millainen isä-tytär suhde teillä on oman isänne kanssa?

["surumieli"]

meillä on todella huono. isä aina alisti äitiä ja äidin menehdyttyä alkoi alistaa minua. jumaloi veljeäni ja rakastaa häntä mutta minussa on kaikki pielessä. olisin kuulemma saanut olla syntymättä. :'(

 

[Minni:)]

[QUOTE="surumieli";26476241]meillä on todella huono. isä aina alisti äitiä ja äidin menehdyttyä alkoi alistaa minua. jumaloi veljeäni ja rakastaa häntä mutta minussa on kaikki pielessä. olisin kuulemma saanut olla syntymättä. :'([/QUOTE]

No tähän tuntuu vähän kurjalta tulla kertoilemaan omasta isä-tytär suhteesta, koska se on aina ollut hyvä. Ikävää et sun isä ei arvostanut äitiäsi eikä näköjään osaa arvostaa suakaan. Ei sussa ole mitään pielessä, isäsi taitaa olla jostain syystä naisvastainen.

 

[kupiton]

Ihan toisenlainen itselläni. Isä kannusti toteuttamaan huimiakin unelmia elämässä. Isä oli lisäksi ensimmäinen joka hyväksyi puolisoni ja kannusti selvittämään suhteen karikot. Kaipaa meitä kovasti, koska asutaan kaukana ja hemmottelee silloin kun nähdään.

 

[Anatolia]

No tähän tuntuu vähän kurjalta tulla kertoilemaan omasta isä-tytär suhteesta, koska se on aina ollut hyvä.

Niinpä.
Ap, sun isässä on vikaa, sinussa ei ole.

 

["vieras"]

Sain vasta 12 vuotiaana tietää kuka on miun isä.Hällä ollut koko ajan vaimo ja neljä lasta.Tunnusti kyllä minut mutta ei moikkaa edes jos samaan kauppaan eksytään.Olenkin lapsilleni sanonut että isäni on kuollut.Sitä hän on minulle.

 

["vieras"]

Todella huono, ei olla oltu vuosiin juuri missään tekeisissä edes. Lapsena jouduin juosta pakoon sitä, kun oli kännissä.

 

[Maine Coon/]

Ei enää minkäänlaista...isäni on ollut kuolleena jo 18 vuotta.Eläessään meillä oli asialliset, mutta hieman etäiset välit

 

[kupiton]

Onko isäsi mitä ikäluokkaa? Vanhemmat ihmisethän eivät aina osaa arvostaa tytärtä vaan se vanha uskomus pojista elää edelleen. Oma äitini on tämän saanut kokea, kuinka ei ole riittävän arvokas verrattuna veljeensä.

 

["surumieli"]

Onko isäsi mitä ikäluokkaa? Vanhemmat ihmisethän eivät aina osaa arvostaa tytärtä vaan se vanha uskomus pojista elää edelleen. Oma äitini on tämän saanut kokea, kuinka ei ole riittävän arvokas verrattuna veljeensä.

isäni on vanha.

 

[:(]

Mun isä kuoli kun olin 17-vuotias. Siihen asti välit olivat tosi etäiset vaikka samassa talossa asuttiinkin. Hän ei juuri puhunut mitään. Tosin sen hän joskus sanoi että mun "piti" olla poika elikäs isä oli toivonut että olen poikavauva....

 

[UniQuePopPy]

paras isi. Hyvät välit, mutta pitää minua edelleenkin pikku tyttönään ja on aika hanakkaasti puuttumassa minun perheen asioihin. Muuten on todella lämminsydämminen, läheiset välit ehkä johtunee siitäkin, kun isä jäi yhiksi kun olin 12v.

 

["vieras"]

Etäiset. Puhutaan tyyliin säästä. Mä tiedän jotain isäni aatoksista, mutta hänellä ei ole hajuakaan mun mielipiteistä. Hänellä on vahvat mielipiteet monista asioista ja on mielestään aina oikeassa. Omat mielipiteet ovat monesta asiasta vastakkaiset, mutta helpompi olla ihan hiljaa. Eikä isääni taida edes oikeasti elämäni kiinnostaa. Jos jotain alan joskus kertomaan, alkaa puhumaan päälle omista asioistaan.

