Mä oon huomannut valokuvien suhteen, että oma huomio keskittyy vaan ja tasan niihin hirveisiin epäkohtiin, joita ei yleensä itsessään näe, esim. kaksoisleukaan, käsivarsien paksuuteen, tai sivuprofiiliin, joka itselläni ei ole sellainen kuin kuvittelen sen olevan. Ajattelen näyttäväni ihan hirveätä, ja ihmettelen miksi saan paljon palautetta jonka mukaan olen ihan hyvän näköinen. (Peilistä olenkin!)
Nyt olen opetellut kunnolla katsomaan niitä valokuvia. Ei ne kaksoisleuat nyt aina niin kauhean isoja olekaan, ja tuskinpa muut ihmiset tuijottavat minussa jotain helttoja ja alleja, vaan esim. silmiä ja suuta. Kuvissa ei myöskään usein näy esimerkiksi erittäin niaselliset ja sirot käteni, tai melko karismaattinen tapani puhua ja ottaa itselleni tilaa.
Ei ne valokuvatkaan kaikkea kerro.