Miksi pitää odottaa vauvan yrittämistä

masentaa! syntymäpäiväni on viikon päästä ja täytän 32v.
siis toi ikä. Olen järkyttävässä kriisissä kun huomaan että pitää tehdä sitä ja tätä jne...

Lastakaan ei ole, jota todella haluaisin. Olen terve, hyvät elämäntavat, vakaa parisuhde. Lekurinkaan mielestä ei fyysisesti mitään esteitä lapsen tulolle.
Miksi sitten odotan?

Pakko.ja ajatuskin itkettää! Minulla nimittäin ei ole kunnon ammattia, ei ole koskaan ollut varaa opiskella keskisasteen tutkintoa pidemmälle ja sekin kauhean velkataakan alla. Eli raha teki stopin opiskelulle.

Nyt sitten opiskelen työvoimakoulutuksessa uutta ammattia.
Valmistun 3.5 v.kuluttua. varaa EI ole päätoimiseen opiskeluun.
En jaksa odottaa.

Kauheita mielikuvia, että siinä ajassa hedelmällisyyteni on poissa ja syytän opiskeluitani siitä että sen vuoksi en saa lapsia.

Muistan lukeneeni vastaavan tapauksen tältä palstalta. mitenköhän hän ratkaisi samankaltaisen ongelman?

Miten ihmeessä kasvatan lapsen jos nyt keskeytän opiskelut?
EI OLE varaa kelan tuella opiskella, ja jos en opiskele, niin ei minua kukaan ota töihin muuta kuin siivoojaksi.

Onko pelkoni aiheellista vaiko ikäkriisiä?

 

Mielestäni sun ei tarttis odottaa. Raha on järjestelykysymys. Mä ite sain ekan lapseni 28v. kun oli opiskelut kesken eli äitiyspäivärahani oli minimi. Lapsen ollessa 1v 3kk jatkoin opiskelua ja lapsi meni päivähoitoon. Nyt sitten kesällä valmistuin ammattiin, joka on ihan hyvä ja palkatkin olis ihan hyviä jos vaan olis töitä. Eli aika epävarmalta näyttää. Kaiken lisäksi meille syntyi toinen lapsi puoli vuotta sitten eli olen taas minimiäitiyspäivärahalla. Mies käy töissä ja meillä on asuntolainaa. Suunnitelmissa on mennä töihin ensi syksynä, jos työpaikka vaan löytyy.

Yritän vaan sanoa, et hyvin on pärjätty vaikka on opiskeltu ja niukasti elelty. Lapsia ei kannata jättää sen takia hankkimatta, mua ainakin olis harmittanu karvaasti jos olisin lykännyt sitä pidemmälle. Elämä ei oo leveetä, mut se mitä oikeesti tarvitaan, se myös pystytään hankkimaan. Ollaan opittu käyttämään rahaa viisaasti ja huomattu et kaikkea ei tartte ostaa mitä muutkin, hyvin pärjätään. Jos siis miehesi haluaa lasta myös, älkää opiskelujen tai rahan takia lykätkö päätöstä, vaan täyttäkää se toiveenne. Elämä lasten kanssa on sen arvoista!

 

Suorita opinnot ensin loppuun ja sitten lapsia "tekemään". Se on ehkä paras ratkaisu. Sä olisit silloin jotain 36v. Kyllä niitä lapsia tulee jos on tullakseen, tuskin se on kolmesta vuodesta kiinni. Monet naiset tänä päivänä alkaa tekemään lapsia tuossa iässä.

 

Itse en kyllä sinuna odottaisi, mutta tietenkin jokainen tekee omat valintansa itse. Itse en ole ollenkaan uraihminen vaan lapset ovat tärkeimmät omassa elämässäni. Meidän lapset ovat syntyneet suht pienellä ikäerolla ja töissä en ole heidän välissä ollut päivääkään. samassa työpaikassa kerkesin olemaan reilu kymmenen vuotta ja muuallakin olen ollut jonkin aikaa. Toki olen opiskellutkin välillä. Tämä aika on ollut mahtavaa, vaikka toki väsynytkin olen ollut. Mieheni ei saa mitään huippupalkkaa, joten monesti on ollut vähän kireämpiäkin aikoja, mutta pärjätty ollaan. On meinaan asunto ja auto velkaa. Neljännen pitäis syntyä toukokuussa ja silloin vanhimmalla lapsella on ikää vajaa seitsemän vuotta (vauva tulee olemaan neljäs). Olen aina ollut lapsi rakas ja olen haaveillut lapsista jo aiemminkin, mutta törmäsin mieheeni vasta vuonna -97. Mulla on työpaikka odottamassa, mutta en tiedä mitä tekis sen suhteen. Toivotan sinun elämääsi kaikkea hyvää! Asioilla on tapana järjestyä.

