellisellä tavalla saimme molemmat uudet työpaikat uudelta kotipaikkakunnalta. Mies otti yhteyttä paikallisen srk:n perheasiainneuvottelukeskukseen, jossa olemme nyt säännöllisesti käyneet. Siitä ja kaikesta tästä muutoksesta onkin ollut valtavasti apua ja rakennamme liittoamme edelleen paremmaksi ja erityisesti nyt osaamme pitää siitä huolta!. Erityisesti hyvää tietysti on se, että miehen nykyisessä työssä on sellaiset työajat, että hänelle jää aikaa olla meidän kanssamme. Tietokoneen ja tv:n kanssa sovimme myös yhdessä sellaiset asiat, että emme niihin juutu jos haluamme pitää tämän liiton kasassa. Miehellekin pitäisi tulla selväksi, että parisuhteesta pitää pitää huolta koko ajan ja erityisesti kun yhteistä elämää alkaa olla koossa noin 10 vuotta ja on pieniä lapsia. Perheterapiaakin on niin eritasoista, sekin kannattaa muistaa. Meillä on siis kokemusta vain kahdesta paikasta, mutta ero oli kuin yöllä ja päivällä. Tässä minun tarinani. Jaksamista sinulle! Ja älä nyt suutu, mutta oletko miettinyt voisiko sinulla olla yhtään masennusta, kun sinulla on aika pieni vauvakin? Ymmärrän kyllä että on varmasti muutenkin raskasta jos mies ei tuon enempää osallistu perhe-elämään.

Olen miettinyt itsekin tuota masennusrta. mutta en ainakaan itse tiedosta asiaa.. Kiitos vastauksesta

Minulle neuvottiin silloin kun eroa mietin, että kirjoittaisin paperille ylös hyvät puolet ja huonot puolet. Tärkeintä on kuitenkin se, että sinä olet onnellinen. Lapset ovat onnellisia silloin, kun heidän äitinsä on onnellinen! Varsinkin kun teidän perheessä sinä olet heistä huolehtinut. Minun 8-vuotiaani kuuli osan yhdestä riidasta ja sanoi siihen, että teidän pitää erota ja lapset jäävät äidille! Se pysäytti. Minä lupasin itselleni lähteä suhteesta, jos minun yksinäisyyteni ja surkea oloni vaan jatkuu eikä tilanne muuttuisi. Asetin jopa kalenteriin rastin mihin mennessä aina mietin taas vakavammin tilannetta.