K
Kaamosväsy
Vieras
Rankkoja asioita tapahtunut tässä puolen vuoden sisään... JA paloin loppuun. Työverveyslääkäri totesi viime viikolla että olen erittäin streessaantunut ja uupunut. Saitsua ja lääkkeet. Tuntuu ihan kuin ei tuntisi enää itseään. Kiinnostaisikin kuulla millaisia oireita teillä on liittynyt masennukseen??
Itselläni kokop ajan sellainen "iloton" olo. Pyrin kyllä pyörittämään arkea, että sohvan ja sängyn pohjalle en jää, mutta muuten olo on rumasti sanottuna tosi paska aamusta iltaan. Aitoa iloa en ole tuntenut aikoihin. Yöt menee pinnallisella unella, heräilen tämän tästä..Ja toisinaan en saa unta millään, tai sitten herään jo kukonlaulun aikaan. Aamulla ei ole sellainen pirteä ja hyvä mieli, lähinnä vituttaa nousta ylös. Pinna on kireällä kaiken aikaa, toisinaan saan kamalia agressiivisuus kohtauksia. Kaikki ärsyttää ja nalkutan kokoa ajan. Kaikki asiat huolestuttaa ja tuntuu että jokainen(lapset) on vaatimassa jotain. Päätä särkee yhtenään ja välillä huomaan kun menen kauppaan niin sydän tykyttää ja olo tuntuu epätodelliselta. On vaikea keskittyä ostoksiin. Toivoo vaan ettei tuttuja tulisi vastaan. Miesystävän halukset ei tunnu enää miltään ja seksistä jaksan kiinnostua harvoin. Pelkkä ajatuskin etoo! Tuntuu että tunteet ovat kadonneet myös tässä seurustelusuhteessa.
Mielialat heittelee. Siis ihan kamalaa.
Nyt muutaman päivän syönyt sepramia 10mg ja olo entistä väsyneempi ja tunteettomampi. Vähäisekin seksihalut kadonneet..Pelkkä ajatuksin etoo. Ei huvita edes puhua kelleen.
Kaipaisin nyt kokemuksia teiltä, ketkä olette uupumuksen käyneet läpi....