 

lapsi rakastaa sinua koulutuksesta riippumatta.

 

Ikäkriisiä saattaa myös olla mukana, mutta varmaan myös muutakin. Omat kokemukseni kertovat, että välttämättä ei kannata odottaa. Itse olen yhden lapsen äiti (olin 28 kun tyttö syntyi), en ole koskaan ajatellut hankkivani isoa katrasta, joten en ole potenut mitään ikäkriisejä. Mutta lapsen myötä tajuan mielipiteideni muuttuneen. Voisin haluta ainakin 3 lasta, mahdollisesti 4, 5, ...??? Ja olen vaan miettinyt, että ONNEKSI en siirtänyt lasten hankintaa enää yhtään myöhäisemmäksi.

Tosin rahapuolella meillä on tilanne toinen, ehdin käydä koulut ja hankkia vakituisen työpaikan ennen kuin tapasin mieheni. Joten tämä on sinällään mennyt automaattisesti tässä järjestyksessä.

Mutta kyllä uskon, että pienemmälläkin pärjää, jos sekä äiti että isä ovat yhdessä valmiita luopumaan joistakin asioista saadakseen lapsen. Yhdessä kannattaa miettiä, mikä on se minimi elintaso, jossa molemmat ovat onnellisia. Jos se elintaso pystytään pitämään vaikka lapsen hankkisi nyt, silloin kannattaa toimia.

Ongelmia voi tulla silloin, jos itse tai mies haluaa elämältä enemmin, panee rahalle ja sen tuomille asioille enemmin arvoa kuin lapsen hankkimiselle juuri nyt. Enkä nyt tarkoita mitään maallisia mammonioita, vaan juuri tuota rajaa, joka riippu ihmisestä. Jokainen näkee "riittävän elintason" eri tavalla.

Jos tätä "riittävää elintasoa" ei pystytä ylläpitämään lapsen kanssa, niin suosittelen siirtämään hankintaa myöhemmäksi. Lapsesta saattaa muuten tulla "kadotettujen haaveiden syntipukki", ainakin aina välillä kun väsymys ja turhautuminen nousee pintaan. Ja jos sen kerran lapselle (tai lapsen kuullen) kiukuspäissään sanoo, se saattaa jättää isotkin arvet lapsen sisimpään. No kerta ei ehkä vielä niinkään, mutta se ei välttämättä jää kertaan. Muutenkin "kadotetut haaveet", vakka ei lasta suoraan syytettäisikään tuovat helposti kireyttä perhe-elämään.

En tiedä, tällaisia mietteitä mulle tuli aiheesta. Toivottavasti antaa edes jotakin uutta ja tukea sinun pohdinnoillesi.

 

en tälle palstalle kuulu, mutta tässä aikani kuluks lueskelin näitä juttuja ja jäin miettimään, että mitä tarkoitetaan keskitason koulutuksella? Eikö sulla siis ole mitään ammattia, vaikka olet yli kolmekymppinen? tarkoitukseni ei ollut kritisoida, anteeksi jos jotenkin loukkasin ap:tä.

 

keskitason koulutus= 3 vuotinen opistoaste. nyk.perustutkinto.

 

Mitä tarkoitat että sinulla ei ole ollut varaa opiskella? Olen suunnilleen samanikäinen (-71) ja 90-luvulla opiskellut yliopistotutkinnon ja kyllä opintoraha ja asumislisä riittivät kun on tottunut vähällä pärjäämään. En käynyt töissä enkä saanut vanhemmiltani mitään. En usko että opintoraha ja asumislisä riittäisivät enää, kun tuli EU, ja euro ja vuokra ja ruoka on kallistuneet ja opintoraha ja asumislisä on pysyneet suunnilleen samana. Harmittaa 2000-luvun opiskelijoiden puolesta, mutta vissiin monet opiskelijat joutuvat nykyään tehdä töitä, ja niitä on paremmin kuin 90-luvulla laman jälkeen.

