Miksi olette tehneet lapsia ennen säännöllisiä tuloja/opiskeluita/ammattia?

Minulle lapsihaaveen lykkääminen olisi ollut "sitten kun" -elämää.
Näin olisi ollut omallakin kohdalla tilanteeni, jos olisin päättänyt olla tekemättä lapsia ns. nuorena.

Esikoinen oli yllätysvauva, jonka sain 19v iässä...siinä mun syyni. Joskin veikkaan, ettei tilanne olisi juurikaan toinen, vaikken häntä olisikaan saanut. Halusin tehdä lapset nuorena ja suunnitelmiini kuului, että lapsiluku on täynnä, kun täytän 30v.

Täytin kesäkuussa, viimeinen lapseni syntyi 4 päivää sitten, eli melkein onnistuin :)

Lapsia on 4, eli 25v iässä aloittaminen ei olisi ollut vaihtoehto...vaikka 3 viimeisintä olenkin pykännyt alta 5v.
 
....
Meillä molemmilla on ne säännölliset tulot, mutta veikkaan että silti joutuu nuukailemaan ja kiristämään vyötä siinä vaiheessa kun minä olen vauvan/lapsen kanssa kotona. Ehkä ollaan vain liian pohjasakkaa hankkimaan lapsia alkuunkaan?
 
Kyllä mäkin joskus mietin, et ois nää jutut voinut järkevämmin hoitaa. Toisaalta taas kaikki on mennyt hyvin enkä varsinaisesti kadukaan mitään. Itse pääsin yliopistoon vasta lähes 25-vuotiaana. Opiskeluvuosina olen tehnyt enempi vähempi töitä samalla ja matkustellut, joten tahti ei ole ollut huimaa. Olen aina elänyt tässä ja nyt elämää, enkä juuri ole suunnitellut tulevaisuutta. Kun kohtasin miehen joka halusi lapsen ja ajatus tuntui hyvältä, niin ajattelin että mikä jottei, jos semmoinen siunaantuu. Ei ole tarvinut kohtuuttomasti kitkutella.
 
"hmmm"
Ihmettelen asiaa. Miksi ihmiset toimivat niin. Ja sitten joutuvat köyhäilemään, kiristämään vyötä ja elämään "sitten kun" -elämää. Miksei vaan voisi hoitaa opoiskeluita, työpaikkaa ja taloudellista turvaa kuntoon enne lapsia? Sen ehtii hoitamaan 25-ikävuoteen mennessä, eli ei tarvitse siirtää lapsentekoa nelikymmppiseksi. Mikä siinä on niin vaikeaa? Ja sitten kun lapsi on tuloillaan, on pakko ruveta siihen KELA:n tukirumbaan ja pohtimaan sitä, miksi kaikki muut oli viisaampia? Mikä on teidän selityksenne?

P.s. Kysyn siksi, että itse toimin aivan samalla tavalla ja on ollut todella vaikeuksia välillä hoitaa mukuloita, tehdä työtä, käydä lukio, AMK ja yliopistotutkinto ja sitten vasta saavuttaa sellainen taloudellinen tasapaino, että on mahdollista saada pientä liikkumavaraa. Väkisinkin sitä miettii, miten helpommalla olisi päässyt, jos olisin hoitanut opinnot ja työpaikan ennen lapsia. Minun selitykseni on, että tulin vahingossa parikymppisenä raskaaksi.

Hmmm. Mulla on tuttuja kavereitea jotka tekivät opiskeluaikana, eikä varsinkaan ekan lapsen kohdalla opiskelut kärsineet mitenkään. Päinvastoin, saa kaikki tuet lapsentekoon jos molemmat opiskelijoita, ilmaiinen päivähoito jne

Kun on muutakin puuhaa kuin opinnot niin opinnot vain etenivät paremmin, varsinkin jos on vaan yksi lapsi, joka ei sillä tavalla kkokpäivätyötä vielä ole.

Kun et ole toisessa tilanteessa tehnyt lapsia, niin sulla ei ehkä ole vertailukohtaa, ei välttämättä sen helpmpaa ja auvoisempaa olla töissä ja hoitaa lapsia.

