millaisia älyttömyyksiä olette päästelleet suustanne synnytyksessä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja BlackDahlia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
pakko muuten kysyä, moniko koski vauvan päätä kun/jos siihen annettiin mahdollisuus?
kun käsittääkseni äideillä on yleensä asenne " en tahdo räplätä sen päätä, tahdon sen ulos", mutta itse sain valtavasti voimaa kun tajusin että siellä se pää tosiaan on, kätilö ei huijaakkaan, se on tulossa!
olin nimittäin ihan uupunut ja antamassa periksi, kunnes kätilö kysyi haluanko kokeilla tai kehoitti kokeilemaan vauvan päätä,en nyt muista kummin

Mä en tahdo räplätä sen päätä, vaan nimenomaan tahdon siinä vaiheessa ponnistaa sen kivuntuottajan apinanravolla pihalle. Mä saan siis voimaa jo siitä, että pää näkyy jo ja on tulossa. Koskemisia ei tarvita :)
 
pakko muuten kysyä, moniko koski vauvan päätä kun/jos siihen annettiin mahdollisuus?
kun käsittääkseni äideillä on yleensä asenne " en tahdo räplätä sen päätä, tahdon sen ulos", mutta itse sain valtavasti voimaa kun tajusin että siellä se pää tosiaan on, kätilö ei huijaakkaan, se on tulossa!
olin nimittäin ihan uupunut ja antamassa periksi, kunnes kätilö kysyi haluanko kokeilla tai kehoitti kokeilemaan vauvan päätä,en nyt muista kummin

Mulla oli varmaan just perinteinen vastaus "En, en, mä nyt vaan ponnistan sen ulos!" :D
 
mä olin jotenkin ihan shokissa ponnistamisen jälkeen, ja kun lapsi sitten synnyttyään huusi ensimmäisen itkunsa, mä hätäännyin ihan kamalasti ja kyselin "miksise itkee, tehkää jotain? Antakaase nyt mulle niin mä lohdutan sitä". Siinä sitten kätilö selitti että se on hyvä kun vauva parkaisee synnyttyään. Kyllähän mä sen tiesin, en vaan käynyt sillä hetkellä ihan täysillä. Olin siis vakuuttunut että lapsella on nälkä tai väsy kun noin huutaa ja mun ei anneta edes hoitaa omaa lastani. :D
 
olin sektiossa, verenpaineet laskivat mulla välillä todella alas ja meinasin nukahtaa siihen. Siinähän seisoo tyyppi kokoajan vahtimassa minua. Miespuoleinen. Oma ukko oli pääni toisella puolella.

Kuvittelin koko saakutin leikkauksen ajan että se vahtijamies silittää mun päätä. Ihmettelin että onko tämä joku uusi hoitomuoto rauhoitella potilasta. uuups, oma mies se sitten olikin.
 
Kuopuksen synnytyksessä mä ärähdin lääkärille, joka mulle pudendaalia oli laittamassa, että "ÄLÄ PERKELEEN AKKA LAITA SITÄ NYT KUN MUA SUPISTAA JUMALAUTA VITTU!!" :ashamed:
 
Mulla on ollut tosi nopeat synnytykset. Neljättä synnyttäessä oli suihkussa (siis synnärillä jo) alkanut ponnistuttamaan, ja tulin vettä valuvana pyyhe jotenkuten päällä pois kylppäristä. Kätilö tuli samaan aikaan sisälle, ja sanoin että ponnistuttaa. Kokenut kätilö näki ilmeisesti heti että on tosi kyseessä, ja sanoi että voin ponnistaa vaikka nojaten siinä edessä olevaan lavuaariin. Totesin hänelle vaan että enhän minä tässä nyt kaikkien edessä voi itseäni levitellä, nakunakin vielä. No, enpä ehtinyt saamaan vaatteita päälle, otin muutaman askelen synnytysjakkaralle ja kätilö "otti kopin" vauvasta joka syntyi kahdella työnnöllä. Toinen kätilö tuli parin minuutin päästä sisälle, totesi että eipä häntä taideta enää tarvita.
 