 

[Isin tyttö]

Läheiset ja lämpimät. Ja lapseeni vasta ovatkin - on papan kulta ja silmäterä. Työkiireensä sillä oli kun oltiin pieniä, nyt ottaa sen sitten takaisin lapsenlapsen kanssa. Opetti mut soittamaan :heart:.

 

[lörppö]

[QUOTE="vieras";26476279]Todella huono, ei olla oltu vuosiin juuri missään tekeisissä edes. Lapsena jouduin juosta pakoon sitä, kun oli kännissä.[/QUOTE]

Tähän täys peesi,ikävä kyllä. Meillä vähän parani välit ajan saatossa. Isä ollut haudassa 2008 Vuodest :[ Äitini ratkaisuja en tule varmaan ikinä hyväksymään. myös mun elämän valinnat vaikuttanut kaikkiin ihmissuhteisiini.

 

["noh"]

[QUOTE="vieras";26476279]Todella huono, ei olla oltu vuosiin juuri missään tekeisissä edes. Lapsena jouduin juosta pakoon sitä, kun oli kännissä.[/QUOTE]

Jotenkin näin. Taitaa olla 8 vuotta kun ollaan nähty.

 

["elli"]

mun isä oli lapsena ollessani etäinen ja työnarkomaani. Ei kestänyt yhtään meidän lasten mekastusta ja usein isän ollessa kotona äiti neuvoi olemaan hiljaa, ettei isä hermostu. Saimme mitä pienemmästäkin asiasta koivuniemenherrasta tai tukkapöllyä. Olimme melkolailla alistettuja lapsia. Viikonloppuihin kuului perjantai ja lauantai-kossu ja sen jälkeen sain usein todistaa isän ja äidin riitaa(äiti ei juonut), isä huusi mitä älyttömimmistä asioista ja haukkui aina äitiä. Vasta aikuisena juttelin omista asioistani isälle, mutta edelleen varon omia lapsiani että "älkää hermostuttako ukkia" ja "olkaa hiljempaa" ja tiedän milloin vältellä jos isä on juonut. Iskä on pehmennyt iän myötä, mutta jättänyt silti ikuiset arvet...

 

[Akaatti]

Ei minkäänlaista. En tunne koko ihmistä.

 

[juu juu]

isäni rakastaa vaan itseään. ei välitä sen kummmemmin lapsistaan (kahdelle vaimolle lapsia, äitini erosi siis isästäni), ei muistanut syntymäpäiviä lapsuudessa, ei nytkään. ollaan soitteluväleissä, hyvän päivän tuttuja, vastaan kun hän soittaa. valittaa että minä en soittele, sillä tavalla vihjaavasti, että tännekin päin voi soittaa.

 

[-]

[QUOTE="vieras";26476386]Etäiset. Puhutaan tyyliin säästä. Mä tiedän jotain isäni aatoksista, mutta hänellä ei ole hajuakaan mun mielipiteistä. Hänellä on vahvat mielipiteet monista asioista ja on mielestään aina oikeassa. Omat mielipiteet ovat monesta asiasta vastakkaiset, mutta helpompi olla ihan hiljaa. Eikä isääni taida edes oikeasti elämäni kiinnostaa. Jos jotain alan joskus kertomaan, alkaa puhumaan päälle omista asioistaan.[/QUOTE]

Onks meillä sama isä?

 

["vieras"]

Aika etäinen, mutta ystävällinen. Isä ei oikein ottanut mitään kantaa mihinkään, oli vaan paljon töissä. Isä kuoli syöpään 65- vuotiaana, enkä mä ikinä oppinut tuntemaan sitä.

 

[tiiru]

Hyvä. Me ollaan isän kanssa niin samanlaisia että tullaan hyvin toimeen ja samantapaista huumoria lentää. Tykkään isästä tosi paljon kaikin puolin.