Ehkä on kuitenkin niin että opintojen kannattaa olla loppusuoralla.
 
"Anne"
Koska olin vielä typerä kun hankin lapsen.
Vasta sen jälkeen aloin ajatella itseänikin välillä ja päädyin takaisin koulunpenkille, vaikka ammatti jo olikin, mutta se oli väärä.
Ei ole ollut vaikeuksia käydä amk:ta ja hoitaa lasta. Ainoa lovi lompakkoon on bensakulut ja nekin on nyt saatu alkuaikoja yli puolet pienemmiksi.
Jos ei ole mitään isoja laskuja niin näillä tuloilla (mies on töissä) on pärjännyt ihan hyvin.
 
"vieras"
Meillä olis jääny lapset saamatta jos ei ois sillon parikymppisenä ensimmäistä saanut. Nuorin synty kun olin 30 v ja 6v oltiin ilman ehkäisyä senkin jälkeen vaan eipä seuraavaa enää kuulunut.
Se elämä menee ohi jos liikaa suunnittelee ja varmistelee. Ei mekään leveästi eletä mutta selvitään kuitenkin. Välillä paremmin välillä sit tiukempaa.

Ja juu ehdin ammatin lukea mutta siitä ei juuri hyötyä 16v kotona olon jälkeen. Mies taas kävi koulun minkä alan töitä ei ole tehnyt päivääkään. Ensin oli isänsä firmassa ja sit osti sen itelleen. Eli toinen on kyllä tehny töitä sen kahden edestä ihan kevyesti. Nyt itekin jo työnhaussa mutta eipä niitä tässä taloustilanteessa juuri tarjolla ole.
 
"vieras"
No todellisuudessa lapsi tuli vahingossa, ei suunnitellusti, mutta jälkikäteen näin on kaikkein paras. Lapset ennen koulua, niin ehtii tehdä uraa kunnolla ilman päiväkotirumbaa. Mulle on aina ollut tärkeää menestyä työssä ja mennä alalle, jossa voi kehittyä. Samalla joutuu tehdä pitkää päivää, mahdollisesti työmatkoja yms. Pienten lasten kanssa se ei onnistuisi ilman, että miehellä olisi todella joustavat ja lyhyet työpäivät. Meillä ei esimerkiksi näin ole. Joutuisin stressaamaan, ettei lasten satu sairastumaan tärkeinä päivinä ja päiväkodissa sitä sairastelua riittää. Kouluikäisten lasten kanssa on paljon helpompaa luoda uraa.

Moni ei myöskään saa koulupaikkaa moneen vuoteen jos aikoo korkeakouluun. Moni viettää monta välivuotta ennen kun pääsee sisälle. Mikäs sen parempaa, kun vaikka tehdä ne lapset siinä välissä. Toki hankaloittaa lukemista monella, mutta toisille se saattaa taas tuoda enemmän motivaatiota.

Siinä ei kyllä musta ole kauheasti järkeä, että jätetään ammattikoulut kesken ja tehdään ne lapset ja mietitään sitten "jos" nyt vaikka kouluttauduttaisiin lähihoitajaksi. Kyllä musta lukio tai amis tulisi olla käyty ennen kun tekee lapsia.
 
Missä minulla meni vikaan, kun sinun alkukantaisen käsityksen mukaan "25 ikävuoteen mennessä ehtii hoitamaan itselleen opiskelut, työpaikkan ja taloudellisen turvan eli ei tarvitse siirtää lapsentekoa nelikymmppiseksi."
:D

Kysymystä ei ollut kohdennettu minulle, mutta vastaan silti...

Ei missään, siis että olisit ollut itse aktiivisena vaikuttajana. Eikä aloittajakaan ole ehkä ihan alkukantainen, vähän vanhanaikaisen käsityksen hän vain toi julki. Eikä sitäkään mielestäni syyttäen, vaan ehkä vähän "kieli poskessa", vai? Kertoohan hän olevansa samassa veneessä.

