miksi vauvanhoito on nykyään niin vaikeaa?

[siis apua]

miksi vauvanhoito tuntuu olevan nykyään niin kamalan vaikeaa. valitetaan ja maristaan jos vauvan kanssa ei kaikki mene niinkuin unelmissa... marina alkaa jo parin viikon päästä vauvan synnyttyä. onko ihmiset niin mukavuuden haluisia nykyään vai mikä mättää?

 

[Eedla]

Jossain joku psykologi kirjoitti että nykyvanhempien sukupolvi on ensimmäinen ns viihdytetty sukupolvi jonka vanhemmat on pienestä asti pyrkiny tekemään lapsen elämästä helppoa ja viihtyisää. Sitte kun onkin tylsää eikä hommat mee niinkuin haluaa niin ollaan heti paineissa ja masentuneita. tää tyyppi väitti että nykyvanhempien jaksamattomuus lastensa kanssa johtuis tästä, en sitten tiedä. Harmi kun en muista sitä teosta mistä mä tuon luin, laittaisin linkin.

Vähä sama kuin avioliitto (tai avoliitto), ihmiset olettaa että sen tehtävä on tehdä hänet onnelliseksi. Sitten kun on sitä harmaata arkea niin ei jaksetakaan, taikka jos se puoliso ei teekään niin onnelliseksi kuin kuvitteli niin heti ollaan eroamassa "kun ei enää tunnu miltään".

 

[MarieHos]

Musta tuntuu, että myös tää "vauvanhoito oppaiden" tuputtaminen on suurena syynä tässä.
Kun luet sieltä oppaista, että lapsi pitää nukuttaa viereen ensimmäiset 6kk, niin siitä tulee vanhemmille hirveä stressi. "Onks tää nyt ihan pakko tehdä näin, että lapselle tulee mahdollisimman hyvä tulevaisuus?" Ja sitten se perhepeti ei millään ota onnistuakseen, vanhemmat väkisin yrittää nukkua se lapsi välissä, vaikka itse eivät unta saa, koska oppaassa nyt näin kerrotaan.

Oppaassa myös tehdään asiat liian helpoiksi. "Laita lapsi lattialle paljon, jotta hänellä on mahdollisuus oppia motorisia taitoja". Joo, totta se on, mutta on niitäkin lapsia, jotka ei vaan viihdy siellä lattialla ensimmäiseen 6 kuukauteen. Vain sylissä ja sylissä ja sylissä.. Mut eihän siellä oppaissa kerrottu mitään ensimmäisestä puolen vuoden sylittämisistä !?!? Sitten se lapsi vaan laitetaan lattialle ohjeiden mukaisesti, kuunnellaan sitä kitinää ja huutoa, kuunnellaan ihan loppuun asti niin että hermot menee ja niin..

Maalaisjärki katoaa näiden lastenhoito oppaiden myötä. Kaikki kun ei vaan mene kuin saduissa ja sit ollaan sormi suussa.

 

["vieras"]

Pistäkää Tikettiä päälle niin elämä hymyilee

 

[Pinkuli harmaana]

Ensin ajattelin vastata että eihän se vauvanhoito mitään vaikeaa ole,todelliset vaikeudet alkaa ekan vuoden jälkeen kun lasta pitäis alkaa kasvattaa hoitamisen lisäks!

Mutta,uskon että MarieHos on ainakin suurelta osin oikeassa. Niissä oppaissa kun tosiaan puhutaan vaan helposta mallista. "Jos lapsi itkee hysteerisenä,nosta hänet syliin ja kun on rauhoittunut,laita takaisin vuoteeseen". Entäs kun se ei rauhoitu?? Ollenkaan,tai jos rauhoittuu niin hysteerinen huuto alkaa heti kun päästät irti? Ja joo,toi sylihomma on kans niin totta.. Tai vaikka vauva viihtyis lattialla,niin mahallaan ei hetkeäkään. Mutkun oppaassa sanotaan että pitää pitää mahallaan niin niska vahvistuu..

 

[eläkää]

Pakko oli kommentoida tätä, vaikka piti mennä pinoon juttelemaan..joo, tuo on ihan totta, että jos kaikki ei ole heti helppoa ja natsaa heti nappiin, niin tulee kaameat paineet ja elämä suistuu raiteiltaan. Taidan tunnistaa itseni joskus kuuluneeni tuohon sakkiin! Aaikamoisen kipeää on tehnyt tunnustaa ja tunnistaa tuo, se on meinaan sama asia, kun ihmiset, jotka stressaa hengiltä ittensä pikkuasioiden vuoksi...siis ne, jotka tuhahtelee liikennevaloissa, kaupan jonossa harmittelee (ei välttämättä ääneen) pitkää jonoa, postilaatikko ei tuo muuta kuin laskuja jne...
Niinpä!

