Miksi varattu ihastuu toisiin?

[60 luvun leijona]

Juu ymmärsin sen

 

[SkorppariN27]

Olen itse hyvin varattu ja jopa päätynyt naimisiinkin. Ollaan oltu yhdessä pian kahdeksan vuotta ja kaiken kaikkiaan suhteellisen onnellisia. Olen aina pidemmän aikaa jonkun kanssa yhdessä ollessa ihastunut aina tuttuihin muihin miehiin. Siis aina silloin tällöin ja ihastuksen kohteen ovat vaihtuneet siinä missä elämäntilanteeni on muuttunut. Jälkikäteen/nyt joku vanha ihastukseni ei enää sytytä minua lainkaan ja siitä on päästy yli mitään pettämistä edes miettimättä. Mutta nyt on asia toinen, kun kerrankin paljastin "ihastukselleni" tunteeni, niin hänellä (varattu myös) oli samanlaisia tunteita minua kohtaan. Eli tilanne on se, että minulla olisi mahdollisuus toteuttaa fantasiani.. Olemme tunteneet parin vuoden ajan ja aina tavatessamme meillä on ollut jotain välillämme, mutta kumpikaan ei ole kuitenkaan tehnyt mtn. Siis mietin tässä nyt lähinnä, että kannattaako minun uhohtaa vaan kaikki tunteeni häntä kohtaan vai kannattaako tehdä kenties jotain. Tiedän olevani sellainen hieman kevytkenkäinen, jos sellaiseksi voi kutsua ja aina miesten kanssa on pientä flirttiä. Puolisoni tietää sen asian ja ei nyt ihan hyväksy kaikkea käyttäytymistäni, mutta kuitenkin hyväksyy sen piirteen minussa. Mietin vain, että kerran sitä sitä eletään ja kaikkea mielyttävää pitäisi elämän aikana kokeilla, niin miksei sitäkin. Pettäminenhän näyttää kaikesta päätellen olla tällä hetkellä muotia. Tiedän tai uskon sen, että pystyn sen asian kanssa elämään. Mutta pystynkö sen asian, jos en tee mitään. Onhan tämä ristiriitaista tekstiä, mutta järki sanoo toista kuin tunteet. Kumpaa kuunnella?

 

[Sin-i]

Olen niin paljon kuitenkin maailman ja ihmisten menoa ehtinyt ihmettelemään että minulle asia on näin: jos haluan jatkuvasti ihastua eri ihmisiin ja saada sitä kautta jännitystä elämään, pysyttelen sinkkuna. Jos haluan jonkun vakituisen,läheisin ja rakkaan ihmisen, silloin sitoudun suhteeseen.

Kyse ei kaiketi ole siitä, että HALUAA ihastua muihin. Saatika pettämisestä. Mielestäni on täysin utopistista ajatella, että loppuelämäni aikana en pitäisi yhtäkään vierasta miestä viehättävänä tai kiinnostavana. Maailma on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä, joihin voi hetken tuntea jonkinlaista vetoa. Eikä se mitenkään sulje pois sitä, että haluaa yhden ainoan, läheisen kumppanin, joka on samalla paras ystävä.

Itse on myöskään petä itseäni ajattelemalla, että kun mieheni on minuun mielettömän rakastunut (mitä on) hän ei koskaan pidä ketään muuta naista kauniina tai kiinnostavana. On ainoastaan luonnollista että hän huomaa kauniit naiset ja saattaa tuntea vetoakin. Kumpikin kuitenkin tietää missä pettämisen raja menee eikä sitä ylitetä. Eipä ole meidän suhde tästä huonontunut. Kumpikin haluaa edelleen mennä joka ilta saman ihmisen viereen nukkumaan.

 

[N26]

Olen itse hyvin varattu ja jopa päätynyt naimisiinkin. Ollaan oltu yhdessä pian kahdeksan vuotta ja kaiken kaikkiaan suhteellisen onnellisia. Olen aina pidemmän aikaa jonkun kanssa yhdessä ollessa ihastunut aina tuttuihin muihin miehiin. Siis aina silloin tällöin ja ihastuksen kohteen ovat vaihtuneet siinä missä elämäntilanteeni on muuttunut. Jälkikäteen/nyt joku vanha ihastukseni ei enää sytytä minua lainkaan ja siitä on päästy yli mitään pettämistä edes miettimättä. Mutta nyt on asia toinen, kun kerrankin paljastin "ihastukselleni" tunteeni, niin hänellä (varattu myös) oli samanlaisia tunteita minua kohtaan. Eli tilanne on se, että minulla olisi mahdollisuus toteuttaa fantasiani.. Olemme tunteneet parin vuoden ajan ja aina tavatessamme meillä on ollut jotain välillämme, mutta kumpikaan ei ole kuitenkaan tehnyt mtn. Siis mietin tässä nyt lähinnä, että kannattaako minun uhohtaa vaan kaikki tunteeni häntä kohtaan vai kannattaako tehdä kenties jotain. Tiedän olevani sellainen hieman kevytkenkäinen, jos sellaiseksi voi kutsua ja aina miesten kanssa on pientä flirttiä. Puolisoni tietää sen asian ja ei nyt ihan hyväksy kaikkea käyttäytymistäni, mutta kuitenkin hyväksyy sen piirteen minussa. Mietin vain, että kerran sitä sitä eletään ja kaikkea mielyttävää pitäisi elämän aikana kokeilla, niin miksei sitäkin. Pettäminenhän näyttää kaikesta päätellen olla tällä hetkellä muotia. Tiedän tai uskon sen, että pystyn sen asian kanssa elämään. Mutta pystynkö sen asian, jos en tee mitään. Onhan tämä ristiriitaista tekstiä, mutta järki sanoo toista kuin tunteet. Kumpaa kuunnella?

