Naaras: Olen monesta asiasta ihan samaa mieltä kanssasi. Luulen, että tässä keskusteluketjussa moni haluaa ajatella asiasta omalla tavallaan eikä edes halua yrittää ymmärtää SINUN näkökantaasi.
Minä uskoin nuorempana ikuiseen rakkauteen. Sittemmin elämä on opettanut, että rakkautta on, muttei välttämättä ikuista. Jos tapaan kiinnostavan miehen, ihastun, rakastun ja aloitamme seurustelun, niin en TIETENKÄÄN ajattele, että okei, tämä rakkaus kestää vain 5-6 kuukautta! Miten absurdi ajatuksenakin! Parisuhteessa kuitenkin on kyse kahdesta ihmisestä. Ei voi tietää, miten toinen kasvaa ja kehittyy ja millaiseksi itse muuttuu. Ei kukaan pysty sanomaan, miten suhteelle käy.
Tällä hetkellä seurustelen miehen kanssa, jota rakastan suuresti. HÄN ei halua sitoutua, koska hän ei kuulemma tunne yhtään onnellista pariskuntaa, vaan parisuhde joko päätyy eroon tai sitten parisuhde jatkuu onnettomana. Hänellä on oikeus näkemykseensä. Olemme jutelleet asiasta paljon ja me olemme liikkeellä omassa parisuhteessamme sillä periaatteella, että otamme päivän kerrallaan.
Jos minun ja poikaystäväni suhde päättyisi nyt, sydämeni murtuisi. Toivottavasti kuitenkin muistaisin silloin sen, että miten onnellisia olemme olleet. Suhteessamme on ollut paljon rakkautta ja paljon onnellisia hetkiä. Vaikka suhteemme on erittäin hyvä (hyvä keskustelukyky, rakkautta, luottamusta, keskinäistä kunnioitusta, hyvää seksiä), niin olen myös ruvennut ajattelemaan, että miksi minun pitäisi olla huolissani siitä, että olemmeko yhdessä vielä vuoden tai 20 vuoden päästä? Eikö silti tärkeämpää ole ottaa päivä kerrallaan?
Varmasti meilläkin olisi eri tilanne, jos hankkisimme lapsia (lapseni ovat edellisestä liitosta) tai ostaisimme yhteisen asunnon (asunto on minun nimissäni), mutta niin kauan, kuin asumme lähekkäin omissa asunnoissamme, minkäänlaiset sitoumukset eivät pakota meitä olemaan yhdessä. Yhdessä olemisemme perustuu puhtaasti haluun olla yhdessä oman rakkaan kanssa.
Palaan vielä AP:n tekstiin. AP:han sanoi, että osa varmastikin uskoo ja haluaa uskoa ikuiseen yhdessäoloon, mutta JOILLEKIN sopii se ajattelumalli, että elämä saattaa tarjota yhden ikuisen rakkauden, mutta todennäköisyys siihen on niin pieni, että todennäköisempää on se, että elämässä on useita rakkauksia.
Omalta kohdaltani on rankkaa ajatella, että jos liikaa miettisin tulevaisuutta ja jos ajattelisin, että koska pisin suhteeni on kestänyt 15 vuotta, niin jatkossakin miehet vaihtuisivat 15 v välein. Näinollen elämääni mahtuisi ehkä vielä noin 3-4 miessuhdetta. Olisi raskasta ajatella niin, sillä eihän kukaan halua miettiä sitä, että ero aiheutuu joko kuolemasta tai siitä, että jompikumpi haluaa lopettaa suhteen. Sen vuoksi on helpompaa nauttia hyvistä hetkistä päivä kerrallaan kuin että koko ajan varautuisin pahimpaan.
