Miksi mies valehtelee?

  • Viestiketjun aloittaja Mitä tehdä
  • Ensimmäinen viesti
Mitä tehdä
Olen jo pidemmän aikaa tässä pohtinut syitä ja ihmetellyt, miksi mies ei pysty olemaan rehellinen edes pienistä asioista minulle, joista hän ajattelee "minun vain harmistuvan turhaan". Olen painottanut miehelle että haluan parisuhteen, jossa molemmat ovat rehellisiä ja avoimia, mutta en saa käytännössä tälle mitään vastakaikua. Valehtelua on ollut suhteemme alusta alkaen.

Ensimmäinen mikä tulee mieleen on se, kun kerroimme entisistä suhteista toisillemme, niin hän väitti, että hänellä oli kaksi yhden illan juttua. Ja molemmat ovat toiselta paikkakunnalta, jossa hän oli nuorempana ollut töissä. N. vuoden myöhempää toinen näistä naisista tekstasi miehelleni ja kyseli hänen parisuhdetilannettaan. Mies oli minun seurassani ja näin tämän tekstiviestin. Numero ei ollut tuttu, mutta mies sitten kysyi lähettäjän nimeä. Minulle hän kertoi vastauksen tultua tämän olleen vain yksi "baariyritys, jonka kanssa hän oli kerran ollut kahvilla, ei muuta". Tästä jonkin ajan kuluttua sain kuulla, että tämä sama nainen oli toinen hänen hoidoistaan ja vieläpä samalta paikkakunnalta. Asialla ei minulle sinällään olisi ollut merkitystä, jos hän vain ei olisi tästäkin minulle valehdellut. Hieman tuon jälkeen kun sitten kysyin, että onko se toinenkin "hoito" samalta paikkakunnalta, mies kertoi ettei mitään toista edes ole, vaan hän oli sen muka keksinyt, jottei vaikuttaisi niin säälittävältä. Olin ihan ihmeissäni, että miksi näistä asioista pitää valehdella? Kuitenkin ne ovat mennyttä aikaa, joten mikä tarve niitä on minulle vääristellä?

Lisäksi kerran puolittain huumorilla kysyin, kun mies pyysi minua tarkistamaan jonkun vero-tai tel-lappusen, kun hänellä oli viime vuonna, jolloin seurustelimme, ollut puolet isommat tulot kuin nyt, että mihin hän oli oikein saanut rahansa kulutettua, kun asui vanhempiensa luona eikä maksanut edes mitään velkoja silloin. Tosiaan rahaa ei ollut penniäkään jäljellä. Mies suuttui ihan järkyttävästi tästä ja alkoi pitämään mykkäkoulua. Aloin tietysti epäilemään, että onko hänellä ollut jotain hämärä-bisneksiä vai mistä moinen, mutta en tähän päivään mennessä ole saanut vastausta asiaan. (sanottakoon, että mies tienasi tuolloin nettona 33teur ja nyt n. 17teur) Vaikka olisi baarissakin rampannut kerran viikossa ja tuhlannut 100-200€ niin ei siihenkään ole voinut kaikki mennä. Tai ainakin omien sanojensa mukaan kävi kerran viikossa baarissa.

Näiden lisäksi on valheita muista asioista, esim. on käynyt naispuolisen kaverinsa kanssa kahvilla, minulta salaa lainannut rahaa vanhemmiltaan jne. Olenko vain löytänyt tällaisen tapa-valehtelijan vai mistä se johtuu? Tuntuu pelottavalta, että mies valehtelee jo noin mitättömistä asioista, mitä jos joskus on jotain suurempaa? En edes ole mikään mustasukkainen kyttääjä, mutta taidan kohta muuttua sellaiseksi, ellen saa miehestäni rehellistä. Olen aina yrittänyt kysyä nätisti, hiukan huumorilla höystettynä näistä asioista, mutta ei tunnu tepsivän.
 
,,,
No jos hän on asunut vanhempiensa luona, niin eikös se nyt todellakin ole hänen oma asiansa, mihin rahansa on tuhlannut. Et ole muuttumassa, vaan olet jo mustasukkainen kyttääjä ja se varmasti lisää valkoisten valheiden määrää sinulle miehesi taholta, koska hänellä ei ole mitään yksityisyyttä eikä omia asioita.
 
