Miksi säilytätte kotonanne krääsää pöytätasoilla ja hyllyillä näkyvissä paikoissa?

Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;26992370:
Ja tähän ei riitä se koko vuoden kumulatiivinen palkkakuitti?
Ei edelleenkään, koska kela ei voi tietää, milloin sulle on ne palkat maksettu.

"Saat päätösehdotuksen, vaikka olisit aloittanut opintosi tai valmistunut kesken tulovalvontavuoden, koska Kela ei tiedä, miten tulosi ovat kohdistuneet opiskeluajalle ja muulle ajalle."


"Liitä uudelleenkäsittelypyyntöön todistukset niistä tuloista, jotka olet saanut muuna kuin opiskeluaikana. Todistuksista tulee käydä ilmi tulojen maksuajankohta ja määrä. Liitä mukaan lisäksi todistus oppilaitokseen hyväksymisestä, tutkinnon suorittamisesta tai valmistumisesta. Säilytä uudelleenkäsittelypyyntöä varten hyväksymis- tai valmistumistodistus sekä aloittamis- tai valmistumisvuoden palkkakuitit ja todistukset muista tuloista."
 
"vieras"
Meillä jos muksu on taiteillut jotain ja haluaa sen seinälle, niin osaa ottaa maalarinteipin laatikosta ja teippaa niitä töitään milloin mihinkin. Nytkin on eteisessä vessan ovea vastapäätä 3 A4sta käsittävä kollaasi nimeltään Kerttu ja Sulo (meidän kissat) jahtaamassa yöllä kärpästä. Ja se kuulemma just kuuluu olla eteisessä ja just tollai 15cm jalkalistasta, eli melko alhaalla. Mut teos onkin kissoja varten :D :heart:
Ihana :D :D
 
säpäle harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;26992438:
Ei edelleenkään, koska kela ei voi tietää, milloin sulle on ne palkat maksettu.

"Saat päätösehdotuksen, vaikka olisit aloittanut opintosi tai valmistunut kesken tulovalvontavuoden, koska Kela ei tiedä, miten tulosi ovat kohdistuneet opiskeluajalle ja muulle ajalle."


"Liitä uudelleenkäsittelypyyntöön todistukset niistä tuloista, jotka olet saanut muuna kuin opiskeluaikana. Todistuksista tulee käydä ilmi tulojen maksuajankohta ja määrä. Liitä mukaan lisäksi todistus oppilaitokseen hyväksymisestä, tutkinnon suorittamisesta tai valmistumisesta. Säilytä uudelleenkäsittelypyyntöä varten hyväksymis- tai valmistumistodistus sekä aloittamis- tai valmistumisvuoden palkkakuitit ja todistukset muista tuloista."
Niin, mutta kelaa ei kiinnosta paljonko olet saanut tammi-, helmi-, maalis-, huhtikuun jne aikana, vaan se, paljonko olet tienannut tammi-elokuulla ja paljonko syys-joulukuulla. Se viimeisimmän palkan maksupäivä tietenkin merkitsee myös jotenkin, mutta kuukausittaisia palkkoja ei kyllä tarvita, jos sinulla osoittaa tiedot vaikka sillä elokuun palkkakuitilla.
 
"vieras"
Ihanaa -täällä on paikalla monta siistiä yksilöä. Meillä on... noh sellasta keskisiistiä. Puhdasta kyllä mutta etenkin työhuone ja keittiön vitriinitaso on täynnä kaikenlaista paperia ja lehteä. Meille tulee sanomalehtien lisäksi hurja määrä kaikenlaisia aikakauslehtiä, akkaria ja ne sitten tuppaavat jäämään pöydille kiertelemään, kun kukaan ei niitä ehdi lukea. Ja vaikka olisin osan lukenut, olen tosi huono heittämään hyväkuntoisia naistenlehtiä pois... eipä niissä kyllä mitään järkeä ole säästääkään.

Heitättekö te kaikki Gloriat, Kaksplussat, Annat yms. pois heti ne luettuanne vai säilöttekö niitä hienosti johonkin mappeihin tms.?

Työpöydän paperipinot on sit tietty asia vielä erikseen...
Meillä on neliskanttinen kori keittiössä pöydän alla, seinän vieressä. Siisti pöydänvärinen kori, jonne nakataan päivän lehti ja uusimmat lehdet muutenkin. Raivaan korin pari kertaa viikossa ja edellisen lehden nakkaan pois, kun seuraava tulee. Aikakauslehtiä vien työpaikalleni sairaalaan.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;26989491:
Esim. tämänkin mamman kuvasta näkyy vain reunat, mutta sielläkin on tukittu kaikki mahdolliset pinnat täyteen kaiken maailman sälää. En halua edes tietää, miltä muualla asunnossa näyttää.

