Voisiko joku jutella kanssani edes hetken? Oloni on ahdistunut ja itsetuhoinenkin...

["valittaja"]

En tiedä, mistä aloittaisin. Minun on paha olla, jatkuvasti. Olen ollut vuoden verran "kuivilla" masennuksesta ja muista ongelmista, mutta nyt viime viikkoina olotilani on kärjistynyt siihen pisteeseen että toivoisin kuolevani. Vetäydyn itseeni jatkuvasti enemmän enkä saa suutani auki, vaikka joku asia minua häiritsisikin. Kai ajattelen, etten ole sen arvoinen että voisin alkaa jostain valittamaan tai jotain.

Minulla on perhe. Lapsi ja mies. He ovat minulle rakkaita, mutta en oikein jaksaisi heitäkään. Lapsella on vaikeuksia, jonka vuoksi hänen hoitamisensa on raskasta ja vie todella paljon resursseja (olen mm. tämän vuoksi ollut kotona nyt viime vuodet). Mieheni on todella ihana ja hyvä ihminen kaikin puolin, ahkera ja hoitaa lasta niin paljon kuin vain töiltään pystyy. Vika ei ole heissä kummassakaan, vaan minussa: haaveilen lähes päivittäin että karkaan ja lähden muualle. En ole onnellinen. Minua rakastetaan valtavasti, mutta en osaa ottaa sitä vastaan. Näen, että mieheni kärsii kun minä työnnän hänet kauemmas ja lastakaan tuskin ilahduttaa se, miten halaan häntä aina vaan harvemmin ja harvemmin. En silti osaa lopettaa tätä pahaa oloani, ahdistun vaan lisää jos yritän.

Viimeisen viikon aikana huomasin, että olen ns. jumissa joissakin asioissa joista luulin jo päässeeni yli: en saa unta tai heräilen aamuyöstä samaan aikaan, pystyn käymään vain yhdessä tietyssä kaupassa ostoksilla, unohtelen asioita jatkuvasti. Tämän tajuttuani oloni paheni entisestään.

Kaipaisin apua mm. lapsen hoitamisen suhteen, mutta lähipiirissä ei ole ketään, joka voisi auttaa ja kunta eväsi juuri avustajankin. Tuntuu kuin olisin umpikujassa, elämäni on lähinnä lastenpsykiatrialla/neuropolilla juoksemista ja yksinäisiä iltoja, kun mies paahtaa töissä jotta saisimme ylikalliin vuokramme maksettua. Meillä menee miehen kanssa hyvin siinä mielessä, että emme riitele ja osoitamme hellyyttä toisiamme kohtaan, mutta taustalla on vanhoja ongelmia ajalta, jolloin stressi ajoi meidät melkein erillemme (aikaa ennen lapsen diagnooseja ym.) ja osa niistä jäi päähäni pyörimään jo silloin. Seksielämää ei juuri ole; minulla on sellaisia tarpeita mitä mieheni ei pysty toteuttamaan (yritti monta kertaa) ja sen jälkeen kun mies puuskahti minun olevan "vaativa", menin jotenkin lukkoon asian suhteen ja lakkasin nauttimasta kaikesta fyysisestä kontaktista. Kun nämä kaikki pienet jutut summaa yhteen, usein tuntuu siltä että elämällä ei ole kamalasti annettavaa minulle: lapsen ongelmien kanssa rämpimistä päivästä toiseen seksittömässä liitossa enkä minä pysty ainakaan toistaiseksi edes palaamaan töihin. Siihen päälle ahdistus, syyllisyydentunteet vähän kaikesta ja yksinäisyys, avot.

 

[***]

Sinun kannattaisi hakeutua lääkäriin. Sitten toisekseen koetetaan etsiä sinulle jokin puhelinnumero johon soittaa, kyllähän tukea saa kun hoksaa sitä etsiä.