Itseäni kevensi kummasti ajatus, jättää pikkuasiat pois päiviltä (ei toimi joka hetki ja väsyneenä) ja kiinnittää huomio niihin seikkoihin, jotka on hyvin =) Ja niitä on uskomattoman paljon!! Kaksi ihanaa lasta, osallistuva ja rakastava puoliso, teini-ikäinen "poikapuoli", joka tuo väriä meidän seinien sisäpuolelle, upeat isovanhemmat, naapurit, ystävät, harrastukset, musikaalit, joissa käydään, hoitolat, ravintolat...siis oikeasti, mitä väliä on sitten sillä, että meidän vauva nukkuu nyt vaunuissa toisessa kädessään villasukka, koska toinen tumppu oli mennyt piiloon??
- EI mitään, tätä yritän ruokkia omassa päässäni jatkuvasti.

Pienet asiat stressaa niitä, jotka eivät uskalla elää ja luottaa siihen, että elämä kantaa. Se pitää vain elää.
Ja niitä oppaita en enää lue, liiaksi asti olen lukenut ekan lapsen kanssa, ei enää kiitos. EN myöskään lue täällä paljonkaan muiden "Opastuksia" ym...vinkkejä toki voi poimia, sitten kun siltä tuntuu.

Kiinnittäkää ihmiset aina huomio siihen, mikä on hyvin ja mistä tykkäätte. Unohtakaa kaikki muu.

 

[Ihan vieras]

Paineet tulee ulkopuolelta. Lasten pitäis nukkua hyvin tai olet huono vanhempi ja teet jotain väärin. Lasten pitäisi syödä vihanneksia tai -"-. Lasten pitäisi aina käyttäytyä hyvin tai -"-. Lapsille pitäisi AINA olla aikaa tai -"-. Lapset ei saa koskaan olla tylsistyneitä tai odottaa mitään tai -"-. Jne jne.

Vaikka kuinka yrittää olla huomioimatta tätä ulkopuolista painetta niin kyllä se on viimeistään raskausaikana taittuu takaraivoon. Neuvolan tätejä kuunnellaan kuin jumalan sanaa eikä uskalleta tehdä omia ratkaisuja sillä pelätään seurauksia (esim. lapseni ei syö maitotuotteita koska... Sitä sitten kauhistellaan isolla joukolla koska "KAIKKIHAN on AINA juonut maitoa!!!") On hyvin tarkkaan lueteltu aikataulut milloin voi alkaa syödä kiinteitä, milloin pitäisi olla päiväkuiva, mitä taitoja pitäisi olla 3- vuotiaana jne.

Itsellänikin vasta toisen lapsen saadessani syttyi lamppu että nämähän on minun lapsia eikä neuvojen tätien. Minä päätän mikä on lapsilleni hyväksi ja minä kyllä vaistoan jos joku on pielessä. Ihan hyvä että neuvolassa tarkastavat, mutta lopullinen päätös on minun. (Sitä tosin ei ole julkisesti huuteleminen, sillä sitten se taas alkaa... "minä luin ettei tuon ikäinen..." "ei meillä kyllä..." "kyllä minä vaan..." .

 

["Heidi"]

Oman pään sisällä ne vaikeudet ja paineet ovat. Nykyinen pullamössösukupolvi ei kestä työntäyteistä arkielämää. Kaikki on saatu valmiina tarjottimella, niin onhan se toki rankkaa, kun joutuukin itse vastuuseen ja hoitamaan hommat.

Tosiasiassa vauvanhoito on nykyään helppoa kuin mikä. Siis jos verrataan ehtisiin aikoihin. Vanhemmilla on kaikki mahdolliset apuvälineet ja usein molemmat vanhemmat osallistuvat aktiivisesti vauvan hoitoon.

 

[MarieHos]

Niin ja vielä, että kun ensin on oikeasti se hyvin nukkuva ja syövä vauva, kun tuleekin lapselle uusi kehitys vaihe, joka saattaa häiriinnyttää näitä helpoiksi todettuja asioita, niin sekin hämmentää aika usein vanhempia.

Täältäkin jatkuvasti lukee ketjuja, että mikäs meidän Pertille 9kk nyt tuli, kun ei iltaisin malta enää nukahtaa, vaan pyörii ja hyörii sängyssään ja nousee laitaa vasten seisomaan ?! Niin, Perttihän oppi just viime viikolla tuon seisomisen jalon taidon.. Niinpä niin, lapset kasvaa ja kehittyy, ja aikuisten mieli järkkyy kun tavat ja rutiinit muuttuukin. Kun se Pertti ei enää käykkään niin helposti nukkumaan kuin ennen, onhan siinä jotain vikana..