Kuopuksen syntymä oli nopea ja kun lääkäri kävi laittamassa molemmin puolin kohdunsuuta parakervikaalipuudutusta josta ei piruakaan ollu hyötyä niin tämä tuli vihellellen huoneeseen puukengillään. Siinä sain sentäs hillittyä itseni, vaikka mielessä kävi vaikka mitä ja teki mieli potkaista kyseistä lääkäriä ellei supistukset olisi ollut niin kivuliaita.

Lapsi kun syntyi, eikä hengittänyt kunnolla / itkenyt, niin ensimmäinen kommenttini oli että pääsenkö vessaan molemmat piikit meni virtsarakkoon. Ei siinä kukaan äidin kysymykseen edes reagoinut, kun oli saatava lapsi virkoamaan ja saamaan lisähappea.

Muuten en muuta kuin kiroillut molemmissa synnytyksissä, johon kätilö totesi mukavasti että Tuskin alulle saattaessa on yhtä lailla kiroiltu. ;)
 
Itse olin kesken esikoisen ponnistusvaihetta alkanut supistusten välillä miehelle raataileen ja käskeny kuunnella taustalla kuuluvaa radiota kun tulee niin hyvä kappale :laugh: ja samassa synnytyksessä vain hetkiä sen jälkeen kätilö ja mies sanovat, että vauvan pää on syntyny niin murahdan vain hyvin kärttyisenä etten halua tietää :D
 
Kiroilin ja huusin niin että kätilö sanoi että "Ole hiljaa, pelästytät kaikki!" :(

Harmi etten muista sanomisiani.

Revin exän päätä edestakasin tukasta, kunnolla oikein ravistelin kuin sätkynukkea.. ihme että sillä oli pää tallella toimituksen jälkeen.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
Ilokaasut teki hienosti tehtävänsä. Näin kaloja ja selostin käitlölle ja miehelle niitä akvaarionäkymiä. Laukoin karaokea "mikkiin" eli siihen ilokaasumaskiin. Muita houruja en muista, ja mies oli kätilölle luvannut olla kertomatta mulle.
 
Hauskoja, hassua et joillekin ilokaasu vaikuttanu tollai, ku mulle ei juurikaan tullu edes outo olo siitä vaikka ihan kunnolla sitä otin. Itte en mitään hassua sanonu, ponnistusvaiheessa useemman kerran totesin että sattuu niin perkeleesti. Mutta ikuisesti muistan mitä mies sano synnytyksen jälkeen. Oltiin oltu sairaalassa ennenkun esikoinen synty niin joku 10 tuntia. Mies oli istunu melkein koko ajan mun vieressä tuolilla. Sitten kun tyttö syntyny ja kätilö lähteny pois niin mies rupes ihan tosissaan valittamaan miten kipeet jalat sillä on kun on ihan puutunu kun on istunu niin pitkään paikallaan. Siinä kyllä vähän kattoin enkä voinu ku nauraa et juu voi raukkaa, mullahan ei siis sattunu mihinkään. Juuri tikattu niin monta tikkiä ettei niitä edes laskettu ja synnytys kestäny yli 16 tuntia ja ponnistusvaihekin 30 min.
 
Kun esikoista ponnistin, minulla oli hyvin puhelias ja kovaääninen kätilö. Yhtäkkiä hän kuitenkin jostain syystä hiljeni täysin supistusten välissä. Olin aivan shokissa, kun sattui niin pirusti, eikä kukaan kertonut mitä tapahtui. Huusin puolihuutoa: "nyt kerrot heti, onko sillä lonkerot?!".

Kuopusta kun ponnistin ulos, synnytys oli järkyttävän kivulias, ja muistan jossain vaiheessa katsoneeni vatsani yli ja luulin näkeväni jonkun verisen lärpäkkeen roikkuvan alapäässäni. Siinä oli mukana kaksi kätilöopiskelijaa, joista toinen seisoi vierelläni. Katsoin tätä nuorta naista ilmeisesti melko järkyttyneen näköisenä ja kysyin: "mikä helvetti siellä roikkuu?" Opiskelija ei sanonut mitään, mutta muistan vieläkin sen ilmeen. En tiedä oliko se enemmän kiusaantuneisuutta vai myötähäpeää, mutta jotenkin se ilme syöpyi alitajuntaan. Varmaan tunnistaisin sen naisen tänäkin päivänä, jos kadulla vastaan kävelisi.
 