 

[jooku]

Mun mielestä sun kannattaisi varata aika psykiatrille. Tuo kuulostaa masennukselta kyllä jo. Voimia <3

 

[Miili]

Pyysit juttelemaan. En tiedä osaanko yhtään auttaa mutta keväthän on monelle todella rankkaa aikaa, siis henkisesti. Voisko olla kevätmasennusta, että menis ohi kun kevät etenee pitemmälle ja tulee kesä? Sulla taitaa olla vähän pienet piirit kun et ole kotona ja mies tekee pitkää päivää töissä. Käytkö lapsesi kanssa missään? Vaikka harrastuksessa tai kylässä säännöllisesti? Musta kuulostaa että sun päivät on yhtä ja samaa puuroa ja se rupee ahdistamaan ihan ketä hyvänsä. Itse aina haaveilen pienestä hetkestä ettei tarvitsisi lähteä mihinkään, saisi vain olla. Sit kun sellainen hetki tulee niin ei se niin kivaa olekaan, varsinkaan jos yrittää pitää itsensä irti siivoamisesta, pyykinpesusta yms arkiaskareista. Yritä saada ammattikeskusteluapua itsellesi. Asiat eivät useinkaan ole niin pahasti kuin miltä ne yksin miettien tuntuvat. Jaksamista Sinulle.

 

[***]

http://www.mielenterveysseura.fi/tukea_ja_apua/kriisipuhelin

Kokeile vaikka tuota, osaavat varmaan sanoa, miten lähteä tilannetta purkamaan. Siellä on ammattilaisia, jotka eivät kaada niskaasi säiliöautollista paskaa, kuten palstalla turhan usein tapahtuu.

 

[Maltti on valttia]

Sinulla on erittäin paljon kuormittavia asioita elämässä. Tarvitset varmasti ammattiapua, onko sinulla mahdollisuus käydä juttelemassa psyk.sh:n/psykiatrin kanssa? Olisiko terapian ohella lääkityksestä apua? Jaksa uskoa huomiseen, sinä selviät!!

 

["surku"]

Kiitos vastanneille.

Ehkä tuo kevät sitten vaikuttaa? Aiemmin masennushuiput ovat olleet joulun tienoilla, tänä vuonna se jäi välistä.

 

["surku"]

Minulla on kyllä hoitosuhde tavallaan olemassa, siis koska nuorempana olin mielenterveystoimiston asiakas. Voin soittaa sinne ja pyytää aikaa psykiatrille tai lääkärille. Ehkä minun kannattaisikin tehdä niin...

 

["vieras"]

Lääkäriin vaan, sieltä saa psykalle lähetteen. Monille kevät on se rankin vuodenaika. Mullakin ollut joskus, vaikka yleensä rakastan yli kaiken juuri kevättä. Mutta siis ihan terveyskeskuslääkäriin ja sitä kautta psykalle ja lääkitys, plus terapia. Siitä se lähtee, se olon kohentuminen. :hug:

 

["Vieras"]

Ehdottomasti juttelemaan vain, jos hoitosuhde on jo tavallaan olemassa, kuten totesit. Tämä kevät, totta tosiaan, alkaa tuntumaan päässä.. meinaan siis sitä että itselläkin on taipumus masentua aika ajoin, ja huomaa kyllä tämän ahdistuksen lisäntymisen nyt keväällä! Huh... mutta iso hali sinulle ja toivon että olosi helpottaa pian.

 

["vieras"]

Ehdottomasti kannattaa hakeutua juttelemaan jollekin, varsinkin kun tuo hoitosuhde jo on niin kynnys mennä juttelemaan varmaan matalampi. Saanen myös rukoilla puolestasi?

 

[Täällä toinen]

joka on myös melko synkissä tunnelmissa, karmeaa tällainen pääsiäinen ja pyhät.
Muitakin ongelmia riittää, mutta en niitä tässä selitä.
Minulla ei ole perhettä, joten jos tapan itseni, ei kukaan jää kärsimään ja siksi minusta tuntui pahalta lukea sinun tekstisi, koska sinulla on kuitenkin lapsi ja mies jotka vammautuisivat henkisesti jos poistut oman käden kautta.
En osaa mitään neuvoa, mutta yritetään nyt hengissä pysyä vaikka kovin vaikealta se välillä tuntuu.

 

[tukea]

joka on myös melko synkissä tunnelmissa, karmeaa tällainen pääsiäinen ja pyhät.

Avaudu vähän tänne? Onko sulla edes ystäviä?

 

[Täällä toinen]

Avaudu vähän tänne? Onko sulla edes ystäviä?