:/
Voi harmi.. kuulostaa niin tutulta ja kurjalta jutulta. Mun eksä oli samantapainen.. hän oli velkaantunut hurjasti ja piilotteli/hävitti laskuja. Mulle kertoi kuinka asiat on kaikki hyvin. Asiat alkoivat selvitä, kun ulosottomies soitti minulle ja kyseli häntä. Ihan kaikkia pieniä juttujakin valehteli. Soitteli ja tekstaili toisille naisille. Valehteli myös heille. Ehdimme asua hetken saman katon alla, kunnes sitten isommat valheet tuli ilmi ja passitin miehen toisaalle asumaan. En tiedä mistä hänen valehtelunsa johtui, mutta eihän tommosen ihmisen kanssa kannata ja voi elää..
 
"Kenguru"
Mielestäni suhde ei voi toimia ilman toisen ihmisen kunnioitusta, ja luottamusta. Itse tulisin hulluksi tuollaisessa suhteessa. Monilla miehillä on kyllä paha tapa jättää asioita kertomatta juuri sen vuoksi, ettei halua huolestuttaa, tai riitoja. Mutta tuo nyt menee jo liian pitkälle. En osaisi luottaa tuollaiseen mieheen. Vaikkei pettäisikään, niin jatkuvasti joutuisi miettimään että miten asia oikeasti onkaan.
 
iyhih
no kuulostaa kyllä siltä, että on ns. patologinen valehtelija...eli ei tee sitä edes sen vuoksi kun yleensä sorrutaan valehtelemaan (eli esim peitetään valheella omat mokat), vaan valehtelee ihan vaan ilman ns. tarvettakin.
Millainen perhekulttuuri ja vanhemmat miehellä on?? Minun ex myös valehteli mutta hieman eri mittakaavassa eli peittääkseen esim uskottomuuttaan. Jälkikäteen tajusin, että todellakin hänelle oli jo lapsena opetettu että valehdella saa kunhan ei jää kiinni. Tuli myöhemmin ilmi, että esim oma isänsä kehotti poikia vieraisiin...sanoen että eihän se mitään haittaa kunhan vaan vaimo ei saa tietää...
 
nosto
Mun miehellä ollut vähän samaa. Valehtelee, koska on vaikeampaa kertoa totuus. Ja mulla on ihan kylmä ajatus siitä miten tuollainen ihminen kasvatetaan (kun olen siis miestäni ja hänen perhettään vuosia seurannut). Lapselle opetetaan, että valehteleminen on yksi hyväksytty keino selviytyä hankalista tilanteista. Ja vanhemmat tietävät pääsevänsä vähemmällä kun Nicopetteri keksii selityksen, joka on tarpeeksi kiltti kaikille. Ei tarvii katsokaas ottaa vastuuta ja kasvattaa sille lapselle moraalista selkärankaa, kun sen opettaa kertomaan nättejä valheita joka mutkassa. Esimerkkinä: 12v Nicopetteri tulee kotiin tupakalta haisten ja tupakat taskussa, jolloin vanhemmat tietysti kysymään, että et kai ole tupakoinut. Johon Nicopetteri vastaa, "En mutta mä varmaan haisen tupakalle, ja mulla on Torstikalevin tupakat taskussa, kun se pyysi säilyttämään niitä". Ja vaikka Nicopetteri, äiti ja isi, kaikki, tietävät, että Nicopetteri valehtelee, niin asia painetaan villaisella, koska "olisi tietysti pitänyt arvata, että Torsti on just tollanen ja meidän poikaa vielä hyväksikäyttää". Niin kasvatetaan pikkuhiljaa sellainen selkärangaton valehtelija.
 
"aloittaja"
No jos hän on asunut vanhempiensa luona, niin eikös se nyt todellakin ole hänen oma asiansa, mihin rahansa on tuhlannut. Et ole muuttumassa, vaan olet jo mustasukkainen kyttääjä ja se varmasti lisää valkoisten valheiden määrää sinulle miehesi taholta, koska hänellä ei ole mitään yksityisyyttä eikä omia asioita.
Periaatteessa onkin, mutta pitääkö asiasta suuttua mielettömän paljon jos ohimennen kysyy? Kuitenkin myös seurustelimme tuolloin. Miehelläni on oma yksityisyytensä, esim. en kajoa hänen puhelimeensa tai utele, jos hän viettää aikaa kavereidensa kanssa tai harrastusten parissa. En olisi tuota raha-asiaakaan muuten tiennyt, ellei mies olisi itse pyytänyt lappua tarkistamaan. Voi olla että olen sitten kyttääjä, mutta haluaisin kyllä tietää, jos miehellä on ollut (tai mahdollisesti on vieläkin kun tarvitsee ylimääräistä rahaa lainata vanhemmiltaan) jotain rahaongelmia.
 
