Alkoholi on liuotin. En edelleenkään ymmärrä miksi kenenkään tarvitsisi työntää sisäänsä ainetta, jolla on negatiivisia sosiaalisia vaikutuksia, mahdollisuus jäädä päihderiippuvaiseksi, terveydellisiä riskejä, oman käytöksen kontrollin häviäminen, pahanmakuista, kallista, ei ainuttakaan ainesosaa jota ei muualta saisi ja jota ilman keho ei tule toimeen.
Voin yrittää selittää. Kännissä on kiva olla.
Millään muulla aineella, tekemisellä tai ajatuksella ei saa samanlaista oloa. Kerrankin voi olla vapaa stressistä ja huolista ja kontrollifriikki kun olen, muutaman tunnin olla välittämättä pätkääkään oikeastaan mistään muusta kuin siitä, että korvissa suhisee, huulia ei tunne kun niitä puree ja maailma on pehmeä ja sumea ja kaunis.
Minä kehtaan tanssia selvinkinpäin, mutta samaa huumaavaa tunnetta kun musiikki jytisee korvissa ja koko kroppa on maasta irti, ei saa ilman kemiallista puuttumista aivojen toimintaan. Sama oikeastaan kaikessa. Humalassa ei palele, ei koske (rakenteellinen polvikipu joka välillä vaivaa ei tunnu ja korkokengillä jaksaa vaikka juosta koko illan). Myös ajanvääristymät kiehtoo, ja minulle vain humalassa tuleva kyky elää hetkessä. Muistiani en tosin ole menettänyt koskaan.
Juon harvemmin kuin kerran kuussa, n. 7-10 kertaa vuodessa. En tissuttele ollenkaan, en saunakaljoja tai edes viiniä ruoalla kun en tykkää, mutta toisinaan on kiva vetää kännit, minun kohdallani n. 8 annosta alkoholia per ilta.
Minulla ei ole minkäänlaista alkoholistitaustaa perheessä ja elämäni ihmiset ovat aina osanneet humalassakin käyttäytyä. Viina on ollut suht harvinainen mutta iloinen osa elämää ja tiettyjä juhlia.
Osaan nauttia ihan tavallisesta arjestakin, marjapuuron keitosta ja kanttarellien keruusta, hyvistä telkkusarjamaratoneista miehen kainalossa, askarteluprojekteistani, mielikuvitusmaailmastani, opiskelusta, työstä ja rakkaista ihmisistä.
Silti kännissä on välillä kivaa.