Riippuu tosiaan omista vaatimuksista kannattaako lasta tehdä. Jos raha on tärkeää sinulle ja puolisollesi ja se, mitä rahalla saa, niin ehkä kannattaa odottaa. Esim meillä ei ole omistusasuntoa ja kaikesta henkilökohtaisesta joutuu tinkimään, koska palkat eivät nouse kun tekee lapsia, ja silti saman palkan on riitettävä useamman henkilön ruokaan ja vuokrakin kasvaa kun tarvitaan vähän isompi koti. Ja lapset kuluttavat niin paljon muutakin.

Yliopistotutkinto ei tuo mukanaa paksua rahapussia, pitkät opinnot vain ja ehkä pätkätöitä monilla aloilla. meillä on molemmilla yliopistotutkinto ja ollaan keskituloisia (vähän yli 2000 euroa) ja silti opiskeltu noin kolmikymppisiksi. Parikymppisinä töihin menneet on ehtineet jo tienata pitkän pennin tuohon mennessä. Ei koulutus kannata jos pelkkä raha ratkaisee.

Et maininnut mitä mieltä miehesi on. Mieti mitä pidät tärkeänä. Lapset kyllä korvaavat monin verroin ilolla sen mitä heidän myötä menettää: omaa aikaa ei ole eikä rahaakaan omiin menoihin. Iloa ja ihmetystä ja uusia näkökulmia ja sisältöä elämään saa sitäkin enemmän.

 

Otahan nyt ihan rauhallisesti, hengitä sisään ja ulos!!

Mieti mitä haluat, todella, siis vain yksi vaihtoehto. Sen jälkeen alat vain määrätietoisesti toteuttaa tavoitettasi. Jos haluat opiskella niin ei se lapsen saaminen ole mikään este. Valmistuminen vaan vähän lykkääntyy... Olet normaalisti äitiyslomalla ja myös silloin voi käydä tenttimässä jotain yksittäisiä aineita.

Tsemppiä vaan kovasti!

 

tinzu, kiitos, niin todella aion tehdä.
taitaa kuitenkin näyttää siltä, että opintoni keskeytyvät vähäksi aikaa.
suunnittelin, että jos vaavia alan yrittämään viimeistään vuoden päästä, jolloin olen 33.v.se ikä tuskin on fyysisesti vielä liian vanha esikoisen yrittämiseen????????????

Mieheni haluaa lapsen myös. Kuitenkin haluaa, että edes jonkun verran kävisin opiskelujani eteenpäin. Molemmat ovat tärkeitä.

Ja; raha ei tosiaankaan ole meille kaikki kaikessa. Joidenkin on vain vaikea ymmärtää, että kaikista tuista, opintotuesta yms. huolimatta kaikilla ei vain yksinkertaisesti OLE varaa opiskella pelkästään niiden turvin!

Työtä ei niin vain saada, ellei asu pääkaupunkiseudulla.

 

Olen myös sitä mieltä että vauva-asiaa ei kannattaisi kovin lykätä. Elämä saattaa yllättää esim. munasarjakasvaimella kuten minulle kävi. Onneksi lapsia saatiin jo nuorena huolimatta työttömyysjaksoista, 90 luvun lama-ajasta ja nyt kesken opiskelujen kokeilemme onneamme ja yritämme neljättä lasta. Ruokaa on ollut pöydässä ja lapsilla vaatteet vaikka alkuun elämä ei leveää ollutkaan.Yritä saada asiat mieleiseesi tärkeysjärjestykseen ja sitten eikun toimeksi!

 

Puutun nyt tähän vanhaan keskusteluun.

Itse "tekisin" lapset ilman muuta heti enkä odottaisi koulutuksen loppumista. Mahdollisesti joutuisit myöhemmin kuitenkin äitiyslomien ym. jälkeen "ajantasaistamaan" uutta ammattiasi.


