A
apua apua
Vieras
Pohdin uutukaista suhdettani. Tai se melkein jo kariutui muutamiin erimielisyyksiin joita emme ole päässeet käymään kasvotusten läpi. Omalta osaltani olin jo varma että se suhde oli siinä.
Nyt miestä kuitenkin kiinnostaisi yrittää vielä. Täytyy sanoa että kyllä osittain minuakin mutta osittain mietin asioita jotka mua häiritsee.
En ole tainnut ennen olla kontrolloivassa suhteessa, ainakaan kauan, joten en oikein osaa hahmottaa mitä nämä epämääräiset tuntemukseni on mitkä on häirinneet.
Olisiko teistä apua joilla enemmän kokemusta tuosta kontrolloinnista tai muuten jotenkin hankalasta miehestä? Tai muita ajatuksia mikä tässä mättää tai voiko tällainen edes toimia?
Mies on hyvin tunnollinen ja vastuuntuntoinen. Järki-ihminen. Mä olen taas luova, spontaani jolla esim. aikataulut ei pidä kovin tarkasti. Mies ärtyy myöhästymisestä, josta taas mulle tulee tietenkin tosi epäonnistunut olo vaikken ole tahallani halunnut aiheuttaa pahaa mieltä.
Mies kehuu olevansa empaattinen. Kuitenkin olen kokenut esim. tilanteissa joissa olen kertonut kipeitä asioita ja itkenytkin, mieheltä ei ole herunut mitään lohdun sanoja tai sellasta lämpöä jonka kokisin empaattiseksi. Empaattisuus tuli puheeksikin ja sain käsityksen että hänen mielestään se on tekoja.
Olin hänen luonaan pari päivää ja hän antoi mulle ohjeet mitä voisin tehdä sillä aikaa kun on töissä. Se oli mulle ihan ok sinänsä ja tykkäsin tehdä mutta joku siinä vähän tuntui oudolta, olinhan vasta ensimmäisiä kertoja hänen luonaan. Suoritin ne asiat tunnollisesti. Vasta näin jälkikäteen olen miettinyt mikä siinä kuitenkin tuntui pahalta? Tai oudolta? Miksi mulle piti asettaa tehtäviä, enkä voinut itse päättää miten kuluttaisin aikani?
Sitten ulkonäköön mies on puuttunut. Ei ole negatiivisesti sinänsä arvostellut mutta on antanut ohjeita esim. ettei tarttis meikata kun ilman naiset on kauniimpia (en edes meikkaa mitenkään erityisen räikeästi edes silloin kun laittaudun enemmän). Joku tuossakin mua jäi häiritsemään. Ehkä se huomauttelu kuinka "sulla menee tohon laittautumiseen aikaa". Osaan olla ilman meikkiä mutta tykkään kuitenkin meikatakin mutta mulle on tullut jotenkin painostavan syyllinen olo jos meikkaan hänen luonaan ja laittaudun.
Mies myös olettaa koko ajan musta ihan vääriä olotiloja. Jo ensimmäisellä kerralla kun tavattiin, alkoi kysellä että haluanko että hän poistuu (enkä todellakaan halunnut!) ja tokalla kerralla kyseli ja oletti koko ajan että olenko sitä ja tätä. Siis käsitti aivan väärin mun tuntemuksia ja se mun jatkuva tarkkailu ja analysointi alkoi ahdistaa sen verran että aloin jo jännittää sitä.
On tässä paljon muitakin mitkä mua häiritsee. Tulee liikaa asiaa enkä osaa nyt kiteyttää. Eikä näistä nyt kontrollointi tule kauheen selkeesti esille mutta mulla on hänen luonaan ollut osittain sellanen painostava olo että voinkohan mä nyt olla tässä vaan näin vai pitäskö mun nyt tehdä jotain, kun mies ei tunnu osaavan olla vaan paitsi jos keskustellaan jotain järkevää. Ihan turha luulla että voitais istua vaan ja katsoa telkusta jotain ohjelmaa kylki kyljessä ja nauttia vaan.
