Miksi olette tehneet lapsia ennen säännöllisiä tuloja/opiskeluita/ammattia?

Olin valmistunut ja töissä. Tosin määräaikainen suhde. Saako moni vakipaikkaa edes nykyään?

Riippuu alasta. Toisilla aloilla ei juuri muuta olekaan kuin vakituisia töitä.

 

Koska elämä ei ole aina niin yksinkertaista ja mustavalkoista.

Sain juuri ensimmäisen lapseni, täytän kolmekymmentä. Ammatti löytyy mutta en laske sitä koska en voi sitä työtä enää tehdä. Olen tehnyt töitä elämästäni yhteensä noin vuoden verran, ei siis vakituista paikkaa.

Ja syy tähän on pitkä sairastelujakso, hoitovirheen vuoksi kaikki venyi ja venyi. Kymmenen vuotta hyvää nuoruusaikaa hukkaan jollon en voinut rakentaa elämää, en hommata parempaa ammattia tai niitä lapsiakaan.

Nyt liki kolmekymppisenä pääsin rakentamaan elämääni. Päätimme "tehdä" lapset ensin ja sitten hommaan itselleni ammatin. Kohdallani parempi näin.

 

No oon pikkutytöstä asti aatellu että lapset on hyvä tehä nuorena. Niinpä esikoinen syntyi kun olin 20 ja ihan suunnitellusti. Toinen sitte 1,5vuoden päästä, suunnitellusti.
Sitten olikin hyvä aloittaa työt kun nuorempi oli noin vuoden ikäinen. Noin 1,5vuotta sitä onnea kestikin kunnes jäin työttömäksi.
Päivääkään en oo katunu, muuta kuin miesvalintaa, mutta hyvinhän tuo avioerokin tuossa hoitui

 

Esikoinen oli vahinko, joten sen vuoksi ennen opiskeluja tuli yksi lapsi. Myös tämän vuoksi esikoisen ja toisen lapsen välillä 6 vuoden ikäero, jotta sain hoidettua opiskelun alta pois. Nyt neljä lasta, mutta vakipaikkaa mulla ei vieläkään...

 

Itse sairastan pahaa endometrioosia, joten ei ole edes mahdollisuutta lykätä raskautta kovin kauas. Muutenkin tuntuu että nykyään opiskellaan pidempään, vaihdetaan alaa, pidetään välivuosia ja valmistutaan myöhemmällä iällä. Niin ja tottahan se on, että keho kestää raskauden ja palautuu paremmin entiselleen nuorella iällä.

 

Tiesin että saan kyllä opiskeltua tehokkaasti ja pääsen hyvätuloiseen ammattiin vielä. Mutta niillä ei olisi ollut mitään väliä ilman omaa perhettä, jonka eteen niitä tekisin. Näin yksinkertaisesti en voinut kuvitella "sitten kun" elämää opintovuosien läpi, ilman sitä tärkeintä: omaa pikku perhettä.

Ei meillä ole erityisesti vyötä kiristelty, kun on prioriteetit selvillä. Koskaan en ole erityisiä tuki hakenut, kun mies on kuitenkin ollut töissä kaiken aikaa. Opiskeluaikakin oli kuin tienaamista, kun sai samaan aikaan hoitotukea ja opintotukea kun ajoitti opinnot niin että saatiin miehen kanssa jaettua hoitovastuu.

Edelleen toisten mielestä "kiristetään vyötä" kun en tee täyttä työaikaa, vaan meille on yhä oma perhe ja yhdessäolo tärkein.

Jos olisin ollut lapseton, en takuulla olisi saanut samalla teholla vietyä opintoja loppuun ja käynnistettyä työuraa. Näin minun kohdallani, kullakin tavallaan.

 

Opiskeluaikana oli helpompaa olla pienen lapsen kanssa. Koulua kun ei ole joka päivä (ainakaan korkeakouluissa). Lapsen ei tarvinnut olla niin pitkiä päiviä päiväkodissa, pitkät lomat yms. Olen onnellinen, että tein lapsen nuorena. Nyt olisi hankalampaa. Vakkariduunia ei ole, sijaisuuksia kylläkin. Jos nyt jäisin mammalomalle, niin ei olisi töitä mihin palata. On ihanaa, kun lapsi on jo koululainen ja minä vasta 26v. Meillä on molemmilla vanhemmilla korkeakoulututkinto.

Me olemme aina asuneet omistusasunnossa, monipuolista ruokaa on ollut tarjolla joka päivä, joulua ja synttäreitä on juhlittu ns. isolla kädellä, matkusteltu ollaan monta kertaa vuodessa.
En siis äkkiseltää keksi, mistä lapsi olisi jäänyt paitsi siksi, että vanhemmat ovat nuoria.