Onhan tämä ketju kuitenkin tuonut esiin paljon erilaisia kertomuksia siitä, miten elämä menee joko suunnitellusti taikka sitten ihan suunnittelematta. Samaa mieltä olen kanssasi toki siitä, että 25-vuotiaaksi pitää olla aika hemmetinmoisen kurinalainen ja kiireinen ja lisäksi hyväonninenkin, jotta ennättäisi sen taloudellisen turvankin (?) hankkia. Minusta kun akateemisen loppututkinnon hankkijalla on useinkin sen tutkintotodistuksen kaverina luvassa monta lainanlyhennyserää.
 
koska
elämän voi saada valmiiksi vanhempanakin, mutta lapset on kiva tehdä nuorena.

Eli ihan harkittua meillä. 4.lapsi ja viimeinen(?) syntyy kun olen 28v ja silti oon opiskellut ja saanut vakityön ja on omakotitalo ja autot. Asioita voi tehdä yhtäaikaa tai "tietyssä järjestyksessä".
 
justiina000
silloin kun tein lapsen (23v) luulin että olen jo löytänyt oman alani. no, mieli muuttui ja nyt opiskelen lääkäriksi. olisiko pitänyt jättää menemättä kouluun ja jatkaa huonopalkkaisessa ja ei-niin-älyllisessä työssä? ihan hyvin lääkäriopinnotkin sujuu lapsesta huolimatta.
 
"vierailia"
Tätä se ns hyvinvointiyhteiskunta saa aikaan. Kukaan ei ota enää vastuuta omista tekemisistään. Ei tarvitse miettiä voiko sen lapsen elättää kun sen sitten elättää joku muu jos itse ei pysty (lue veronmaksajat). Jos sulla on lapsi ei ole pelkoa että joudut kadulle vaikka kuinka perseilet. Viulut hoitaa joku muu.

Maissa jossa ihmiset oikeasti kärsivät tekojensa seuraukset tilanne on ihan toinen. Niitä vahinkolapsia ei niin vaan tulekkaan kun on tiedossa että se mukula mahdollisesti kuolee nälkään tai on vähintään kadulla kerjäämässä heti kun oppii kävelemään jos vanhemmat eivät ole kykeneviä elättämään.
 
oikea aika
Ei elämä mene mielestäni minkään käsikirjoituksen mukaan. Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo. Itsellä oli opiskelut kesken kun sain esikoisen (ammatti oli jo mutta olin vaihtamassa alaa). Lähipiirissä paljon lapsettomuutta joten en halunnut jäädä odottelemaan ja muutenkin koin olevani valmis äidiksi. Ikää minulla oli 28v.Perhe oli minulle henk. koht tärkeämpi asia, kun opiskelu. Vuoden verran kerkesin jatkaa opiskeluita, kun toinen lapsemme syntyi. Tähän oli syynä se, että halusin lapsille suht pienen ikäeron. Opiskella ehdin nytkin, kun lapset on jo maailmassa.
 
"vieras"
Olin aina halunnut äidiksi suht nuorena, koska olin itse kokenut sen, millaista on, kun äiti oli jo lähemmäs 40 lapsen saadessaan. Ajattelin myös biologiaa (nuorenpana tulee helpommin raskaaksi ja raskaus on yleensä keholle vähemmän rasittava, toipuminenkin nopeampaa) ja että jaksaisin paremmin pienten lasten kanssa, jos olisin nuori.

Opiskelin ylioppilaaksi ja tein koko ajan töitä samalla, sitten haahuilin erinäisissä kouluissa ja työpaikoissa muutaman vuoden. Olin erittäin masentunut (tätä en tajunnut silloin, vaan vasta myöhemmin) ja elämä tuntui ahdistavalta ja sisällöttömältä. Päätin, että lapsi parantaisi elämänlaatuani ja tulin raskaaksi melkein pelkästä ajatuksesta. Olin siis jo naimisissa kuitenkin.

Miehellä on vakiduuni ja tulot riittävät elättämään nelihenkisen perheemme, vaikei minulla mitään tuloja olekaan.Tiukkaa on, mutta arvostan lapsiani enemmän kuin rahaa. Lapset pidetään kotihoidossa esikouluikään asti ja lasten ollessa koulussa haen opiskelupaikkaa tai työtä.