Nyt miestä kuitenkin kiinnostaisi yrittää vielä. Täytyy sanoa että kyllä osittain minuakin mutta osittain mietin asioita jotka mua häiritsee.
En ole tainnut ennen olla kontrolloivassa suhteessa, ainakaan kauan, joten en oikein osaa hahmottaa mitä nämä epämääräiset tuntemukseni on mitkä on häirinneet.
Olisiko teistä apua joilla enemmän kokemusta tuosta kontrolloinnista tai muuten jotenkin hankalasta miehestä? Tai muita ajatuksia mikä tässä mättää tai voiko tällainen edes toimia?
Mies on hyvin tunnollinen ja vastuuntuntoinen. Järki-ihminen. Mä olen taas luova, spontaani jolla esim. aikataulut ei pidä kovin tarkasti. Mies ärtyy myöhästymisestä, josta taas mulle tulee tietenkin tosi epäonnistunut olo vaikken ole tahallani halunnut aiheuttaa pahaa mieltä.
Mies kehuu olevansa empaattinen. Kuitenkin olen kokenut esim. tilanteissa joissa olen kertonut kipeitä asioita ja itkenytkin, mieheltä ei ole herunut mitään lohdun sanoja tai sellasta lämpöä jonka kokisin empaattiseksi. Empaattisuus tuli puheeksikin ja sain käsityksen että hänen mielestään se on tekoja.
Olin hänen luonaan pari päivää ja hän antoi mulle ohjeet mitä voisin tehdä sillä aikaa kun on töissä. Se oli mulle ihan ok sinänsä ja tykkäsin tehdä mutta joku siinä vähän tuntui oudolta, olinhan vasta ensimmäisiä kertoja hänen luonaan. Suoritin ne asiat tunnollisesti. Vasta näin jälkikäteen olen miettinyt mikä siinä kuitenkin tuntui pahalta? Tai oudolta? Miksi mulle piti asettaa tehtäviä, enkä voinut itse päättää miten kuluttaisin aikani?
Sitten ulkonäköön mies on puuttunut. Ei ole negatiivisesti sinänsä arvostellut mutta on antanut ohjeita esim. ettei tarttis meikata kun ilman naiset on kauniimpia (en edes meikkaa mitenkään erityisen räikeästi edes silloin kun laittaudun enemmän). Joku tuossakin mua jäi häiritsemään. Ehkä se huomauttelu kuinka "sulla menee tohon laittautumiseen aikaa". Osaan olla ilman meikkiä mutta tykkään kuitenkin meikatakin mutta mulle on tullut jotenkin painostavan syyllinen olo jos meikkaan hänen luonaan ja laittaudun.
Mies myös olettaa koko ajan musta ihan vääriä olotiloja. Jo ensimmäisellä kerralla kun tavattiin, alkoi kysellä että haluanko että hän poistuu (enkä todellakaan halunnut!) ja tokalla kerralla kyseli ja oletti koko ajan että olenko sitä ja tätä. Siis käsitti aivan väärin mun tuntemuksia ja se mun jatkuva tarkkailu ja analysointi alkoi ahdistaa sen verran että aloin jo jännittää sitä.
On tässä paljon muitakin mitkä mua häiritsee. Tulee liikaa asiaa enkä osaa nyt kiteyttää. Eikä näistä nyt kontrollointi tule kauheen selkeesti esille mutta mulla on hänen luonaan ollut osittain sellanen painostava olo että voinkohan mä nyt olla tässä vaan näin vai pitäskö mun nyt tehdä jotain, kun mies ei tunnu osaavan olla vaan paitsi jos keskustellaan jotain järkevää. Ihan turha luulla että voitais istua vaan ja katsoa telkusta jotain ohjelmaa kylki kyljessä ja nauttia vaan.
