Miksi te ette juttele tällä palstalla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Eikä ajeta. Itse lähdit, kun et osannut ottaa palautetta vastaan ja muuttaa toimintapojasi saamasi palautteen suuntaan.
Minusta ei olekaan kysymys, vaan noin yleensä ihmisistä! En ole täällä jatkuvasti enkä silti ole lähtenyt pois:-D

Mutta uutta aihetta en voi aloittaa, tässä siitä sen takia.
Olenko ainoa, joka ei asiasta ole kuullut aiemmin, halusin kysyä. Kukaan ei vastannut. ---siis 23.9.2015. Mikä muu oli silloin niin tärkeää?
 
Joo mutta edelleen kannattaa perustaa noita aiheita varten ihan omia ketjuja, eikä niin että tunkee omia ajatuksiaan muiden ketjuihin joissa aihe on joku ihan muu, esim.kestovaipat.
Mulle on uskonasiat tärkeitä joten olen viime aikoina perustanut ev.lut-ketjun, illuminaattiketjuja, Irja Askola/islam- ketjun jne.

Se on sit eri asia jos kukaan ei kirjoita omaan ketjuun. Mutta silloinkaan ei ole edelleenkään ratkaisuna tunkea niiden asioiden kanssa muiden ketjuihin, vaan kirjoittaa omassa ketjussa sillä tavalla että keskustelua syntyy siitä aiheesta.
 
Vastasin yhdessä ketjussa vasta sulle, mutta et vastannut, vaikka kysyit. Se olisi keskustelua. Ei se, mitä nyt yrität puolustella!

Mutta nyt menen kaveriksi puunkaatoon, jätetään lepät mehiläisille puron varteen ja ne isot pajut tietysti kans, pienet pois ja tähtienkatselupaikka siihen aukealle, mikä sinne syntyy:-)

En siis mene pois, vaan mulla tosiaan on tärkeämpääkin asiaa. Noi lahkot on semmosia, ettei niille mikään mahda, mutta antaa siis olla:-)

Aijooo:
http://kaksplus.fi/threads/suomi-varautuu-vastaanottamaan-100-000-turvapaikanhakijaa.2471036/
Katoaa se kuitenkin...
 
Vastasin yhdessä ketjussa vasta sulle, mutta et vastannut, vaikka kysyit. Se olisi keskustelua. Ei se, mitä nyt yrität puolustella!

Mutta nyt menen kaveriksi puunkaatoon, jätetään lepät mehiläisille puron varteen ja ne isot pajut tietysti kans, pienet pois ja tähtienkatselupaikka siihen aukealle, mikä sinne syntyy:)

En siis mene pois, vaan mulla tosiaan on tärkeämpääkin asiaa. Noi lahkot on semmosia, ettei niille mikään mahda, mutta antaa siis olla:)

Aijooo:
http://kaksplus.fi/threads/suomi-varautuu-vastaanottamaan-100-000-turvapaikanhakijaa.2471036/
Katoaa se kuitenkin...
niino mä nään keskustelun samanlailla mun mielestä se että jankataan sivukaupalla ei oo keskustelua. tai sellasta hei tosta ajatuksesta tuli toi mieleen ja mulla toi ja mitä kaikkea tuleekaan sen jälkeen vastaan. stä on kiehtova keskustelu. alotetaan aihesta b sitten ollaankin jo paikaa ö selalsta etenevää ja rajatonta. muutenhan se latistuu sellaseks viralliseks jos ei ees netissä kehtaa olla hölmö missä siiten? :)
 
No tää selvensi sun, ja ehkä Paulankin ajattelua. :)
Kun yleensä keskustelussa halutaan rajata se alue ja viilata asioita sen sisällä, niin te haluatte puhua vähän muustakin, aiheen ulkopuolelta.
Mutta kun yleensä aika ja ihmisten kärsivällisyys ei riitä siihen, että jos on aiheena lasten jääkiekkoharrastus niin että yks puhuu vuorovesistä ja toinen peacelove-harmoniasta.

Se asiassa pysyminen voi teistä vaikuttaa yksitoikkoiselta, saman toistamiselta ja jankkaamiselta, mutta kun asioissa on _oikeasti_ hiuksenhienoja eroja, jotka vaikuttavat. Jos otetaan vaikka vauvan imetyssuositukset niin sen saman asian sisällä on ainakin parikymmentä kulttuurista, kasvatuksellista ja terveysseikkaa joita pitää käydä läpi. Siinä ei jaksa puljata jotain ihan muuta aihetta.

Mutta. Sä voit oikeesti perustaa kans semmoisen peace-yleisketjun jossa tuot omia ajatuksia esille, jossa saat rönsyillä niin paljon kuin haluat. :)
(peace eli rauhakin on muuten monimutkainen asia, btw)
 
Enhän sellaista ole väittänytkään, mutta lääkkeetön migreenipotilas, onhan tässä suorastaan turmioksi koko systeemille? Saattaa se yllättää kyläreissulla hyvinkin helposti...

Kyllä sä sitten jaksat. Mä aloitin ketjun siitä, kun egyptiläinen kristitty liikemies olisi ostanut saaren ja sinne oltaisiin voitu viedä paljon turvapaikanhakijoita. Kävi samoin kuin niin monille muillekin ketjuille. Sinä Paula tunkit siihen ketjuun ja sen jälkeen keskustelu loppui. Sinä keskustelit itsesi kanssa ihan sujuvasti. Linkkiä ja sitten kommentoit omaa linkkiäsi.