Itse jäin suoraan koulutuksen jälkeen kotiin ja nyt alkaa tuntumaan, että opit alkavat unohtua, vaikka oikein hyvillä papereilla ammattin sain. Työkokemus alalta puuttuu. Aion kurssittaa itseäni kun suunnittelen työelämään palaamista.

 

Sehän tässä elämässä on vaikeaa, kun ei voi etukäteen tietää, mikä olisi paras ratkaisu. Sun sijassa alkaisin yrittämään lasta heti.Aloitin toisen tutkinnon opiskelemisen kuuden työssäolovuoden jälkeen. Itseasiassa "tehtiin" lapsi keskelle mun opiskeluja, kun olin puolivälissä yliopisto-opintoja ja ikää oli 29v. Ja miksi? Koska mulle tuli ihan kauhea vauvakuume, ja mitä ennemmän ikää tulee, sitä huonommaksi hedelmällisyys menee, valitettavasti. Eli että jos ei olis luomuna tärpännyt, niin olisi sitten ollut aikaa käydä läpi lapsettomuushoitoja...

Jatkan opintoja pikkuhiljaa ensi syksynä lapsenhoidon ohessa. Tiukoilla ollaan, mutta raha riittää kaikkeen tarpeelliseen. Meidän "uhraus" mun opinnoille ja yhteiselle lapselle on ollut se, että asutaan vuokralla eikä siinä unelma omakotialossa.

Tsemppiä sinne! Olisihan teillä aikaa järjestää raha-asioita; ensinnäkin aikaa voi vierähtää lapsen alulle saamisessa, ja raskaus kestää 9kk. Ja jos olet töissä, niin ansiosidonnainen äityspäivärahalla kyllä pärjää hyvin.

 

Sinuna kyllä alkaisin yrittämääm sitä lasta, voi olla ettei heti tärppääkkään! Ja jos hyvin käy, niin tulee heti. Kyllä kouluttautumaan ehtii myöhemminkin!!!

 

Hei,

tuskin se nyt ihan ekasta tärppää, ja vaikka tärppäisikin, sinulla on edelleen n. 8 kuukautta aikaa opiskella reippaasti. Jos sinulla ei ole mitään sairauksia, ei ole mitään syytä, mikset voisi raskaana ollessa tehdä opintoja (paitsi alkuraskauden väsymys saattaa hidastaa tahtia, mutta sekin menee ohi).

Voit kysyä k.o. oppilaitoksen hallintohenkilökunnalta, millaisia ovat menettelytavat, jos tulet raskaaksi kesken opintojen. Et voi olla koulutuksessa ainoa nainen jolle on ikinä käynyt niin! Eikä heillä ole oikeutta potkia sinua ulos sieltä kesken kaiken raskauden takia.

Entä jos laskeskelisit (miehesi kanssa), että milloin olisi aikaisin yhtään sopiva aika saada vauva. ja siitä miinus 9 kk. Ja sopisit miehesi kanssa 'me aloitetaan sitten lokakuussa 2005' (tai huhtikuussa 2006 tai miten vaan). Se päätös ja ajankohta lohduttaa kummasti, voin kertoa.

Lisäksi voit valmistautua ajankohtaan syömällä foolihappoa ja korvaamalla pillerit jollain muulla ehkäisyllä
(jos käytät pillereitä, niin n. puoli vuotta niiden lopettamisesta hedelmällisyytesi ei parhaimmillaan, vaan vasta sen puolen vuoden jälkeen)

32- vai 33-vuotta, miksi sillä olisi merkitystä? Hedelmällisyyshän alkaa todenteolla alenemaan vasta yli 35-vuotiaana, ja oikein kunnolla 40-vuotiaana.

