Mun mielestä on hassua ettei mies muka voisi osata olla raskaudessa mukana kun ei itse kanna lasta. (Enkä nyt viittaa tuohon sarkastiseen kommenttiin). Meillä jopa 1v nostaa usein paitaani, sanoo vauva, ja alkaa pusuttelemaan mahaani, vaikken koskaan ole sanonut mitään sinne päinkään että pussaa vauvaa. Toki olen sanonut että siellä on vauva.
Mutta aika usein siis varmaan voi laittaa miehen itsekkyyden piikkiin sellaisen ettei ole oman lapsensa kavusta ja kehityksestä kiinnostunut raskausvaiheessa, eikä naisen hyvinvoinnista, kuka lastaan kantaa.
Sä olet varmaan ihan oikeassa.

http://www.nettineuvo.fi/index.asp?language=1
(nettineuvo isä ja raskaus)
Isä ja raskaus
Raskaus on myös miehelle kriittinen kausi, jonka aikana kasvetaan lapsen tuloon liittyviin muutoksiin. Raskauden aikaiset puolison tai lapseen liittyvät riskitekijät voivat vaikuttaa isään voimakkaastikin. Isän kannalta raskauden aikaiset muutokset ovat lähinnä psyykkisiä, koska fyysiset muutokset tapahtuvat hänen ulkopuolellaan. Isän raskauden aikaisia oireita voivat olla kivut, ahdistus, pelot, univaikeudet tai mahdollisesti lihominen. Isän kannattaa mennä rohkeasti äidin mukaan äitiysneuvolaan, koska se on myös isää varten. Kotona isä voi jutella äidin pyöristyneelle vatsakummulle ja silitellä sitä varovasti, näin tuleva lapsi tottuu kuulemaan isän ääntä.
Miehen "raskaus" voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen:
1. Alkuinnostus. Kesto voi olla tunneista viikkoihin. Isät voivat ottaa "raskausuutisen" monella tavalla. Alkuinnostuksen jälkeen raskaus ja isäksi tuleminen voivat jäädä taka-alalle useiksi viikoiksi. Mies kokee raskauden niiden muutosten perusteella, joita ilmenee vaimon reagointi- ja toimintatavoissa, ja nämä viestit voivat olla hyvinkin ristiriitaisia.
2. Tekeytymisvaihe. Koska raskaus ei vielä näy ulospäin, miehellä ei ole näkyviä todisteita isyydestään. Sikiön liikkeiden alkaessa äiti ja lapsi integroituvat uudella tavalla, jolloin isä saattaa tuntea itsensä enemmän ulkopuoliseksi. Tässä vaiheessa mies on emotionaalisesti etäällä raskaudesta ja keskittyy esimerkiksi työhön ja harrastuksiin ja saattaa unohtaa sen päiväkausiksi. Vaihe voi aiheuttaa stressiä parisuhteeseen. Miehen omien kommenttien mukaan vaihe päättyy, kun huomaa vaimon vatsan, kuulee vauvan sydänäänet, tunnustelee lapsen liikkeitä tai ryhtyy maalaamaan lastenhuonetta.
3. Valmistumisvaiheessa mies havaitsee raskauden elämässään todellisena ja tärkeänä. Tämä vaihe voi tuoda erilaisia pelkotiloja molemmille puolisoille, jotka liittyvät synnytykseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Tuleva synnytys yhdistää yleensä puolisoita ja tämä vaihe on parisuhteen kannalta myönteistä aikaa. Tässä vaiheessa mies lukee mielellään vanhemmuudesta, lapsista ja lastenhoidosta ja pohtii, mitä raskaus merkitsee hänelle itselleen sekä hänelle ja vaimolle yhdessä. Mies muistelee omia lapsuuden aikaisia kokemuksiaan isästään ja vertaa niitä omiin odotuksiin.
Mutta meitä on moneen lähtöön.
Ei kaikki naisetkaan tunne samoin raskausaikaa.
muoks: ei toimi ossa