Miksi persut ja natsit on vk:ssa?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Orpo väitti, ettei Suomessa ole äärioikeistoa.

"Epäillyt rikokset on tehty vuosina 2018–2023 Kankaanpäässä. Syyttäjälaitoksen mukaan syytteet vyyhdissä on saanut kuusi miestä. He ovat iältään 24–29-vuotiaita.

Heistä kolmea syytetään terrorismirikoksista: terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tahallisesta räjähderikoksesta ja kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten.

1. maaliskuuta 2014 otettu kuva. Kaksi syytettyä esiintyy äärioikeistotunnuksin koristeilluissa vaatteissa. Poliisin esitutkintamateriaali
Haastehakemuksessa kerrotaan, että ryhmän henkilöt ovat omaksuneet Siege-ideologian mukaisen ja uusnatsistisen äärioikeistolaisen akselerationistisen aatteen. Pyrkimyksenä on ollut kiihdyttää yhteiskunnan tuhoavan rotusodan syttymistä esimerkiksi maahanmuuttajiin kohdistettujen terrori-iskujen avulla."

Orpo oli tosiaan väärässä, Suomessa on äärioikeisto ja sen koko on 6 nuorta heppua Kankaanpäästä
 
Yhteistyössä