Luuletko että tuota kuvaa ei enää löydä kun poistit sen?
 
Beep
Inhoan krääsää ja pikkutavaraa, MUTTA jääkaapin ja pakastimen ovet on sellaset et niissä on oltava paljon kaikkea!!!! Magneettikirjaimia etenkin!!!! Kuvia ehdottomasti! Fantsuja magneetteja ja muistilappuja sata! Ruokaohjeita. Aahhh
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;26992479:
Niin, mutta kelaa ei kiinnosta paljonko olet saanut tammi-, helmi-, maalis-, huhtikuun jne aikana, vaan se, paljonko olet tienannut tammi-elokuulla ja paljonko syys-joulukuulla. Se viimeisimmän palkan maksupäivä tietenkin merkitsee myös jotenkin, mutta kuukausittaisia palkkoja ei kyllä tarvita, jos sinulla osoittaa tiedot vaikka sillä elokuun palkkakuitilla.
Kerro ihmeessä tuo kelan tädeille :)
 
säpäle harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;26992603:
Kerro ihmeessä tuo kelan tädeille :)
Eli sinullako on käynyt näin, ettei se yksi palkkakuitti, jossa on kaikki kelan tädin tarvitsemat tiedot, ei ole riittänytkään? Noissa lainauksissasi ei missään sanota, että joka kuukaudelta pitää olla erikseen palkkakuitti, vaan niistä pitää näkyä, onko palkka saatu ennen opiskeluja vai opiskelujen aikana (=maksuajankohta).
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;26992658:
Eli sinullako on käynyt näin, ettei se yksi palkkakuitti, jossa on kaikki kelan tädin tarvitsemat tiedot, ei ole riittänytkään? Noissa lainauksissasi ei missään sanota, että joka kuukaudelta pitää olla erikseen palkkakuitti, vaan niistä pitää näkyä, onko palkka saatu ennen opiskeluja vai opiskelujen aikana (=maksuajankohta).
Kyllä, joka kuukaudelta. Olet ratkaissut arvoituksen.
 
[QUOTE="vieras";26989537]Miksi asia vaivaa aloittajaa?[/QUOTE]

Samaa ihmettelen. Mulle on ihan samamiten muut kodeissaan elää. Ja jos meillä kävijöitä tavaramäärä häiritsee, voi olla silmät kiinni tai mennä muualle. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Micosa
säpäle harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;26992768:
Kuten edellisessä viestissä sanoin, kyllä.
No piti kysyä vielä uudelleen, kun en tiennyt vastasitko kysymykseeni vai johonkin muuhun. Ja siinä ei olisi auttanut esim tiliotteet? Ja tämähän kävi ilmeisesti siten, että tulorajasi ylittyi, eli olit hakenut tukea liikaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;26992943:
No piti kysyä vielä uudelleen, kun en tiennyt vastasitko kysymykseeni vai johonkin muuhun. Ja siinä ei olisi auttanut esim tiliotteet? Ja tämähän kävi ilmeisesti siten, että tulorajasi ylittyi, eli olit hakenut tukea liikaa?
Tästä on aikaa kymmenisen vuotta, joten en tarkkoja summia muista, mutta olin sekä ennen valmistumistani että valmistumiseni jälkeen töissä, seuraavana vuonna tuli kelalta selvityspyyntö, että milloin rahat on tienattu, koska kelalla on vain tieto, paljonko sinä vuonna yhteensä tienasin. Silloin kun olin nostanut tukea ja ollut koulussa kirjoilla, niin tienestini oli sallitun rajoissa, en siis ollut nostanut tukea liikaa, mutta tulot ei tietenkään olleet enää myöhemmin rajojen sisällä, kun tein täyspäiväisesti töitä. Siihen aikaan kelassa asioitiin ihmisen kanssa, ja kyllä, sanon tämän nyt kymmenennen kerran: pyydettiin toimittamaan kaikki palkkalaskelmat siltä vuodelta. Ilmeisesti syystä että olisin teoriassa voinut tehdä opiskeluaikanani kahta työtä, ylittää tulorajat ja olla valmistumisen jälkeen työtön, ja toimittaa vain toisen työpaikan palkkalaskelmat.
 
