rv31
vauva on ihana asia, oikea taivaanlahja ja odotan sitä kovasti.että voin ottaa sen syliin ja että se on turvassa sylissäni, mutta vielä paremmassa turvassa nyt jonkin aikaa tuolla kohdussa.
iltaisin mut valtaa surullinen olo ihan muista asioista. masentaa, tuntuu etten jaksa enää ajatella mitään. olo on niin turha, niin yksinäinen ja niin epätoivoinen. kun ei halua että päivät lipuu ohi, mutta haluaa silti että koittaa pian päivä jolloin rakas syntyy. mutta pakko se on elämää elää ennen sitäkin ja arvostankin joka ainutta päivää.
en tiedä olenko kyllästynyt parisuhteeseen, koska rakastan kuitenkin miestäni mutta välillä on paha olla henkisesti. vaikkei hän sanoisi tai tekisi mitään erityistä. joskus silti ajattelen että olisi helpompaa ilman häntä... ja samaan aikaan en voisi kuitenkaan elää ilman häntä. sekavaa...