 

Minä olen 32v ja vanhin lapseni 12v, 10v ja 5v kesällä syntyy neljäs lapsi.
Olen opiskellut perushoitajaksi, ja olen ylpeä ammattitaidostani ( koulutus kesti vain 2v).
Lapseni ovat kiinnostuneita työstäni haluavat kaiken aikaa kuulla tapahtumista jne

Kun täytän 40v niin vanhin on jo 20v, 17v , 13v ja7v :wave: :wave:

 

Minä odotin esikoistani, kun valmistuin. En tietenkään saanut vatsa pystyssä töitä. Minimiäitiyspäivärahalla sinniteltiin...onneksi miehellä vakituinen työ. Sen jälkeen lapsia on tullut kaksi lisää, enkä ole ollut välissä töissä. Nuorimmainen nyt vuoden ikäinen ja aion olla kotona vielä parisen vuotta. Olen saanut kuulla, että kuuden vuoden koulutus meni hukkaan (hullua!) ja olen itsekin puntaroinut asioita monelta kantilta. Jo ennen raskaaksi tuloa pohdin ja tuskailin, mikä olisi minulle oikein. Yrittääkö töihin ja uraa luomaan vai yrittää saada lasta. Ikää alkoi olla lähes 30 ja biologinen kello tikitti ja lujaa! Lopulta tein valintani, mutta eivät nämä asiat ole aina helppoja päättää.

 

Mä päätin lähteä opiskelemaan itselleni "kunnon"ammatin 27 vuotiaana, sitä ennen ammatikoulutodistus ja työtä. Syksyllä 2000 aloitin 4 vuoden amk opiskelut (olin lähes sinkku silloin eli ei niin vakituista miestä)ja hammasta kiristellen totesin, että neljäksi vuodeksi saa sitten lapset unohtaa. No kohtalo päätti toisin ja tulin raskaaksi miehelle jota olin tapaillut muutaman kuukauden. No mies jätti saman tien minut ja hävis. Muutin sitten opskelija solu asuntoon(siis vuokrasin yksin 2 hengen solun), kun ne on halpoja ja siinä olen ollut tyttäreni kanssa opintotuella ja normaalilla asumistuella ilman lainaa. Nyt kun valmistun keväällä, olen jo vuoden asunut omassa asunnossa ja voinut hyvin, meillä siis kuuluu hyvät palkalliset harjoittelut opintoihin) ja lapsen isä ei ole maksanut meille koko aikana mitään.

Halusin siis sanoo et opiskella voi raskaana ja olla mamma lomalla, kaikki koulut ymmärtää tilanteen ja se ei oikeilla valinnoilla voi pienillä tuloilla elää leveesti.

 

Mieluummin tee ne lapset nyt ja opiskelet samalla, käyt tenttimässä ja vain pakollisilla tunneilla.

Kun olet opiskellut, pääset toivottavasti töihin ja sitten taas ei heti ilkee tai voi jäädä äippälomalle ja vauvan teko siirtyy jälleen.

MInä olen aina ajatellut niin että kyllä ne tilanteet siitä suttaantuu ja selviää, ei pidä kaikkea suunnitella liian tarkkaan

 

Sain esikoiseni 34 vuotiaana, juuri pätkätyön päättymisen (piti jatkua mutta ei...) jälkeen totesin olevani raskaana. Stressi oli tietty koko äitiysloman takaraivossa että mitenkä ponnahdan työelämään takaisin vaikka akateeminen koulutus hankittu mutta ei se töitä takaa. Nyt on eletty pätkää ja työttömyyttä välissä ja toteaisin että yleensä asioilla on taipumus järjestyä. Vauvakuumetta en ole koskaan potenut mutta hyvä ettei tullut pidempään "lykättyä" asiaa, kaikki meni kuitenkin raskauden suhteen hyvin ja sujuvasti, tulin nopeasti raskaaksi jne. Jos varmistelisin tilannetta niin en olisi lapsihommaan uskaltanut vieläkään ryhtyä ja silti olen pätkätöissä, edelleen vakityön ollessa pitkän tikun päässä...
Voisihan tilannettasi niinkin tarkastella, että jos saat lapsen/lapset opiskeluaikana, ovat ne valmituttuasi "tehtyinä" ja työnantajan näkökulmasta et ole enää "riskityöntekijä" joka jää kuitenkin kohta äitiyslomalle. Tämä kuullostaa ja onkin raadollista ajattelua ja saa sappeni kiehumaan kun pohdin miten RISTIRIITAISTA on yhteiskunnassamme työn ja lapsen yhteensovittaminen silloin kun et ole ns. vakityössä. Lapsia pitäisi tehdä (= pääministerin kannustus) mutta eipä työmarkkinat tue kovin tätä hanketta, raha kun ratkaisee rekrytoitaessa työntekijöitä ja määräaikaisia työsopimuksia jatkettaessa... :x
Turha varmaan sinunkaan "odottaa" jotain suurta muutosta asiaan, laitat vain haluamasi asiat tärkeysjärjestykseen ja alat totetuttaa niitä yksi kerrallaan! Voimia ja tsemppiä! =)

 

heipodei kaikille ihanille vastaajille!Huomaatte varmaan, että istun täällä koneella aika myöhään.