Keittiönoita
[QUOTE="vieras";26991771]Erillinen muistitaulu on jo paljon siistimpi ja sen voi kiinnittää muualle kuin paraatipaikalle.[/QUOTE]
Tuo on ihan totta. Mulla käy kuitenkin niin, että jos muistilaput eivät ole paraatipaikalla, en muista niitä käydä erikseen katsomassa. Jääkaapin oven näkee monta kertaa päivässä ja jääkaappeja mulla on vain yksi, joten sen saman jääkaapin luona käy päivittäin. Joskus ajattelin laittaa muistilaput vessan oveen sisäpuolelle, mutta koska mulla on kaksi vessaa, pitäisi muistaa käydä vuorotellen kummassakin ja jos muistaisin sen, muistaisin kaivaa muistilappuni myös lipaston laatikosta. Olen tottunut jättämään muistilappuja jääkaapin oveen myös lapsia varten, koska se on satavarma paikka, mistä lapun huomaavat. Mihin tahansa muualle asuntoon jätetyssä lapussa on se riski, ettei kloonit käy juuri siinä huoneessa.
 
"poikia3"
Tulee.
Mekin asumme ahtaasti ja juuri sen takia meillä ei säilytetä mitään turhaa.
Täällä ei ole ns.kiinteitä säilytystiloja, molemmissa makuuhuoneissa yhdet hyllylliset vaatekaapit ja henkarikaappi, alakerrassa pieni siivouskomero. Siinä ne. Niin silloin noihin tiloihin säilötään vaan ne oikeasti tarpeelliset asiat ja muu vähemmän tarpeellinen on varastossa tai laitettu kokonaan pois.
Lipastoja on hankittu sinne minne ne on järkevästi saatu ja niiden laatikoissa ei ole mitään tilpehööriä. Turhat paperit vedetään silppurin läpi kun niitä ei enää tarvita ja säilytettävät on omissa mapeissaan. Mitään turhia huonekaluja ei nurkissa pyöri vain pyörimisen ilosta tai säilyttämisen pakosta. Lattiapinta-alaa on säästetty laittamalla suoraan seiniin kiinnitettäviä hyllyjä ja jätetty ne isot tilaa vievät kirjahyllyt suosiolla kauppaan. Jättisohva meiltä löytyy, huonekaluja ihan muutenkin ja lastenlelujakin mutta ei silti täällä mitään kaaosta pääse syntymään.
Ja kuten sanoin, siisti ei automaattisesti tarkoita kylmää. Kodikkuutta kun voidaan saada aikaiseksi monilla eri tavoin.
Ja jos meillä sitä tilaa olisi mielinmäärin niin silloinhan sitä tavaraa ja krääsää halutessaan voisi säilyttää nurkissaan iänkaiken halutessaan.
Sullahan tilanne on suorastaan loistava. Meillä ei nimittäin ole edes siivouskomeroa, sellaista ei asunnossa ole. Ainoastaan yksi vaatekaappi on ns. normaalikorkuinen, eli sen päällä on myös yläkaapit.
Meidän keittiömme on myös ahdastila, esim. normaalikorkuinen jääkaappi-pakastin yhdistelmä ei mahdu, meillä on jenkkikaappi. Kaapit on mitoitettu siten, että paistinpannut eivät mahdu yhteenkään kaappiin.
Eikä toivoakaan, että kaikki astiat niihin mahtuisivat. Senpä vuoksi harvemmin käytettävät astiat ovat ruokailutilan senkissä.

Niin ja meillä on ainoastaan kylmä varasto, hieman rajoittaa sitä, mitä voimme varastoon viedä ja mitä emme. Tietenkään myöskään vaatehuonetta ei ole.

Meillä ongelma ei ole lattiatila, sitä riittää, korkeita seiniä ei ole. Niimpä meille mahtuu kirjahyllyjä. Sellaisessa on olohuoneessa kirjoja. Poikien huoneessa kirjoja, pelejä, leluja ja koulukirjoja. Ja esikoisen huoneessa myös pelejä, kirjoja ja hänen aarteitaan.
 
"kolmen äiti"
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;26989576:
Teilläkö lasten taideteokset ovat esillä jääkaapin ovessa? Meillä ainakin on lasten huoneissa kehystettynä. Sinustako elämä näkyy kodissa vain, jos keittiön ovessa roikkuu kissakalenteri ja jääkaapissa on tuhat fantsua magneettia??
No en ole edellinen, mutta meillä ainakin elämä näkyy ihan konkreettisesti jääkaapin ovesta; lasten lukujärjestykset, omat työvuorot (epäsäännöllinen 3-vuorotyö, tietävät muutkin missä olen ;) )lasten harrastusaikatauluja, lasten liikuntatuntien ohjelmat, ostoslista, mihin jokainen kirjaa huomaamansa puutteet jne...
 