Myös se tulee yllätyksenä, että lapsillakin on niitä huonoja päiviä ja noustaan väärällä jalalla. Ihan niinkuin aikuisillakin. Ei lastenkaan maailmassa kaikki asiat mene aina samalla tapaa, kun miten ne on tähän asti menneet. Varsinkin vauvoilla päivissä on suuria eroja, ja kun lapsen kehitys kasvaa niin päivätkin muuttuu sen mukana.

 

[MarieHos]

[QUOTE="Heidi";24900435]
Tosiasiassa vauvanhoito on nykyään helppoa kuin mikä. Siis jos verrataan ehtisiin aikoihin. Vanhemmilla on kaikki mahdolliset apuvälineet ja usein molemmat vanhemmat osallistuvat aktiivisesti vauvan hoitoon.[/QUOTE]

Ah, tästäkin tuli mieleen. Kun nykyään on kaikenmaailman lastenhoitovälineet niin.. Nekin laittaa nykyvanhemmille sen peukalon keskelle kämmentä.
Nykyään on niin paljon kaikkea turhia lastenhoitovälineitä ja ne saa aikuiset miettimään, miten ihmeessä sitä onkaan ennen pärjätty.

 

[avantasia]

[QUOTE="vieras";24900195]Pistäkää Tikettiä päälle niin elämä hymyilee [/QUOTE]
Juurikin näin ja jos se ei auta niin Cupcakea..

 

[fortunate]

Täältä mä taas liihottelen sulostuttamaan päiväänne naiiveilla mielipiteilläni (lue:absoluuttinen totuus).

Mä olen sitä mieltä, että ihminen on jo mennyt niin kauas luonnosta eikä vauvaakaan osata aina ajatella elämän luonnollisena jatkumona.
Nykyvauva on usein tulos mittavasta projektista, lapsen teosta. Vauva syntyy täyttämään jonkin aukon vanhempiensa elämässä ja usein tuo aukko on suunniteltu jo etukäteen todella tarkasti.

Raskausaikana vanhempi nielee tietoa internetistä, kasvatusoppaista, lastentarvikeoppaista jne. Raskaana oleva äiti soutaa ja huopaa; kumman kantoliinan hankin, mitkä vaunut ovat tarpeeksi hyvät ja ergonomiset juuri meidän lapselle.

Tiedostava vanhempi suunnittelee synnytyksensäkin etukäteen hyvin tarkkaan ja kun se sitten ei yleensä ihan suunnitelmien mukaan mene, vanhempi kokee pienen epäonnistumisen jo siinä kohtaa. Epäonnistumisen tunne liitettynä ajatusmaailmaan jossa synnytystä ei nähdä vain luonnollisena pakkokeinona saada lapsi ulos, saa vanhemman näkemään koko tapahtuman äärimmäisen rankkana, kauheana asiana.
Tässä on jo hyvät pohjat rankan vauvan vanhemmuudelle.

Kun sitten muutaman päivän kuluttua syntymästä vauva kärrätään uudenkarheissa pitkällisen pohdinnan tuloksena hankittujen Bugaboo Cameleon-vaunujen kyydissä laitokselta kotiin, pohtii vauvan äiti sairastuneensa synnytyksenjälkeiseen masennukseen kun kaikki ei tunnukaan niin iih-ihanalta ja mahtavalta kuin unelma silloin kun vielä työstettiin projektia ovistikkujen ja raskaustestien keskellä.

Ja kun kotonaolo yksin vauvan kanssa alkaa, tämä itselliseen elämään tottuneen äiti-ihmisen päivät täyttyvät vauvan jokaisen liikkeen vahdinnasta sekä itkujen ja imetyksen analysoinneista.
Ensimmäinen raivokohtaus vauvalla on äidin diagnoosin mukaan mitä luultavimmin AD/HD. Selvästi asperger-tyyppisiä oireita on myös havaittavissa.
Imetyskään ei ehkä onnistu niinkuin suunnitelmissa.

Tässä vaiheessa (yli)äiti-ihminen alkaa tajuta, että täähän on todella rankkaa.
Ystävät peesailevat rankkuutta, totta kai. Luultavasti moni ihminen on ehtinyt udella tai jopa taivastella vauvanhoidon rankkuutta äidille ennenkuin tämä on edes itse maininnut asiasta. Ehkä äitiä on jopa vähän aivopesty tähän rankkuuteen?



No joo, tää oli TODELLA kärjistetty tarina, mutta sisälsi niitä pointteja jotka mun mielestä liittyy yleistyvään vauva-arjen rankkuuteen.
Mainitsen senkin, että tekstin tarkoitus ei missään nimessä ole väheksyä oikeasti vastoinkäymisiä kohdanneita vanhempia.