"Kenguru"
[QUOTE="aloittaja";22683884]Periaatteessa onkin, mutta pitääkö asiasta suuttua mielettömän paljon jos ohimennen kysyy? Kuitenkin myös seurustelimme tuolloin. Miehelläni on oma yksityisyytensä, esim. en kajoa hänen puhelimeensa tai utele, jos hän viettää aikaa kavereidensa kanssa tai harrastusten parissa. En olisi tuota raha-asiaakaan muuten tiennyt, ellei mies olisi itse pyytänyt lappua tarkistamaan. Voi olla että olen sitten kyttääjä, mutta haluaisin kyllä tietää, jos miehellä on ollut (tai mahdollisesti on vieläkin kun tarvitsee ylimääräistä rahaa lainata vanhemmiltaan) jotain rahaongelmia.[/QUOTE]

Et ole kyttääjä. Täällä on kymmenen viestiä sen puolesta, joten älä hyvä nainen usko sitä ainoaa, jossa sinut tuomitaan.
 
"aloittaja"
no kuulostaa kyllä siltä, että on ns. patologinen valehtelija...eli ei tee sitä edes sen vuoksi kun yleensä sorrutaan valehtelemaan (eli esim peitetään valheella omat mokat), vaan valehtelee ihan vaan ilman ns. tarvettakin.
Millainen perhekulttuuri ja vanhemmat miehellä on?? Minun ex myös valehteli mutta hieman eri mittakaavassa eli peittääkseen esim uskottomuuttaan. Jälkikäteen tajusin, että todellakin hänelle oli jo lapsena opetettu että valehdella saa kunhan ei jää kiinni. Tuli myöhemmin ilmi, että esim oma isänsä kehotti poikia vieraisiin...sanoen että eihän se mitään haittaa kunhan vaan vaimo ei saa tietää...
Olen itsekin hiukan rinnastanut tätä valehtelemistä hänen oman isänsä malliin, sillä hänen isänsä pimittää paljon asioita vaimoltaan. Ei pettämisiä, mutta esim. "osti" viime syksynä auton ulkomailta, lähetti myyjälle rahat etukäteen autosta jota ei sitten ikinä yllätys yllätys tullutkaan. Eikä rahojakaan (melkein 10teur) saatu takaisin. Samaten isällä on tapana vitsailla siitä, että miehelläni on muita naisia töissä vaikka millä mitalla. Samalla toteaa, että eikö vaihtelun vuoksi niin saisi ollakin. Olen ottanut tämän huumorilla ja antanut samalla mitalla takaisin, mutta onko tuokaan nyt sitten tosissaan hauskaa jonkun mielestä?
 
"aloittaja"
Kyllä tuo valehtelu on paha ongelma. Itse olen valmis hyväksymään monennäköistä, kaikki me ollaan erehtyväisiä ja ajoittain tyhmiäkin, mutta valehtelu... :/
Se on kyllä kamalaa, kun joka asiaan pitää nykyisin suhtautua pienellä kyynisyydellä. Kysyin mieheltä myös joskus, että olenko sitten tehnyt/sanonut jotain sellaista, ettei mulle uskalla tai pysty kertoa totuuksia edes pienistä asioista. Mies sanoi vain, että ei halua riidellä. Ennen me ei edes riidelty, vaikka näistä valheistakin mies jäi kiinni, mutta nyt viime kerralla, kun mies juuri jäi tuosta rahanlainaus-valehtelustaan kiinni, suutuin sitten kunnolla ja sittenhän sieltä mieheltä tuli heti "juuri tuon takia en jaksa puida asiaa" ja aloitti taas mykkäkoulun. Ensimmäinen kerta kun pillaistuin ja mies kommentoi, ihan kuin aina olisin noin reagoinut. Alkaa loppumaan usko koko parisuhteelta...
 
"aloittaja"
En muistanutkaan mainita, että en ole ainoa, jolle mies valehtelee. Vahemmiltaan ja kavereiltaan hän on myös salannut esim. sen, että seurusteli minun kanssani. Mulle kyllä sanoi, että vanhemmat tietää minusta, mutta totuus oli se, että minusta ei oltu kerrottu sanaakaan, ennen kuin ensimmäisen kerran mies vei minut kotiinsa. Oli jokseenkin vaivaantunut ensitapaaminen. Hän oli aina menemisiään selittänyt sillä, että meni kavereidensa kanssa jonnekin. Kavereille taas sanoi olevansa auttamassa kotona tai töissä.