Masennuksenkin sain hoidettua esikoisen vauva-aikana ja totesin, että jos en silloin olisi raskaaksi tullut, olisin päättänyt päiväni jo aikoja sitten.
 
"Vieras"
En ymmärrä itsekään moista, meillä tehtiin lapsi vasta siinä vaiheessa kun molemmat töissä ja se oli molempien mielestä ihan ehdoton. Itse en vakitöissä, mutta niin että äitiyspäiväraha on kohtuullinen. Ja mies hyväpalkkaisessa vakiduunissa.

Haluamme hyvää elintasoa ja myös lapsellemme suoda sellaisen :)
 
"eee"
[QUOTE="vieras";28993626]Meillä olis jääny lapset saamatta jos ei ois sillon parikymppisenä ensimmäistä saanut. Nuorin synty kun olin 30 v ja 6v oltiin ilman ehkäisyä senkin jälkeen vaan eipä seuraavaa enää kuulunut.
Se elämä menee ohi jos liikaa suunnittelee ja varmistelee. Ei mekään leveästi eletä mutta selvitään kuitenkin. Välillä paremmin välillä sit tiukempaa.

Ja juu ehdin ammatin lukea mutta siitä ei juuri hyötyä 16v kotona olon jälkeen. Mies taas kävi koulun minkä alan töitä ei ole tehnyt päivääkään. Ensin oli isänsä firmassa ja sit osti sen itelleen. Eli toinen on kyllä tehny töitä sen kahden edestä ihan kevyesti. Nyt itekin jo työnhaussa mutta eipä niitä tässä taloustilanteessa juuri tarjolla ole.[/QUOTE]

No kyllä tuo on aivan omaa tyhmyyttä, että on 16 vuotta kotiäitinä ja syrjäyttää itsensä siten työelämästä :O
 
Missä minulla meni vikaan, kun sinun alkukantaisen käsityksen mukaan "25 ikävuoteen mennessä ehtii hoitamaan itselleen opiskelut, työpaikkan ja taloudellisen turvan eli ei tarvitse siirtää lapsentekoa nelikymmppiseksi."
Niin, missä minulla meni? Käsitykseni aikataulusta ei suinkaan ole alkukantainen, sillä esim. veljeni ja hänen vaimonsa olivat suorittaneet molemmat lukiot ja korkeakoulututkinnot 25-vuotiaaksi mennessä, samoin moni yliopisto-opiskelukavereistani, jotka hoitivat opintonsa ns. "oikean kaavan mukaan" ilman välivuosia. Joku oli valmistuessaan 24-vuotias, yksi valmistui jopa 23-vuotiaana. Itse valmistuin kahden lapsen äitinä ja 35-vuotiaana, tosin pääsin jo opintoaikana oman alani töihin. Mutta kun mietin noita ns. "oikein tehneitä", he ovat työllistyneet vakituisesti koulusta valmistuttuaan, eivätkä joudu siihen persaukisuuden/tukiviidakon prässiin pienten lasten kanssa. He ovat perustaneet perheitä alle kolmikymppisinä ja mietin, miten erilaista pikkulapsiaikaa he viettävät perheineen verrattuna siihen tiehen, jonka minä vallitsin.
 
En nyt tiedä osuuko kysymys täysin minuun. Skippasin koulut kesken, mutta töitä on aina ollut ja kouluunkin olen joutanut lasten aikana. Kaksi vakiduunipaikkaa olen saanut ja lähtenyt niistä omasta halustani.

Halusin lapset itselleni oikean ikäisenä, alle 25-vuotiaana. Koen että nyt tämä on helppoa, pienillä on lyhyitä hoitopäiviä, kouluni on joustavaa vaikkakin myös vaativaa. Töissäkin ehdin käymään. En vaan koe tätä vaikeaksi, tilanne näyttää peräti siltä että en ole edes oikeutettu Kelan tukiin, keppiä tulee kun kehtaa olla ahkera.