Mulle ei vissiin ilokaasu sovi, kun sitä hönkäisin niin sen jälkeen vaan oksentelin, eikä kivut edes lievittyneet.

Nolointa oli, kun juuri ponnistusvaiheessa olin sitä mieltä ettei synnytyksestä tule yhtään mitään ja yritin karata sängyltä. Olin lähdössä kotiin.
 
pakko muuten kysyä, moniko koski vauvan päätä kun/jos siihen annettiin mahdollisuus?
kun käsittääkseni äideillä on yleensä asenne " en tahdo räplätä sen päätä, tahdon sen ulos", mutta itse sain valtavasti voimaa kun tajusin että siellä se pää tosiaan on, kätilö ei huijaakkaan, se on tulossa!
olin nimittäin ihan uupunut ja antamassa periksi, kunnes kätilö kysyi haluanko kokeilla tai kehoitti kokeilemaan vauvan päätä,en nyt muista kummin

En koskenut. Mulla oli kipu ja oma kroppa ja toiminta vielä nippa nappa kontrollissa ja pelkäsin, että samalla, kun kosken päätä, osun koettamaan kädelläni, missä jamassa mun alapää on. En halunnut tietää, multa olisi sitä myötä kadonneet itsehillinnän rippeetkin. Jotenkin pelkäsin, että kipu ainakin viisinkertaistuu, kun mun aivoille valkenee, mikä tilanne mun jalkovälissä on...
 
mietin vaan mitäs jos ponnistan ja tuleekin jotain muuta ulos..sitä tapahtuu?

Se minkä tein kivun takia ja vähän nolotti...kun puhkastiin lapsvedet niin meinasin nousta pois sängystä se koski...oli kuin joku ois viiltänyt.
 
Ekan kerran kun sain ilokaasua kuulosti oma ääneni ihan Aku Ankalle, nauraa räkätin omille jutuille ja yritin selittää kätilölle etten naura hänelle vaikka näyttäkin hassulta.. Tokaa synnyttäessä aloin repimään tippaa pois, yritin hypätä pois sängyltä ja sanoin miehelle, että perun koko homman, meille riittää yksi lapsi ja nyt lähen kotiin. Kolmatta synnyttäessä kieltäydyin ponnistamasta ja hoin, että on niin noloa ku tulee vaa kakkaa. Kätilö yritti vakuuttaa ettei se ole kakkaa vaan vauvan pää mikä tuntuu.
 
Kuopusta synnyttäessä sanoin miehelle että kutsu kätilö kun alkoi ponnistuttaa, mies sitten tarjosi kutsupainiketta minulle johon minä (mahd isoon ääneen) että paina sitä saatanan nappia senkin APINA! No, mies painoi nappia ja kätilö saapuikin aikas lailla pian, juuri kerkesin vielä huikan ilokaasua nappaamaan ja toteamaan että taisi muuten juuri tällä supistuksella suoli tyhjetä.... Kätilö kun tiedusteli kuinka täällä voidaan, minä onneni kukkuloilla hihittelin että kakka tuli! :D

Ai että hävetti aamulla kun oli pää taas selvinnyt... :ashamed: Miksi, voi miksi se ilokaasu ei tuossa kohtaa voinut viedä sitä muistia??
 
En tajua miten olette saaneet itsenne pökkyrään ilokaasulla. Itse koin sen täysin turhaksi mömmöksi, joka ei lievittänyt kipuja, eikä tehnyt parempaa oloa. Päinvastoin. Oksettamaan alkoi niin pahasti, että oli pakko lopettaa sen hönkäily.
 
pakko muuten kysyä, moniko koski vauvan päätä kun/jos siihen annettiin mahdollisuus?

mä en muista et kätilö olis missään vaiheessa edes sanonut et pää tuntuu tai näkyy tms. oli paska kätilö muutenkin.

itse kirosin kaikki sanat mitä osasin koska mulla oli sellainen lihasjänne tuolla joka sit katkesi synnytyksessä, oli siis venynyt niin kauan et katkes. sattu aika paljon.
 

Yhteistyössä