Meillä kans kovasti pureva, vähän yli 1-v poika. Käsivarret on mustelmilla ja pari kertaa on tehnyt niin kipeää, että on suoraan sanoen tehnyt mieli ottaa tukasta kiinni - sitä en kuitenkaan ole tehnyt enkä tee! Kun pureminen alkoi, karjaisin kokeeksi oikein kunnolla ja näin kun poikani sydän särkyi (hän kun osoitti näykkäisemällä olevansa kovin mielissään läheisestä hetkestä). Se oli hirveä kokemus äidille. Naurakaa vaan, mutta näin kävi meitsille.
Meillä pureminen liittyy tunnetiloihin: kun on äärimmäisen hyvä tai äärimmäisen paha/kiukkuinen/turhautunut olo, ilmaistaan tunnetila puremalla. Isää ei niinkään purra, mutta mua kyllä - paitsi että tissiä ei ole purrut kuin kerran kokeeksi nelikuisena ekojen hampaiden puhjettua. (eli tietää että herkku lähtee jos haukkaa...
) Aina kun puree kiellän napakasti, tai jos se on sellaista "hellyyspuremista" niin sanon vaan että hellästi hellästi ja näytän kuinka voi suukotella ilman että se sattuu. Ja tietenkin ennakoin vähän tilanteita eli vedän käden pois ennen kuin puree. En tiedä onko tää konsti tehonnut, mutta pureminen on selvsti vähentynyt viime viikkoina. Syy voi olla myös se, että me ymmärretään pojan viestejä nyt paremmin eikä hän turhaudu siihen ettei saa asioitaan selvitettyä. Oon myös ottanut sen linjan etten tee puremisesta isompaa numeroa ettei siitä tulisi pojalle tietoinen vallankäytön väline - jos olen täysin väärässä niin kertokaa ihmeessa!
Hellyyspureminen on loppunut kokonaan nyt kun poika oppi halaaman ja silittämään. Luulen, että pureminen jää pois kun oppii puhumaan, kun voi sitten ilmaista itseään tarkasti. Muita lapsia ei ole purrut kertaakaan.