V
vieras
Vieras
Osaa olla todella ihana, herttainen ja reipas poika, mutta valitettavasti suurimman osan aikaa ei ole sitä enää nykyisin.
Uhma on ollut voimakasta muutenkin aina välillä, mutta alkaa olla rasittavaa että tuon ikäinen ei tottele.
Samaa asiaa voi joutua toistamaan päivästä toiseen miljoonia kertoja ja aina lupaa muistaa, mutta puolen sekunnin päästä tekee taas. Ja jos sanon jostain asiasta niin ei lopeta vaan jatkaa ja jatkaa silti, vaikka kuulee että käsken lopettamaan.
Huomenna on perhekahvila, joka on pojan yksi suosikkipaikoista. Toissapäivänä oli aivan hirveä päivä ja etenkin ilta. Pojan käytös oli jotain niin järkyttävää, että lopulta ilmoitin sitten että nyt tuli niin kova rangaistus, että keskiviikon kerho on hänen kohdaltaan peruttu. Oli mahdollista tehdä noin, koska mies on nyt lomalla. Muuten se ei onnistuisikaan.
Nyt illalla yritti puhua minua perumaan rangaistuksen. Selitti taas kerran, että hän saa tälläiset rangaistukset katoamaan. Usein väittää, että ne poistuvat kyllä. Olen esimerkiksi antanut televisionkatselukieltoa niin poika väittää, että hän saa kiellot kyllä katoamaan. Ihan kuin ei tajuaisi, että ei ne minnekään sanomalla katoa. Nytkin selitin, että sinun kuuluukin totella ja olla kiltisti ja kun olet niin ensi viikolla pääset taas normaalisti kerhoon. Poika vain yrittää,että minä olen nyt kiltisti niin käykö se ja sitten pääsen huomenna kerhoon.
Tiedän, että pettymys tulee olemaan aivan valtava aamulla, kun tajuaa, että ei todellakaan pääse sinne, mutta saa ollakin. Itseäni harmittaa ainoastaan se, että huomenna tulee pitkästä aikaa sinne yksi pojan ystävä, jota on paljon kaivannut sinne eikä nyt pääsekään. Sitä toistakin poikaa taatusti harmittaa asia, mutta.... Onneksi ensi viikolla he tulevat taas.
Mutta sanokaa mitä ihmettä teen? Miten tuon pojan saa tottelemaan, kun kerran kyse ei ole siitä etteikö tietäisi miten kuuluu toimia.