"Anne"
Ei säilytetä.
Haluan pitää kotini helppona. Jääkaapin ovessa on satunnaisesti jotain muistilappuja, kirjaston kuitit esim tai joku tapaaminen esim hammaslääkäriaika.
Kirjahyllyssä on vähän muutakin, mutta vain vähän. Esim kamera ja ripsiväri. Muut on laitettu kaappeihin ja laatikoihin. Eipä tule roinaa kerättyä ja koti on vähällä siivouksella siistin näköinen ja kaikki tavarat on aina helppo löytää kun ei mene hermot säläläjiin eikä jokun tärkeä ole hautautunut paskaan.
 
Jokainen taaplaa tavallaan. Meillä ei esim ole ainuttakaan koriste-esinettä. Tasot on tyhjiä, ainoastaan keittiön pöytätasolla on orkidea (vain koska asunnossa ei ole ikkunanlautaa, ja tuo on ainut elossapitämisen mahdollistava paikka tälle kasville) ja yhden keittiönkaapin alapuolella on pieni, sisustukseen sopiva retroradio.

Meille tällainen pelkistetty tyyli on paras, ja miellyttää silmää. Joitakin vieraita voi varmasti kauhistuttaa kun asunto on niin "ynseä", mutta väliäkö sillä.
 
säpäle harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;26993078:
Tästä on aikaa kymmenisen vuotta, joten en tarkkoja summia muista, mutta olin sekä ennen valmistumistani että valmistumiseni jälkeen töissä, seuraavana vuonna tuli kelalta selvityspyyntö, että milloin rahat on tienattu, koska kelalla on vain tieto, paljonko sinä vuonna yhteensä tienasin. Silloin kun olin nostanut tukea ja ollut koulussa kirjoilla, niin tienestini oli sallitun rajoissa, en siis ollut nostanut tukea liikaa, mutta tulot ei tietenkään olleet enää myöhemmin rajojen sisällä, kun tein täyspäiväisesti töitä. Siihen aikaan kelassa asioitiin ihmisen kanssa, ja kyllä, sanon tämän nyt kymmenennen kerran: pyydettiin toimittamaan kaikki palkkalaskelmat siltä vuodelta. Ilmeisesti syystä että olisin teoriassa voinut tehdä opiskeluaikanani kahta työtä, ylittää tulorajat ja olla valmistumisen jälkeen työtön, ja toimittaa vain toisen työpaikan palkkalaskelmat.
No tuohan on jälleen ihan eri tilanne, kuin se, mistä alunperin puhuttiin, enkä nyt tainnut vieläkään käsittää, miten tuo sinun tilanteesi meni. Miten tuo kahden työn tekeminen liittyy tilanteeseen, jos sinulla on esittää koko vuodelta ne palkkatulot? Siis jos toimitat tiedot alkuvuoden palkoista (jotka näkyvät siinä elokuun kuitissa) ja tiedot koko vuoden palkoista (jotka näkyvät siinä joulukuun kuitissa), kai kela näkee ettei siitä puutu minkään toisen työpaikan kuitteja. Ihan yhtä laillahan sinä voisit pimittää niitä toisen työpaikan kuitteja, vaikka toimitat ne palkkakuitit kuukausittain. Verotukseenhan niitä verrataan ja jos ne täsmäävät, niin eihän siinä ole mitään kummallista.

Itselleni tuli mieleen sellainen tilanne, kun aikoinaan jäin äitiyslomalle ja minun piti toimittaa kelalle palkkakuitit äitiysrahaa varten. Olin tuolloin ollut vain sen puoli vuotta opiskelujen jälkeen kokopäiväisesti töissä eli kela ei saanut niitä tietoja verottajalta, vaan äitiysraha maksettiin sen viimeisen puolen vuoden mukaan. Työpaikkani oli sellainen pieni pulju, jossa minulle ei kirjoitettu palkkakuitteja. Tuolloin kyllä kelalle riitti ihan vaan työnantajan kirjoittama todistus maksetuista palkoista, jossa näkyi, että olen ajalla tammikuu-elokuu tienannut sen ja sen verran. Siihen oli kelalla joku lomakekin olemassa ja kävi ihan työnantajan omakin todistus. En siis säilyttänyt enkä toimittanut kelalle yhtäkään palkkakuittia, koska niitä en edes saanut.
 

Yhteistyössä