Kyllä tulee typerä olo kun lukee omaa tekstiä. Sillä tavalla, että kaikkea sitä on myös meikäläisen tullut siedettyä...
 
"hmmm"
Joitakin samoja asioita kuin minun miehessä. Mun mies helposti myös valehtelee pienistäkin asioista. En tiedä että miksi, en ole huomannut hänen vanhemmissaan mitään samaa. Mun mies kyllä sitten kertoo totuuden jos vähän kovistelee ja aika hyvin olen vuosien aikana oppinut huomaamaan millon mies kertoo väritettyä totuutta (esim. kertoo jonkun hauskan jutun muka itse keksineenä vaikka sen kertoi työkaveri ym.).

Mun mielestä raha-asioistakin pitää kertoa, myös niistä menneistä, koska onhan se iso juttu parisuhteessa että miten toinen osapuoli osaa sitä rahaa käyttää. Kyllä kai jokainen haluaisi tietää jos se tuleva kumppani on isoissa veloissa tai menettänyt luottotietonsa tms.? Tai vaikka kaikki olisikin kunnossa, mutta rahan käytön kanssa ongelmia (kuten ap:n mies jos saa vuodessa kaikki tulot menemään ilman että se näkyy missään.. mihin ne on mennyt? pelannut?).
 
"aloittaja"
[QUOTE="hmmm";22684056]Joitakin samoja asioita kuin minun miehessä. Mun mies helposti myös valehtelee pienistäkin asioista. En tiedä että miksi, en ole huomannut hänen vanhemmissaan mitään samaa. Mun mies kyllä sitten kertoo totuuden jos vähän kovistelee ja aika hyvin olen vuosien aikana oppinut huomaamaan millon mies kertoo väritettyä totuutta (esim. kertoo jonkun hauskan jutun muka itse keksineenä vaikka sen kertoi työkaveri ym.).

Mun mielestä raha-asioistakin pitää kertoa, myös niistä menneistä, koska onhan se iso juttu parisuhteessa että miten toinen osapuoli osaa sitä rahaa käyttää. Kyllä kai jokainen haluaisi tietää jos se tuleva kumppani on isoissa veloissa tai menettänyt luottotietonsa tms.? Tai vaikka kaikki olisikin kunnossa, mutta rahan käytön kanssa ongelmia (kuten ap:n mies jos saa vuodessa kaikki tulot menemään ilman että se näkyy missään.. mihin ne on mennyt? pelannut?).[/QUOTE]

Mäkin olen joskus alkanut huomaamaan tyypillisiä juttuja, kun mies valehtelee. Hän ei ainakaan katso silmiin ja naurahtelee vähän väliä oudoissa kohdissa. Lisäksi valheellisen lauseen perään tulee aina "enkä jaksa vatvoa asiaa enempää.".
 
hyvä lukea
Hyvältä tuntuu tavallaan lukea nyt kun on päässyt valehtelijasta eroon. Tuntui alusta saakka että kaikki ei ole kohdallaan. Jutuissa oli ristiriitaisuuksia, ympäripyöreyksiä ja jos jotain asiaa tarkisti tuli hieno selitys joka kuitenkin tuntui falskilta. Muutaman kerran jäikin kiinni valheista ja silloin aivan itkin helpotuksesta koska oli onnistunut minut saamaan uskomaan omaan paranoidisuuteeni. Vielä eron jälkeenkin näyttää valehtelvan asioista joista ei tarvitsisi. Kyllä oli raskas rasti. Minulta sitten vaati tätdellistä rehellisyyttä kaikkien ajatustenikin suhteen ja auta armias jos ne oli vääriä, ts hän koki itsensä uhatuksi niiden vuoksi.
Meinasi mennä mielenterveys, ehkä menikin. Yritin vaikka miten päin ajatella että itsestä kaikki lähtee ja kunnioittaa vaikken kunnioittanutkaan. Ei se vaan onnistu. Hänessä oli paljon kaunista mutta niin vastenmielisiä piirteitä ettei niiden kanssa voi elää järkeään menettämättä. Itseäni en minään pyhimyksenä pitänyt mutta henkinen yhteys ja luottamus on ihmissuhteen pohja ja se syntyy rehellisestä vuorovaikutuksesta.
 
hyvä lukea
Ei minun mieheni yrittänyt peittää pettämisiään. Hän vain valehteli asioissa joissa ei lainkaan tarvitsisi. Näyttääkseen paremmalta pikku asioissa. Ihan käsittämätöntä.
 