Mitäs jos menisit ilahduttamaan jotain muuta palstaa välillä. Katsos kun netti on täynnä keskustelupalstoja, niin aivan varmasti monella muulla palstalla sinun ehtymätön asiantuntemuksesi otetaan ilolla vastaan.

Mutta tältä palstalta painu hevonvittuun!
 
  • Tykkää
Reactions: päätön

No et varmaankaan ole katsonut Kieslowskin trilogiaa Kolme väriä, sininen, punainen ja valkoinen? Siinä vanhassa trilogiassa pelastui muutama ihminen - omalla tavallaan koko sarja kertoo niistä asioista, mitä siihen liittyy. Minitsin kyllä asiasta ja senkin hoksasin, miksi ne värit oli siinä, ne on siitä ikivanhasta taulusta! Mut se saari on tosiaan mahtava idea, jos siinä olisi toteutettu perusideaa, mikä tuli siinä sarjassa paska uttu - meni silloin telkkarissa. Muutenhan siinäkään ei olis mitään järkeä! Libanonissa haisi siihen aikaan järkyttävästi... Omavaraistalous siellä saaressa olis mun unelma kans a aurinkoveneitä mahtuis rannoille vaikka kuinka paljon! Listasin niitä sinne, kun eteen sattui. No, terveysturismi vie sairaalapaikat jo nyt - oli alueuutisissa jostain idästä ja etelästä. Siihen se maailma menee, kun kaikesta täytyy saada tuottoa! On mulla siihenkin linkki, mutta älä kato. Kurkumaa otan itsekin, jos joku kipu tulee. Muita valmisteita en käytäkään, en edes vitamiineja, kun maha ei siedä niitä. Ottaa moni muukin, mutta ovat hiljaa, kun kilpailu on nin kovaa, et ei kannata sairastaa, jos ei ihan pakko ole. No, ei se aina valintakysymys ole, mutta kyllä mulla on moraalinen velvollisuus kertoa siitä, koska niin harva kertoo. Olen jo siinä iässä, ettei mun tarvi kilpailla missään, ei mistään;-)
 
Lihasta saa hormoneita ja antibiootteja, mikä sitten aiheuttaa vatsan kasvamista ja hiivasyndroomaa ja keliakiaa mutta tähänkin ratkaisu on suopursupohjalliset, kristallihoito, magneettirannekkeet ja parapähkinät.
 
No tää selvensi sun, ja ehkä Paulankin ajattelua. :)
Kun yleensä keskustelussa halutaan rajata se alue ja viilata asioita sen sisällä, niin te haluatte puhua vähän muustakin, aiheen ulkopuolelta.
Mutta kun yleensä aika ja ihmisten kärsivällisyys ei riitä siihen, että jos on aiheena lasten jääkiekkoharrastus niin että yks puhuu vuorovesistä ja toinen peacelove-harmoniasta.

Se asiassa pysyminen voi teistä vaikuttaa yksitoikkoiselta, saman toistamiselta ja jankkaamiselta, mutta kun asioissa on _oikeasti_ hiuksenhienoja eroja, jotka vaikuttavat. Jos otetaan vaikka vauvan imetyssuositukset niin sen saman asian sisällä on ainakin parikymmentä kulttuurista, kasvatuksellista ja terveysseikkaa joita pitää käydä läpi. Siinä ei jaksa puljata jotain ihan muuta aihetta.

Mutta. Sä voit oikeesti perustaa kans semmoisen peace-yleisketjun jossa tuot omia ajatuksia esille, jossa saat rönsyillä niin paljon kuin haluat. :)
(peace eli rauhakin on muuten monimutkainen asia, btw)
yleensä asiasta keskustelen tietty tulee jotain siinä samalla mieleen muuta. ja miten sitä asiaa kehitetään niin ja vauvan hoidosta puhun vauvan hoitona mut esim jos on mahaanmuuttokriitkko niin halaun perusteluja enkä saman toistoa et eii jaksaa. kato mussa on monta puolta niin se on ja itte tykkään keskutelusta joka menee johonki nsuuntaan. Mutta toiset ei sitä ees huomaa kuinka kiertää vaan kehää.
 
ps jsut sen esimerkin otit missä aina pysyn aiheessa muuten hyvä :D
 
:ROFLMAO:
 
Eihän täällä voi keskustella edes harmaat keskenään, kun hullu echo (vissiin pään sisällä kaikuu omat sanat) urpoilee ja häiriköi.
Tässä ketjussa olen pysynyt asiassa. Reagoin vaan siihen kun Paula alkoi marmattaa siitä kun tein hänelle oman vuorovesiketjun.
 
rauahsta olisikin hyvä keskustella kun on rauhassa jotenkin näkee sen toisenkin jutut paremmin ja siitä kesksutelsutakin tulee jotenkin rakentavampaa vaikka erimieltä oltaisiinkin. Mutkun se yleensä menee niin se homam on näin ja toinen sano eikö se o nnäin ja siten se menee monasti. Mut miettitäänkö siten miten kummankin ideaa voisi parantaa? siitä keskustelsuta nyt vaan tulisi monipuolisempaa. aiheeseen liittyvää ja vähän sen ylikin. Siitä yli menenvästä on turha ketään potkia suurin osa tekee sitä tahtomattaankin. joskus vaan vittu lentää se joka yrittää siivet katkasta on noita akka punahilkan ;)
 
Joko saan perustaa teille yhteisen ketjun? Joko? :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: päätön

Yhteistyössä