Surffailin sivuja ja huomasin tämän tammikuusa (oliko näin) laittamani viestin ja luin saamani viestin todellakin ajatuksen kanssa.
Järkeviä ja todella täyttä olevia asioita!

Itse asiassa taidan olla " ratkaissut asian". Vauvakuume jäi muutamaksi viikoksi pois ajatuksista pakostakin, erään vaativan opiskelutyön tullessa vastaan. Sain asiaan erilaista näkökulmaa, ja ikään kuin rauhoituin. Kävin ystäväni luona katsomassa kahta ihanaa pikkupoikaa, enkä edes pahemmin stressannut kuten silloin kun alkuperäisen viestin lähetin. En nähnyt koko aikaa silmieni edessä näköistäni, temperamenttista sinisilmäistä vauvaa... =)

Juttelin mieheni kanssa vakavasti aiheesta uudelleen, siinä vaiheessa kun hän kertoi menevänsä töihin kehitysvammaisten lasten pariin.
Kerroin iän tuomien riskien merkityksestä+ muista faktoista.
Keskustelimme,kuinka huomasimme olevamme "valmiina" kaikenlaisiin mahdollisiin tapahtumiin, jopa siihen että lapsi sattuisi olemaan kehitysvammainen.Eli lasta rakastettaisiin, sellaisenaan kuin hän maailmaan tulisi.

Mietin myös elämän tarkoitusta, mitä se on? Onni tulee minulle kuitenkin loppujen lopuksi perheestä ja lähimmäisistä. Lause
" maailmalle olet vain joku, jollekin koko maailma" kuvaa "herätystäni" täysin. Hoksasin että mitä ihmeen miettimistä minulla tässä asiassa on? Minä haluan TULLA ÄIDIKSI ensisijaisesti, enkä miettiä sitä milloin /minkälaisilla papereilla valmistun sosiaalialalle.

Kiitos siitä teille vastaajat, ja kuten eräs vastasi jotenkin näin " elämää ei kannata suunnitella kovin"....

Toivottavasti olen viimeistään ensi vuonna tähän aikaan raskaana!
Toivossa on hyvä elää.

Yrityksemme alkaa VIIMEISTÄÄN tämän vuoden, 2005 lopulla.

 

Siinä voi sitten käydä niinkin ettet koskaan tule saamaan lasta, jos jatkat sillä odottelu linjalla. Kannattaa kuitenkin laittaa ne asiat tärkeysjärjestykseen. Nainen kun ei kuitenkaan ole ikuisesti sukukypsä. Ja mitä myöhemmin lapset tekee, sitä rankemmaksi se hoitaminen kuitenkin käy :/

 

Mä oon 34v eikä ole vieläkään ammattia,mutta neljä ihanaa lasta on.Päivääkään en ole katunut valintaani.Opiskelen myöhemmin,tai sitten en.Menen vaikka siivoojaksi,joka on muuten hieno ammatti siinä missä muutkin.
Ei meilläkään rahaa liikoja ole,mutta pärjätty on.
Joskus kun päätöstä siirtää,niin voi joku päivä huomanta,että oikea aika on ollut ja mennyt.

 

Jos lasta ei ala kuulua puoleen vuoteen yrittämisestä kannattaa hakeutua tutkimuksiin miehen kanssa. Meidän lapsettomuuteen löytyi syy ja sitä hoidetaan parhaillaan. Ei kannata jäädä päätoimisesti itkeskelemään esteitä, kuten itse meinasin. Sinulla on mahdollisuuksia. Toiminta on taikasana. Aukaise ovia ja kysymykset ratkeavat ennemmin tai myöhemmin.