Juurikin noin
onkin se, että mies valehtelee ihan merkityksettömistä asioista. Laitoin yhtenä päivänä tekstarin miehelleni, että toisi työstätullessaan kaupasta maidon. Kotiintultuaan hän väitti, ettei ollut saanut viestiä ja illemmalla sanoi, että se tuli vasta tuntien perästä. Nyt ihan huvikseen tarkistin, niin viesti oli tullut hänen puhelimeensa just silloin, kun sen lähetinkin. Tälläisiä naurettavia valheita on mahtunut 20 vuoden liittoon kymmeniä. Mies on kuitenkin loistava puoliso ja isä, mutta nämä pikku epätotuudet on jopa pahempia, kuin isot valheet, joihin ymmärtäisi jotenkin syyn, näihin ei.
 
vierailija
Se on kyllä kamalaa, kun joka asiaan pitää nykyisin suhtautua pienellä kyynisyydellä. Kysyin mieheltä myös joskus, että olenko sitten tehnyt/sanonut jotain sellaista, ettei mulle uskalla tai pysty kertoa totuuksia edes pienistä asioista. Mies sanoi vain, että ei halua riidellä. Ennen me ei edes riidelty, vaikka näistä valheistakin mies jäi kiinni, mutta nyt viime kerralla, kun mies juuri jäi tuosta rahanlainaus-valehtelustaan kiinni, suutuin sitten kunnolla ja sittenhän sieltä mieheltä tuli heti "juuri tuon takia en jaksa puida asiaa" ja aloitti taas mykkäkoulun. Ensimmäinen kerta kun pillaistuin ja mies kommentoi, ihan kuin aina olisin noin reagoinut. Alkaa loppumaan usko koko parisuhteelta...
Vastaus tihon tekstiisi...tuossa ylempänä.. en tiedä voiko ketään tuomita ilman oikeaa tietämystä,mutta kieltämättä haiskahtaa sille et on ehkä jotain mitä miehesi salaa. Se että pitää mykkäkoulua asiasta ja suuttuu ja ottaa "voimakeinona" juuri tuon takia en kertonut jne. Mielestäni hieman vaikuttaa hallitsemiselta. Mies taitaa tietää mitkä asiat satuttavat sinua. (Oma epäilykseni omien kokemusteni valossa.. tutun kuuloinen tarina)
Kannattaa selvittää asiat ennenkuin menette naimisiin tms.. jotta saat varmuuden asiasta. Syystäkin olet epäluuloinen. Luota itseesi ja vaistoosi jos jtk epäilet.
 
vierailija
Mun mies tekee tuota samaa. Olen jo vuosia vihannut sitä, ja nyt on mitta täys. Ei periaatteessa valehtele valehtele. Eli esim pettänyt selän takana, mutta valkoisia valheita tosi paljon. En osaa edes selittää.. Mutta esimerkkinä kun alettiin tapailemaan. Meidän piti nähdä, ja mies ilmoitti että hänellä on vatsatauti -- olikin halunnut vain hengailla ennemmin kaverinsa kanssa. Miksei voi vaan sanoa "nähdäänkin huomenna sopiiko?" Mutta ei mun mies. Kaikki tuollaiset pitää valehdella. Olisikin pitänyt luottaa silloin intuitioon :(
 
:ninni:
Puhutte ihan kuin minun mieheni valehtelusta. Osa on ihan mitättömiä, valkoisia valheita ja nekin ihan ilman syytä. Jäi kiinni kyllä exänsä kanssa yhteydenpidosta (ei kaveri mielessä) ja kertoi minulle pitäneensä yhteyttä minua vanhempaan naiseen, joka on ammatiltaan sihteeri :O En ymmärrä mistä tuon ammatin tempas vielä mukaan. Joka tapauksessa olin tämän exän kanssa jo puhunut puhelimessa ja hän oli kertonut heidän pitäneen yhteyttä jo jonkin aikaa.

Edelleen olen siis tämän saman miehen kanssa, mutta en usko läheskään kaikkia hänen juttuja. Ei oikeastaan ole syytä enää uskoa tai luottaa niihin.
 

Yhteistyössä