 

["vieras"]

Viimeisen 20 vuoden aikana (siitä lähtien kun äitini ja isäni erosivat ollessani parikymppinen) olen tavannut isäni vain muutaman kerran. Isä kohteli äitiäni aika ikävästi eikä äiti oikein koskaan toipunut erosta. Nyt äiti on kuollut mutta ilmeisesti isä häpeää käytöstään niin paljon että ei pidä minuun (ainoaan lapseensa) mitään yhteyttä. Ei ole koskaan tavannut aviomiestäni (olemme olleet yhdessä 14 vuotta) tai lapsenlapsiaan (syntyneet -06 ja 08). Kuvat olen pojista lähettänyt ja tiedottanut lasten syntymista, mutta ilmeisesti ei vain kiinnosta tarpeeksi

 

["minä"]

Erittäin etäiset. Oikeastaan olemme toisillemme tuntemattomat.

Erosivat äitini kanssa kun olin 3v, siitä asti kaikki yhteydenpito on ollut minun varassa. Tällä hetkellä en pidä yhteyttä, kerran on nähnyt lapseni ja vanhin on sentään jo 11v.

 

[AikaKaukanaTäydellisestä]

Isän kanssa oli aina aivan ihanat välit,ihanampaa isää en olis voinut saada. Isä nukkui pois viime juhannusaattona,vaikea vieläkään tajuta.

 

[orpo piru]

[QUOTE="vieras";26476386]Etäiset. Puhutaan tyyliin säästä. Mä tiedän jotain isäni aatoksista, mutta hänellä ei ole hajuakaan mun mielipiteistä. Hänellä on vahvat mielipiteet monista asioista ja on mielestään aina oikeassa. Omat mielipiteet ovat monesta asiasta vastakkaiset, mutta helpompi olla ihan hiljaa. Eikä isääni taida edes oikeasti elämäni kiinnostaa. Jos jotain alan joskus kertomaan, alkaa puhumaan päälle omista asioistaan.[/QUOTE]

Aikalailla näin se meilläkin menee, mutta tuo etäisyys on mielenkiintoinen ilmiö. Isä nimittäin on hyvinkin tunteikas, mutta sellaisella tavalla, että maailma pyörii hänen ympärillään ja minun tunteillani ei ole väliä juuri enempää kuin mielipiteilläkään. Ja silti minun pitäisi olla perillä hänen parisuhdekuvioistaan ja osoittaa hyväksyntää mitä tahansa isä tekee. Samalla isä kadehtii minua ja ilmeisesti osittain siksi ei halua tietää pärjäämisistäni. Enkä sitten oikein ilmeisesti kehtaa pärjätäkään.

Isäni on sivumennen sanottuna tissutteleva alkoholisti. Hän näkee minussa äitini kopion, ja syyttelee rajusti aina kun on huomaavinaan äidin piirteitä. Minä taas en voi häntä syyttää oikein mistään tai hän lentää seinille. Hiukan vaikutusvaltaa olen saanut kun pistin kertaalleen välit poikki pariksi vuodeksi, mutta ei sitä paljon ole nytkään. Sinänsä hassua, koska minun roolini ainakin kymmenvuotiaasta on ollut toimia isäni hyvänä äitinä, jonka tehtävä on ihailla ja antaa hyväksyntää. Mutta jos hyväksyntää en anna, niin sitä ei yritetä ansaita vaan aletaan mullittelemaan.

Minulla kesti yli yli kolmasosa vuosisata ymmärtää, että isäni ei ole todellisuudessa ollenkaan lämmin ihminen. Hän osaa halata ja äitini on sellaisessa huono, joten pitkään kuvittelin että isä hallitsee sen puolen. Tosiasiassa tunnevammainen äitini on kuitenkin isää taitavampi tunneasioissa. Vasta kun olen alkanut nähdä toistuvia kummallisuuksia miesvalinnoissani, olen tajunnut isäni tosiasiallisen kylmyyden.