Tämä menee ihan oikeinpäin :)
 
"minävaan"
Koska mua kiinnosti vain se lapsenteko... Kuvittelin haluavani suht ison perheen, eikä ollu mitään mielenkiintoa opiskeluja tai uraa kohtaan. Kuvittelin, että piiiiitkä kotiäitiys olis mun juttu. Tosiasiassa pelkäsin elämää (taidan pelätä edelleen) ja halusin paeta elämää ja haasteita johonkin semmoseen tuttuun ja turvalliseen (omalla äidillä yli 20 vuoden kotiäitiys). Taisin myös uskoa että minusta ei ole mihinkään muuhun.

Edelleenkään ei mitään hajua, että mikä vois olla mun ala, mut sen tiiän ettei se ikuinen kotiäitiys todellakaan ole mun juttu...
Kuulostaa tutulta tuo. Joka tapauksessa, kun emme näe tulevaisuuteen..elämä saattaa tuoda niin paljon tullessaan, että niillä mennään mitä on. Ja ongelmia voi tulla myöhemmin, vaikka olisi hyvät lähtökohdat.

Puolensa kaikessa, sanon minä. Ongelmat vaan erilaiset.
 
Olin valmistunut ja töissä. Tosin määräaikainen suhde. Saako moni vakipaikkaa edes nykyään?

Tosin halusin vaihtaa jonkin ajan jälkeen uraa ja erota että nyt sitä siltikin kitkutellaan rahan kanssa. Mutta tyytyväisempi en vois valintoihini olla.
 
Mut on aina kasvatettu siihen, että pitää olla ensin se tutkinto ja työ (ja talo ja auto ja koira) ennen kuin lapsia voi hankkia. Itse en ole oikein koskaan tiennyt mitä haluaisin työkseni tehdä, joten olen opiskellut ja käynyt töissä ja viimeisin paikka mistä valmistuin oli lukio. Kolmenkympin alkaessa häämöttää ei ollut enää järkeä lykätä lasten tekoa vain sen takia, että kaikkea muuta oli lykätty (tarpeettomasti).

Aloitin opiskelut uudestaan samoihin aikoihin kun aloin odottaa esikoista ja kohta syntyy toinen lapsi ja opintoja on jäljellä noin viidennes. Opiskelen iltakoulussa omaehtoisena opiskeluna työmarkkinatuella (joka paljon parempi kuin opintotuki) ja olen siis voinut hoitaa lapsia kotona paljon paremmalla 'palkalla' kuin kotihoidontuki, koska minä hoidan lapsia päivisin ja mies iltaisin kun minä olen koulussa. Miehellä on kohtuullisen hyvät tulot ja oma äitiyspäivärahani parempi kuin minimi, koska olin ollut töissä ennen kun aloitin opiskeluni. Asumme omistusasunnossa ja alamme nyt rakentaa omaa taloa. Ei ole tuntunut missään vaiheessa, että ei pärjättäisi taloudellisesti. Tietenkään nyt ei matkustella kun on pieniä lapsia ja talon rakennus, mutta erityisesti ei mistään tarvitse tinkiä (ja mitään asumistukia tms. ei saada, vaan säästöillä, palkalla, lapsilisillä ja äitiyspäivärahalla/omaehtoisen opiskelun tuella tullaan toimeen).

Omasta mielestäni meillä on asiat aika hyvin, vaikka valmistuminen tuleekin vähän myöhemmin kuin lapset.
 
"vieras"
Minulla on adhd. Minulta on jäänyt koulut sen takia kesken: ei ole riittänyt keskittyminen, olen kiinnostunut jostakin muusta ja viahtanut opiskelupaikkaa. Sitten tapasin mieheni ja aika äkkiä päätimme mennä naimisiin ja tehdä lapsi. Jäi taas yksi koulu kesken tässä hötäkässä. Kyllähän tuota tulee mietittyä, että olisi tosiaankin helpommalla päässyt, jos olisin opiskellut ennen kuin on lapsia, asuntolainaa ja työpaikka. Nyt on aika kiirettä tämän yhtälön kanssa! Mutta toisaalta. Pahemminkin voisi olla. Eikä yksikään opiskelemistani aloista ole ollut niin mieleinen kuin tämä, jonka kanssa nyt puurran.
 

Yhteistyössä