Minusta taas kuulostaa, että sekä järki että tunteet sanovat sinulla samaa eli kehottavat pettämään. Eihän se hyvältä kuulosta jos pettäminen on muoti-ilmiönä mielestäsi hyväksyttävää ja jos mieluummin elät petoksesi kanssa kuin ilman ko. kokemusta. Itse kerran pettäneenä voin sanoa että vaikka mies ei teostani koskaan saanut tietää niin suhteen se yksi kerta tuhosi kuitenkin, koska tunnontuskat olivat niin valtavat enkä voinut enää kuvitella yhteistä tulevaisuutta valheelle rakennettuna.

Sanoisin että on normaalia ihastua muihin, mutta liikutaan todella vaarallisilla vesillä, jos ei usko pettämisen aiheuttavan edes tunnontuskia. Ehkä kannattaa pysähtyä miettimään mitä tunnet miestäsi kohtaan, jos olet valmis häntä noin loukkaamaan.

 

[SkorppariN27]

Minusta taas kuulostaa, että sekä järki että tunteet sanovat sinulla samaa eli kehottavat pettämään. Eihän se hyvältä kuulosta jos pettäminen on muoti-ilmiönä mielestäsi hyväksyttävää ja jos mieluummin elät petoksesi kanssa kuin ilman ko. kokemusta. Itse kerran pettäneenä voin sanoa että vaikka mies ei teostani koskaan saanut tietää niin suhteen se yksi kerta tuhosi kuitenkin, koska tunnontuskat olivat niin valtavat enkä voinut enää kuvitella yhteistä tulevaisuutta valheelle rakennettuna.

Sanoisin että on normaalia ihastua muihin, mutta liikutaan todella vaarallisilla vesillä, jos ei usko pettämisen aiheuttavan edes tunnontuskia. Ehkä kannattaa pysähtyä miettimään mitä tunnet miestäsi kohtaan, jos olet valmis häntä noin loukkaamaan. [/quote]

Tässä miettetitäni:
Olen kutsunut tänään vieraan miehen luokseni ja tarkoituksena on tiedosten pettää puolisoani. Rakastan omaa miestäni, mutta kuitenkin tuntuu, ettei hän riitä minulle. En tiedä riittääkö minulle mikään muukaan. Oloni on tyhjä. En halua lapsia enkä mitään muutakaan, mitä ns. normaalit ihmiset tavoittelee. Tuntuu kuin eläisin jonkun muun elämää. Milloin omasta elämästäni tuli näin tylsää? Kaikki päivät kuluvat samaan malliin, elämä ympärilläni on kuin harmaata massaa. Välillä huomaan tietyn ajan kuluneen, siitä sen kummemmin nauttimatta. Ei elämässäni ole näennäisesti mitään huonosti, pärjätään taloudellisesti hyvin, hyvät ammatit, työt, kaunis koti ja kaikkea. Mutta sehän voi olla juuri pahin asia, menee liian hyvin/tasaisesti. Kun katson elämääni taaksepäin huomaan, että olen aina rikkonut rajoja, kun olen kyllästynyt johonkin olen vaihtanut suuntaa. Mutta nyt tuntuu, että avioliitto tukehduttaa minut. Mitä oikein haluan elämältä? En tiedä itsekään, mutta en halua jäädä paikalleni pitkäksi aikaa. Ja nyt tuntuu, että elämäni on pysähtynyt. Elämä ei tuo minulle henkilökohtaisesti mitään yllättävää ja vaihtelevaa. Niiden tarpeessa olen. Haluan elää omien mielihalujeni mukaan, en halua sopia kaikesta toisen ihmisen kanssa. Haluan hengittää vapaasti ja maata niityllä, haluan, haluan.. Miten olen ajatunut tähän? Vai meneekö minun elämäni, kuten se on ennaltasuunniteltu? En pysty vaihtamaan suuntaa vaikka haluan. Nyt haluan kokea jotain, joka tuntuu joltain. Haluan pettää ja elää syyllisyydessä koko elämäni, haluan elää.. Näen pihalla auringonpaisteen, joka ei omaan elämääni paista, vaan se on harmaata, pölyistä. Olen varmaan samassa tilanteessa kuin ihmiset, jotka viiltelevät itseään, että tuntisivat sitä kautta elämän virtaavaan omissa suonissaan. Haluan satuttaa itseäni ja sitä kautta kokea eläväni. Kuulostaa aika kieroutuneelta, mutta taidankin olla kieroutunut. Haluan maistaa, haistaa, kokea vieraan miehen hyväilevän minua. Haluan, että hän ottaa minut rajusti. Haluan elää, haluan elää täysillä.