Ei ole, olen eristäytynyt kaikesta, en jaksa enää ihmisiä.
Kävelen yksin tuntikausia joka päivä ja sen jälkeen menen asunnolleni ja nukun verhot kiinni. Ei vaan jaksa mitään. Rahat ovat tietysti myös loppu ja ruoan kanssa tekee tiukkaa. Monesti vain toivon etten herää.

 

["vieras"]

Helpottaakohan yhtään, kun kerron, että ajattelen sinua. Ei ihmistä olekaan luotu kestämään ihan kaikkea. Uskon kyllä että käynnit ammattiauttajalla vähän helpottaisi. Voi kun löytäisit ystävän taikkapa varamummon, joka auttaisi sinua lapsen hoidossa. Sitä tässä toivottelen.

 

[hh..]

....se on tämä vuodenaika... voisin vannoa että olet aikaisemminkin just tähän aikaan vuodesta saanut kriisiä..? kirkkaus ja päivärytmin muutos saa kehon ja mielen sekaisin

 

["Hilma"]

Miten voi olla seksuaalsiesti sellaisia tarpeita joita mies ei pysty täyttämään? Älä työnnä miestäsi pois, jos näet että häneen sattuu,niin älä tee niin. Minä elin joskus masentuneen puolison kanssa(niin kyllä sinä kuulostat masentuneelta) näin että miehellä on pahaolla,olin läsnä,halusin tukea, pysyin hänen lähellä kun häntä ahdisti,en jättänyt yksin. mies ei reagoinut mitenkään siihen, hän ei koskaan puhunut mulle siitä miltä hänestä tuntuu. koin itseni niin tarpeettomaksi ja turhaksi,koin sen eräänlaisena torjuntana,sitähä se oli hän sulki minut itsensä ulopuolelle,en kelvannut. Mies selvisi masennuksesta, mutta suhteemme ei selvinnyt niistä tunteista joita miehen 2v masennuskausia aiheutti.. eikä kyse ollut siitä että mies oli masentunut,vaan siitä että hän jatkuvasti osoitti minun olevan tarpeeton..ni sitte ku mie parani masennuksesta niin seksi elämä lopahti,eikä se tuntunut kovin hyvältä sekään.

Halusin puhua näistä tunteista hänen kanssaan,toivoin edes anteeksi pyyntöä,mutta ei mies vaikeni.

jälkikäteen ajateltuna meidän olisi kannattanut hakeutua pariterapiaan

Sulla on masennus. Onko lapsella adhd? itselläni on lapsi jolla on, ja tiedän että elämä voi olla haastavaa

Tarkoitus ei ollut syyllistää, vaan havahduttaa siihen että kun sinulla on rakastava puoliso,älä sulje häntä ulkopuolelle, sillä et suojele ketään,vaikka saatat niin luulla.Sä selviät kyllä. susta saattaa tuntua nyt että sulla ei ole ulospääsyä tilanteesta,siksi ajatus kuolemsiesta saattaa tulla mieleen,sillä tavalla kaikki ongelat voisi jättää taakseen.mutta sillä tavalla myös sinä menetät eniten! Ei sitä aina jaksa eikä osaa ajatella että vuoden,kahden tai kymmenen vuoden päästä elämä voi olla ihanaa,että oma olo voi olla ihana. Mutta usko pois se päivä koettaa!

rekkaudu jos haluat vertaistukea, neurologisesti poikkeavan lapsen kanssa, jos asutaan lähekkäin niiin olis mukava saada tuttu,jolla on astetta haastavampi lapsi(ei oo ketään tuttua kellä olis,näinollen vertaistuki oikeassa elämässä puuttuu), voisin myös koettaa olla avuksi. olenhan itsekkin saanut apua lapsen kanssa silloin kun sitä tarvitsin, mielelläni autan jotakuta vst tilanteessa jos vain pystyn

 

["Hoitaja"]

Ei ole, olen eristäytynyt kaikesta, en jaksa enää ihmisiä.
Kävelen yksin tuntikausia joka päivä ja sen jälkeen menen asunnolleni ja nukun verhot kiinni. Ei vaan jaksa mitään. Rahat ovat tietysti myös loppu ja ruoan kanssa tekee tiukkaa. Monesti vain toivon etten herää.

Sinun pitää päästä suljetulle osastolle hoitoon, terapiaan, paranemaan.